tiistai 21. syyskuuta 2010

Joulukin tulee


Olen tässä miettinyt, että joulumyyntiinhän pitää saada tehtyä uusi rättikuosi. Tai kaksi, oikeastaan. Uuden kotiseutuni kunniaksi olen ajatellut jotain Saimaaseen liittyvää ja sitten taas toisaalta jotain niin yleismaailmallista aihetta (omena?), että siitä tykkäisivät nekin, joita tärähtäneet pöllöt tai ilkikuriset maatuskat eivät ole puhutelleet.

Järjestän kilpailun stressin sumentamien aivojeni avuksi. Nyt siis etsitään aihetta bambutiskirätin kuosiin. Mitä kuvaa SINÄ haluaisit katsella pöytiä pyyhkiessäsi? Millainen kuva sinun mielestäsi olisi paras koko rättimaailmassa?

Kaikkien oman ehdotuksensa kertoneiden kesken arvon uuden violetin Pöllöparvi-keittiösetin, johon kuuluu bambuinen tiskirätti ja puuvillainen pyyheliina. Arvonta suoritetaan lokakuun loppupuolella, kunhan työhuoneen remontti on valmis. Kommenttia siis tänne, kiitos!


Näitä tulee puotiinkin sitten myöhemmin syksyllä.

79 kommenttia:

  1. Väriksi ainakin joku muu kuin valkoinen :D Mä olen tykännyt kovasti pöllöistä ja maatuskoista vaikka niitä ei ole vielä keittiössäni. Muita kuoseja voisi olla ruutu tai raita. Tai saisiko siihen pitsiliinaa muistuttavan kuvion/pinnan?

    VastaaPoista
  2. Mä tietysti katsoisin mielelläni kissoja. Tai sitten hiiriä ;-)
    Sydämet on aina ihania.

    VastaaPoista
  3. Joulu pallot/kellot tai mistelin oksa.. Syksyy sopis sienet tai vaahteranlehti. :)

    VastaaPoista
  4. Mulle uppoaa ainakin omput ja sienet. Pidän kyllä maatuskoistakin :)

    VastaaPoista
  5. Nosta kissa pöydälle ja pyyhi sillä.

    Heather

    VastaaPoista
  6. mä tykkään tuosta värityssysteemistä(yksivärinen toinen puoli ja toinen puoli valkoiselle painettu).
    hirvi voisi olla hauska tai peura tai poro. myös karhu tai ilveskin. tai muu suomalainen juttu.

    VastaaPoista
  7. Ihastuttava tuo hahmottelemasi sydämellinen omena! Entä joku jouluinen maatuska? Maatuska tonttulakin kanssa on ehkä liian korni mutta saisko ympättyä sitä misteliä ja maatuskaa samaan...?

    Lintukin olis kiva, talvinen ja/tai jouluinen sellainen? Lumihiutalekin olis söpö :) Tai joku ornamenttikukka, sellainen kiekurainen?

    VastaaPoista
  8. Jos haluat jotakin kaupallisesti menestyvää, niin kuulin vinkin, että naiset sekoavat teepannuista sekä timanteista. Piirtelin niitä eräälle asiakkaalle.

    Ja sitten joku kakkukangas taitaa myös olla hitti. Ainakin mun sivuille tullaan jostain kumman syystä usein googlen "kakkukangas" -hakusanalla, vaikken ole tehnyt sellaista kuosia ikinä. Kysyntää ilmeisesti olisi.

    tervesin Hanna-Kotka

    VastaaPoista
  9. Kakut on in :) eli muffinssi.
    Rinkilämunkkikin kuorutteella olisi aika veikee ;)

    VastaaPoista
  10. Ne googlaa sitä yhtä kakkublogittajaa! Kakkublogit on in. :) Jouluvariaatio voisi olla piparkakku... Taitaa olla kyllä vähän tylsä...? Värityskirjapiparkakku? Piparkakkuporo? Pikku possu (matkalla joulu-uuniin...)?

    VastaaPoista
  11. Omena, sydän, lumihiutale, poro...

    VastaaPoista
  12. ensimmäisenä tuli mieleen lumihiutale. tästä varmaan tykkäis kaikenikäiset. voisin kuvitella ostavani hiutale-rätin esim. mummolle lahjaksi toisin kuin maatuskat ja pöllöt (joista itse kyl tykkään!).

    VastaaPoista
  13. pääkallo tai joku tirppa (eli lintu) :D

    VastaaPoista
  14. Kyllä on vaikea valinta.. mutta ehkä omia suosikeitani kuviksi olisivat sydän ja pupu :)

    VastaaPoista
  15. Love the sweet owls - wher can I buy them?

    VastaaPoista
  16. Sydän, sieni, pallo, orava, omena, pihlajanmarjat tai lehdet... Lumihiutalekin olisi ihana :-)

    VastaaPoista
  17. Mustakin pihlajanmarjat oisi ihan huippuja rätissä. Toisaalta olisi hauska pyyhkiä pöytää kissalla, kuten vanhassa sananlaskussa. Lammas taas toisi kenties mielleyhtymän imukyvystä. Lehmä taas olisi muuten vain kiva :)

    VastaaPoista
  18. Mulla tuli ensimmäisenä mieleen kettu. Pitäähän sitä nisäkäskin olla valikoimissa. :) Orava on myös kiva, kuten edellä jo ehdotettiin.

    Eija / Lunette

    VastaaPoista
  19. kruunuja ja jalokiviä tietenkin - luksusta arkeen. ei kovin jouluista tosin.
    muu toivomus: tummempi essunpohja - olen toivoton sotkija keittiössä eikä vaalea esiliina ole kauan komea.

    Mari, RT...

    VastaaPoista
  20. Jokin veikeä kala tai sitten vihannekset/hedelmät..

    Anu

    VastaaPoista
  21. Kissan, omenan ja oravan kuvat voisi olla kivoja. Minusta maatuska on kiva kuvio. Teidän keittiössä olleet maatuskat ovat kivan näköisiä.

    Taru

    VastaaPoista
  22. Jouluiseen teemaan piparkakut olis hauskoja. Siinä vois olla ukkoa, akkaa, possua tai vaikka mitä... :) Muuten Suomen eläinmaailmasta ihania vois olla siili, orava tai veikeä poro.

    VastaaPoista
  23. Lumihiutale tai joku metka kuusi vois olla kivat nyt talvea vasten. Muuten just joku leivos jutska tai kahvikuppi.
    Tiina S.

    VastaaPoista
  24. No kissat tietenkin, sitten miekin lupaan ostaa niitä rättejä :)
    Tv: Liinu

    VastaaPoista
  25. Niin monia hyviä ehdotuksia, sienet (ehdoton oma suosikkini), lumihiutaleet, pitsikuvio, siili...

    Yksi loistava ja aika kaupallinenkin idea olisi tehdä noita eri koirarotujen profiileilla. Minä ainakin haksahtaisin vinttarirättiin ja tiedän, että niin moni muukin. Puhumattakaan esim. mäyräkoiraihmisistä. Ne vetoavat muihinkin kuin vain alan harrastajiin. Ei kuitenkaan kovinkaan jouluisia. Siihen puollan tuota lumihiutaleideaa. Ajaton, mutta käy myös loistavasti lahjaksi jouluna.

    VastaaPoista
  26. Mä rakastan majakoita, olis niin ihana kun olis joku perusmajakka tiskirätissä. Maatuskat on niin ihania...

    VastaaPoista
  27. Saimaan kalat uiskentelemassa parvena

    VastaaPoista
  28. Mainioita ehdotuksia... alan jo ihan innostua!

    I'm with Leia : Nowhere at the moment. These owls will be in my webshop later this autumn. Right now you can try to win them by suggesting a new theme for my next dishcloths.

    Että mä inhoan kökköenglantiani...

    Katja, mun pitää ruveta tekemään reippaasti voittoa, ennenkuin resurssini antavat myöden hankkia värillistä bambukangasta. Eli joudut varmasti odottelemaan vielä pitkään.

    Mari: essut tulee jäämään kokonaan pois valikoimasta, kunhan nämä olemassaolevat on myyty.

    VastaaPoista
  29. Koirankuvia kiitos! T.PTK

    VastaaPoista
  30. Siili, lato, vanhat puu sukset ja sauvat, siinä muutama kiva kuva idea jotka toisi itselle ihania pöydän pyyhinta hetkiä :)

    T: Elsa

    VastaaPoista
  31. Entäs kahvikuppi?

    Minä tykkään tosi paljon pöllöistä ja maatuskoista, mutta ymmärrän, että uutta pitää luoda!

    Luomisen iloa!

    VastaaPoista
  32. Käpy, lumihiutale tai neilikoilla koristeltu ehta joulukinkku. Siinä olisi rättiä miehiseenkin käteen! :)

    VastaaPoista
  33. tuossa kuvassa tuo omppu johon "ok? nuoli" osoittaa olis oikeen passeli, etenkin jouluksi :) toinen ehdotus olisi vaikka pitsiliinakuvio joissakin ihanissa väreissä

    VastaaPoista
  34. Ehdottaisin tiskirätitien kuva-aiheiksi kynttilöitä, joulupukkeja tai jotain muuta jouluista! Niistä saisi kivoja joululahjoja.

    T. Taimi

    VastaaPoista
  35. Ahneet possut = suorastaan syövät lian pois.

    VastaaPoista
  36. Joku lintu, vaikka rehellinen punatulkku !

    VastaaPoista
  37. Pääskyset voisi olla nättejä!

    VastaaPoista
  38. Itse haluaisin sellaisen rätin, joka muistuttaisi perinteistä kirjailua. Jouluna esim. punavalkoinen liina olisi kiva. Vanhoista Karjalan kirjonta malleista voisi ottaa mallia kuvioon, jolloin se olisi perinteinen.

    T. Julia

    VastaaPoista
  39. Kissa olisi kiva :)
    -satu t

    VastaaPoista
  40. Kissa on hauska idea. Ja tuo piirtämäsi sydänomena on tosi kiva! Piparit, jotka on jo mainittu, voisivat olla hauskoja, varsinkin, jos kuosina olisi erilaisia piparkakkuja. Erilaiset astiat ja kupitkin voisivat olla kivoja, joskaan eivät välttämättä kovin jouluisia.

    VastaaPoista
  41. Piparkakut ja joulupallot tuli ensimmäisenä mieleen, kun joulua ajattelee ja sitten joku pitsikuvio olis myös kiva.

    Oon kyllä tykänny hirmuisesti noista pöllöistä ja maatuskoista, että mulla ei sinänsä oo mitää valittamista =)

    VastaaPoista
  42. Kärpässienet, herneet, sipulit, tatit. Keittiöön keittiöön kuuluvia juttuja.

    VastaaPoista
  43. Konstit on monet sano mummo ku kissalla pöytää pyyhki!

    VastaaPoista
  44. Minusta tuo luonnostelmakuvassakin loiskiva saimaannorppa on ihana! Tai joku muu "vesipeto" voisi olla myös hyvä, kaikenlasia roiskeitahan niillä/niihin kuitenkin pyyhitään.

    VastaaPoista
  45. omput vie sydämen meidän perheessä sekä myös sienet ja sydämet siinä sivussa tulee hyvänä perässä.

    Ihania rättikuoseja tulossa varmasti.

    VastaaPoista
  46. Pohdin tätä asiaa ja minusta tuntuu, että bamburiepuja on jo kaikkialla, kaikilla mahdollisilla painatuksilla. Kannattaako siis enää panostaa niiden tekemiseen, koska on vaikea erottua joukosta. Ehkä energia olisi parempi suunnata jonkun omaperäisemmän tuotteen kehittelyyn... Näitä ajatuksia tuli mieleen, mutta tietysti toivon että jos niitä teet, ne menevät kaupaksi!

    Tiskijukka

    VastaaPoista
  47. Tuli juur vielä yksi mieleen siis ,että lumiukko ja tietenkin myös akka olis kivat!
    T:Tiina s.

    VastaaPoista
  48. Tiskijukka ei liene seuraillut Susannan työhuoneen vaiheita? "Jos niitä teet" - Eikös bamburätti ole viimeisen vuoden tai jotain ollut myydyin tuote Susannan työhuoneen verkkokaupassa, vai? Joten uutta kuosia vaan! Kivampia ne kuitenkin on kuin muilla! :)

    VastaaPoista
  49. Kissalla olis kiva pöytää pyyhkiä, niinkuin entinen eukko. Jäniskin voisi olla kiva, ainakin se jäniksen käpälä, sillähän sitä ennen vanhaa huiskittiin roskat pöydältä.

    VastaaPoista
  50. No vaaleanpunainen sika! Joku söpö, ei mikään sikalan suurin karju. ;) Maatuskarätit on kovassa käytössä täällä.
    t.Mari P.

    VastaaPoista
  51. Mukana ihanassa arvonnassa =)

    Kuu, tähdet, aurinko, kuusi, lahjapaketti?

    -Sanna-

    VastaaPoista
  52. Minulla tuli mieleen jouluaiheisista lintu, jota on jo ehdoteltukin... "varpunen jouluaamuna". Muuten ajttelin, että kuko(i)sta ja/tai kanoista vois saada kans hienoja.

    VastaaPoista
  53. Minäkin pyyhkisin mieluusti possulla :)

    VastaaPoista
  54. Tila -ohjelmassa oli juttua Aini Vaarista, Finlaysonin kankaiden suunnittelijasta tehtaan alkuajoilta. Ja voi että ihastelin noita kiemuraisia kuvioita, jotain kukka-hyrrä-kärrynpyörä -systeemejä. Niissä on jotain ihanaa, vaikka en varsinaisille kukkakuvioille sytykään. Semmoinen tiskirätti saisi minut pyyhkimään pöytää iloisella mielellä...

    VastaaPoista
  55. Minusta mahtava kuva-aihe olisi Lada : ) Vaikka sellainen "blueprint" versio eli ääriviivat vain ja sisäpuolelta näkyisi läpi penkit, ratti ja konepellin alta moottori. Sopisi miehiseen makuun ja sillä voisi puhdistaa paitsi tiskipöytää, niin myös auton sisätiloja. Terv. Paté

    VastaaPoista
  56. Omenat kuulostaa kivalle, samoin karpassienet. Kaikkein mieluiten pyyhkisin poytiani kuitenkin pandoilla tai sudenkorennoilla. Ne eivat ole kuitenkaan kovin jouluisia juttuja...

    Petra

    VastaaPoista
  57. Tykkään hirmuisesti maatuskoista ja pöllöistä, muita kivoja olis kahvikupit, sienet, kuplavolkkari, polkupyörä, perhonen, apina...

    VastaaPoista
  58. Kannustan jotakin suomalaista elukkaa, ilves kenties?

    Saara

    VastaaPoista
  59. Maatuskat, sammakot ja pöllöt olivat jotenkin kiehtovia, erilaisia. Pidän hirmuisesti tyylistäsi piirtää. Se on juuri sopiva sekoitus aitoa ja sarjakuvamaista hahmoa, söpö!

    Minulla ei kylläkään ole mitään selkeää ehdotusta tai ideaa. Toivoisin, että tekisit jo ehdotetuista aiheista "sinun näköisiäsi", juurikin omalla tyylilläsi, etkä lähtisi tavoittelemaan aidon näköisiä koirarotuja tms.

    Uusista aiheista osaan sanoa vain sen verran, että toivoisin tiskirättien, -pyyhkeiden yms olevan sellaisia, joita voisi käyttää ympäri vuoden.

    Niin ja onnea uuteen kotiin! :)

    VastaaPoista
  60. Keittiöteema: puurokattila, kahvikuppi, vatkain, pullapoika ja -tyttö

    VastaaPoista
  61. Heippa!

    Tiskirätissä pitää ehdottomasti olla ahkera mustekala, joka kaikilla kahdeksalla lonkerollaan auttaa pyyhinnässä :)

    T:Nesse
    http://nessen.vuodatus.net

    VastaaPoista
  62. Luontoa: lintuja, kukkia, kaneja, siilejä, lehtiä... -Eppu-

    VastaaPoista
  63. Bokseri-koira, hullunkuriset possut, piparipojat(joulunaikaan), siilit, puput,kissa....Tälläisiä tuli mieleen.


    Tuo pöllö on hauska =)


    hao@lailanet.fi

    VastaaPoista
  64. Jouluun sopisi mitä parhaiten saunamökki/tupa korkeiden nietosten keskellä ja sen piipusta nouseva kotoisa savu...joo...ehkä hieman haasteellinen toteutettava :)

    Tai sitten tallilyhty.

    Kannatan myös tummaa väriä rättiin - sitten joskus jos siitä tulee mahdollista.

    Terkuin
    Helmililja

    VastaaPoista
  65. Ihanainen blogi ja ihanaiset tiskirätit. Innolla seuraan rempan edistymistä ja napsautin samantien lukijaksi, niin päivittyy blogisi omallekin listalle

    VastaaPoista
  66. Ehdottomasti sieniä tai ehkä puita??
    SannaJ

    VastaaPoista
  67. Pullea kotityöenkeli - hyväntahtoinen, hieman koominen hahmo...

    VastaaPoista
  68. muffinseja, tikkareita, karkkeja, kruunuja, käsilaukkuja ja muita helyjä. Eläinmailmasta vauvakauriina, pikkukilejä, lampaita, vasikoita ja oravia. :)

    Hassunkurisia kerrostaloja, prinsessanlinnoja ja vanhanaikaisia asuntovaunuja.

    Mummoja ja pappoja ja vauvan naamoja. Ja tietty keinutuoleja vanhoilla värssyillä höystettynä:)

    Kirsi

    VastaaPoista
  69. Kukkoja ja kanoja :D Sopis meidän tapettiin....

    VastaaPoista
  70. Norppa, ehdottomasti, kun Saimaan äärellä olette. Ja teepannut tai kahvikupit. Muffinssit. Edeelä on jo monta kai noita jälkimmäisiä ehotellutta.

    VastaaPoista
  71. Tähtiä, omena tai toki syksyllä se sieni.

    VastaaPoista
  72. osallistun ideariiheen pigviini ja kylpyammeankka-aiheilla. Jostain syystä nämä veitikat vetoaa minuun ja eivät ole vuodenaikaan tai paikkaan sidottuja. Voihan niille heittää sitten sen essun tai tonttulakin tai kaulahuivin tai hellehatun tai kumpparit tms. asusteen T: Marja

    VastaaPoista
  73. HEi, kyllä sinä keksit ilman apuja! taitava kun olet.

    -Tessa-

    VastaaPoista
  74. Tuntuu hölmöltä ehdottaa aiheita, kun tietää, että minkä tahansa teetkin tulee siitä heti sellainen, että tuon haluiaisin. Kirppiksillä kierrellessä törmää usein keittiötekstiileihin, joissa on keittiöaiheita esim. kahvipannuja, hedelmiä, vihanneksia yms. Jollakin tavalla ne viehättävät minua. Saisiko niistä jotain ideaa irti.

    VastaaPoista
  75. Kettu, kissa, (kärpäs)sieni, pikkuruinen maitotonkka tms. erilaiset eläimet, höyryävä tee/glögimuki, jotakin abstraktia, palapelinpalasista piirretty kuva, lohikäärme, siili, mummonmökkimeditoiva hahmo........ ja kaikki hullunkurisella teemalla! :)

    VastaaPoista
  76. Talviteemaan; lumihiutale
    Muuten sitten eläinkuosit ja kaikki värikkäät jutut.

    T: Neppis

    VastaaPoista
  77. Lehmähulluna tietysti lehmä, maatiaissellainen ja lammaskin käy :)

    Jouluksi se sellainen Joululintu, mikähän olisi nimeltään, se sellainen "pyöreäpyrstöinen"
    Ja olkipukki!!!

    Ja kissahan on aina hyvää nostaa pöydälle, kuten moni onkin todennut.

    -Kaisa-

    VastaaPoista
  78. Oi kuinka kaunista teillä alkaakaan olemaan!
    En ole pitkään aikaan käynyt blogissasi..

    Oletpa saanut ihanan paljon ehdotuksia:)
    Itse olen nyt innostunut pitsistä, painan sitä saveenkin;) Perinteinen leikelty paperinen lumitähtikin voisi olla hauska!
    Ja ihana ajatuksena olis myös tuo kissalla pöydän pyyhkiminen hihiii!!!

    VastaaPoista
  79. Arvonta suoritettu! 78 vastausta tuli määräaikaan mennessä. Enää ei voi osallistua. :-)

    VastaaPoista