Muistatteko, kun keväällä kerroin meidän moposeikkailuistamme hylätyissä rakennuksissa? Silloin me yritimme etsiä ränsistynyttä ympäristöä juuri hääkuviamme varten. Kiitos sopivan paikan löytymisestä kuuluu lukijalleni Lauralle, joka vinkkasi minulle entisestä hotelli Joutsenrannasta.
Kävimme heti tarkistamassa paikan (tietysti mopoilla) ja totesimme sen mainioksi tarkoituksiimme. Kesäkuun alkupuolella pidimme sitten oman salaisen kuvaussessiomme Joutsenrannassa. Rakennuksen sisätiloista löytyi sopivan rujoja kohtia ja pihalta rannasta tunnelmallisia metsäpaikkoja.
Kuvaukset piti hoidella ihan kahdestaan. Syitä siihen oli useita: meillä ei ollut varaa palkata kuvaajaa, eikä minulla ole kanttia pyytää tuttua ammattilaista tekemään ystävänpalveluskeikkaa halvemmalla. Minä myös ahdistun valokuvaamisesta ihan tolkuttomasti, ja ajatus ylimääräisen ihmisen läsnäolosta tuntui huonolta.
Mutta onneksi maailma on täynnä ihmeellisiä vimpaimia.
Ostin pienen kaukosäätimen. Sen avulla me selvisimme kuvaspäivästä ihan omin avuin. Herra Kauko näkyy monessa kuvassa, jos sitä osaa niistä etsiä. Otimme ihan asiallisia kuvia, mutta siinä riehuessa tarttui muistikortille myös mukavia vahinkolaukauksia ja riehakkuuskuvia. Niiden katsomisesta tulee vieläkin hyvälle tuulelle. Meillä oli tosi kiva päivä. Kuvauksen jälkeen juhlistimme asiaa syömällä itsemme turvoksiin Imatran kylpylän seisovassa lounaspöydässä.
Kuvat piti ottaa hyvissä ajoin sen takia, ettei hääpäivään ja sen alle tumpattaisi liikaa stressiä ja aikatauluja ja siksi, että saisimme lähettää kuvakortit perheelle ja rakkaimmille ystäville juuri häitä edeltävänä päivänä.
Kortin humoristinen ilokuva sai paljon kiitosta. Harmi, etten voi sitä laittaa tähän kunnolla esiin, sillä juuri Sulon ilme on siinä se paras juttu.
Kortit saapuivat vastaanottajille torstaina, eli vihkimistä seuraavana päivänä. Sen verran annoimme myönnytystä juhlille, että kirjasimme korttiin tervetulotoivotuksen kakkukahveille silloin, kun kullekin itselleen sopii. Meistähän on kyllä kivaa, että meillä käy vieraita - kunhan eivät kaikki tule yhtä aikaa.
Puolen vuoden ajan olohuoneen valokuvaseinällä oli pari tyhjää kehystä. Ne odottivat hääkuviamme. |
46 kommenttia:
*tykkää*
Todella kauniita hääkuvia♥♥
Olen usein ajatellut, että jos ei oltaisi vielä naimisissa, haluaisin juuri utollaiset "salahäät"...:))
Teillä on ollut kyllä ihan täydelliset kahden ihmisen häät kaikkine etukäteisjärjestelyineen. Nostan hattua kekseliäisyydellenne.
Tee Susanna häärätti ja hääpyyhe ja niistä sitten paketti. Sillä voisi olla markkinarakoa lahjatuotteeksi.
Aivan ihania kuvia, joista onni näkyy!
Olette te kyllä idearikas pariskunta!
Ihaillen teitä katselen, ja toivottelen vieläkin, että Onnea!
tuksu
Onpas ihania kuvia ja teidän näköiset häät ja järjestelyt, joka on tärkeintä. Itse halusin hitusen erilaiset häät, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että kaiken suorituspaineiden alla usein ainakin hetkittäin unohtuu se avioliiton ja päivän keskeinen tarkoitus :)
Onnea vielä!
Oikein paljon onnea! Teillä on tosiaan ollut mitä mainioimmat häät! Mekin menimme naimisiin niin että vain ystäväpariskunta tiesi etukäteen (he olivat todistajina).
terveisin Tytti (se joka möi teille ne rautasängyt...)
Sylin täydeltä onnea!
Ihastuttava tapa sanoa tahdon. Onni pursuaa kuvistanne:)
Ihanat kuvat, ja tosi kiva idea kertoa asiasta noin, etukäteen otetuilla kuvilla :-)
Kylläpä on ihastuttavia kuvia!!! Ja sinun lookisi ihan HUIPPU!!! Myös sulhanen sopii samaan skaalaan :D ONNEA vielä kerran!
:)
Aika harmi kyllä, että naimisiin ei voi mennä useampaan kertaan! Ainakaan jos haluaa sen saman ihmisen kanssa elää. :)
Kiitos!
Hääriepu + pyyheliina voisikin olla kiva spesiaalituote, sellainen kesäerikoisuus vaikka!
Voi kiitos viel uudestaankin! :)
Hih, minulta ainakin olisi unohtunut! Olin nytkin jo sen verran kauheaa seuraa edellisenä päivänä, kun aloin lopulta jännittää!
Kiitos!
Ja ne sängyt ovat olleet ihanat. Joka ilta nukkumaanmennessäni minä tunnen niistä onnellisuutta. Uskon, että ovat loppuelämämme pedit.
Kylläpä oli nätisti sanottu! Kiitos!
Kiitos kiitos! :)
Kiitos kauheasti!
Ihanan persoonallista ja tuo puku kerrassaan suloinen :)
Aivan upea puku, tuollaisen minäkin haluaisin... Onnea paljon :)
Onnea teille! Näytätte kuvassa säteilevän onnellisilta ja mekkosi on kaunis :) Ihan pikkusen nostattivat nämä hääjuttusi salahääkuumetta...
Voi teita suloisia...aivan ihanat hääkuvat ja pukusi nasta oivallus...juuri sinun laisesi:)
Oikein paljon onnea hääparille:)
Ihanat kuvat! Ja paljon onnea :)
Mä en kestä! Kuvat on niin ihania! Ja te! Ja koko salajuttu! Oi Voi <3333333
Voi miten ihana juttu tämä teidän salainen häähommeli!! ♥ En ole moneen päivää käynyt koneella ja olen nyt ihan nyyhkis ja liiks täällä kun näitä luen. Onnea teille tositositosi kovasti, ootte kyllä niin suloisia! ♥
PS. Oliko Kerttu morsiustyttönä/sulhaspoikana tai muuten mukana häähumussa? =)
Oih, mulla on menny sun häähumut ihan ohi, kun en oo pariin viikkoon käyny lukemassa! Onnea paljon! Ihania kuvia, hyvä tunnelma välittyy ruudun tällekin puolelle :) Hitsi kun olisi tiennyt tuosta sun mekkoprojektista, oisin voinut noin hyvään tarkoitukseen lahjoittaa mun violetiksi värjätyn pitsiliinakokoelman! Hirveesti tulee nyt huutomerkkejä! Mutta kun on niin kiva fiilis näistä uutisista :D Käy kurkkaamassa meidän uutta keittiötä kun ehdit: jatkoin pitkän tauon jälkeen bloggaamista. Tosin keittiö ei varmaan oo sun mieleen kun kaikki värit ovat sieltä hävinneet ja harmaiksi muuttuneet... Mut silti. Onnea vielä <3
Mahtavan paikan löysitte kuvauksiin, kuvista näkee ett teillä on ollu kivaa. Niin, ja mekko on kyllä niin ihana!
Joo, jostain maaliskuulta syyskuulle tarjolla.
Ja tästä voi jatkaa, että olisi tarjolla tasavuosisynttäreille riepu+pyyhe, kohderyhmänä 20, 25, 30, 35,40.
Tai joku keräilysarja! Joka vuosi uusi synttärisetti!
Kiitos, Sarppu!
Siitä vaan liinoja keräämään! :)
Kiitos onnitteluista!
Oijoi, ei ollut tarkoitus tartuttaa ketään tähän tautiin! ;)
Paljon kiitoksia!
Minä kiitän! :)
:D kiiitoskiitoskiiiiitos!
Kiitos kovasti!
Minullakin on kohta viikko mennyt, etten ole krrinnyt muiden blogeja lukea. Siinä ajassa kerkiää tapahtua vaikka mitä!
Kerttu-parka jouduttiin jättämään kotimieheksi. Mutta on se nyt tyytyväinen, kun ei enää ole avioton lapsi! :P
Käyn kurkkaamassa keittiösi ihanvarmadti, kunhan pääsem taas arkeen kiinni ja lukemaan kaikki kymmenet blogit, jotka nyt on jääneet lukematta.
Minulta muuten jäi aika monta violettia pitsiliinaa yli, joten jos tarvitset, niin huhuile!
Ja kiitos kaikista huutomerkeistä! :)
Kyllä, paikka oli mitä mainioin. Oikean kuvaajan kanssa sisätiloissa olisi saanut tosi upeita kuvia, mutta minun taidoilleni ja kameralleni se oli hiukan liian haastavaa. Saimme kuitenkin pihalta tosi monta onnistunutta otosta aikaan.
Aivan. Ihmiset keräilevät kaikenmoista, miksi ei sitten synttärisettejä.
Tehän olette ripeitä! Meidän häistä on kohta päivälleen kaksi vuotta ja kuvat odottaa vieläkin "kehitystä" (tilaamista? tulostamista?). Ainuttakaan kuvaa ei ole seinällä. Meinasin nyt lomalla perehtyä, mutta en taida vieläkään ehtiä.
Ollaan katsottu samoja kuvia hääpuvuista, mullekin piti tulla pitsiliinoista hääpuku, mutta se ommeltiinkin lopulta kirppikseltä löytyneistä pitsiverhoista.
Tekisi mieli kaivella omiakin hääkuvia blogiin.
Minulle nuo kuvat olivat aika tärkeä juttu. En meinannut edes malttaa odottaa, että ne sai ripustaa seinälle.
Olisi kiva nähdä pitsiverhopukusi ja muutenkin kuvia. Ainakin minä tykkäisin lukea blogeista myös hääjuttuja.
Se on vaan jotenkin jäänyt. Meidän häät oli lauantaina ja maanantaina alkoi muutto tähän vadelmaiseen torppaan. Asiat, mitkä piti tehdä häiden jälkeen, jäi jotenkin tämän talohomman jalkoihin. Osa kiitoskorteistakin lähti vuoden myöhässä :D
Voisin jonain päivänä kaivella vähän kuvia ja laitella tulevan hääpäivän kunniaksi vaikka!
Juu, no varmasti haihtuu häähumu mielestä aika totaalisesti tuossa tilanteessa! :D
hienoja kuvia ja erityisen hieno häämekko!
Kiitos kovasti!
Onnea molemmille :)
Lähetä kommentti