maanantai 15. heinäkuuta 2013
Olevinaan lomalla
Tämä postaus tuskin herättää niin suuria intohimoja kuin edellinen.
Kävimme tänään nauttimassa tästä toistaiseksi viimeisestä kauniista ja lämpimästä päivästä Lappeenrannan satamassa. Niin, viimeisestä, sillä Sulolla alkoi nyt loma. Sulo se nimittäin vasta pahanilmanlintu onkin. Tämä kesähän on ollut upea: niin lämmintä, niin aurinkoista, niin huimia helteitä, niin vähän hyttysiä ja uimavedet kuin linnunmaitoa! Mutta yksi vilpoinen sadeviikko oli kesäkuussa - se oli tietysti Sulon kesäloman ensimmäinen osa. Ja nyt kuulemma tulee se seuraava vilpoinen kausi. Tottakai heti, kun Sulo saa kolmeksi viikoksi jättää hiostavat ambulanssihousunsa kaappiin.
No, pääasia on, että hän saa levätä välillä.
Vaikka meillä ei mitään reissusuunnitelmia olekaan, niin saatamme tulevina viikkoina kuitenkin liikahdella kotoa vähän enemmän kuin normaalisti. Tämän vuoksi verkkokaupan puolella voi olla tavallista pidempiä viiveitä tilausten käsittelyssä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Toivon teille mukavia retkeilykelejä!
VastaaPoistaLoma on kuitenkin lomaa, vaikka ilmat ei aina suosikkaan :)
Terkut teille molemmille täältä Hämeestä, jossa matot on pesty ja toivotaan, että kuivuisivatkin vielä!
tuksu
Kiitos, Tuksu!
PoistaMeilläkin on yhtä lukuunottamatta kaikki matot pesty - ja kuivatettukin! Tänään pesin jo muutaman huoneen lattian, että saadaan taas levittää puhtaat matot paikoilleen.
Ihanaa lomaa, jaksaa paremmin lomailla, kun ei ole tukahduttavan kuuma ;)
VastaaPoistaAivan ihana tuo eka kuva! Pilvettömässä taivaassa ja kukkasissa vaan on jotain niin liikuttavaa!
Ainakin jaksaa paremmin tehdä ikkunaremonttia, polttopuita, kaivaa kuoppia pensasistutuksia varten ja rakentaa kaivon vinssiä. :D
PoistaKukat olivat Lpr:n satamassa - siellä oli todella upeita istutuksia. Ja hiekkalinnakin on tänä kesänä tosi hieno. Aiheena on Kalevala ja veistokset ovat käsittämättömän taidokkaita.
Mukavia lomapäiviä ja reissuja teille!
VastaaPoistaOlen huomannut, että mitä vanhemmaksi tulen sitä kiihkeämmin odotan lomia. Melkein lasken aamuja aina seuraavaan lomaan:)
Ja minä huomaan, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä nopeammin aika kuluu. Se on pelottavaa.
PoistaOlet liittänyt sivuillesi Helinä-keijun taikapölyä. Tulin oikein hyvälle tuulelle, kun näin sen.
VastaaPoistaKesä jatkuu vielä pitkään, vaikka välillä olisi vähän koleampaakin.
Pirjo R
Minä itse ihastelin tätä pölyä Pupuleipomo-blogissa ja Taika ystävällisesti vinkkasi, miten sitä saa. :)
PoistaJos joku muukin haluaa, niin minä hain sitä täältä:
http://24work.blogspot.com/2011/12/how-to-add-snow-effect-on-blogger-mouse.html
Toivotaan teillekin aurinkoa loman ajaksi :)
VastaaPoistaToivotaan ihan kaikille!
PoistaIhmettelen tuota: "niin lämmintä, niin aurinkoista, niin huimia helteitä, niin vähän hyttysiä ja uimavedet kuin linnunmaitoa!"
VastaaPoistaOlen ollut kaksi viikkoa lomalla ja odottanut koko ajan niitä lämpimiä kelejä. Lämpötilat olleet n. 15-20 astetta ja monena päivänä on tullut sadetta. Toki olen ollut myös rannalla ja uiskenellut, mutta lyhyet on ne rantahetket. Tämä viikko on vielä lomaa ja lämpötilojen puolesta on pohjanoteeraus, ei tarvitse mennä ulos ilman villapaitaa.
Että tämmöistä täällä Keski-Suomessa. Pitäisköhän muuttaa sinne itärajalle, kun minullekin tuo aurinko on niin tärkeä...
Voi ei, ymmärrän tuskasi! Luulin, että tämä kesä on ollut hyvä koko maassa. Minulle tämä on kymmeneen vuoteen ensimmäinen kesä, joka ansaitsee kesä-nimen. Olen ollut todella onnellinen näistä keleistä. Meillä on ollut hellettä ja poutaa melkein koko kesän. Välillä ukkosia kulkenut yli. Ihan niinkuiin itärajalla pityääkin olla. Pari viimeistä kesää ovat olleet ihan surkeat täälläkin.
PoistaHyvää lomaa teille ja mukavia liikahteluja! Varmasti kolmeen viikkoon mahtuu muutakin kuin viileää.
VastaaPoistaKeijupöly on hauska, vaikka aluksi pyyhinkin näyttöä, että mitä siinä oikein vilistää ;)
Toihan on ihan selvästi järjestetty juttu! Sulo ja Kerttu haluavat omia sut seinien sisäpuolelle loman ajaksi ja ovat siten neuvotelleet sääasiat siihen malliin, että ei tee mieli laittaa nenua ovesta ulos. Harmillisesti tulevat pettymään, sillä viileämpää ilmaa ja sateita tulee olemaan vaan pienen tovin. Olen siitä ihan varma, koska meillä pitäisi alkaa talolla salin päädyn pohjatyöt ja sade olisi silloin kovasti esteenä ;D
VastaaPoistaHauskaa lomaa sinne :)
Toivottavasti sinulla on hyvät suhteet ilmojen haltiaan! :D
PoistaMukavaa lomaa teille.
VastaaPoistaVai on siellä ollut hyvä kesä. Täällä länsirannikolla on sitten ollut jo toinen huono heinäkuu peräkkäin. Jos täällä olisi hyvää lomakeliä haeskellut, loma olisi kannattanut ottaa kesäkuun alussa, sillä silloin oli kolme viikkoa lämmintä. Heinäkuussa on satanut, tuullut kovasti ja villasukilla on ollut käyttöä. Tänäänkin on vettä tullut ihan kiitettävästi ja mittari näyttää 10astetta.
Onneksi loma ei ole ilmoista kiinni.
Tosi kurjaa, että sielläkin päin on ollut huonoa keliä! Tasan ei käy onnen lahjat. Koskaan. :(
PoistaTänä kesänä tuntuu, että sateet ja kelit ovat todella olleet paikallisia. Sade on voinut yltää rakeineen viiden kilometrin päähän mutta on jäänyt siihen kuin seinään. Täällä meillä on ollut ihan huippuhyvät kelit mutta olemme myös olleet töissä sisätiloissa ja pitkät työmatkat bussissa, niin siitä ei ole itse päässyt nauttimaan muutamaa etäpäivää lukuunottamatta. Itse asiassa sadetta on jo useampaan otteeseen tullut toivottua sienten ja mustikoiden vuoksi, ja ehkä vähän vanhempien ihmisten + eläinten vuoksi.
VastaaPoistaErittäin mukavia ja rentoja vapaapäiviä teille - jos eivät helteet osukaan aivan kohdilleen, niin toivottavasti paljon muita virkistäviä ja tavallisesta arjesta poikkeavia juttuja löytyy sitäkin enemmän! :)
Juu, kieltämättä olen itsekin joutunut välillä toivomaan sadetta. No, nyt sitä sitten on tiedossa seuraavan viikon ajan, joten toive toteutuu. :P
PoistaArjesta poikkeavaa on kyllä tiedossa - siitä lisää myöhemmin!
Oikein hyvää ja ansaittua lomaa! Toivotaan, että ennusteesta huolimatta saatte nauttia myös auringonpaisteesta :)
VastaaPoistaKiitos kovasti!
Poista