Ei vastaa kun kysytään, ei noteeraa motkotusta, valvoo yömyöhään, nukkuu päivät, nirsoilee ruoasta, sotkee huoneensa ja osoittaa mieltään, jos joku toinen käy sen siivoamassa. Kuulostaa aivan siltä, kuin meillä asuisi murrosikäinen poika.
Niin asuukin ja sen nimi on Kerttu.
Se mokoma koettelee taas äidin hermoja. Tällä kertaa se otti tosi pahasti nokkiinsa, kun minä muutama päivä sitten jouduin siivoamaan sen pienen pesäkopin. No pakkohan se on välillä siivotakin, vaikka tiedän, ettei Kerttu tykkää siitä hyvää. Nyt se vain tykkäsikin oikein erityisen pahaa.
Kun asetin siivotun pesäkopin takaisin sen tv-taloon, se tyhjensi mielenosoituksellisesti koko kopin. Kaikki puhtaat purut ja talouspaperit se onnistui raahaamaan ulos ja kasasi ne nurkkaan, jota on käyttänyt vessanaan.
Sinne tv-talon pimeimpään soppeen kiipeilyputkistonsa taakse se rakensi oikein kunnon linnoituksen sanomalehdenpaloista ja talouspaperista ja muutti sinne nukkumaan. Eli nyt se taas sitten pissaa ja nukkuu samassa paikassa. Jos minä yritän vaivihkaa pehmustaa pesäkoppia houkuttelevaksi ja siirtää jonkun pienen kertuntuoksuisen sutteron takaisin pesäkoppiin, Kerttu tyhjentää kopin heti herättyään ja vahvistaa linnoitustaan entisestään.
Tämä harmittaa minua, sillä pesäkoppi oli tosi helppo nostaa nukkuvine lapsineen pois tv-talosta siivouksen ajaksi. Kertun kapina hankaloittaa nyt sekä sen omaa että minun elämääni. Mutta linnoitus on hämmästyttävän taitavasti rakennettu ja se taas liikuttaa minua suuresti. Ihmeellistä, millaisia taitoja voi olla vankeudussa kasvaneella mitättömän kokoisella otuksella.
Olen jo oppinut nauramaan näille meidän yhteentörmäyksillemme. Ja Kerttu palkitsee minut sitten illalla pyytämällä päästä leikkimään ja tulemalla luottavaisesti sylittelemään.
 |
| Ovatkohan Lidlin kassahenkilöt koskaan ihmetelleet, miksi minä ostan vain viisi herneenpalkoa kerrallaan? |
24 kommenttia:
Voi Kerttua :D Anteeksi, mä nauran täällä ihan kippurassa! Osaat niin elävästi kertoa, että voin ihan kuvitella miten Kerttua v-tuttaa :D Mä oon jotenkin aina pitäny hamstereita ihan tylsinä. Sellasina, mitkä vaan nukkuu, syö ja juoksee juoksupyörässä. Oot kyllä monesti jo todistanut nuo kuvitelmat vääräksi :)
Kylläpä saa oman aamun aloittaa hauskasti, kun tämän käy lukemassa! Ymmärrän kyllä, että sinua ei välttämättä naurata..mutta osaat kirjoittaa niin elävästi.:)Kuulostaa tosiaan murrosikäiseltä,;)
Pakko vielä lisätä, että toivottavasti Kerttu vielä ymmärtää, että tarkoitatte vain hänen parastaan, ja kuinka huolehtivaiset "vanhemmat" hänellä onkaan!;)
Itse asiassa Kerttukin muuttuu tosi tylsäksi, jos sille antaa juoksupyörän. Silloin se vaan ravaa siinä kaikki yöt ja nukkuu päivät ja illalla ei halaukaan teleportata huvipuistoonsa. Mutta kun sille ei anna juoksupyörää, se touhuilee lajityypillisesti, kaivelee, kiipeilee, puuhailee sisustuksen parissa ja muistaa syödäkin. Ja alkaa iltaisin kuikuilla, missä teleportti viipyy. Annamme sille nykyään juoksupyörän vain silloin tällöin ja silloin, jos joudumme jättämään sen yksin kotimieheksi.
Voi ihanuus mikä postaus...näin aamutuimaan sai hymyn nousemaan kasvoille...☺☺
Ihana teinipoika Kerttu♥
Eivätkös kaikki teinit tajua sitten lopulta aikuisena, että vanhemmat tekivät kaiken vain hänen omaksi parhaakseen? :D
Mainiota, että kerttu ilahduttaa teitä. Ilahduttaa se minuakin, vaikka osaakin olla tosi ärsyttävä. :P
Hahaa! Sadan gramman kouluttaja on tiukalla tuulella ;D Oiskohan silläkin geenijäämistössään vuodenaikavarustelua, kun noin pesäjutuista kiukustuu? Naureskelin tuolle viiden henrneenpalon ostelulle muistellen miten sama ajatus kävi päässä Otukselle ruokia ostellessa. 5 palkoa hernettä (oikeasti, miksi juuri 5, meinaan itsekin ostin juuri presiis 5 palkoa), 3 kastanjaa ja huvittavimpina ostoksina muutama vadelma tai mustikka, sen verran, että vaaka tunnistaa painon :D
Näitä Kertun kommelluksia lukiessa kaipaan Otusta. Vieläkin kävelen monta kertaa viikossa työhuoneen ohi kurkaten mitä se puuhaa, havahtuen huomaamaan, ettei Otuksen kaappihäkki edes ole siellä. On ne niin mainioita, nuo parin sadan gramman tyypit täynnä omaa tahtoa ;D
Viisi herneenpalkoa kerrallaan! :D
Jee! Teiniangstia! Siitä minäkin tiedän jotain.
Mahtavia kuvia :)
Voi Otusta... ❤
Onneksi em saimme kerran tuliaisiksi pussillisen herneitä. Emme itse oikein välitä niitä syödä, mutta kokeilimme tarjota Kertulle, joka heti rakastui niihin. Jso sitä tuliaispussillista ei olisi saatu, emme olisi ehkä koskaan älynneet tarjota kertulle tuota vihreää herkkua.
Ja Kerttu muuten on hyvin valikoiva niiden suhteen: palkoihin se ei koske ja oikein nirsolla tuulella ollessaan se syö hernepalleroistakin vain sisukset. Vain pyöreä kuori jää jäljelle!
Kailota vielä kassalla herneistä, että nämä on meidän teinille :DD
Kertulla on ihan selvästi oma mieli.
Jännitän joka kerta, värähtääkö kassan ilme edes hitusen, kun punnitsee sen pussin, mutta ei koskaan. :D
:D Minä taas en ksokaan kuvitellut joutuvaan kohtaamaan teiniangstia. Ainakaan omassa kodissani.
Nää on meidän teinille, se pärjää näillä melkein viikon! :D
Otus mutusteli muuten juuri noin, krantusti ja pelkät sisukset. Se rakasti myös maissia, sekä tuoretta että purkkimaissia. Niistäkin tietysti vaan sisukset.
Joskus Otus sai tuoremaissin kokonaisena häkkiinsä. Se oli hupaisaa katseltavaa kun pieni orava taisteee suuren maissin kanssa niin että kuorisäpäleet vaan lentelevät. Niitä maissin jouhia sitten nyyhti ja pehkutti pesäänsä. Kovin paljon iloa yhdestä maissintähkästä. Ehkä teidän Kerttukin tykästyisi maissintähkiin, jos ette meinaan ole vielä testanneet.
Emme ole älynneet maissiakaan! Sitä kyllä pitää testata, jos jostain kaupasta täältä saisi esikeittämätöntä.
Voi sitä Kertun teiniangstia,tulee varmaan tunne itkeäkö vai nauraa. Niin tuli joskus meiänkin teinien kanssa, vaikkeivät pahimmasta päästä olleetkaan :)
Voi eih! :D Voi teiniagstaajaa ja voi Susannaa, joka hakee lapselleen viisi palkoa kerrallaan Lidlin tätien ihmetykseksi :D
Hei
Oli kiva katsella kuvia teidän Kertusta. Eilen mieheni meni ruokkimaan meidän Viliä ja hän ei tullut luokse niinkuin yleensä. Vili oli nukkunut pois. Vain puolitoista vuotiaana.
Taru
Nimenomaan. Itkettää, vaikka naurattaa. Ja minusta oli hyvin hauskaa päästä sanomaan töistä tulevalle Sulolle: "Tuu nyt kattomaan, mitä toi sun poikas on menny tekemään."
Olemme koko porukka yhtä liikuttavia. :D
Voi Taru, otan sydämestäni osaa.
Itsekin pelkään sitä päivää ihan kamalasti, kun Kertusta aika jättää. Kun Sulo rupesi kinuamaan hamsteria, ajattelin, että onneksi ne elävät niin lyhyen aikaa, että jos se onkin ällöttävä olento, niin ei tarvitse sen kauempaa sitä sietää. Ihan hävettää omat ajatukseni nyt, kun Kertusta on tullut niin suunnattoman rakas perheenjäsen. Ja vaikka se eläisi ennätysvanhaksi, loppu tulee kuitenkin ihan liian äkkiä. :(
Meidän ensi kuussa kaksivuotias Nipamme on tullut vanhaksi herraksi. Epäilemme, että sillä on joku kasvain tai vastaava vatsassa, koska se on turvoksissa ja kumman tuntuinen. Pojalle tästä epäilystä ei ole kerrottu, jottei suotta murehtisi. Pohdimme, että kun Nipa tosiaan on jo vanhus, niin mahdollinen leikkaus saattaisi vain lyhentää jäljellä olevaa aikaa. Kipuja Nipalla ei ole, vaan se liikkuu vilkkaasti (tosin hieman kömpelömmin kuin ennen, paksulainen!) eikä arista vatsaansa edes tunnustellessamme sitä. Yritämme nyt tehdä herran loppuelämästä mahdollisimman mukavan ja rauhallisen.
Lähetä kommentti