Vähälle huomiolle jäänyt

Eilisessä postauksessa Vadelmatalon rouva sanoi, että salimme olemassaolo on jäänyt häneltä huomaamatta. Minä olenkin tosiaan saattanut kuvata salia muita huoneita vähemmän. Korjaan tilanteen nyt.

Punainen salimme sijaitsee aivan keskellä taloa. Sieltä kuljetaan joka paikkaan ja se on vähän kuin kotimme risteysasema. Minä kutsun sitä saliksi, koska sen jalkalistojen taakse on joku ammoisina aikoina niin kirjannut. Sulon mielestä sali on nolon hienosteleva nimitys, ja hän puhuukin olohuoneesta. Koska meillä on myös oikea olohuone, aiheutuu tästä välillä kommunikaatio-ongelmia.

Salissa on punaisia seiniä ja hirsiseiniä. Ei siitä pitänyt tulla hirsiseinäistä, mutta niin kävi vähän vahingossa ja siitä voi lukea vaikka täältä kliks. 

Syy, miksi en tykkää valokuvata saliamme, on se, että siellä on niin paljon epämääräisyyttä ja keskeneräisyyttä. Hirsiseinä ei ole kaunis, sillä sitä on joskus rouhittu tasaisemmaksi. Rouhimiset näkyvät vaaleampina alueina.

Kahden vuoden takaisen raivopäisen lastulevyseinänpurkuoperaationi jäljet ovat yhä korjaamatta. Kattolista on paikoillaan vähän miten sattuu ja se on väärän mittainen. Se ei istu saumattomasti paklattuna kattoon, kuten muissa seinissä. 

Ja kaksi ja puoli vuotta sitten esiin kaivamamme oviaukko on yhä justiinsa siinä samassa jamassa kuin mihin se silloin jäi.

Suloa alkoi jännittää alimman hirren irrottaminen moottorisahalla, koska hän pelkäsi sahaavansa lattiaan. Ja sitten hirsi vain jäi siihen. Ajan mittaan asutimme huoneet, mutta hirsi oli yhä paikoillaan. Nyt kun täällä jo asutaan, ei ole kovin kiva ajatus tuoda moottorisahaa sisälle haisemaan, rasvaamaan ja sahanpuruttamaan joka paikkaa.

Kun minä poistin lastulevyt ja lasivillat salin puolen seinästä, jätin alimman koolauksen paikalleen. Miksi? En tiedä, laiskuuttani ja turhautumistani kaiketi.

Olen vakaasti päättänyt, että vielä koittaa joskus sekin päivä, että otan pois tuon kaamean muovimaton, ja irrotan sen alla olevan kovalevyn. Kaaputan pois tasoitekerroksen ja paljastan lautalattian. Siinä samalla voisi sitten ottaa tuon kakkoskakkosen seinän viereltä irti ja nostaa pois viimeisenkin hirren oviaukosta.

Paitsi läpikulkuhuone, on sali myöskin ruokailupaikka silloin, kun meillä on vieraita. Keittiössä voi tulla talvisaikaan vilu, erityisesti vieraille, jotka ovat tottuneet tasalämpöisiin koteihinsa. 

Me myös pelaamme lautapelejä Sulon kanssa salin pöydän äärellä ja minä teen siinä kirjanpitoni.

Iso pöytä on kasattu vanhoista pöydänjaloista ja olohuoneen ovesta. Lasilevy oven päällä on oikeasti saunan ovi. Sen ympärille pitäisi laittaa listat, sillä lasiovi on peiliovea pienempi.

Muissakin huonekaluissa olisi vielä hommia. Tämä kirjoituslipasto on saatu Sulon tädiltä. Se on varmaan joskus ollut valkoinen, sillä sisäpuolelta se yhä on sitä. Mutta Sulon lapsuudessa hänen isänsä on petsannut ja lakannut lipaston ulkopuolelta ja vaihtanut siihen möykkymäiset vetimet. Koska lipaston siäpuoli on kauniimpi kuin ulkopuoli, olen minä irrottanut siitä etulevyn, jonka voi kääntää kirjoitusalustaksi. Jossain vaiheessa lipaston lakat pitäisi poistaa ja palauttaa sille alkuperäinen valkoinen väri. Ja sitten pitäisi etsiä jostain vetimet, jotka sopivat lipaston entiseen tyyliin.

Pitäisi ja pitäisi. Tässä huoneessa on paljon pitäisi-asioita, jotka ovat olleet pitäisi-asioita jopa vuosia. Tiedän ihan hyvin, että ne pysyvät pitäisi-asioina helposti vielä monta vuotta eteenpäin.