perjantai 8. maaliskuuta 2013
Armas aurinkoinen
Kymmenen kuvaa kesää -haasteessa ollaan päästy jo seitsemänteen kuvaan. Tämä on ensimmäinen talvikuvista, jossa paistaa aurinko. Minusta tuntuu, että tänä talvena aurinkoa on nähty ihan erityisen vähän. On ollut leutoa ja pilvistä. Polttopuitakaan ei ole kulunut niin paljon kuin edellisinä talvina.
Aurinkohelotuspäivinä minulla olisi normaalia enemmän energiaa tehdä töitäkin, mutta eihän aurinkoa voi yksin pihalle jättää! Niinpä työnteko jää taas toiseksi, kun minä mielummin taapertelen ulkona.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Taistelen samojen ongelmien kanssa. Minun pitäisi tehdä energisesti töitä, mutta huomaan haahuilevani pihalla heti kun aurinko vähänkin näyttäytyy... Sehän voisi vaikka loukkaantua jos menisin sisälle töitä tekemään :)
VastaaPoistaMinä onnistuin tänään kanavoimaan aurinkoenergiani veroilmoituksen täyttämiseen!
PoistaTyöt jäivät kuitenkin tekemättä...