sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Toinen unelmatalo



Eilisen värihurmospostauksen jälkeen tämänkertainen unelmakoti tuleekin teille ehkä yllätyksenä.

Tässä meidän lähellämme on rajavartiolaitos ja varuskunta. Alueella on paljon huikeita 30-luvulla rakennettuja kerrostaloja, jotka ovat nyt yksi toisensa jälkeen siirtyneet valtiolta yksityisille ihmisille. Yksi rakennuksista on ollut sairaala, ja sen tiloihin aukeaa kevään aikana hostelli. Kävin pari päivää sitten vaanimassa sen nurkilla, kurkkimassa ikkunoista sisään siinä toivossa, että siellä olisi vielä 30-luvun sairaalasängyt ja omistaja suostuisi myymään niistä kaksi minulle.


No, en nähnyt ainuttakaan sänkyä. Koko rakennus oli typötyhjä. Odottelemme siis avajaisia kiinnostuneina - millaiseksi tuo funkkisunelma mahdetaan sisustaa ja riittääkö tänne Imatran rajamaalle yöpyjiäkin.

Samalla huomasin, että sairaalan nurkalta lähti minulle ennestään vieras tie kohti rantaa. Lähdin tutkimaan, mitä sieltä löytyisi.


Ja voi jestas, mitä löysinkään tien päästä! Taas yksi funkkiskaunotar. Tyhjillään, hyljättynä, niin täydellisenä. Vaikka talo on suuri, siinä on vain kolme asuntoa. Jokainen asunto on kaksikerroksinen ja lisäksi niihin kuuluu vintti ja kellarikerros. Jokaisella on omat parvekkeet ja patiot.


Kurkin jälleen ikkunoista sisään kuola valuen. Miten upeaa olisikaan asua noissa ylellisen valoisissa huoneissa! Patiolla voisi istuskella kesäpäivänä kuuntelemassa hiljaisuutta, sillä talo on ylhäisessä yksinäisyydessään metsän keskellä, pienen lammen rannalla. Ja puiden välissä häämöttää vielä Immolanjärven selkäkin. En keksisi millään täydellisempää sijaintia näiltä seuduilta.


Tiedättekö sen riipivän tunteen, kun tahtoo jotakin niin hirveästi, että tekee ihan kipeää? Ja samalla kuitenkin tietää, että parempi olisi, jos ei saisikaan tahtomaansa. Miettikää nyt minua asumaan tuollaiseen pelkistettyyn taloon! Yhtälailla kuin meidän samanikäiseen hirsitaloomme eivät kuulu lastulevyhuonekalut, muovimaalit tai sisäsauna, niin ei tuohonkaan taloon kuulu kirkuvia sateenkaarivärejä. Jos minä asuisin tuolla, pystyisinkö kunnioittamaan talon vaaleaa henkeä ja olemaan heilumatta pensselieni kanssa? En varmasti pystyisi, ja silti samalla tuntisin kamalaa syyllisyyttä talonpilaamisesta!

. . . .

 Tässä vielä muutama lisäkuva tämänpäiväiseltä kävelyretkeltäni:

Kolme upeaa asuntoa.

Minä niin näen itseni tässä kesäpäivänä nauttimassa auringosta. Millainen puutarhakalusto tähän sopisi?

Ilmaa ja valoa.

Linjakas portaikko yläkertaan. Olisipa siivet, niin pääsisin kurkkimaan ikkunoista myös sinne.


Jos haluatte nähdä sisätiloista parempia kuvia, katsokaa tästä kahden vuoden takainen postaukseni vastaavan asunnon myyntiesittelystä, kun osa tuon samaisen alueen kerrostaloista oli myynnissä.

29 kommenttia:

Koti1898 kirjoitti...

Joo, kyllä noi aika valkoiset saisi olla! Hienot talot, kuka siellä on asunut? Miksi ne ovat tyhjinä? Miten ne ovat noin hyvässä kunnossa?

Hienoja yksityiskohtia asuntoesittelyn kuvissa. Voi ihme. Miksi ei voi omistaa monta kotia JA ehtiä myös asua kaikissa. (En siis ymmärrä formulakuskien sun muitten jääkiekonpelaajien 4-8 kotia siellä täällä tuolla -kuvioita, miten ne muka ehtii olla kaikissa kodeissaan edes vuosittain? Luulisi, että 2-3 olisi ihan riittämiin ja loppurahalla voisi asua kiinnostavissa hotelleissa siellä minne mieli halajaa.)

a

Tiina kirjoitti...

Tykkään!

Susanna kirjoitti...

Noissa on asunut varuskunnan henkilökuntaa. Väkeä on kai ennenmuinoin ollut aika liuta, sillä niitä kerrostaloja on tosi monta. Tämä talo on varmasti ollut joidenkin päällystön edustajien kotina, sillä talo on muista täysin erillään ja asunnot todella paljon suurempia kuin muissa kerrostaloissa.

Lisäksi alueella on pari upseerikerhotyyppistä rakennusta ja samantyylinen rantasaunakin.

En ymmärrä tuota tyhjilläänpitämistä ollenkaan. Jos ei henkilökuntaa ole niissä asumaan, niin luulisi, että vuokralle voisi sitten panna. Roskakatoksessa olleesta lapusta päättelin, että vielä vuonna 2006 on ollut asukkaita tässä talossa. Nyt en edes tiedä, onko juuri tämä talo enää edes valtion omistuksessa, vai onko se myyty minun huomaamattani.

Ne muiden kerrostalojen asunnot on tietääkseni jo myyty kaikki, mutta suurin osa ikkunoista on silti yhä verhottomia ja asunnot näyttävät autioilta.

Minäkään en tajua niitä bradpittien ja schumachereiden monenkodinomistamisvimmoja. Ymmärrän vielä yhden linnan Ranskassa ja ison talon Hollywoodissa, mutta ihan oikeasti, miksi niin monta.

Olin muuten aikoinani entisen heilan mukana remppahommissa parissa vanhassa talossa. Ne omistaneella pariskunnalla oli VIISI vanhaa taloa. Yksi Käpylässä, yksi Asikkalassa, yksi Ruovedellä, ja vielä kaksi jossakin Uudellamaalla. Viisi taloa kahdelle ihmiselle. Viisi valtavaa taloa vieläpä. Voi katkeruuden määrää, kun niitä katselin. Ainoa ilo asiassa oli se, että pariskunta remontoitti talot perinteiseen tapaan ja arvostaen. Kyllä sellaisille ihmisille tietysti voisikin suoda monta taloa mielummin kuin yhden talon per joku talonpilaaja.

Susanna kirjoitti...

Paree tykätäkin.

Sarppu kirjoitti...

Tuo olisi kiva :)

Sara kirjoitti...

Aah ja voih! Onpa hienoja, ellei täydellisiä.

Cheri kirjoitti...

Hienoa, että tuollaiset talot ovat saaneet elää alkuperäisessä kunnossaan näihin päiviin. Eikö noin hienot funkkisrakennukset ole jo Museoviraston suojelemia? Kiitos näistä taloesittelyistä, aivan kuin mieli olisi saanut hyvän aterian.

Tiina kirjoitti...

XD

Susanna kirjoitti...

Minä toivon, että ne ovat suojeltu. En tiedä varmaksi.

Karkkis kirjoitti...

Oih ja voih! Suomessa on aivan liian vähän funkista. Minun tulee jo noista kuvista sellainen olo, että tahdon joskus asua tuollaisessa niin, että tekee kipeää!

Nonna kirjoitti...

Iiihana! Kyllä minä ainakin viihtyisin tuolla. Mutta tosiaankin, tuo saisi pysyä melkoisen vaaleana...

Lievestuore As. kirjoitti...

Kaunis :)
Sääli että tyhjillään, tuossa olisi varmasti monelle unelmakoti..

Susanna kirjoitti...

Silloin pari vuotta sitten kuulimme, että kaikki asunnot on jossain vaiheessa palautettu mahdollisimman lähelle alkuperäistä asuaan. Jopa komeroiden vetimet oli tehty museoviraston ohjeistuksella.

Keittiökaapistot noissa kaikissa asunnoissa olivat kyllä nykyaikaisemmat (ja ilmeisesti rummemmat) kuin mitä ne silloin 30-luvulla ovat mahtaneet olla.

Susanna kirjoitti...

Meille tuli Sulon kanssa jo ihan ahdistus siitä, että jos tuossa asuttaisiin, niin mitäs jos naapuriin tulisikin joku ihan kaamea porukka!

Valoblogin Taru kirjoitti...

On kyllä kaunotar. Ihanan valoisan ja linjakkaan näköistä, todellakin!

Sanna kirjoitti...

Voi että, vau. Pitääkö tässä nyt muuttaa Imatralle :-D

Susanna kirjoitti...

Suosittelen lämpimästi. Minä olen ihan rakastunut tähän paikkaan näiden kahden ja puolen vuoden perusteella. :P

Johanna / Hellan ja viinilasin välissä kirjoitti...

Nuo funkkisasunnot ovat tosi kauniita. Toisaalta vanhat puutalotkin ovat ihania ja tykkään kyllä modernistakin. Ei ole elämä helppoa sisustajan silmin :)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan kertakaikkisen mahtava!

Unknown kirjoitti...

Ai kamala kun ihan meni sisuskalut ympäri kun noita kuvia katselin! Talot toki tiedän mutta tätä kaunotarta en ole aiemmin nähnyt. U-pe-a.

Pitäisikö tosiaan ruveta suunnittelemaan muuttoa kotipitäjään. Mutta kun piti ostaa ja pelastaa myös se Huutokosken asema...

Minä panisin tuohon auringonottopaikalle itseoikeutetusti vanhan kunnon Alvarin Aurinkopöydän ja -tuolit.

Susanna kirjoitti...

Sain juuri tietää enemmän tästä talosta! Kyseessä on "komentola", eli siellä ovat asuneet korkea-arvoisimmat upseerit vuokralla, kun talo oli vielä rajavartiolaitoksella. Sitten kaikkia valtion rakennuksia ruvettiin siirtämään Senaattikiinteistöille, nämä ihanat mukaanlukien. Senaatti nosti vuokrat korkeuksiin, mikä aiheutti sen, että pitkään asuneet vuokralaiset lähtivät pois!

Ja sitten Senaatti rupesi myymään taloja, pari vuotta sitten aloittivat. Komentolakin on kuulemma myyty ihan vastikään tänä talvena. Vanha sairaala on myyty jollekin venäläiselle, joka siis perustaa siihen edullisen hostellin. En tiedä, kuka osti komentolan.

Susanna kirjoitti...

Pelasta Huutokoski vielä kun voit - nämä ovatkin jo mennyttä. :(

Tämä kaunotar onkin ollut koko ajan ihan saavuttamattomissa, sillä komentajien asuintalona sinne ei ole ollut kenelläkään syytä mennä ja se tosiaan on ihan erillään metsän siimeksessä.

Kalamuija ja lappilifestyle kirjoitti...

Ihana toi "rivitalo". Mä voisin muuttaa sinne:)

Anonyymi kirjoitti...

Good afternoon! I with big respect and big love treat this place and I will use the best efforts that it kept the charm. I confirm that in the building of sairaala inexpensive hostelli will open.
Yours faithfully,
Peter (Russian :)

Susanna kirjoitti...

Hello, Peter! Thank you for your message, I am pleased to hear that the old hospital will be in use of a hostel. Looking forward for the opening!

Anonyymi kirjoitti...

heih!

olen eräänkin kerran kiertänyt tuon funkislinnan ympäri - salakatsellut sisään.... aivan ihana, upea sijainti pyhälammen rannalla. kaukainen haave, huokaus. ne yläterassit ovat kuin luotu kuutamoiltoihin. koko tämä varuskunta-alue on kokonaisuutena tyylikäs, ja toivottavasti pysyy kunnossa.

terv. komentola-romantikko

Susanna kirjoitti...

Etkä ole ainoa! :)

Susanna kirjoitti...

Lumien aikaan siellä tosiaan näkyi aika monet jalanjäljet kiertämässä taloa. Ehkä ne olivat sinun? Minä olin niistä kiitollinen, sillä selvisin omasta vaanintaretkestäni ilman, että meni lunta kenkiin. :D

Anonyymi kirjoitti...

Komentola on myyty suomalaiselle tavalliselle perheelle, katso www.jokakoti.fi. Kaksi huoneistoa on myytävänä. Aivan upea kohde.