Kävimme Imatran pääsiäismarkkinoilla hakemassa savustettua hevosenlihaa. Emme olleet kuvitelleet löytävämme sieltä muuta mukaantarttuvaa. Mutta sitten tulikin vastaan niin riemunkirjava koju, että piti melkein kiljahdella.
Pöytä oli täynnä ihan huiman hienon värisiä, huovutettuja korvapipoja. Jäimme hiplailemaan myssyjä ja juttelemaan pipot valmistaneen käsityöläisen kanssa. Ja yhtäkkiä minulla olikin turkoosi nallenkorvapipo päässäni ja Sulo kipittämässä kohti pankkiautomaattia.
Pipo on ihan kuolettavan ihana. Se istuu kalloni suojaksi kuin olisi sen päällä huovutettu! Se on lämmin, ihanan lämmin! Eikä kuitenkaan kuuma, sillä istun nytkin tässä koneella se päässäni.
Minulla on aina pientä ongelmaa kaikkien persoonallisten asusteiden ja kirjavien vaatteideni kanssa. Tiedän, että tällaiset lapselliset viritelmät ovat ihan minun juttujani. Mutta aina käy kuitenkin sitten niin, että kun lähden ihmisten ilmoille päässäni joku hullu hiippapipo, alan nolostua. Silloin haluaisinkin yhtäkkiä saada päälleni jotakin harmaata, niin huomaamatonta, ettei kukaan katsoisi kahta kertaa. Se on raivostuttavaa. Pitäisi vaan osata oikeasti olla sitä, mitä on. Pitäisi kantaa korvapipoa ylpeästi päässään ja jättää tuijotukset, supatukset ja kikatukset omaan arvoonsa.
Näitä upeita pipoja tekee imatralainen Anne Paananen, mutta en valitettavasti voi laittaa linkkiä hänen sivulleen, sillä sellaista ei vielä ole olemassa!
PS. Myös nukkekodissa on jotakin uutta huovutettua. Sekään ei ole minun omien kätteni tuotoksia.
17 kommenttia:
Onpa upea pipo!
ps. ei ne katseet ehkä olekaan hihitteleviä, vaan ihailevia!
Soma lakki ja sopii sinulle kuin nenä päähän :)
Ihana päähine. Toivottavasti Anne Paananen saa pian sivut itselleen! Asiakkaita voisi netin kautta löytyä aikalailla :).
Pipo tosiaan kuuluu päähäsi. Olen samaa mieltä kuin Saila, katseet ovat luultavasti ilahtuneita ja ihailevia. Minä ainakin ilahdun jos näen jotain massasta poikkeavaa. Suomalaiset eivät vain uskalla kommentoida: tyyliin "kiva pipo tai tykkään pipostasi!" Kun asuin New Yorkissa saattoivat ihmiset juosta läheisistä liikkeistä kadulle myönteisesti kommentoimaan asujani (ja NY:ssa erilaisia ihmisiä riittää).
Ihana pipo! Mulla on työkäytössä turkoosi toppatakki, sopisi just siihen tuollainen!
Kaapinoviakin on pakko kommentoida, niistä tuli ihanat, minusta kaikkea muuta kuin mummomaiset :D
persoonallinen tyyli on aina parempi kuin tylsä (tosin tällä en tarkoita pukeutumista erikoisesti vain huomion takia)
Mulla on kans vähän sama ongelma, jotenki ujostuttaa jos joku juttu ei ihan tunnu omalta. Lisää harjoittelua siis. Mutt sulla on hieno pipo, siis baanalle vaan.
Päivän piristys! *hihihiii*
Se taitaa olla itsetuntokysymys, että ovatko ne katseet huvittuneita vai ihailevia. Minun pitää työstää niiden vastaanottamisen taitoa. :)
Mutta tuon pipon kanssa sen pitäisi olla helppoa. Se nimittäin tuntuu päässä niin mukavalta, ettei sitä edes tajua pitävänsä päässään!
Minä katselisin silkasta kateudesta, on sen verran makee pipo :)
Joskus nuorna seurustelin yhden pojanklopin kanssa ja hän oli ihan mukiinmenevä muuten, mutta epäilys alkoi herätä, kun hän ei tykännytkään mun kettubaskeristani. Ajattelin, että tuo on kyllä vakava merkki meidän erilaisuudesta. Ja niin olikin ja ei meistä tullut paria ;)
Ai mahtavuutta! :D Sulo siis jälleen kerran osoitti prinssiytensä, kun siinä silmänräpäyksessä halusi ostaa minulle tuon pipon, kun näki sen minun päässäni.
Elämässä ei ole koskaan liikaa pilkettä! Eräs vanha ystäväni testasi aina deittiehdokkaidensa mielenlaatua ottamalla Kimble-pelin ekoille treffeille. Jos naama venähti, saati ehdokas kieltäytyi pelaamasta, ei seuraavia treffejä enää tullut :D Pipo on tosi iloinen juttu ja uskon että se saa muutkin iloiselle mielelle!
Team Kimble
Pipo on mahtava!
Miten ihana pipo! Minulla on vähän sama ongelma pukeutumiseni kanssa; tykkään käyttää värikkäitä mekkoja ja muuta vähän massasta erottuvaa, mutta vähän liian usein tulee vetäistyä ylle vain jotain mustaa ihan siksi, ettei tarvitse miettiä, mitä ihmisten päässä liikkuu kun kävelen ohi. On vaan helpompaa pelata varman päälle kuin viettää koko päivä hamettaan miettien. Sellaiset päivät ovat ärsyttäviä, kun on koko ajan tietoinen siitä, miten mikäkin vaatteen ryppy asettuu ja kuinka hyvin kukin muhkura näkyy paidan läpi. Mutta ehkä pitäisi vain lopettaa tuo varman päälle pelaaminen ja opetella olemaan rohkeasti juuri sellainen kuin on!
Niin pitäisi. Opetellaanko vaikka saman tien? :)
Lähetä kommentti