keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Miniyrittäjän korttimaksulaite


Olin kyllä jo taas kerran tehnyt periaatepäätöksen pitäytyä verkkokauppiaana ja jättää messuilut kokonaan väliin. Mutta nyt joudun ehkä kuitenkin vielä jossain vaiheessa käymään joissakin tapahtumissa myymässä riepujani, sillä nyt minulla on laite, jolla voi ottaa vastaan pankkikorttimaksuja!

Kyseessä on iZettle-niminen kortinlukukone, joka on langattomasti yhteydessä kännykkääni. Asiakas ujuttaa korttinsa koneeseen, näpyttelee pin-koodin ja maksu sujahtaa minun tililleni. Halutessaan asiakas saa vielä sähköpostiinsa kuitin ostoksestaan.

Olen päässyt kokeilemaan vehjettä vasta meidän omilla korteillamme. Sulon Visa toimi hyvin ja samoin (jokseenkin yllättäen) S-etukortti. Minun Visa Electronini ei tuntunut aluksi kelpaavan, mutta tänään sekin toimi, joten olen vielä hiukan skeptinen noiden Electron-korttien suhteen. Niiden kuitenkin kuuluisi toimia, ja samoin MasterCard sekä American Express. Nyt pitäisikin saada rättiostoksille paljon tuttavia erilaisten korttien kanssa, joita uskaltaisin käyttää koekaniineina.

Tämä vehje on pienelle yrittäjälle aivan huiman hyvä vaihtoehto. Puhelimeen ladattava sovellus on ilmainen ja pelkästään senkin avulla voi tietyin rajoituksin tehdä maksuja. Kortinlukulaite maksoi noin 60 euroa. Lisäksi iZettle perii jokaisesta vastaanotetusta maksusta alle kolmen prosentin osuuden. Tämä kaikki on kuin unelmaa verrattuna normaalien korttimaksulaitteiden hintoihin.


27 kommenttia:

Ankkurinappis kirjoitti...

Kiva kuulla käyttökokemuksia, meinasin itsekin hankkia tuollaisen! On tosiaan edullinen verrattuna muihin, mut mitenkä mä muistan nähneeni, että tuo päätelaite olisi maksanut vain 29€, olikohan joku kamppis?

Katja kirjoitti...

Kuulostaa kätevältä systeemiltä. En ole törmännyt laitteeseen, mutta uskaltaisin kyllä käyttää jos jollain myyjällä tuollainen olisi.

Susanna kirjoitti...

Se on se toinen laite. Näitä on kaksi erilaista. Se vanhempi versio on sellainen, jossa ei näpytellä pin-koodia, vaan maksu varmennetaan kirjoittamaalla nimmari sormella puhelimen näytölle. Lisäksi siinä vehkeessä ei toimi kaikki kortit.

Tämä uusi on nyt kalliimpi ja monipuolisempi.

Susanna kirjoitti...

Ainakin käsityöyrittäjäfoorumilla on jo moni hankkinut ja jotkut kerinneet tehdä kauppaakin messuilla. Voisin kuvitella yleistyvän juuri pienten yrittäjien keskuudessa, jotka käyvät harvoin myyntitapahtumissa.

Eiköhän se ole ihan yhtä luotettava kuin muutkin korttikoneet, kun kaikki korttitahotkin ovat siihen mukaan lähteneet. :)

Mirka kirjoitti...

Jihuu, olin äsken jo melkein suru puserossa toteamassa, etteihän tuo toimi kuin ilmeisti ii-luureissa, mutta näillä näkymin sen saa ainakin tuolta Google Playstä (ent. adroind-market), joten ehkä meikäläisellä olisi siis mahdollisuus.. Mua vaan mietityttää tuo, kun tuolla jossain oli että debit/credit -korteilla se ei anna valita? Mutta electronin ainaki pitäisi toimia. Huippuahan tuo olisi, kyllä niin moni nykyään haluaa maksaa noilla korteilla... :/

Mirka kirjoitti...

Ja sitten vielä sellainen, jota en löytänyt ainakaan heidän sivuilta: Kuinka kauan tuon saamisessa menee tilauksesta? Puhutaanko päivistä, viikoista vai jopa kuukausista? :D

Pieni Lintu kirjoitti...

Varmasti näppärä - monilla kun nykyään ei käteistä tunnu olevan mukana.

Susanna kirjoitti...

Monta kysymystä! :D

Se käy myös joihinkin muihin älypuhelimiin kuin iimalleihin. Lista testatuista löytyy täältä:
http://help.izettle.com/customer/portal/articles/530945-what-platforms-and-devices-are-supported

Se vanha malli ei antanut valita debitiä ja kreditiä. Tämä antaa, ja se testattiinkin Sulon Visalla.

Minulle taisi tulla noin viikossa, mutta juuri nyt siellä sivulla lukee, että toimituksessa saattaa kovan kysynnän vuoksi mennä kuusikin viikkoa.

Susanna kirjoitti...

Minä taas huomasin messuilla, että monilla on käteistä, mutta sitä ei haluta käyttää, vaan ensin kysytään, käykö kortti. Kun ei käy, niin rahaa melkein aina löytyy kukkarosta. :)

Mirka kirjoitti...

Mahtista, kiitoksia Susanna. Kyllähän tuo nyt täytyy tilata :)

Pellavasydämen Mervi kirjoitti...

Kuulostaa kyllä hyvältä. Minulla on sellainen normilaite, joka on toiminut aivan moitteettomasti, mutta Visa Electron siinäkin poikkeaa muista siinä suhteessa, että ottaa aikaa kauemmin. Miten tuon koneen kanssa saa myynneistä raportin?

Susanna kirjoitti...

Siellä iZettlen sivuilla pääsee näkemään kaikki myynnit ja tilitykset, kun kirjautuu sisään.

Soja kirjoitti...

Mahtavaa! Täytyykin seurailla, mitä puhelimia tuonne putkahtelee, vielä siellä ei ole miun luuria. Kiitos, että jaoit tämän tiedon!

Jenny kirjoitti...

Oi voi, kumpa tätä versiota olisi saanut jo viime syksynä. Tulin hankkineeksi sen "oikean" korttimaksulaitteen kun oli kivijalkamyymäläkin ja nyt sitten makselen sitä parisen vuotta, vaikka myyntitapahtumissa käyn aika harvoin. :/ Pitänee hankkia tuo kyllä heti kun pääsen maksupäätesopimuksesta irti.

Lievestuore As. kirjoitti...

Mukava kuulla, että ovat tuoneet markkinoille pin-koodia kysyvän laitteen, huomattava parannut vanhempaan versioon.
"Nimimerkillä: sukulaispienyrittäjien neuvonantaja" :)

Saila kirjoitti...

Ahaa, kiitos paljon tiedosta!

Jokihaka Kokkaa kirjoitti...

Kiitti vinkistä!

Susanna kirjoitti...

Toivottavasti valikoima laajenee. Aluksihan tämä oli vain Applen laitteisiin, mutta nyt siellä on jo Samsungejakin vaikka kuinka.

Susanna kirjoitti...

No niinpä! :(

Susanna kirjoitti...

Niin on. Se nimmarin suttaaminen sormella ei ollut kovin vakuuttavaa.

Susanna kirjoitti...

Eipä kestä kiitellä. :)

Heli kirjoitti...

Minä otan messuille x-määrän rahaa mukaan käteisenä. Kuitenkin se yleensä loppuu aina kesken, oli x:n arvo mikä tahansa, joten mieluusti maksan kortilla aina kun se on mahdollista ja säästän käteiset niille myyjille, joilla korttimahdollisuutta ei ole.

Susanna kirjoitti...

Nimenomaan noin. Minusta tuo onkin paras tapa toimia.

Ankkurinappis kirjoitti...

Ok, kiitos paljon tiedosta, uudempi tosiaan kätevämpi!

Soja kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Mirka kirjoitti...

Mervi, Visa Electronilla tarkistetaan kaikki ostokset, debit-kortilla vain yli 30 euron ostokset tarkistaa kortin(tilin) rahatilanteen, sen takia electronilla kestää. Joissain paikoissa aina päivän ensimmäinen electronmaksu kestää pahimmillaan jopa viitisen minuuttia.

Sara kirjoitti...

Mulle tuli Dhl:n kyydissä kolmessa päivässä ja tänään pääsin testaamaankin! Vaikuttaa huippuhyvälle systeemille kun ipadiin voi ohjelmoida kivasti kaikki palvelut, kuitin voi lähettää s-postiin tai tulostaakin JA sinne voi kirjata myös käteismaksut joten eipä tarvinne enää käsin kuitteja kirjoitella, juhuu!