sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Makuuhuonepakotusta


Meidän ikuisuusongelmamme patjojen ja sänkyjen suhteen kulkee vuoristorataa. On aikoja, jolloin emme mieti sitä lainkaan ja sitten on aikoja, jolloin mietimme sitä ihan kauheasti. Nyt on se hetki, että minun päätäni ihan pakottaa, kun mietin sitä niin paljon. 

Meillä on nyt käytössä siskoltani saatu 140-senttinen sänky. Siinä ei ole mitään vikaa. Meillä on myös 140-senttinen vanha futonpatja, jossa on paljon vikaa.

Olemme päätyneet siihen, että minä tarvitsen uuden, mahdollisimman kovan futonin ja Sulo tarvitsee joustinpatjan. Mutta jotta ne voitaisiin hankkia, tarvittaisiin 160-senttinen sänky.

Minun suurin haaveeni olisi kaksi vanhaa sairaalasänkyä. Mutta sellaisia ei voi noin vain käydä kaupasta hakemassa. Olen kytännyt huutonettiä ja tori.fitä, muttan laihoin tuloksin. Jos jollain onkin vanha sairaalasänky myynnissä, niitä ei takuuvarmasti ole kahta samanlaista. Vanhojen sänkyjen hinnat ovat monesti myös aika huimaavia.


Intiassa ja Kiinassa valmistetaan yhä vanhanmallisia sairaalasänkyjä. Mietin, voisikohan joltakin tehtaalta voida tilata vain kaksi kappaletta ja mitähän niiden rahtaaminen tänne maksaisi. En ole vielä saanut aikaiseksi tiedustella sitä mistään, mutta tämä kuvassa oleva sänky olisi minusta hyvin kaunis.

Koska pelkkiin patjoihin jo tulee uppoamaan pieni omaisuus, sänky ei saisi maksaa juuri mitään.

Olemmekin miettineet myös huippuedullista ratkaisua: sänky kuormalavoista. Ne näyttävät hyviltä sisustuslehdissä. Olen istunut selaamassa netissä sellaistenkin kuvia ja tullut siihen tulokseen, että todellisuudessa kuormalavasängyt taitavat kuitenkin olla aika kamalia viritelmiä.


Teiltä on monesti tullut kivoja ideoita ja vinkkejä useisiinkin pulmakohtiin, joissa oma pääni lyö tyhjää. Mitä ajatuksia teille tulee mieleen, jos tavoitteena on keksiä tukeva, halpa ja hauska sänky?

16 kommenttia:

Koti1898 kirjoitti...

Mä voisin vannoa nähneeni sairaalasänkyjä pareittainkin aina satunnaisesti. Mä en oikein usko kahden vierekkäisen sängyn nukkumamukavuuteen, paitsi jos ne kytkee yhteen ja laittaa yhden kokonaisen patjan.

Mites 30-luvun puupäätyinen parisänky?

Ei siis mitään hyviä vinkkejä, mutta teen kyllä pienen google-kierroksen, koska uskon nähneeni sairaalasänkyjä aika vastikään. Tosin hintalaput ovat välillä totisesti huimia.

a

Valoblogin Taru kirjoitti...

Meillä olisi varastossa yksi ylimääräinen, ja kaverille ihan ilmainen, puinen käsittelemätön 160 leveä sängynrunko, mutta taitaisi tulla turhan tyyriiksi lähettää sitä teille ;) Ja toisekseen, nuo sairaalasängyt olisivat varmasti tosi makeen näköiset! Ja sopisivat minusta teidän sisustukseen. Tykkään kovasti.

Koti1898 kirjoitti...

Laitoin sulle meiliä. Ei varmaan mitään uutta. Mutta koitin kummiskin.

a

Susanna kirjoitti...

Pakko ne olisi tosiaan kiinnittää toisiinsa lujasti jaloista, jos löytäisi jostain kaksi samanlaista sänkyä. Hotellihuoneissakin minä aina sidon sukkahousuilla sängynjalat yhteen, ettei toinen meistä tipahtele petien väliin. :D

Sellaiset vanhat täyspuiset sängyt olisivat toki ihania. Mutta hinnat... huijui. Toisaalta ihan perusteltujakin: ovathan kunnon sängyt ihan toista maata laadullisesti kuin jotkut Ikean hutjakkeet.

Susanna kirjoitti...

Minustakin sairaalasängyt olisivat ykkösvaihtoehto. Vanhoissa sängyissä vaan nuo leveydet ja pituudet ovat ihan mitä sattuu, joten en oikeastaan edes tiedä, olisko niitä nykypatjojen mitoitukselle edes olemassa.

Laurakaisa kirjoitti...

Vanhoja sairaalasänkyjä on tullut vastaan lähinnä sen mittaisina, mitä nykyisin kutsutaan "juniorisängyiksi". Meillä kun tuo puoliso on parimetrinen, ei sellainen ole tullut kyseeseen. Mokossa Helsingissä oli ainakin joskus ihan älyttömän kivan näköisiä ja iloisen värisiä rautapinnasänkyjä mutta niissä oli hintalappu jotain ihan käsittämätöntä...

Tytti kirjoitti...

Hei Susanna,
meillä olisi passiivisessa myynnissä kaksi rautasänkyä, leveys 80 cm, pituus 200 cm eli vierekkäin 160 leveät. Ovat peräisin matkustajakodista. Jos kiinnostaa, laita meiliä pujoliivi at luukku.com
terveisin Tytti

Lievestuore As. kirjoitti...

Uijui, toivottavasti saatte Tytin kanssa kaupat sovittua, tykkään sairaalasängyistä kovasti ja odotan innolla että näkisin Susannan version!

Susanna kirjoitti...

Vaikka meistä hujopimpi on vain 172-senttinen eli minä, niin alle 200-senttinen sänky kyllä ahdistaisi. :D

Susanna kirjoitti...

Oh!!!!! Laitoin heti postia.

Susanna kirjoitti...

Voi kunpa! Sellaiset sängyt olisivat niin parasta, mitä voisi olla!

Anonyymi kirjoitti...

Sairaalan vanhoja rautasänkyjä tulee kuukauden sisällä kymmenisen kappaletta. Palaan asiaan kuvien kera. Sängyt on valkoiseksi maalattuja ja niitä on pidetty katastrofivaralla väestösuojassa. Olen tämän blogin kautta äänessä kun ovat myynnissä. Nopeat syövät hitaat.

Anonyymi kirjoitti...

Hinta?

Anonyymi kirjoitti...

Tuliko niitä sänkyjä koskaan?

Susanna kirjoitti...

Minulla, blogin kirjoittajalla ei sitten ole mitään käsitystä siitä, kuka on tuo anonyymi, jolle sänkyjä olisi ollut tulossa, joten tämä on kyllä aika väärä paikka tällaiselle sänkykaupalle. :)

Susanna kirjoitti...

Ne Tytin sängyt todellakin ovat parasta, mitä voi olla. Vuosi on kohta niissä nukuttu ja todella onnellisia niistä olemme.