tiistai 19. maaliskuuta 2013

Lujaa tahtoa


Minusta on häpeällistä, surullista ja täysin sietämätöntä, että Suomessa yhä on lakeja, joiden turvin osa meistä on tasa-arvoisempia kuin toiset.

Sulo ja minä saamme mennä naimisiin, ottaa yhteiseksi sukunimeksemme jomman kumman nimen ja ryhtyä hakemaan adoptiolasta. Siis saisimme, jos haluaisimme.

Meillä on paljon ystäviä, jotka eivät saa tehdä samoin. Eivät saa, vaikka haluaisivat. Eivät saa solmia avioliittoa, vaikka rakastavat toisiaan kuten mekin rakastamme toisiamme ja tahtovat vanheta yhdessä, kuten mekin tahdomme. Eivät saa adoptoida yhteistä lasta, vaikka voisivat tarjota tälle turvallisen, rakastavan ja kannustavan kodin.

Suomen laki estää heiltä sen kaiken. Mikä tekee Sulosta ja minusta lain edessä sopivampia perustamaan perheen, kuin näistä ystävistämme? Olemmeko me sitoutuneempia toisiimme, olemmeko me jollakin tavalla parempia ihmisiä, osaisimmeko kasvattaa lapsen paremmin? Emme. Ainoa etumme on se, että minun ajokortissani lukee, että olen nainen ja Sulon kortissa lukee, että hän on mies.


Mutta lakeja voi muuttaa, niitä on muutettu ja niitä pitää muuttaa. Epäkohdat pitää korjata.

Lakia tasa-arvoisesta avioliitosta on nyt odotettu vuosia. Sen piti edetä eduskunnan käsittelyyn lopultakin tämän vuoden aikana, mutta niin ei kuitenkaan tapahtunut. Lakialoite nimittäin pysähtyi eduskunnan lakivaliokuntaan, joka katsoi, ettei lakia ole syytä saattaa eduskunnan käsittelyyn.

Lakivaliokuntaan kuuluu 17 jäsentä. Heistä 9 oli sitä mieltä, että lakia ei viedä eteenpäin. Yhdeksän vaivaista ihmistä voi tässä meidän näennäisen demokraattisessa Suomessamme torpedoida lain, jossa on kyse yhdenvertaisesta ihmisarvosta. Se on asia, jota en pysty käsittämään.


Nyt kerätäänkin nimiä kansalaisaloitteeseen. Aloitteeseen tarvitaan vähintään 50 000 nimeä, jotta sillä olisi mahdollisuus päästä eduskunnan käsittelyyn ja lopulta tulla kirjatuksi Suomen lakiin.

Minä tiedän, että 50 000 nimeä kertyy kyllä. Jo tämän ensimmäisen keräysyön aikana niitä on saatu yhteensä 4500 kappaletta.

Olen silti peloissani ja skeptinen. Se sama lakivaliokunta on edessä seuraavaksi. Kuinka monta nimeä tarvitaan, jotta valiokunta ei enää uskalla jättää asiaa pöytälaatikkoon?

Kampanjasta voi lukea lisää Tasa-arvoinen Suomi ry:n sivulta. Lakialoitteen voi allekirjoittaa helposti kansalaisaloitesivustolla omien verkkopankkitunnusten avulla. Sen voi myös tulostaa paperille ja postittaa kampanjaa vetävälle yhdistykselle.


Suomi on pohjoismaista ainoa, jossa tällaista lakia ei vielä ole. Mitä jos yritettäisiin yhdessä korjata virhe? Minä jo allekirjoitin, entä sinä?

Kaunista, aurinkoista ja onnellista tasa-arvon päivää kaikille!

94 kommenttia:

Marjaana kirjoitti...

Tärkeä asia, kävin allekirjoittamassa. Tämä on erityisen lähellä sydäntä siksi, että esikoisen isä elää rekisteröidyssä parisuhteessa. Heillä on myös yhteinen lapsi. Pariskunnan häät oli kaunein ja lämminhenkisin vihkimistilaisuus, jossa koskaan olen ollut. Mutta se ei ollut laillisesti pätevä. Voi kurjuus, tuntuu, että elämme keskiajalla joidenkin asioiden suhteen!

Saila kirjoitti...

Ai niin! Tasa-arvon päivä. Kiitos muistutuksesta ja vinkistä!

Jovelan Johanna kirjoitti...

Mielelläni ja teinkin se heti. Pistän myös sanaa omalta osaltani eteenpäin.

Ymmärrän kyllä, että aviolitto joidenkin mielestä on "aina" ollut pyhä kirkollinen liitto naisen ja miehen välillä. Siis ymmärrän, että joku ymmärtää asian niin, mutta en ole samaa mieltä.

Alunperin avioliitto on ollut juridinen sopimus kahden suvun välillä, myös kristinuskon aikana. Myös Suomessa. Sukujen jatkuvuuden kannalta se määriteltiin koskemaan miehen ja naisen välistä juridista liittoa. Kirkollinen vihkiminen tuli Suomessa ainoksi lainvoimaiseksi tavaksi solmia avioliitto vuonna 1734. Siviiliavioliitto mahdollistettiin uudelleen vasta itsenäisyytemme vuonna 1917 ja avioesteet poistettiin esimerkiksi epilepsiaa sairastavien kesken vasta vuonna 1969. Avioeroa ei saanut 70-luvulla ilman syyllisen määrittelyä ja edelleenkin ihmiset tuomitaan (sanamuoto) avioeroon.

Avioliitto on ollut kahden ihmisen välinen juridinen sopimus. Miksei se voisi olla sitä edelleenkin jos kerran historian kautta ylipäätään asiaa katsotaan?

Ja mitä tulee vanhemmuuteen.. hyvänen aika. Homo- ja lesbovanhempia on ollut aina. Siitä vaan ei sopinut puhua. Eiköhän vanhemmuuden mitta ole siinä, kuinka hyvä vanhempi aikuinen lapselle on. Sitä ei tällaisilla asioilla mitata.

Hyvä Susanna! Tärkeä postaus <3

Susanna kirjoitti...

Niin tuntuu.

Ja valitettavasti siellä eduskunnassakin istuu puoli salillista keskiaikaisia tyyppejä, joten kyllä tässä joutuu vielä kovasti jännittämään. :(

Susanna kirjoitti...

Tuossa tuli nyt tosi mielenkiintoisia pointteja esiin, kiitos itsellesi! Historiaakin voi tosiaan katsoa ihan miltä kannalta lystää ja perustella sillä ihan päinvastaisiakin kantoja.

Vanhemmuus on ongelmallinen asia. Ne, joilla on mahdollisuus lisääntyä vaikka vahingossa, eivät tarvitse kenenkään lupaa perheenlisäyksilleen. Mutta ne, joilta se ei käy yhtä lailla helposti, joutuvat uskomattomaan syyniin. Hulluinta nykytilanteessa on, että yksinäiset ihmiset seksuaalisuudesta riippumatta voivat adoptoida lapsia, mutta samaa sukupuolta olevat pariskunnat eivät. Se on aivan kieroutunutta syrjintää ja silti täysin lainmukaista.

Susanna kirjoitti...

Eipä kestä. Arvelin, että jos minulla on päivittäin 1000 lukijaa, niin tätä tilaisuutta asian infoamisesta ei kannata jättää käyttämättä.

Kati kirjoitti...

Minusta tntuu käsittämättömältä tuo, että tutkimusten mukaan suurin osa suomalaisista soisi tasa-arvoisen avioliittolain astuvan voimaan, mutta että muutama jullipää voi ihan tyynesti jarruttaa sitä. Oikeastaan tuo asia saa minut melkoisen raivon valtaan... Ja nuo perustelut, joita ihmiset jakelevat siitä, miten lapsella pitää olla isä ja äiti. Pitääkö sitten jokaiselta yksinhuoltajalta ottaa lapsi pos, koska eihän tuo ehto täyty...? Tärkeintä loppujen lopuksi on, että lapsella on rakastavat vanhemmat, jotka pitävät lapsesta hyvää huolta. Rakastaminen ei ole sukupuoleen sidottu ominaisuus...

Jotta siis äpsölyytli, allekirjoitan. Ja hyvää tasa-arvon päivää sinullekin! (Sori sekava sepustus. Tämä asia oikeasti kuuluu niihin, jotka saavat välillä punahehkuisen raivon nousemaan. On niin reilua, että jotkut vat tasa-arvoisempia kuin toiset. Mur.)

Soja kirjoitti...

Hyvä Susanna!
Allekirjoitin heti aamulla ja jaoin Facebookissa.
Ja toivon totisesti, että tämä asia saadaan kuntoon vihdoinkin.

Pellavasydämen Mervi kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Tai sitten parisuhteen rekisteröimisen sisältöä pitäisi laajentaa; luulisi, että esimerkiksi yhteisen sukunimen ottaminen olisi helppo lisätä siihen. Minusta on kuitenkin tärkeintä, että parisuhteen rekisteröimiseen jo sisältyy perimisoikeus - törkeä tilanne oli silloin, kun pitkään yhdessä asuneet ja omaisuutensa yhdessä koonneet ihmiset joutuivat hankalaan asemaan toisen kuoltua. (Testamentinhan on tietysti voinut aina tehdä, mutta silloin vaikeuksia aiheutti perintövero.) - Tina

Pepi kirjoitti...

Hyvä hyvä!!!
Heti menen allekirjoittamaan tämän hankkeen, olis jo aika potkaista Suomi tälle vuosisadalle !

Anonyymi kirjoitti...

Kirkollista vihkimistä ei tulisi sallia, sillä silloin kirkon opetukset ja tekeminen olisi ristiriidassa. Raamatussa sanotaan hyvin selvästi, että avioliitto on naisen ja miehen välinen liitto.

Susanna kirjoitti...

Hyvä Soja! :)

Susanna kirjoitti...

Tuo on asia, jota en voi ymmärtää. Siis että ihan alkujaan piti rekisteröidystä parisuhteesta vääntää syrjivä versio avioliittoon verrattuna. Minkäänlaista perustelua ei voi olla esim. sille, että sukunimen suhteen piti laittaa erilaiset säännöt homoille ja heteroille.

Susanna kirjoitti...

Just näin, Pepi! :)

Susanna kirjoitti...

Kirkolla ja valtiolla ei pitäisi olla mitään tekemistä toistensa kanssa. Kirkko on oma jokseenkin suljettu yhteisönsä ja minun puolestani sellainen yhteisö saa ihan itse määrätä sääntönsä. On valitettavaa, että lakeja yritetään perustella Raamatulla.

Susanna kirjoitti...

Tällä lakialoitteellahan siis ei olla hakemassa muutoksia kirkollisiin toimituksiin. Joten jos se tuntuu kynnyskysymykseltä, niin ei tarvitse jättää allekirjoittamatta.

Lainaus lakiehdotuksen perusteluista:

"Tällä esityksellä ei ole tarkoitus puuttua uskonnollisten yhdyskuntien avioliittolain 16 §:ssä säädettyyn oikeuteen määrätä kirkollisen vihkimisen ehdoista ja muodosta. Kaikilla vihkimiseen oikeutetuilla uskonnollisilla yhdyskunnilla, evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko mukaan lukien, on jatkossakin itsenäinen oikeus päättää, vihkivätkö ne samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon. "

Susanna kirjoitti...

Mervi, katsotaanpa historiaan. Oliko afrikkalaisten orjina pitäminen vain toisten ihmisten oikeutta omaan mielipiteeseensä? Oliko amerikkalainen tapa jakaa julkiset vessat ja linja-autot erikseen mustille ja valkoisille pelkkää oikeutta omaan mielipiteeseen? Oliko natseilla oikeus mielipiteeseensä, ja lahdata sen varjolla hirvittävä määrä juutalaisia keskitysleireillä?

Tai meillä Suomessa... naisten äänioikeus? Naisten oikeus matkustaa junalla ilman kaitsijaa? Eikö tuntuisi aika hassulta, jos nuo asiat olivat meillä yhä niinkuin ne olivat ennen? Sillä kysehän oli silloinkin vain mielipide-eroista.

Mirka kirjoitti...

Mahtavaa, ihan mahtavaa että otit tämän asian puheeksi. Allekirjoitin jo aloitteen heti aamusta kun heräsin ja ensimmäinen julkaisu Facebookissa tuli asiasta vastaan. On hyvä, että saamme laimme tälle vuosituhannelle, kuitenkin tätä vastustavat ovat varmasti vähemmistönä - näkeehän sen jo tuosta allekirjoittajien määrästä!
Tämä aloite on jo 10 tunnissa ylittäny 20 000 äänestäjää sekä kuinka paljon nimiä oikein saadaan kansaan, kun suurimmissa kaupungeissa ihmiset on keräämässä suoraan näitä! Mahtavaa, mahtavaa ja mahtavaa.

Toivottavasti kuitenkaan tätä kansantahtoa ei ohiteta, pahoin kuitenkin pelkään... :( Peukut pystyyn!

Jaettu myös omassa feisbuukissa :)

Anonyymi kirjoitti...

Historia osoittaa usein jonkin mielipiteen/vakaumuksen puistattavaksi vääryydeksi jälkipolvien mielestä. Tällaisia vakaumuksia yhdistää jonkin ihmisryhmän asettaminen eriarvoiseen asemaan muihin nähden, ja esimerkkejä riittää: orjuus, rotuerottelu, naisten/vammaisten/eriväristen äänioikeuden/työoikeuden/liikkumisvapauden vastustaminen, juutalaisten hävittäminen (jota kannatti lämpöisesti jo Hitleriä aiemmin mm. uskonpuhdistaja Martti Lutter ja Hitlerin aikana suuri osa silloisen Saksan kansasta)...

Kaikkia näitä perusteltiin samalla lailla kuin nyt perustellaan avio-oikeuden tai vaikkapa adoptoinnin rajoittamista: tieteelliset ja yleisesti hyväksytyt käsitykset unohdetaan ja oman mututuntuman perusteella halutaan päättää muiden ihmisten elämästä. "Kyllähän ne saa juoda vettä, kunhan juo ERI vesipisteestä kuin minä", "Ei ne TARVITSE sitä ja tätä oikeutta, koska...", "Kyllä mää tiijän, että huonompia ne olis lasta kasvattamaan...", "Ei ne varmaan ees HALUA tai ainakaan eivät saisi haluta kutsua yhdessäoloaan naimisissa oloksi, vaikka ne on siitä kasvaneet haaveilemaan ihan samassa yhteiskunnassa ja samojen elokuvien/kirjojen/muun kulttuurin keskellä kun muutkin..."

Tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat tulevat jäämään historiassa tähän kyseenalaisen kunniakkaaseen joukkoon, uskoakseni. Syrjintä häviää AINA moraalisen vastakkainasettelun.

Anonyymi kirjoitti...

Hahaa, Susanna ehti ensin ihan samat pointit sanomaan ja löysi samat historian esimerkit. :)

Anonyymi kirjoitti...

Valtiollinen kirkko on tiukassa paikassa, kun sen oppirajoja on jouduttu singuttamaan ja rikkomaan. Ei ihme jos ihmiset hyökkää niin vihaisesti kristinuskoa vastaan, mutta tulisi nähdä kuitenkin sen taakse, sinne oikeaan uskoon ja hengellisyyteen.

Jovelan Johanna kirjoitti...

Hyvin etenee: 23 410

Marjaana kirjoitti...

Allekirjoittaneita on jo huimat 23 000 joten kansalaisissa sentää on toivoa, vaikka siellä salissa ei olisikaan ;-)

Peukut pystyyn!

Jenny kirjoitti...

Reilu 23 000 äänestäjää oli jo siinä vaiheessa kun itse äänestin.

Itse en myöskään ymmärrä miksi tähän asiaan pitää kirkko ja uskonto sotkea. Eivät liity mitenkään mielestäni tähän asiaan.

Toinen on juuri se lapsi kysymys, että avioliitto kuuluu miehelle ja naiselle, että on sitten lapsilla "oikeanlainen" perhe. Tämän mukaanhan siis oma avioliittoni ei ole "oikea" avioliitto, koska vaikka miehen kanssa aviossa olenkin, ei meillä ole lapsia. Muutenkin mielestäni pariskunnat ovat naimisissa keskenään, eivät lasten kanssa!

Niin ja sitten tuo homojen adoptointioikeus. En tajua miten vielä 2013 vuonnakin on oikeasti niin kivikautisia ääliöitä, etteivät he tajua että lasten etuahan ne homoparitkin ajattelevat! Ei se sateenkaariperhe tunnu sen lapsen mielestä mitenkään omituiselta, vaikka perttiperustörpöstä tuntuisikin. Ja kun miettii kuinka paljon tässäkin maassa on lapsia, jotka elävät todella surkeissa ydinperheissä, niin en tajua miksi sitä ydinperhettä pitää kannattaa vain siitä syystä, että siihen kuuluu sekä isä että äiti. Voisi ne perttiperustörpötkin alkaa miettiä todella sitä lasten parasta.
Minähän olen itsekin varsin epäkelpo ihminen, koska olen suurimman osan lapsuudestani elänyt kaksin äitini kanssa. Kumma kyllä, ihan ihminenhän minustakin tuli. ;)

(Ja selvennettäköön nyt vielä, ennen kuin joku toisin ajatteleva tarttuu tähän, että en tarkoita että sateenkaariperheissä olisi lapsilla automaattisesti paremmat oltavat kuin perus ydinperheissä. Perheissä on eroja, niin kuin ihmisissä itsessäänkin. Riitelevä pariskunta voi olla ihan yhtälailla homo- kuin heteroparikin, mutta sekin juuri kertoo siitä, että ei se parisuhde siinä eroa, ovatko sen osapuolet mitä sukupuolta. Siispä heillä pitäisi olla myös samat oikeudet riippumatta siitä kumpaa sukupuolta ovat.)

Ja anteeksi Susannalle, että tulin romaania tänne kirjoittamaan, mutta tämä on aihe joka saa minunkin niskakarvani pystyyn. :)

Jenny kirjoitti...

Mutta kaikille ihmisille usko ja hengellisyys ei liity millään tavalla kristinuskoon tai mihinkään siihen liittyvään.
Ja mitä enemmän ihminen näkee sinne uskoon ja hengellisyyteen, sitä vähemmän hänen tulisi olla poikkiteloin asiassa, joka on rakkautta, rakkautta vain. :)

Soja kirjoitti...

Tosiaan, en ymmärrä, miksi tässä sotketaan laki ja kirkko. Mie kyllä henkilökohtaisesti uskon, että Jumalalla ei ole mitään oikeasti rakastavia ihmisiä ja heidän liittojaan vastaan, mutta se ei ole tässä jutussa nyt pointtina vaan Suomen laki ja siinä oleva puute.

Susanna kirjoitti...

:D Hyvä, enpä jäänyt yksin "mielipiteeni" kanssa.

Minusta on aivan käsittämätöntä, että vielä nykyäänkin meillä on valtava määrä ihmisiä, jotka eivät pysty näkemään oman ajattelutapansa ongelmia. Jonkun ihmisryhmän syrjiminen pelkän yhden ominaisuuden perusteella on uskomatonta touhua. Yhtälailla voisimme kieltää avioliiton silmälasipäisiltä. Siinä olisi kyse ihan yhtä järjettömästä asiasta kuin tässä, että homot eivät saisi avioitua.

Susanna kirjoitti...

On paljon myös kristittyjä homoja, joita satuttaa se, että kirkko ei heitä hyväksy tasavertaisina jäseninä, joilla on samat oikeudet kuin muillakin.

Mutta kirkolla on omat tapansa laatia sääntönsä, ja kirkko pesköön itse pyykkinsä. Valtion olisi nyt aika näyttää esimerkkiä kansalaisilleen, muille valtioille ja miksei siinä sivussa myös uskonnollisille yhteisöille.

Susanna kirjoitti...

Hurjaa vauhtia tuo allekirjoittaneiden määrä tosiaan lähti kasvuun aamunkoiton jälkeen. :)

Susanna kirjoitti...

Todellakin! Kahdessatoista tunnissa yli 30 000 nimeä. Aika huimaa!

Susanna kirjoitti...

Yhtään ei pidä pyydellä anteeksi! Kiitos kuuluu sinulle romaanistasi! :D

On ihanaa, että niin moni muukin tuntee tämän tärkeäksi asiaksi. Oikeasti vähän pelkäsin, että jos tämä jotain reaktiota aiheuttaa, niin niitä "vastapuolen" kommentteja. Olen ollut todella ilahtunut tästä, miten hienoja kannanottoja tänne on jo kertynyt.

Kati kirjoitti...

Mun mielestäni tuossa tuli tärkeä pointti esiin. Ihmiset ovat ihmisiä, elivät sitten kumpaa sukupuolta edustavan ihmisen kanssa tahansa. Mun mielestäni on hassua, että sateenkaariperheiden pitäisi olla jotenkin parempia tai liittojen kestävämpiä, että ne voidaan hyväksyä. Yhtä lailla niissä perheissä riidellää ja toivottavasti sovitaan, eletään parisuhteessa. Rakkauteen kuuluu myös se, että sitä rakkautta välillä vähän koetellaan. :)

Anonyymi kirjoitti...

No, minun mielestä ei pitäisi olla valtion kirkkoa. Jos ev. lut seurakunta ei hyväksy homoavioliittoja, olkoon niin. En ihan ymmärrä sitäkään että kirkkoa painostetaan tässä asiassa. Tarvitsemmeko me oikeasti ev lut kirkon hyväksynnän tälle asialle? Mutta laillinen homoavioliitonkin tulisi olla ja lain edessä samat oikeudet kuin heteroavioliitoillakin, ehdottomasti. Jos olisin itse homo, en haluaisi kuulua kirkkoon, joka ei hyväksy minua sellaisena kuin olen. Enkä kuulu kyllä nytkään kirkkoon :) Mutta muista syistä. Uskon kyllä Jumalaan ja Jeesukseen, mutta omalla tavallani.

Ainoa asia, minkä vuoksi homoparin adoptioasia mietitytti joskus minua, on se millaisen kohtelun lapsi tulee sitten tämän maailman törpöiltä saamaan. Mutta toivottavasti nykypäivänä alkaisi jo olla sen verran suvaitsevaista sakkia ettei tätä tarvitsisi murehtia.

Anonyymi kirjoitti...

Entä lapsen oikeudet? On kyllä paljon yhden huoltajan perheitä jotka toimivat ihan hyvin, mutta jos mahdollista niin lapsella pitää olla oikeus isään ja äitiin. Sellaista tilannetta ei pidä tahallaan luoda, että lapsella on kaksi äitiä tai kaksi isää. Eli en kannata adoptio-oikeutta. Vaikka rakkautta lapseen varmasti on niin jotain silti puuttuu.

Vieläkö saan olla vakkarilukija tämän mielipiteen kanssa

Anonyymi kirjoitti...

Janey May kaytti kyllä aika rajua kieltä "perttiperustörppöineen". Eikö voitaisi kirjoittaa asiallisesti asiasta kuin asiasta? Tuollainen kielenkäyttö ei ainakaan kenenkään oikeuksia paranna vaan pikemminkin päivastoin.

Lea P kirjoitti...

Kävinpä äänestämässä ja ääniä on jo yli 70.000!!!

Wanhan Wallankumous kirjoitti...

Upeaa, että uskalsit ottaa tämän aiheen esille!

Syrjintä kaikissa moudoissaan on typerimpiä asioita maailmassa ja toivottavasti ihmiset alkavat miettimään asenteitaan.Koskaan ei ole myöhäistä alkaa tuulettaa omia ennakkoluulojaan.

Anonyymi kirjoitti...

Taidan edustaa vähemmistöä tässä blogissa ja tässä asiassa, mutta olen NIIIIN kyllästynyttähän vouhotukseen: nykyisin on trendikästä olla bi- tai homoseksuaali ja todella vanhanaikaista olla hetero. Näin se vain on. Tunnen homoseksuaaleja ja heitä on moneen lähtöön kuten muitakin ihmisiä, ei se seksuaalinen suuntaus ihmisestä tee parempaa tai huonompaa. Olen myös seurannut läheltä lesboparin lastenkasvatusta ja todennut, että aivan ihana ja tasapainoinen ipana varttui näiden äitien huomassa. MUTTA, ISO MUTTA!!! Raamatussa sanotaan erittäin selvästi kristillinen kanta homosuhteista; ne eivät ole Jumalan mielen mukaisia. Mikäli vaivautuu tutkimaan Raamattua laajasti, huomaa että sama linja toistuu läpi koko Raamatun vanhasta testamentista uuteen testamenttiin. Kristillisen elämänkatsomuksen perusta on Raamattu ja kirkko on kristillisen yhteisön (ja seurakunnan) koti. Miksi ihmeessä ihmisen, joka ei voi sitoutua kristilliseen katsomukseen, miksi hänen pitää väen vängällä saada avioitua kirkossa???? No juu, kristillisyyttähän on monenlaista: on uskonnollista, (=ulkoista) liberaalia (=kaikki käy allahista hinduismiin)ja uskossa elämistä(=Raamatun sana on totta ja sen mukaan pyritään kompuroimaan tässä elämässä)...puhun tässä uskossa elävän kristityn ajatusmaailmasta. Rekisteröiköön jokainen parisuhteensa tuntonsa mukaan,mutta annetaan kirkon pitäytyä kristillisyydessä ja Raamatun sanassa. Tuota adoptio-asiastaon vielä kirjoitettava...lapsettomia, lasta haluavia, heteropareja on paljon. Hedelmöityshoidot on kalliita ja rankkoja. Adoptiojonot on piiiiitkiä ja koko prosessi haastava. Yhteiskunta voisi panostaa näiden, tahtomattaan lapsettomien parien, aseman parantamiseen ja adoptioprosessin inhimillistämiseen. Homoseksuaaliseen suhteeseen ryhtyminen on aina oma valinta ja sen tuomat seuraukset tulee ymmärtää ja hyväksyä. Aina ei voi saada kaikkea.

Anonyymi kirjoitti...

Samaa mieltä edellisen kanssa, täysin !

Anonyymi kirjoitti...

Upeasti on asia edennyt. melkein 80 000 kansalaista on allekirjoittanut vetoomuksen kampanjan ensimmäisenä päivänä.

Kyse ei ole kirkollisesta vihkimisestä. Tietysti jos ottaisi asiasta pikkaaisen selvää, tämäkin olisi selvää myös vakaumususkovaisille. Ei siis syytä huoleen. Aloite ei ole tuomassa homoja vihittäväksi kirkkoon.

Tässä ei siis puhuta kirkollisesta vihkimisestä, vaan avioliittolaista. Kirkko on näkemyksellinen instituutti, joka määrittelee itse omat asiansa kirkon sisäisissä asioissa, mutta lakeja ne eivät ole.

Suomessa on siviili- ja kirkollinen vihkiminen.

Kristillinen näkökanta on uskovaisen kannalta ymmärrettävää, tosin raamattu on täynnä erikoisia ohjeita ja näkökantoja, joita kuitenkaan ei noudateta. Tuntuu, että myös kristillisen vakaamuksen mukaan elävät valitsevat ne itselle sopivat ohjeistukset viitaten kintaalla muulle. Sinällään sääli, koska se uskonnon ydin on menetetty; Usko, toivo, rakkaus, lähimmäisenrakkaus, anteeksianto ja ymmärrys.

Teen nyt kristillisen teon ja pistän turpavärkkini kiinni. Mies on samassa huoneessa. Raamatun mukaan minun tulee vaieta.

Jovelan Johanna kirjoitti...

Tulin vielä toivottamaan sulle Susanna hyvää yötä ja kauniita unia. Minusta oli mukavaa, että halusit kirjoittaa tästä aiheesta.

100 000 allekirjoittaneen raja lähestyy. Joku muukin on ollut samalla asialla kanssasi :)

Anonyymi kirjoitti...

On se adoptio-oikeus omituista ja vaikeaa hyväksyä, kun se on niin luonnotonta lähtökohtaisesti, että olisi lapsia esim homoparilla...että miksi tosiaan pitäisi saada kaikki? se tuntuu olevan joku lähtökohta nykyihmisillä, että ´mulla on oikeus saada kaikki nyt heti´
Lisäksi on alkanut häiritsemään myös lapsettomuudesta kärsivien tavisparien enenevät hedelmällisyys yms hoidot. Liikaa puututaan luontoon ja Jumalan luomaan. En tarkoita, että esim hedelmättömyys olisi sen parin vika. Hedelmättömyys on vaan lisääntynyt ja lisääntyy vielä tulevaisuudessa, kun ympäristö saastuu ja ihmiset saa siitä osansa. Mutta se on ihan oma aiheensa se...

Anonyymi kirjoitti...

Pitää siitä kirkonkin olla huolissaan, vaikkei se vaikuttaisikaan tällä hetkellä kirkolliseen vihkimiseen. Pitkällä aikavälillä tuo päätös vaikuttaa kuitenkin asenteisiin, käsityksiin, koko yhteiskuntaan.

Indigo kirjoitti...

On se kumma, kun sieltä raamatusta voi poimia kaikkia itselleen sopivia kohtia, että pääsee vähän kiusaamaan jotakuta. Mutta kummasti sieltä voi jättää huomiotta kaikki itseään koskevat kohdat. Toivottavasti et ole töissä lauantaisin tai sunnuntaisin, siitä rangaistus on kivittäminen. Ai ei käy? No anteeksi jos ei muillekaan "mielipiteillesi" anneta arvoa..

Tämä tekopyhyys saa minut raivoihin. Eikö sieltä voi sitten poimia sitä sanaa jossa suvaitaan, annetaan anteeksi, autetaan ja rakastetaan? Millä tavalla näiden samaa sukupuolta olevien kumppanuus on keneltäkään pois? Vai pelätäänkö, että heillä on parempi avioliitto kuin itsellä?

Indigo kirjoitti...

Heh, hyvin sanottu ensimmäinen anonyymi!

Kati kirjoitti...

Mun mielestäni ihminen, joka on sitä mieltä, että hänellä on oikeus olla ahdasmielinen ja että hänen vakaumuksensa antaa oikeuden syrjiä muita, vetäisee ihan omilla mielipiteillään maton omien jalkojensa alta. Minä en oikeasti kykene ymmärtämään tätä nykyisin runsaasti vilejltävää vaadetta suvaitsemattomuuden suvaitsemisesta, koska on niin kovin suvaitsematonta, jos ei kykene ymmärtämään, että joku toinan vain haluaa olla suvaitsematon... Koska siitä suvaitsemattomuudessa todellakin on kyse, päinvastoin kuin homoudessa. Suvaitsemattomuus on valinta, kieltäytymistä katsoa oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Valitettavasti minä en pysty kamalasti arvostamaan moista piirrettä ihmisessä.

Laurakaisa kirjoitti...

Minä kuulun myös niihin, jolla alkaa kiukku sykkimään otsalohkossa kun näitä epäkohtia ajattelen - ja varsinkin kun niihin sotketaan uskonto. Jos itse etsin lähipiiristäni esimerkkiä hyvästä ja toimivasta parisuhteesta, on sellainen meidän kuopuksen kummien suhde, joka on kestänyt ylivoimaisesti pisimpään kuin kenenkään muun ystäväpariskunnan liitto. Ja minusta on ei edes väärin vaan myös käsittämätöntä, että se yksi asia tekee siitä suhteesta lain edessä vähempiarvoisen kuin vaikka omasta avioliitostani.

Tällä kansalaisaloitteessa ei, kuten Susanna moneen kertaan totesi, ole kirkon ja kirkon avioliittokäsityksen kanssa mitään tekemistä. Tämän asian perustelu uskonnolla on siis ihan sama kuin uskonnolla perustelisi vaikka ruotsin kielen asemaa Suomen toisena virallisena kielenä.

Lisäksi minusta on vähintään epäasiallista kuitata tämä asia toteamalla, että "itepä päätit olla homo, vastaa seurauksista". Jos ei nyt ihan väkisin halua lukita itseään johonkin tietämättömyyden ja ilkeyden synkkään, pimeään tynnyriin niin voisi miettiä vaikka omaa elämäänsä ja sitä, miten määrittävä asia vaikkapa sukupuoli ja seksuaalisuus ja sen toteuttamineen siinä elämässä on. Monesti sellainen rauhallinen toisen asemaan asettumisen yrittäminen kantaa aika paljon pidemmälle kuin isoilla kirjaimilla ja monilla välimerkeillä huudettu kauhistelu ja päivittely.

Anonyymi kirjoitti...

Kerroin Facebookissa allekirjoittaneeni tämän aloitteen ja sain aikaan paljon keskustelua. Ei voi yleistää, kun ei ole sen kummempaa tutkimusta tehnyt, mutta suurin osa miehistä vastusti aloitetta ja kaikki naiset kannattivat. Mistä lienee johtunut, onko minulla tavallista ahdasmielisempiä miespuolisia Facebook-kavereita vai ovatko naiset suvaitsevaisempia tässä asiassa? Yleisin kritiikki oli se, että Suomessa on paljon tärkeämpiäkin asioita, miksei tehty aloitetta niistä. Kun ei tämä auta vanhuksia ja lapsia millään lailla vaikka monella heistä on asiat kovin huonosti.

Susanna kirjoitti...

Nimenomaan. Suvaitsemattomuuden suvaitseminen on yksi nykyajan idioottimaisimmista trendeistä.

Susanna kirjoitti...

Niinpä. Minulla on huono Raamatun tuntemus, mutta Sulo osaisi kertoa vaikka kuinka paljon esimerkkejä, mikä kaikki on Raamatun mukaan kiellettyä. Minulle tulee mieleen naispappeus - sehän taitaisi myös olla Raamatun mukaan kielletty, mutta silti kirkko on ymmärtänyt siinä kohtaa päivittää oppinsa nykyaikaan.

Susanna kirjoitti...

Lapsia kiusataan niin monista muistakin syistä. Jokainen, joka hankkii lapsia, joutuu ottamaan sen riskin, että lapsi sattaa joutua kokemaan huonoa kohtelua jostain syystä.

Jos yrittäisimme säästää lapsia ikäviltä kokemuksilta sillä, että homoilta kiellettäisiin adoptio, maailman on turha odottaa muuttuvan.

Susanna kirjoitti...

Et varmaan tunne yhtään sateenkaariperhettä? Luulen, että jos sinun lähipiirissäsi olisi vaikkapa kahden äidin perhe, huomaisit hyvin pian, että oma näkemyksesi ei kanna.

Ja tottakai saat olla vakkarilukija. :)
En pane porttikieltoa kenellekään, joka osaa tuoda näkemyksensä asiallisesti esiin, vaikka se olisi erilainen kuin omani.

Susanna kirjoitti...

Olen samaa mieltä siinä, että asialinjalla pitäisi pysyä. Se tosin voi olla vaikeaa silloin, kun aihe on näinkin sydäntärepivä.


Ja PS Janey Maylle... myönnän, että perttiperustörppö-sana hymyilytti minua. :P

Susanna kirjoitti...

Minä en ole katsonut tietokonetta eilisen puolenpäivän jälkjeen ja nyt kun kävin katsomassa lukemat, meinasin kiljahtaa riemusta:
107000!!!!!

Susanna kirjoitti...

Toivottavasti mahdollisimman monen ajatukset tuulettuvat, kun tieto lisääntyy.

Susanna kirjoitti...

Ekalle anonyymille: tässä kansalaisaloittessa ei ole kyse mistään uskontoon liittyvästä. on ihan turhaa mesota siitä, mitä Raamattu sanoo, sillä se ei kuulu tähän millään lailla.

Kannattaisi lukea se aloite.

Susanna kirjoitti...

"Mies on samassa huoneessa. Raamatun mukaan minun tulee vaieta."
:D

Kiitos aamun nauruista.

Susanna kirjoitti...

Minä halusin kirjoittaa tästä, koska tämä on yksi niistä asioista, jotka ovat minulle tärkeimpiä maailmassa. Maailma on epäkohtia täynnä, ja ihan jokaiseen en pysty puuttumaan. Mutta silloin puutun, kun ollaan syvällä siellä, mistä minä rakennun.

Susanna kirjoitti...

Kiitos, Laurakaisa, viisaista sanoistasi.

Minusta on oikeasti tosi ärsyttävää, että näitä raamatullavouhottajia on tännekin nyt ilmaantunut kommentoimaan. Eipä siinä mitään, jos puhuisivat edes samasta asiasta, mutta kun tässä ei ole kirkon kanssa mitään tekemistä. Kuinka moni oikeasti luki sen lakialoitteen, ennenkuin veti herneen nenään aiheen vierestä?

Susanna kirjoitti...

Ehkä sinulla on tavanomaista ahdasmielisemmät kaverit siellä. Minä en ole enää Facebookissa, mutta tiedän, että jos yhä olisin, niitä vastustajia ei edes miespuolisissa kavereissanikaan olisi ollut yhtäkään.

Tiina-Mari kirjoitti...

Meistä jokaiselle kaksijalkaiselle kuuuluu samat oikeudet riippumatta siitä minkä kokoisia tai näköisiä olemme, olivatpa muut arvomme, asenteemme tai seksuaalinen suuntautumisemme mikä tahansa! Kukaan ei ihmisenä ole arvokkaampi toista - yhtä paljaana tänne tulemme ja ilman kunniaa, mammonaa ja muuta omaisuutta täältä lähdemme. Miksemme voisi elää tasapainoisesti ja tasa-arvoisesti sen hetken, jonka täällä elämme?
Maailma olisi parempi paikka jos tämän oivaltaisimme. Se ei tapahdu yhdessä yössä eikä välttämättä edes meidän elinaikanamme mutta aina voi suunnata parempaan. Hyvä me, jotka jaksamme ottaa kantaa jo tänään!

Anonyymi kirjoitti...

Ei sillä ole suoraan kirkon kanssa tekemistä, mutta kyllä tuo laki murentaa avioliitto-käsitteen ja vaikuttaa pitemmällä aikavälillä kirkkoonkin. Eikä asiaa tarvitse nähdä uskonnollisena kysymyksenä, vaan perustavanlaatuisena yhteiskunnan rakenteita murentavana ja uhkaavana tekijänä.
Miksikö? No koska avioliitto on naisen ja miehen välinen liitto (jonka Raamattu vain vahvistaa, ei määritä) sekä liitto johon liittyvät myös naisen ja miehen biologiset lapset. Nyt sitten tähän määritelmään halutaan lisätä ihan vaan oikeudenmukaisuuden nimissä sama sukupuoli, joka sotii täysin avioliiton perusajatusta vastaan. Eikö tämä siis täysin tuhoa nykyisen avioliitto käsitteen toteutuessaan?
Ei avioliittolain tarvitse käsittää kaikkia mahdollisia muodostettavissa olevia pareja, jotta se olisi oikeudenmukainen.
Ja mitä tulee lapsiin niin kyllä avioliittolaki muuttaessaan vain huonontaa lasten oikeuksia. Yhteiskunta ajetaan tällöin muodostamaan perheitä joissa ei ole joko isää tai äitiä vaan kaksi samaa! Lapset kuitenkin tarvitsevat isän ja äidin tai jommankumman ei se ole korvaavaa jos toisia onkin kaksi. Miten kaksi miestä neuvoo esim teinityttöä kuukautisissa tms...Toki niitä äidinmalleja tms voi olla lähipiirissä, mutta ei todellakaan kaikilla eikä siinä mittakaavassa mitä lapsi tarvitsee ts jatkuvasti läsnäolevana.


Anonyymi kirjoitti...

Ihan vaan tiedoksi, että siellä Raamatussa on kuitenkin paljon semmoista, mitä ei enää noudateta, koska UT:ssa on tehty uusi liitto, jossa ihmisille annetaan uusia ohjeita ts 10 käskyä eikä enää esim uhrilahjoja käytetä. Ja heittäköön se ensimmäisen kiven, joka olisi elänyt täysin ilman syntiä...

Susanna kirjoitti...

Kommenttisi, yllättäen nimetön, oli niin täynnä säälittävää tietämättömyyttä ja sivistymättömyyttä, etten edes vaivaudu vastaamaan sinulle.

Susanna kirjoitti...

Ja hyvä kaikki ne, jotka kasvattavat lapsistaan sitä seuraavaa sukupolvea, joka osaa katsoa meitä kaikkia yhä tasa-arvoisempina ja arvokkaampina ihmisinä, joilla kaikilla olisi samat oikeudet ja velvollisuudet.

Anonyymi kirjoitti...

Sinunkin blogisi lukijoissa on ihmisiä, jotka pitävät Raamattua henkilökohtaisesti itselleen tärkeänä ja sen vuoksi eivät halua kirjoittaa lakialoitetta. On ikävää, että nimeät ihmiset raamatullavouhottajajiksi sen vuoksi, että he haluavat perustella kantansa oma uskonkäsityksensä mukaisesti. Olemmeko siis tervetulleita lukemaan blogiasi siinä tapauksessa, että emme sano mitä ajattelemme? (Kommenttisi siitä, että kirkon toimituksiin aloite ei puutu, oli kyllä ihan paikallaan selvennykseksi kaikille, koska se on aloitteessa varsin selkeästi sanottu.)

Koen itselleni tärkeäksi kristillisen seksuaalietiikan mukaisen elämän, johon liittyy myös monia muita asioita kuin avioliitto miehen ja naisen välillä. Sen vuoksi en allekirjoita lakia. Tässä keskustelussa lukeudun ilmeisesti kivikautiseksi, suvaitsemattomaksi ja perustörppöpertiksi, jonka olisi syytä olla vain hiljaa. Ymmärrän kyllä avioliittolain muuttamista ajavien perustelut, mutta itse kuitenkin ajattelen asiasta oman uskoni vuoksi eri tavalla. Kaikenlainen nimittely tuntuu minusta ikävältä ja ehkäisee halua keskustella asiasta toisella tavalla ajattelevien ihmisten kanssa.

Susanna kirjoitti...

Kuka tahansa saa lukea blogiani. Se on julkinen. Pyydän anteeksi vouhottaja-sanaa niiltä, joita se loukkasi. Se tosiaankin oli minulta ajattelematonta kielenkäyttöä.

Kuka tahansa saa myös kommentoida blogiani, sillä olen sen tehnyt helpoksi teille anonyymeille. Mutta kuten aina ennenkin mihin tahansa postaukseeni liittyen, minä olen se, joka päättää mitkä kommentit saavat tänne jäädä ja mitkä poistetaan. Toistaiseksi tästä keskustelusta ei ole tarvinnut poistaa yhtäkään kommenttia, sillä törkeyksiä ei ole näkynyt.

Olen hyvin tietoinen siitä, että tämä kirjoitus kommentteineen saattaa aiheuttaa sen, että useitakin lukijoita lähtee lopullisesti tiehensä. En pidä sitä menetyksenä, sillä tässä on kyse ihmisoikeuksista, eikä mielipiteistä. Ja jos jollekin on ongelma sietää ihmisoikeuksia kaikille, hän voi lukea vaikka itselleen mieluisempia blogeja. Tai vaikka Raamattua. Siellä puhutaan kai aika paljon lähimmäisenrakkaudesta.

Anonyymi kirjoitti...

Et kyllä vastannut kysymykseen:Entä lasten OIKEUDET? Eikö samalla tasa-arvologiikalla pitäisi aina kun mahdollista taata kaikille lapsille sekä isä että äiti. Muuten ei tasa-arvo tässä asiassa toteudu kaikkien lasten keskuudessa, koska homo- ja lesboparien perheisiin adoptoiduilta lapsilta puuttuu jo lähtökohtaisesti jompikumpi!

Susanna kirjoitti...

Kysymyksesi on älytön. Myös yksinhuoltajien lapsilta puuttuu jompikumpi vanhemmista ja varsin monilta ihan lähtökohtaisestikin. On lapsia, jotka eivät edes tiedä, kuka on heidän isänsä. On lapsia, joiden äiti on kuollut. On lapsia, joilla ei ole kumpaakaan vanhempaa. On lapsia, joiden isä ja äiti pahoinpitelevät heitä. Voit ehkä miettiä, missä sellaisten lasten oikeudet ovat.

Entä ne lapset, jotka juuri nytkin elävät kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman perheessä? Pitäisikö heiltä poistaa se toinen vanhempi? Olisiko se lapsen etu? Ettei vaan tarvitsisi homojen lapsena kasvaa?

Sukupuoli ei tee kenestäkään hyvää tai huonoa vanhempaa. En usko, ettet tätä ymmärrä. Ota selvää faktoista. Etsi vaikka netistä tutkimuksia siitä, miten heteroperheiden lapset voivat sateenkaariperheiden lapsiin nähden. Tietoa kyllä on tarjolla, jos sitä suostuu ottamaan vastaan.

Susanna kirjoitti...

Mervi on näköjään käynyt poistamassa viestinsä, mutta onneksi nämä meidän vastineemme eivät poistuneet sen mukana.

Kiitos muuten, Mervi, että uskalsit kommentoida omalla nimelläsi. Olet ainoa vastakkaista näkemystä edustavista, joka ei esiinny täällä anonyyminä.

Toivottavasti vastauksemme auttavat sinua näkemään, mikä ero on ihmisoikeudella ja mielipiteellä.

Anonyymi kirjoitti...

Varmasti monenlaisissa perheissä kasvaa hyviä ihmisiä, mutta ei pidä LAINSÄÄDÄNNÖLLÄ luoda systeemejä, joissa isä tai äiti jää puuttumaan. Se on epätasa-arvoa jos mikä. Yksinhuoltajuus voi olla yksilön valinta eikä voi tietää elävätkö vanhemmat siihen asti että lapset ovat aikuisia. Nämä ovat ihmisen henkilökohtaisia valintoja tai kohtaloita, joihin emme pysty vaikuttamaan. Lainsäädäntöön pystymme ja siksi sen pitäisi tukea LASTA kaikin tavoin ja vielä enemmän kuin esim aikuisten oikeuksia saada adoptiolapsi.

Sinulle kävi nyt vanhanaikaisesti, että kun argumentit loppuivat niin aloit sättiä eli haukuit kysymystäni älyttömäksi. Et vieläkään vastannut kysymykseeni. Vaikka se olisikin älytön niin siihen on silti helppo vastata kyllä tai ei. Onko vai eikö lapsella ole oikeutta sekä isään että äitiin, jos se vain on mahdollista. Sama sukupuolta olevien adoptio-oikeus ei tätä oikeutta lapselle takaa.

Susanna kirjoitti...

Kaikilla lapsilla on oikeus niin moneen äitiin ja isään kuin se vain sattuu olemaan mahdollista. Joko nyt sait vastauksen kysymykseesi?

Anonyymi kirjoitti...

Lisähuomio: Kannatat lainsäädäntöä, joka olemassaolollaan rajoittaa tätä oikeutta. Silloin ei ole enää kysymys siitä mitä SATTUU OLEMAAN vaan mitä lainsäätäjä tekee mahdolliseksi. Tämä lainsäädäntö toteutuessaan vähentäisi lapsen oikeuksia.

Susanna kirjoitti...

Sovitaanko nyt niin, että jos tästä tuli sinulle nyt jonkinlainen väittelymestaruuskisa, niin sinä voitit ja saat paistatella tyytyväisenä erinomaisuudessasi. Kiitos arvomaailmasi esiintuomisesta.

Paula kirjoitti...

Hyvä kirjoitus! Minun puolestani kirkot voivat vihkiä tai olla vihkimättä vaikka perunoita, mutta valtion tehtävä on kohdella kansalaisia tasa-arvoisesti. En ymmärrä, miten tasa-arvoinen avioliittolaki muka murentaisi pohjan kenenkään heteron avioliitolta. Jos liitto on niin hataralla perustalla, on parempi erota muutenkin.

Tanja K kirjoitti...

Minulla tuli se mieleen, että kyllä se on demokraattista jos eduskunta vastustaa tätä lakiehdotusta. Kun kerran kansa on juuri kyseiset ihmiset eduskuntaan valinnut lakeja säätämään.

Susanna kirjoitti...

Lakialoitehan ei ole eduskuntaan asti vielä päässytkään. Alunperin lakialoitteen teki muistaakseni Kokoomuksen kansanedustaja, mutta kuten tuossa kirjoituksessani totesin, niin lakivaliokunta, johon kuuluu vain 17 jäsentä, äänesti siitä, laitetaanko aloite eduskunnan käsittelyyn. Äänin 9-8 aloite hyllytettiin. Tämän jälkeen vasta alkoi kansalaisten oma kampanja.

Me emme siis ollenkaan tiedä, kuinka suuri osa kansanedustajista todellisuudesta on lain takana. Se selviäisi vain sillä, että aloite etenisi eduskuntaan saakka.

Susanna kirjoitti...

Samaa mieltä. Aika heikosti menee heteroilla, jos muiden ihmisten avioliitot heidän omien avioliittojensa perustoja murentavat.

Anonyymi kirjoitti...

Muun muassa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja umpikatolisessa Espanjassa on samaa sukupuolta olevilla oikeus mennä naimisiin. Miksi vastaava laki murentaisi avioliittokäsitteen Suomessa ja pilaisi koko yhteiskunnan, kun se ei ole tehnyt sitä missään muuallakaan?

Minä niin toivon, että Suomi saadaan vihdoin muiden pohjoismaiden kanssa samalle vuosituhannelle. Kiitos Susanna hienosta kirjoituksesta. ♥

Laurakaisa kirjoitti...

Sitä paitsi kun erotilastoja katsoo niin kyllä me iloluontoiset heterot olemme aikalailla murentaneet sen avioliittoinstituution ihan itse. Omassa ystäväpiirissäni ainoa yli 10 vuoden yhteiseloon kyennyt pariskunta koostuu kahdesta miehestä.

Tanja K kirjoitti...

Tiedän aloitteen kulun, mutta meidän demokratiassahan homma etenee lakivaliokunnan kautta, jonka siis on valinnut kansan valitsema eduskunta keskuudestaan. Eli sen puoleen ei minusta tässäkään lakialoiteessa ole sen kummemmin kyse demokratian puutteesta kuin muissakaan.

Anonyymi kirjoitti...

No en tiedä voitinko, mutta olen iloinen jos sain jonkun ajattelemaan kaikkein pienimpien oikeuksia. Väittely asiasta kuin asiasta voi olla hyvin hedelmällistä, jos pysytään asialinjalla. Tällaisissa väittelyissä usein tuntuu, että perinteisellä kannalla olevia jotenkin halveksitaan ja pidetään ahdasmielisinä. Heitä sanotaan törpöiksi ja typeriksi, jotka ovat jotenkin kapea-alaisia ihmisiä. Onko ahdasmielistä ja typerää puolustaa lapsia, jos kokee, että heidän oikeutensa pitää mennä aikuisten oikeuksien edelle. Tässä asiassa minusta nimenomaan adoptio-oikeuden puolustajat ovat silmälaput silmillä, ettei vahingossakaan vaan näkisi tai kuulisi mitään mikä sotii omaa mielipidettä vastaan. Mennään kuin höyryjyrä yhden asian nimissä ja huiskitaan sivuun ennakkoluuloisina kaikki vähänkin eriävät mielipiteet, joilla voi olla ihan hyvät perustelut.

En koe minkäänlaista erinomaisuuden riemua mahdollisesta väittelyn voitosta vaan olen aidosti kiinnostunut lasten parhaasta. Yhteiskunta joka ei huolehdi pienimmistään ja heikoimmistaan on huono yhteiskunta. On kumma jos tästä ei saisi keskustella ja väitelläkin ja olla eri mieltä. On tässä sentään tosi isosta asiasta kyse. Ja kyllä tämä keskustelumme ihan asialinjalla minusta pysyikin ja nostan hattua, että olet julkaissut kaikki mielipiteet.

Susanna kirjoitti...

Kiitos sinulle positiivisesta kommentista!

Käsittääkseni muut pohjoismaat porskuttavat menestyksekkäästi eteenpäin, joten tuskin Suomi siinä suhteessa onnistuisi poikkeamaan.

Eikä edes Yhdysvalloissa ole mitään perustavanlaatuista yhteiskunnan rapautumista tapahtunut niissä osavaltioissa, joissa homoavioliitot on hyväksytty.

Susanna kirjoitti...

♥ ♥ ♥

Susanna kirjoitti...

Minä myös saan raivokohtauksia tämän asian takia. Pahinta on se voimattomuus. Kun ei voi tehdä mitään, ja joutuu lukemaan lehdistä niiden lakia vastustavien tietämättömiä ja käsittämättömiä kommentteja.

En nytkään oikein uskalla antaa itseni uskoa, että tälläkään kerralla mikään paranee, mutta ainakin olen yrittänyt TEHDÄ JOTAKIN, edes vähän.

Laurakaisa kirjoitti...

Suomen perustuslakia muutettiin eduskunnan itsensä toimesta nimenomaan siihen suuntaan, että kansalaiset saisivat tällaisten aloitteiden kautta vaikutettua suoraan siihen, mitä asioita eduskunta käsittelee.

Indigo kirjoitti...

Aivan, kukas se siellä vinkuikaan homoliitoista ja heittelee kiviä? Anna toisten elää rauhassa. Jos ketään ei vanhingoitea niin ei siinä ole mitään syntiä.

Anonyymi kirjoitti...

Heipä hei!

Näkökantoja mahtuu tähän maailmaan, enkä malttanut olla sohaisematta tätä soppaa kun nyt kohdalle osui :)

Raamattu-valttikortti on näissä keskusteluissa täysin poikkeuksetta esillä, ja toivoisin että Raamattua perusteenaan käyttävät henkilöt ilmoittaisivat myös tarkempia perusteluita kannoilleen kuin "Raamattu sanoo niin". Hieman teologiaa lukeneena sanoisin ettei Raamattukaan ole ihan niin yksiselitteinen teos, jota voidaan sanatarkkaan suomenkielellä tulkita. Tässä yhteiskunnassa olisi muutoin aika monta muutakin epäkohtaa, jotka ovat riitasoinnussa Raamatun kirjoitusten kanssa. Kannattaa muistaa että Raamattu kirjana on itsessään jo tulkinta muinaisista kirjoituksista. Eri kulttuureihin sovitetuissa käännöksissä on täytynyt tehdä myös kompromisseja esimerkiksi vertausten suhteen. Ihan ok, jos Jeesus seisoo suomalaisen oven takana ja kolkuttaa - kolkuttavalle avataan, eikö. Joissain afrikkalaisissa kulttuureissa ainoastaan varkaat kolkuttavat ovilla tietääkseen onko talo tyhjillään. Arvata saattaa, että asia on pitänyt ilmaista toisin.

Kun puhutaan homoudesta, on mietittävä tarkkaan mikä kohta Raamatussa puhuu homoudesta. Itse homojahan Raamatussa ei varsinaisesti mainita, puhutaan miesten kanssa makaavista miehistä. Kirjoitusten syntyaikaan on ollut "muoti-ilmiönä" että aikuisilla miehillä on ollut nuoria poikia viihdykkeinään ja on hyvin mahdollista että kirjoituksissa halutaankin puuttua tässä tapauksessa nimenomaan lastenoikeuksiin ja tuomitaan jyrkästi miesten rahalla ostamat rattopojat.

Itse olen kristitty ja ajattelen että suurin synti kaikista on asettaa itsensä Jumalan asemaan julistamaan mikä on syntiä, ja mikä ei. Tämän blogin kirjoittaja on sitä mieltä että kristinuskon tulisi olla suvaitsevainen ja kertoa rakkaudesta. Minä olen hänen kanssaan samaa mieltä. Ihminen ei teoillaan voi kelvata jumalalle, ja joka muuta väittää, pyyhkäiseen kristuksen teon mitättömäksi. Antaa kaikkien kukkien kukkia!

Ja enpä nyt malta olla laittamatta lainausta siitä tärkeästä kirjasta:

Suurin on rakkaus

1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. 2 Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. 3 Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.4 Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, 5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, 6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. 7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. 8 Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. 9 Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, 10 mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa. 11 Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. 12 Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. 13 Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

Tämän perusteella meidän viisastelumme on väliaikaista ja vajavaista. Keskitytään ennemmin uskomaan, toivomaan ja ennenkaikkea rakastamaan sen sijaan että sohimme toinen toisiamme kun joku tahtoo osoittaa rakkautta omalla tavallaan. Sinä, joka haluat olla eri mieltä, ole rauhassa, mutta älä väitä että tiedät 100% totuuden asiasta.

Susanna kirjoitti...

Tähän voin vain sanoa: lämmin kiitos. ♥

Anonyymi kirjoitti...

Ensinnäkin haluan sanoa, että jokainen saa elää omalla tavallaan, en tuomitse kenenkään elämää on hän sitten kristitty tai mikä tahansa muu. Haluan kuitenkin itsellenikin oikeuden uskonnon- ja mielipiteenvapauteen. Raamattu on hyvin johdonmukainen siinä, että se joka paikassa suhtautuu kielteisesti muuhun kuin miehen ja naisen avioliittoon. Jos lukee esim Matteus 19. luvun noin puoleenväliin asti niin lukee Jeesuksen omia sanoja siitä mitä Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi jne. Kannattaa tutustua itse siihen lukuun. Ihmisen suhde Jumalaan rikkoutui ja siitä on seurannut monenlaista, joista me jokainen omassa elämässämme saamme kärsiä, eniten varmaan omien virheiden tähden. Vaikka tästä avioliittoasiasta nyt paljon puhutaan ja itsekin kommentoin niin se ei tarkoita, että pitäisin homoseksuaaleja jotenkin itseäni syntisempänä tai huonompana. Olemme kaikki samassa veneessä ja tuomion henkeen ei kellään ole varaa. Mielipide ei kuitenkaan ole tuomio. Jos joku tekee jotain muutakin mielestäni Raamatun mukaan väärää niin saa kai sen sanoa, jos ei tuomitse vaan ainoastaan toteaa, että tuo on väärin.

Anonyymi kirjoitti...

En tuolla kommentilla halunnut syyllistää muita, todeta vain että minäkään en sitä ensimmäistä kiveä voi heittää.

Katja kirjoitti...

Haluan lisätä oman kommenttini lasten oikeuksista eri sukupuolta oleviin vanhempiin. The American Academy of Pediatrics on tehnyt asiasta oman kannanoton tutustuttuaan ensin aiheesta kirjoitettuihin tieteellisiiin tutkimuksiin ja päätynyt (alkup. dokumentti täällä: http://pediatrics.aappublications.org/content/131/4/e1374.full ) siihen, että lapselle on parasta se, että hänen vanhempansa ovat naimisissa, olivat he sitten mitä sukupuolta tahansa. Lisäksi, että vanhempien sukupuolet eivät tieteellisten tutkimusten valossa näytä vaikuttavan lainkaan lapsen hyvinvointiin. Yllättävääkö? Käyhän lukemassa tieteelliset perustelut kyseisestä artikkelista, joka on kirjoitettu erittäin selkeästi.

Susanna kirjoitti...

Kiitos Katja! Eipä yllätä lainkaan. :)