perjantai 12. lokakuuta 2012

Uutta luettavaa



Nyt saan paljastaa sen blogiportaalin nimen, johon päätin mennä mukaan. Kyseessä on Indiedaysin uusi painos, "Indiedays Inspiration". Itselleni Indiedays on merkinnyt pintaliitelyä, päivän asuja, meikkaamista ja ultimaattista turhamaisuutta. Kaikkea sellaista, mikä ei kiinnosta minua yhtään. Siksi minusta on hirmuisen humoristista, että oma blogini on nyt listattuna samaisella sivustolla. Ihan sen kunniaksi laitan postauksen ylimmäksi kuvaksi tämän täysin siloittelemattoman ja stailaamattoman "päivän asu" -kuvan viime kesältä.


Nyt tässä uudessa muodossaan Indiedaysiin tulee mukaan 300 sisustus-, ruoka- ja lifestyle-blogia, ja minun blogini on yksi noista. Tältä näyttää minun blogini esittely Indiedaysin sivulla. Blogini ei kuitenkaan ole siirtymässä minnekään, vaan tuolta tulee suora linkki tänne bloggeriin. Te vanhat, ihanat lukijani ette siis huomaa eroa entiseen.


Indiedaysiin listautuu jokaisen kategorian kohdalle uusimmat päivitykset kaikista jäsenblogeista. Visuaalisen ihmisen ihastukseksi postauksista on tarjolla vain ylin kuva ja otsikko, jota klikkaamalla pääsee lukemaan blogia. Minusta tämä on aika mukava tapa silmäillä nopeasti tarjontaa ja tarttua siitä sitten kiinnostaviin. Olenkin tuolta löytänyt jo jokusen itselleni ennestään tuntemattoman blogin, joka vaikuttaa mielenkiintoiselta. Erityisesti ruoka-kategorian alta bongasin sellaisia herkkuja, että oksat pois!

Tässä vaiheessa Indiedays Inspiration on beta-vaiheessa. Jos joku teistä haluaa tutustua siihen jo nyt ennen varsinaista julkistamista ja etsiä uutta luettavaa, niin sen voi tehdä täällä klikklak. Saatte siitä tunnukset, joilla pääsette näkemään koko tarjonnan.

19 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Oivallinen työasu :D
Ja kiitos linkistä, kävin kurkkaamassa. Huima määrä blogeja.

Susanna kirjoitti...

Mekko on mitä parhain polttopuuhommissa. Tietysti ilman alusvaatteita. Niin maalainen minusta jo on kehkeytynyt. :-D

Saila kirjoitti...

Mahtava päivän asu! Kiitos esittelystä ja kivan väriset kuulosuojaimet (mulla on oranssit ;-))
Ihanaa kuulla, että osoite pysyy täällä. Vaikka eihän se mitenkään ylivoimaista ole vaihtaa uutta osoitetta blogilistalle, mutta kun sitä ei välttämättä huomaa tehdä kovinkaan pian. Ja kun blogger-blogeista saa pikkukuvankin mukaan listalle...
Kivan näköiset sivunäkymät nuo, on tosiaan paljon houkutuksia, joiden parissa sitten päivä rivakasti kuluisikin :-D

Jennijee kirjoitti...

Kiitos linkkivinkistä ja onnea uudelle yhteistyölle!

Nonna kirjoitti...

Kävin eilen kurkkimassa tuolla indiedaysissa. kovasti näytti olevan muotiblogeja joukossa, eli olet kyllä mukava piristys siellä! Mielenkiinnolla odottelen, mitä tuleman pitää!
ps. Oikein mukava päivän asu -kuva sulla. Itsekin välillä mietin vastaavien tekoa, kun olen lenkille lähdössä pipo syvällä päässä... Real life!
Mukavaa viikonloppua!

Rouva Vattu kirjoitti...

Pitääpä käydä itsekin kurkkimassa.

Muakin pyydettiin yhteen juttuun mukaan, mutta eääh. En tiiä haluunko sotkeutua muihin sivustoihin, niin kieltäydyin kohteliaasti. Ja kun mulle tää on tämmöistä päiväkirjamaista lässytystä ja ulinaa remontin eri vaiheista jne. Tuntuis tosi hassulta, jos joku sivusto mainostaisi mun blogia :D

Susanna kirjoitti...

Siellä ei vielä näy ne muut uudet blogit, ellei tilaa noita tunnuksia ja tutustu beta-versioon. Muotiblogien lisäskis tulee ne 300 muuta, joiden aiheissa on paljon muutakin kuin muotia. Mutta kyllä minä silti ihmettelen, miksi minut pyydettiin mukaan. Siellä on paljon valkoisten kotien blogeja, paljon tyylikkäitä ja trendikkäitä blogeja. En oikein osaa mieltää omaa blogiani tuohon porukkaan.

Susanna kirjoitti...

Minä aion jatkossakin ulista ja lässyttää, vaikka tuolla onkin linkki tänne. :-D

Susanna kirjoitti...

Kiittikiitti.

Susanna kirjoitti...

Minä rakastan bloggeria. Jos olisin joutunu vaihtamaan osoitetta, en olisi edes harkinnut koko juttua.

Rouva Vattu kirjoitti...

Hyvä vaan :P

Ninni kirjoitti...

Onnittelut uusista kuvioista. Niin ja kiitos, että kerroit mistä oikein on kysymys. Olen ajatellut, että koko touhu on pintaliitoa. Siis jotain, joka ei ole minua varten. En usko, että haluan lähteä tutkimaan 300 blogin valikoitua virtaa. Aika moni "pieni blogi" on aivan ihana ja aito. Ne ovat minua varten. Onneksi virran joukossa on myös yksi helmi, sinun blogisi :)

Susanna kirjoitti...

Voipi olla, etten minäkään tuota kautta ala blogeja seuraamaan. Olen aina listannut omat lempiblogini tänne ja luen uudet päivitykset suoraan tuosta vasemman reunan linkkilistasta. Jotenkin tuntuu, että Indiedays on ehtinyt profiloitua niin vahvasti muoti- ja kauneusalalle, että sen on varmasti hyvin vaikeaa saada muun sortin lukijoita mukaan.

Sari kirjoitti...

Rupeeksäkin sitten saamaan niitä sponsorilahjoja, matkoja Lontooseen showroomeille ja testikäyttöön uusia kameroita, polkupyöriä ja tietokoneita niinku kaikki indiedaysin päivän asu-tytöt saa? Ps. Mä muuten rakastan sun päivän asu-kuvaa!

Susanna kirjoitti...

En. Jättäydyin pois siitä mainosyhteistyöstä, joten jään ilman kaikkea lahjontaa. Jos ottaisin mainoksia blogiini, saisin lahjakortteja, testituotteita ja jopa silkkaa rahaa.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt keräsit kyllä pisteet kotiin päivän asu-kuvasta! Ihanat, värikkäät syysneulomukset sulla myös. Jatka samaan malliin!

Terveisin:Hoo

VILLAKÖLHIN PIHAMAA kirjoitti...

Aivan ihana postaus :) ensimmäistä kertaa kommentoin! Jatka vain omana itsenäsi....kivasti kerrot yrittäjän arjesta ja olet sellainen jalat maassa tyyppi :) Rätit ovat aivan ihania....lisää pitää kohta tilata.
Tsemppiä sinulle arjen haasteisiin!
Niina

Susanna kirjoitti...

Kiva, että tykkäät. :-)

Susanna kirjoitti...

Kiva, että kommentoit! Ja kiva, että tykkäät blogista ja rievuista. Tässä on taas mukavaa aloittaa harmaa päivä näiden kannustavien kommenttien jälkeen!