Perhosista pöllörilleihin eli kurkistus uusiin printteihin

Olen tekemässä tiskirättejä. Tavoitteenani on saada leikattua tänään kolmisensataa riepua. Mutta koska olen minä, istunkin tässä kirjoittamassa blogia. Teki nimittäin mieli vilauttaa teille uudet tiskirättikuosit.

Minulla on ehkä jonkinsortin perhosbuumi menossa. Muistanette ehkä, mitä tein toimiston seinälle tässä joku aika sitten. Yksi uusista riepukuoseistakin on perhosaiheinen.

Aina välillä yritän toteuttaa asiakkaiden toiveita. Yksi kestotoiveista on hevonen. Itse en ole koskaan ollut hevostyttö, enkä oikein saa kiinni hevosten viehätyksestä, joten tämä on ollut minulle melko hankala aihe piirtää.

Tein parhaani. Toivottavasti heppahullut menevät tästä ihan liekehtiviksi ja Haaveponi-rievut viedään käsistä.

Minulta on myös toivottu maskuliinisempia aiheita. Omasta mielestäni kuosini ovat hyvinkin sukupuolineutraaleja, mutta yritin kuitenkin kaivaa itsestäni miehen esiin ja piirtää auton.

Ja kuinkas siinä kävi? Piirsin kuplavolkkarin. Kuinka miehekäs on kuplavolkkari?

Minun ensimmäinen autoni oli kupla. Sen nimi oli Katri. Rakastin sitä aivan silmittömästi. Sen kanssa minä opettelin autolla ajamisen taidon, ja sen kanssa koin monet seikkailut.

Se oli minulle kuin rakas ystävä, ei pelkkä auto. Kun siitä hajosi joku osa (ja uskokaa pois, että niitä kyllä hajosikin), surin sitä kuin sairasta ystävää. Kun se jätti minut Raahen ja Oulun välissä olevalle ankealle aavalle räntäsateeseen minihame päällä liftaamaan, kiukuttelin sille niinkuin vain voi kiukutella sille, jonka ystävyyteen luottaa. Tunsin riipivää syyllisyyttä ystäväni satuttamisesta, kun peruutin sen lyhtypylvääseen ja ruttasin sen takapuskurin. Jumaloin sitä tolkuttomina pakkasaamuina, kun se hurahti helposti käyntiin ja puski läpi aurauskinosten. Otin henkilökohtaisena loukkauksena jokaisen halveksivan tai ivallisen kommentin, joka Katrista lausuttiin.

Minulle tulee yhä kyyneleet silmiin, kun muistelen, miten lopulta jouduin sen myymään ja katselin, kuinka se hinattiin pois luotani. Siitä en toivu varmasti koskaan.

Uskoisin kuplistien tykkäävän tästä rievusta. Se käy erittäin hyvin myös huurtuvan tuulilasin kuivailemiseen.

 No niin, eteenpäin.

Yksi omista lempparikuoseistani on ollut lepakko, joka lenteli Läppälaukuissa. En ole valmistanut laukkuja enää moneen aikaan, koska niiden kate on kehno, mutta halusin nyt elvyttää reippaan lepakon.

Minä haaveilen, että meidän pihallamme lentelisi näitä veijareita, mutta eipä ole näkynyt.

Viidenteen uuteen kuosiin sain kipinän silmälaseista, jotka ostin vuosi sitten. Kutsun niitä pöllörilleiksi, koska ne ovat niin valtavat. Jos joku olisi vielä kolmekin vuotta sitten sanonut, että minulla tulee olemaan tuollaiset kuutiolasit naamallani, olisin nauranut ja kiistänyt kaiken!

Sitten kävi niin, että menin ostamaan silmälaseja ja erehdyin huumorimielessä testaamaan valtavia pöllörillejä. Taisivat vielä olla miesten mallistosta. Katsoin peiliin ja tulin hirmuisen hyvälle tuulelle.

En kuitenkaan ostanut noita ilokehyksiä, sillä ne olivat niin 80-lukuiset ja mahdottomat. Ostin tavalliset, hillitymmän kokoiset.

Mutta pöllörillit eivät jättäneet minua rauhaan! Muutaman viikon kuluttua palasin liikkeeseen ja tilasin omat pöllörillit. Onneksi nykyisin silmälaseja saa hyvin halvalla ja on ihan mahdollista ostaa kahdet.

Pöllöt ovat ihan mahtavat. Ne ovat kevyet ja niillä näkee hyvin reunoillekin, kun näkökentässä ei ole rajoja. Käytän niitä siitä huolimatta, että ne ovat minulle liian suuret ja näyttävät ilmeisen humoristisilta. Ainakin eräs rakas ystäväni kirkaisi hyvin aidosti "Mitä sulla oikein on päässä!?", kun ne näki. Ja vaikka Sulon luulisi jo tottuneen näihin, häntä alkaa usein naurattaa, kun katsoo minua.

No niin, nyt minä menen takaisin leikkaamaan riepuja. Jospa jo ensi viikon aikana saisin jotain näistä kauppaan saakka.

PS. Älkää unohtako osallistua arvontaan tuossa alla!