maanantai 15. lokakuuta 2012
Lämmön loimotus
Innostuin kertomaan, miten meillä säilytetään polttopuita, kun luin Villapullan upeasta uudesta halkolaatikosta. Meillähän on periaatteessa sisustukseen sopivat puulaatikot. Ja korostan, että periaatteessa.
Armeijan vanha laatikko vetää sisäänsä mukavasti klapeja, ja toimii samalla sohvapöytänä.
Toimistossa ja makuuhuoneessa on eleettömät, paneleista nikkaroidut arkut.
Vanhat perunalaatikot ovat lemppareitani. Näyttävätkin hyviltä silloin, kun ne ovat täynnä kauniita ja säännöllisen muotoisia klapeja.
Mutta näissä kaikissa säilyttimissä olevat puut ovat varavarastoa. Ne ovat siinä siltä varalta, että jonain kylmänä pakkasaamuna herään kuumeisena. Olen kokenut sen kerran. Kovassa kuumeessa on aivan helvetillistä herätä 13-asteisessa makuuhuoneessa ja lähteä kolmenkymmenen asteen pakkaseen hakemaan puita. Viisastuin kerrasta ja sen jälkeen olen pitänyt huolta siinä, että sisätiloissa on aina olemassa ainakin yhden päivän polttopuutarpeet.
Koska lämmityskaudella puita kuluu ihan hirveästi, me emme niitä kerkiä edes latoa kauniisiin laatikoihinsa. Siksi käytämme banaanilaatikoita. Banskulaatikossa puut kulkevat helposti liiteristä sisälle uunin viereen ja siitä ne sitten nakellaan pesään aamulla. Kun laatikko on tyhjä, haetaan liiteristä uudet puut lämpiämään seuraavaa aamua varten.
Pakkasilla kukin uuni vetää sisäänsä yhden laatikollisen puuta. Tämä tarkoittaa sitä, että koko talvikausi meillä katsellaan banaanilaatikoita jokaisen huoneen lattialla. Ihan koko ajan.
Mutta banaanilaatikot ovat siedettävämpiä kuin ne Ikean siniset kassit, joita käytimme aikaisemmin. Niitä minä vihasin, vaikka olivatkin hyvin käteviä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
47 kommenttia:
Banaanilaatikothan ovat kovin neutraalin näköisiä eivätkä ainakaan kuvista pomppaa silmään.
Mikähän niissä Ikean kasseissa on kun ne minuakin ärsyttävät kaikesta kätevyydestään huolimatta. Pitäisi iloita että on noin monikäyttöinen ja pitkäikäinen (tuhansia vuosia kestävä?) tuote.. :)
Nuo laatikot ovat ok siihen saakka, kunnes niistä prakaavat kädensijat ja reunat alkavat nuhjaantua ja repeillä. SIttem ne eivät ole enää huomaamattomia.
Ikean kassit ovat niin susirumia, se niiden vika on.
Rumia mutta niiiiiiin hyviä moneen asiaan. Ulkonäkö ei hivele, mutta käytännöllisyys laittaa minut niistä pitämään =)
-Sari
Kovaa hommaa tuo puulämmitys. Olen itse syntynyt talossa, jossa oli puulämmitys, mutta olin niin pieni siinä asuessamme, etten joutunut koskaan itse tulta tekemään. Aamulla saattaa kyllä olla melko kylmä ennen ensimmäsitä pesällistä.
Vakkarilukija
Muuttohommissakin erinomaisia.
Se on muuten hassu juttu, että edellisessä kodissamme Orivedellä tuo aamuinen 13 astetta oli aivan normitila. Vaikka se talo on samanikäinen, aivan vastaava rautatierakennus kuin tämä nykyinenkin, niin täällä ei lämpö ehdi yön aikana laskea lähimainkaan noin alas. Uskon sen olevan hyvien pönttöuunien asniota.
Kyllä banaanilaatikot näyttävät paremmilta kuin Ikean siniset hirvitykset. Huh, eipä sitä tule ajatelleeksi kuinka paljon vaivaa puulämmitys talvella vaatii. Silti minua harmittaa, että meidän asunnosta on purettu kultaisella 60-luvulla kakluunit pois. Olisivat ne hienot koristeinakin!
Se on kyllä ollut yksi tuon ajan synneistä, että niitä on pitänyt purkaa.
Puulämmitys tosiaan vaatii vaivaa. Ehkä kesällä jopa enemmän, kun silloin pitää tehdä ne talven puuvarastot. :-)
Hihi, meillä on juurikin sellainen Ikean sininen kassi nyt käytössä. Yritän kyllä tunnollisesti purkaa sen sisällön puukoriin lämpenemään, jotta siellä olisi aina seuraavan lämmityksen puut valmiina, mutta saa nyt nähdä kauan sitä näin syksyn ja talven edetessä jaksaa. Kohta se on kuitenkin se sinen kassi tuossa ilonamme ja kaunistuksenamme joka ilta :D
Ihania pönttöuunikuvia!
Vahvista reunat ja kädensijat. Päällystä laatikon sivut jollain jämäkankaalla tahi paprulla. Tadaa!
Voi että ihanan viihtyisän ja kotoisan ja kauniin näköisiä nurkkauksia teillä. Täytyy sanoa, että en edes huomannut banaanilaatikoita kun ihastelin uuneja ja ihania värikkäitä sisustuksia.
K-Raudasta löytyi useamman värisiä (ainakin musta, ruskea, sininen) kuitukangaskasseja, jotka ovat kestäviä, helppo kantaa ja taatusti ikean kasseja kauniimpia. Ja hintakin taisi olla huimaavat 4.95 tai jotain yhtä mitätöntä. Ostin heti 4 :)
Voi puulämmitys sentään. Meillä on puilla lämmitettävä vesikierto, puusauna ja leivinuunisysteemi. Toivon todella, että appiukko pysyy vireänä ja puusavottaintoisena noin 160-vuotiaaksi saakka, tai mielellään vielä pidempäänkin, sillä kylmä tulisi ilman "talkkaria" nykyisten systeemien kanssa, jos mun niitä pitäis huoltaa.
Systerilläkin on takka ja joskus erehdyin laittamaan sinne takan vieressä olevasta kauniista puukorista koivuhalon.... hirveä meteli päälle, että ei NIITÄ, ne ovat vaan koristeena ;-D
Olen anonyymin kanssa samaa mieltä, että äkkiäkö sinä tuo banskulaatikot tuunaat?
Sulla on sama systeemi kuin meillä. Eka talvi ährättii puita halkolootiin mutta sen jälkeen ei olla jaksettu. Päre- tai pajukoreissa klapit sisään, ja suoraan uuniin. Tyhjät korit lasikuistille ja siitä maitokärryillä liiteriin. Sama toisinpäin täysien korien kanssa. Nyt vielä riittää joka toinen päivä lämmittäminen, mutta talvella lämmitetään kaikki uunit joka päivä. Tai ainakin yritetään jaksaa, muuten tuntuu heti sähkölaskussa.
Pärekori olisi kaunis. Tosin sitä en tiedä, tippuuko roskat niistä raoista lattialle. Voishan sitä varmaan vuorata pärekorin pohjaa pahvilla?
Terveisin:Hoo
Niin minäkin yritin silloin Ikeankassiaikoina! Sitten se vaan jäi ja siihen jäi kassikin keskelle lattiaa. Vaikka meillä onkin värikästä, niin se sininen... auts...
Tuota olen vähän miettinytkin viime talvena, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi edes yrittää.
Mahtavaa kuulla! Ehkä ne eivät sitten olekaan niin pahat.
Me taisimme ostaa niitä samoja kasseja kaksi vuotta sitten. Sellaisia todella isoja? Niihin mahtui puitakin ihan mahtava määrä. Mutta sitten ne alkoivat repeillä, kahvat jäivät käteen.
Pitkää ikää appiukolle! :-D
Heh, minä en sentään ole mennyt noin pitkälle. Minä huudan vain jos joku onneton meinaa koristepannulapulla ottaa ruokaa uunista!
Pärekorit! Mikä loistava ratkaisu! Nehän ovat vahvoja ja vielä kauniitakin.
Meillä joudutaan nyt jo lämmittämään joka päivä, kun ikkunoissa on vain yhdet lasit. Voi kun nuo maalit jo kuivuisivat.
Tippuu noista banaanilaatikoistakin, vaikka olen niitäkin pahvilla vuorannut. Joka päivä lakaisen monta kourallista puusilppua lattioilta.
Meillä on pajukorit, joiden sisällä on kankaiset pussit. Ei tipu roskat. Pussit voi sitten halutessaan mätsätä muuhun sisustukseen. Korit tosin eivät kestä puiden kantamista, mutta niihin on helppo kipata sylillinen.
Meillä on puita kymmenissä Ikea kasseissa valmiina varastossa. Sieltä kannetaan sisään ja ladotaan takan viereen. Siinä seisoo sellainen valkoinen Ikean pienempi Expedit. Taitaa omata kuusi kuutiota. Vetää sisäänsä kolmen päivän puut. Toimii tosi hyvin. Jos se Ikea kassi jäisi siihen takan viereen, kiljuisin...
Mutta sitten meillä on se "roskalaatikko" mihin kerääntyy munakennoja ym. sytykettä ja härpäkettä. Se on iso puinen makee laatikko, mutta kun se täyttyy liian nopeasti niin katsellaan sitten kennopinoja tuossa takan vieressä. Ratkaisu...isompi laatikko.
Lämmittäminen käy kyllä ihan työstä. Tällä hetkellä mies tyhjentää tuolla puulavoja mitkä tuli tänään pihaan. Ja tyhjentää huomennakin ja kantaa sitten sisälle sisävarastot täyteen. Ja meillä on nyt kylmä, palellaan. Lämmitys on aloitettava NYT tai jäädytään tänne kohta...
Meillä on sellainen markkinoilta ostettu päreinen puukori, sillä on kätevä kantaa puita sisään ja mahtuu pari pesällistä. Oli siitä jossain kuvakin blogissa. Mutta just sellainen perusmalli. Suosittelen.
Ainiin. Jos innostut hankkimaan, niin pitää olla punottu käsin. Ne tekee pärekorejakin nykyään koneellisesti ja käyttävät jotain ohutta ja tosi lirua matskua, niin ne ei kestä puita. Torilla yleensä on paikkakunnasta riippuen markkinapäivänä pärekorien kauppiaita, ne kyllä tietää, kun kysyy.
Meillä ei hirveesti ole ainakaan tullut roskia, kun on sanomalehteä pohjalla, mutta mulla on aika korkea sietokyky roskille, ehkä meillä onkin, mä en vaan huomaa :D
Semmoisen tukevan pärekorinkin voisi vuorata kankaalla... hmmm...
Tästähän kehkeytyi oikein hedelmällinen keskustelu!
Yritin selata blogistasi kuvaa Expedit-puuhyllystä, mutta huonolla menestyksellä. Kaikkea muuta ylikaunista löysinkin sen sijaan.
Minä kiljun siitä, jos niitä munakennoja ja muuta poltettavaksi menevää kerääntyy noiden onnettomien banskulaatikoiden päälle! Eihän sitä ihminen sentään ihan mitä tahansa siedä. :-D
Korimyyjiä tosiaan on aina markkinoilla, mutta olen kiertänyt kaukaa, kun en ole ymmärtänyt, että meillähän olisi ihan todella käyttöä niille. Tuo olikin uusi tieto, että niitäkin tehdään jo koneellisesti. Aika ankeaa.
Meillä olisi myös armeija-arkku, sekä niitä pärekoreja, mutta en henno ottaa niitä polttopuiden säilytykseen. Siellä ne pönöttää itsekseen, kylmässä ja pimeässä pihavarastossa, että joku ne jonain päivänä kantaisi sisään, putsaisi ja hoivaisi..
Ikea-kassia ajattelin, mutta onhan se ihan liian kamala.
Joten toistaiseksi meillä kannetaan puita ämpärissä. Onneksi on useampi lapsi, joita voi vuorotellen lahjoa (kiristää) hakemaan lisää puita :)
Onhan meillä toki punottu halkojen kantoon tehty korikin, mutta kappas kun joku istutti siihen kesällä kukkia :D
Päre- ja punottuja koreja olen löytynyt edukkaasti SPR:n kirppareilta männä vuosina, mutta nyt niiden hinnat on pompsahtaneet roimasti.
Ettekös käytä toreilta ja markkinoilta ostettavia ikikestäviä kasseja, jotka on valmistettu paperikoneissa käytettävästä viira-kankaasta? Voin suositella, ne eivät hajoa ikinä. Niissäkin on väriongelma, kuten Ikean kasseissa: ne ovat haljun vaaleansinisiä, mutta koko kassi on helppo nostaa täytenäkin suoraan avoimen laatikon sisään. Tämä on ns. osittaista maastoamista... - Tina
Todannäköisesti samanlaisia tai ainakin samantyyppisiä ovat. Varmaan ne ajastaan hajoaa, mutta ovat siitä mukavia että roskat pysyy kassin sisällä.. Hinta-laatusuhde on kuitenkin ihan hyvä :)
Meidän puukorina toimii kirpparilta ostettu vanha pärekori...sellainen pyykkikori...mahtuu mukavasti puita ja helppo kantaa hahvoista sisään(tosin kahvat jouduin punomaan narusta,kun päreiset olivat rikki)
Mukavia takkailtoja:)
Juurikin täydellistä!
Juu, pärekorit ovat kyllä tyyriitä. Mutta aloin minä ihan vakavasti nyt harkita noiden banskulaatioiden tuunaamista.
Tuollaiset Tinan mainitsemat kassit ovatkin minulle vielä ihan tuntemattomia.
Sen kyllä huomaa laadusta, ne on kaikki toistensa kopioita ja todella heppoisia. Menisi varmaan lehtikorina, mutta mä en ainakaan syttynyt niille.
Mie myös ajattelisin, että sen ikean kassin tai muun hirvityksen voi piilottaa tuonne halkolaatikkoon... K-kaupan kestokassit ovat vähän kivemman näköisiä - tai osa niistä. Meillä ei kyllä tarvitse puita kannella, mutta kuskailen niissä kurssi- ja myyntikamat.
Meillä on onneksi puuliiteri kellarikerroksessa ja sisäkautta sinne pääsemme. Puut kannetaan perinteisellä pärekorilla, joka on siihen tarjoitukseen muotoiltu, siis madalletut reunat päädyissä. Se on ostettu markkinoilta. Sanomalehteä vaan pohjalle ja roskat pysyy kyydissä.
Vielä emme ole lämmittäneet, mutta on tuo sähkö nyt niin kallista, että eiköhän tehdä sitä entistä enemmän talvisaikaan. Ilmaisia puita on kellarissa ja lisää kuivumassa pihalla.
Ennen se sähkölasku menetteli, kun se tuli tasakokoisena noin 250 kuussa, mutta nyt kulutuksen mukaan ja kauhistuttihan se viime talvena kun suurin kuukausilasku oli 450 euroo, pienin oli kesällä alta 70.
Ennen viimeistä kuvaa ajattelin juuri, että kyllä banaanilaatikko ikean kassin voittaa ulkonäössä, meilläkin nääs kyseisessä kassissa puut sisälle kannetaan. Kestävä kyllä, mutta ruma ku hitto. Onneks ei tarvii kauaa kattoa, kun meillä on iso teline mihin mahtuu n. viis kassillista puita kerralla ja niitä sitten tovin poltteleekin.
-Heidi-
Susanna, voitko laita mailiini kuvan paneliarkun sisältä.. mulla on niitä paneleita niin paljon. mutt akun perheessä ei ole nikkareita niin ajattelin itse nyt vaan yrittää. mutta pua travitsen. sull aon talossasi niin ihania värejä.
Niissä kulkee kyllä mukavasti mitä tahansa. Hyviä keksintöjä. Joku voisi vielä alkaa kehittää ulkonäköäkin.
Hui kauhistus! Meillä on sähkölasku aina muutaman kympin, mutta pattereitahan meillä ei ole ollenkaan. Tulee kyllä puulämmitys aika huiman paljon halvemmaksi.
Noin iso teline olisikin mainio juttu!
Joo, tottakai. Kerro vain osoite.
minä annoin kerran isälle lahjaksi pärekorin ja pintaan leikkelin paperiservetistä kuvioita, jotka kiinnitin decoupage-lakalla. se oli aika tykätty lahja. jos minulla olisi takka, heti tekisin uuden samanmoisen :)
Hyvä idea!
Lähetä kommentti