Meillä oli onni saada ikkunaremonttia tekemään puuseppä, joka tajuaa vanhojen talojen päälle. Hänen löytämisensä oli kyllä hiukan hankalaa. Sulo otti hoitaakseen puusepän etsimisen ja soitteli moneen firmaan. Joka paikassa hänelle vain ehdotettiin kokonaan uusia ikkunoita; tiivejä ja pihloja ja mitä näitä kammotuksia nyt onkaan.
Sitten hän kuuli joltakin vanhasta miehestä, joka on tehnyt ikkunoita perinteisin menetelmin ja soitti tälle. Mies oli kuitenkin jo jäänyt eläkkeelle, eikä enää tehnyt töitä. Onneksi hän vinkkasi nuoresta puusepästä, jolle Sulo soitti seuraavaksi.
Puusepän ensireaktio kuvaa hyvin sitä, miten harvinaista vanhojen ikkunoiden vaaliminen täällä meilläpäin on. Hän nimittäin totesi Sulolle, että ei taida olla sellainen ikkunantekijä, jota Sulo nyt kaipaa.
Mutta olihan hän. Juuri täsmälleen sellainen. Juho Suikkanen on hänen nimensä ja yritys on JS-Puu Oy. Hän asuu itsekin hienossa vanhassa talossa, ja oli heti meidän kanssamme samalla aaltopituudella.
Meidän ikkunoihimme hän uusi lahoimmat kohdat ja teki lisäyksiä niihin pokiin, jotka olivat liian väljiä. Olemme oikein tyytyväisiä.
11 kommenttia:
*tykkää*
Anu
mahtavaa!
Tuollaiset Juho Suikkaset ovat aarteita ja vanhojen rakennusten pelastus. Onneksi nykyisin on tullut aika jonkin verran uusia ja ymmärtäviä yrittäjiä alalle.
Voi kun mekin löydettäis tuollainen aarre....
Se taitaa olla vähän niin, että on ensin ne tosi vanhat ammattilaiset, sitten oli yksi sukupolvi välissä ja nyt on kasvamassa uusi perinneammattilaisten sukupolvi.
Henna, minä niin toivoisin, että löytäisitte. Teidän kuistiepisodinne on niin kauhea. Me ajattelimme teettää kuistimme tällä samaisella Juholla, toivottavasti hänellä on aikaa.
Ihanaa, että löysitte tuollaisen puusepän!
Mukavaa, että saitte ikkunoita paikalleen! Ihan jo senkin takia, että tarkenet tehdä joulumyyntiin aarteita. ;)
En ymmärrä miten hyvien rakennusammattilaisten löytäminen voikin olla niin vaikeaa. Meillä teetettiin kesällä pieni kylppäriremppa ihan nykyaikaisin menetelmin, mutta koska työmaa oli urakoitsijalle pieni sivuduuni, niin täällä käväisi joku päivän päätteeksi, jos ehti ja jaksoi. Lopulta tuli valmista, mutta aikataulu venähti eikä varsinkaan viimeistelyvaiheen tuloksissa ollut kehumista.
Hyvistä tekijöistä kannattaa ehdottomasti panna sana kiertämään.
Meillä on siellä teilläpäin tuttuja, joilla on sama sukunimi kuin puusepällänne ja jotka ovat vanhaa kirkonrakentajasukua :) Ehkä tämä puuseppänne on samaa sukua, mene tiedä. Tuo vanhan kunnostamisen pointin ymmärtävien rakennusammattilaisten löytäminen on kyllä tosi hyvä juttu, ja niille myös maksaakin sitten mielellään. Minua hirvittää tällä hetkellä pään päällä leijuva mahdollinen tulevaisuusskenaario, jossa taitava ja tarkka puolisoni ei enää ehtisikään remontoida meillä kotona - joitain remontteja ei oikein voi lykätä mihinkään kymmenen vuoden päähän, ja mistäs sitten se yhtä taitava ja tarkka maksullinen mies löydetään. No, mietitään sitä sitten jos tämä skenaario on se, mikä toteutuu.
Meillä oli sähkömiesten kanssa tuollaista. Tulivat milloin lystäsivät, olivat tunnin tai pari. Loppulaskussa oli helvetilliset kilometrikorvaukset, kun jokaisen pikkupyrähdyksen olivat kirjanneet. Raivostutti.
PItäisi olla joku perinnerakentajapankki, josta voisi tilata tarvittavan ammattilaisen. Minä pelkään sitä päivää, kun pönttöuunien sisukset on pantava uusiksi.
Hienoa että teille löytyi puuseppä, joka ymmärsi odotustenne päälle. Naapurini kertoi, että heillä olisi myös jonkinlaista entisöintiä tiedossa. He mielellään palkkaisivat puusepän joka onnistuisi hieman entisöimään vanhoja karmeja, sillä uusia he eivät halua.
https://jarvinikkarit.fi/
Lähetä kommentti