lauantai 27. lokakuuta 2012
Ensilumi tulee kuudelta
Niin ne uhkasivat eilen Ilmatieteenlaitoksella. Minä kurkistelin kelikameroita ja katselin talven etenemistä lännen suunnasta. Kauhistelin kuvia, joita siskoni lähetteli Turusta. Siellä näytti joulumaalta.
Menin bussilla vesijumppaan, koska lumituhon luvattiin alkavan juuri samaan aikaan. Päätin jättää urheilematta kesärenkailla kotiin.
Uimahallista ulostullessani totesin, että lunta ei edelleenkään ole, ja ihailin tähtiä taivaalla.
Mutta Ilmatieteenlaitos ei antanut armoa: kyllä sitä lunta yön aikana meillekin saadaan. Tänä aamuna minä ihan jännitin silmien avaamista. Olisiko lunta?
Ei ollut. Oli aurinkoa, kirpsakkaa pakkasta ja juuri sellainen syksy, kuin minä syksyn haluan olevankin.
Vanha kansa sanoo, että talvi alkaa yhdeksän viikon kuluttua viimeisestä syysukkosesta. Meillä se maaginen päivä osuu joulukuun toiseen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
12 kommenttia:
Joulukuun toinen olis juuri sopiva! Laitan allakkaan.
Kahtena vuonna Orivedellä tuo piti päivälleen paikkaansa. Molemmilla kerroilla tuona ennustetuna yönä tuli niin paljon lunta, että ei ulko-ovi meinannut auetakaan. Ja ne lumet jäivät.
Täällä Turussa ei noita kirpakoita syyspäiviä montaa tänä syksynä ollut. Mutta nyt on kaunis aurinkoinen pikkupakkasaamu, aurinko paistaa ja lumi häikäisee. Kumpa tätä jatkuisi maaliskuulle...
Meillä olikin puhetta aiemmin talven tulosta. Unohdin merkitä päivän ukkosen mukaan, joten ensi vuonna sitten! Meillä on kylmä pakkaspäivä ja vielä viitisen senttiä lunta, ja koko ajan satelee sitä ihanan kimmeltelevää hiutavaista lunta! Mutta ensi viikkoa en odota innolla... Kaikki sulaa, ja piha on taas semmonen iso kuralätäkkö. Ja ne kukatkin! Kaikki on kuollut. Nuo keltaisetkin, joita sinulla on maljakossa niin nätteinä.
No juu, tuli Raumallekin se "ensilumi". Tälläistä en muista ennen nähneeni! :D
Jyväskylässäkin on ollut nyt paripäivää maavalkoisena. Mä nautin todella paljon. Mun blogista muuten löytyy ruoka-aiheinen haaste sinulle. Halusin haastaa sinut mukaan kun tuossa jokin aika sitten jaoit smoothie-reseptejä kanssamme.
Enpäs ollut kuullutkaan tuosta ukkosjutusta :) tosin meillä päin ei ollut edes ukkosia (sanottavasti) tänä kesänä! Mutta lumi tuli kyllä eilen aamulla!
Mitähän ne keltaiset ovat nimeltään? Minä pelastin ne tänä aamuna sisälle, kun olivat alkaneet luupottaa viime yönä.
Apua, uskallanko katsoa. Olen tosi kädetön ruoka-asioissa.
Piisku, ehkä kultapiisku?
Meilläkin on täällä "Vorssan" lähellä lumi maassa. Tosin minä taas muistan,että esim -92 tuli lokakuussa lunta niinpaljon,e ttä piti tytölle, 3 v. käydä ostamassa ihka ensimmäiset sukset.
Joulukuun toinen päivä kuulostaa paljon paremmalta kuin lokakuu..sitä valkoista, kylmää ja märkää on täällä jo useampikin sentti.
Lähetä kommentti