lauantai 10. joulukuuta 2011

Kylläpä mahtuu!

Ostin huuto.netistä kameraani sellaisen ammattilaisten haukkuman "paskan kittilinssin" ja vot! Nyt mahtuvat kuvaan kokonaiset huoneet. Tässä siis olohuone sellaisena, kuin se nyt on, eli keskeneräisenä.

Jostain käsittämättömästä syystä tuo kirjahylly näyttää kuvassa ihan tosi nätiltä ja iloiselta. Oikeasti se ei ole sellainen. Se on synkkä ja sekava möykky. Kamera saa kirjojen värit loistamaan ihanasti.

Koska emme ole keksineet kirjakirjavuuden peittämiseen mitään hyvää ratkaisua, se saa nyt olla tuollaisena. Pitää vaan hyväksyä se, että meillä on kirjahylly ja meillä on kirjoja ja se merkitsee sekavuutta.

Seinien maalaaminen odottelee yhä inspiraatiota. Tuolla nurkassa näkyy palanen sitä vanhaa koristemaalattua seinää minua häiritsemässä. Toivon sen häiritsevän niin paljon, että maalausinspiraatiota ei tarvitsisi odottaa enää kovin pitkään. Toisaalta luulen, että otan silti jouluinspiraation vastaan ennen remonttihommiin ryhtymistä. Viime vuonna kestin jouluaaton ja joulupäivän tekemättä remonttia, mutta tapaninpäivänä en enää voinut hillitä itseäni. Ehkäpä käyn ostamassa maalit valmiiksi, jos maalaushinku iskee taas pyhäpäivänä.

Matot eivät oikein istu kokonaisuuteen. Toivottavasti niidenkin suhteen joku hyvä ratkaisu jossain vaiheessa ilmestyy eteen.

8 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

kirjat voi asetella värien mukaisesti sievästi. vaan tekeekö todellinen kirjanystävä näin, vai laittaako sittenkin aiheenmukaiseen järjestykseen sekä tietysti aakkostaen?
taannoin viestiteltiin oulun tähtitornin kahvilasta. nyt se on tosi sievä, vaikka onkin talviteloilla suljettuna, niin ylimpään isoikkunaiseen kerrokseen on laitettu suuret tiernatähdet loistamaan.

Ziina kirjoitti...

minustakin väreittäin järjestetyt kirjat ovat kivemman näköiset :)

Susanna kirjoitti...

Tuota kirjahyllyä järjestessäni kyllä harkitsin sitä värien mukaan laittamista, mutta luovuin ajatukesta. Sen jälkeen Sulo ei olisi löytänyt sieltä enää yhtään mitään.

Nyt kirjat ovat laadun mukaan: romaanit, lastenkirjat, sarjakuvat, höpötietokirjat, luontokirjat, lääketieteelliset teokset... jne.

Voi Suvi, olisi ihanaa nähdä tähditetty tähtitorni. Voin kuvitella, että se näyttää upealta pimeässä illassa.

Kati kirjoitti...

Teidän kirjahyllyhän ON siisti. Nimimerkillä poistuu takavasemmalle häpeämään omaa hyllykköään, jossa on kirjojen lisäksi kyllä kaikkea muutakin huomattavan epäolennaista ja lukemiseen liittymätöntä roinaa. :D

Nanainen kirjoitti...

Teillä on tosi kodikasta. Suoraan Astrid Lindgrenin kirjasta. ❤ Huomaa että siellä eletään ihan oikeesti ja LUETAAN niitä kirjoja. Pötköttelisin mielelläni tossa soffalla akkunan alla ton filtin lämmössä selaillen noita houkuttelevan kirjahyllyn antimia.

Unknown kirjoitti...

Juuri kuvasin vessaamme (bloggaan siitä varmaan huomenna) ja kiroilin kameran putkea -huoneiden kuvaus tosiaan on mahdotonta tavan objektiivilla! Pitäisi tehdä samanmoinen hankinta munkin!

Tiina kirjoitti...

Siristelen täällä silmiä ja kuvittelen seinän vaaleahkon harmaaksi. Kyllä! :D (vai onko se vielä se ykkösvaihtoehto?)

Mukava huone ja kirjahylly on parasta -ja ehdottomasti sekalaisena!

Oon niin kade tuosta koko huoneen mahtumisesta kuvaan. Itse siirtelin puolen olohuoneen huonekalut, että sain yhden vaivaisen paperitähden kuvattua. Joulupukkiiii?

Susanna kirjoitti...

Kati, on se nyt siisti, kun minä juuri deletoin sieltä kaiken ryönän. Ne ovat nyt sohvan alla muovilaatikossa!

Voi kiitos, Nanainen! Meillä ei kyllä ole luettu kirjoja sen jälkeen, kun tänne muutimme. On ollut vähän muita hommia. Minä kaipaan lukemista. Olen yrittänyt nyt vähän aloitella sitä harrastusta uudelleen, kun nuo remonttihommat ovat vähentyneet huomattavasti.

Leena ja Ti, kytätkää sitä huutonettiä. Nytkin siellä oli kaksi näitä objektiiveja kaupan. Toinen meni minulta sivu suun, mutta tämän toisen onnistuin voittamaan. Maksoin 31 euroa. En tiedä, oliko se paljon vai vähän, mutta minusta kyllä joka euron arvoinen hankinta.

On se harmaa ykkösvaihtoehto yhä. Meinasin kyllä photoshoppailla tuohon kuvaan turkoosit seinät ja harmaat seinät ja vertailla, mutta en uskaltanut. Sattaisin vaan alkaa epäröidä!