sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Elämä ei ole pelkkää työntekoa...

... vaan se on myös remonttia.

Vieläkö muistatte, miten kurjaan jamaan saunamme jäi viimeksi siitä kertoessani? Nyt saunallakin on otettu pieniä askeleita eteenpäin, kun muurahaisista on päästy eroon (toivottavasti).

Viimeisin aikaansaannokseni on saunanpihakylpylän aita.


Mittaa aidanpätkälle tuli pari-kolme metriä, eli juuri sen verran että se tarjoaa suojaisan kylpypaikan saunan nurkalle. Ja hintaa aidalle kertyi nolla euroa + ruuvit ja naulat. Käytin aitaan yhden suuren kuormalavan, pari maasta nostamaani vanhaa aidantolppaa, muutaman kellarista rapisseen tiilen, isäni antamia paneleita ja ystävämme terassilta ylijäänyttä puuöljyä.

Paraatipuolelta aita onkin tosi upea. En näytä teille sen toista puolta, sillä se on karmaiseva.

Koska en jaksanut yksinäni saada valurautaista ammetta hievahtamaankaan, pitää toistaiseksi vain kuvitella amme tuohon aidan vierelle. Kuvitelkaapa saman tien myös pimeä syysilta, kuuma kylpyvesi, kynttilöitä ja tähtitaivas. Aika ihanaa!

Ja palataanpa takaisin tähän hetkeen. Saunan sisätilojen kanssa edistystä on myös tapahtunut, sillä maalasin betonilattiat harmaiksi. Koska pesuvatimmekin ovat kaikki tummanharmaita, tulee saunasta huolestuttavan hillitty värimaailmaltaan: tummaa hirttä, valkoista ja harmaata. Mutta kyllähän sauna saa hillitty ollakin.

Ulkopuolelta saunan seinä on yhä auki. Olemme saaneet sukulaisilta arvokasta apua sekä työn että neuvojen muodossa. Anopin mies kävi moottorisahansa kanssa silpaisemassa hirsiä pois. On se huimaa, miten joku osaa käyttää moottorisahaa tarkasti. Minä sanoin hänelle, että hirren takana ovat pukuhuoneen seinäpanelit, joiden pitäisi säilyä ehjinä. Se oli vitsi.


Hetken päästä hirret olivat poikki ja irti, ja panelit täysin vahingoittumattomina. Käsittämätöntä. Ja onnekasta! Mitä olisinkaan tehnyt, jos panelit olisivat olleet päreinä suuren homeenpoisto- ja maalausurakkani jälkeen?

Tässä vaiheessa pitäisi sitten laittaa uudet hirret, eikö niin? Me päädyimme kuitenkin toisenlaiseen ratkaisuun, jonka esitti minun isäni. Poistetut hirret ovat muuria vasten, joten niiden tilalle voi tehdä helposti lecaharkoista uuden seinän. Älkää nyt repikö pelihousujanne tai kiskoko herneitä hengitysteihinne. Kyllä me tiedämme, miten vääräoppinen idea on, mutta meillä on siihen painavat syyt.

Ensinnäkään kukaan tuttavapiiristämme ei osaa laittaa uusia hirsiä poistettujen tilalle. Toiseksi meillä ei nyt ole varaa palkata työhön hirsirakentamisen ammattilaisia. Kolmanneksi meillä ei tule myöhemminkään olemaan siihen varaa ja me haluamme saada saunan kuntoon tänä kesänä. Neljänneksi Sulo on haaveillut lecaharkkorakentamisesta jo vaikka kuinka kauan, ja pääsee nyt kokeilemaan hommaa ihan käytännön tasolla.

Hän aikookin ryhtyä työhön heti seuraavilla vapaillaan, ja minä sain käskyn pysyä kokonaan pois paikalta. Sulo haluaa työrauhan ilman päällepäsmäröivää, kaikkitietävää emäntää. Mutta tämä emäntä on innoissaan; ties vaikka pääsisimme saunomaan jo ensi viikonloppuna!

12 kommenttia:

AnniP kirjoitti...

Esimakua oli tosiaan onni onnettomuudessa! Lekaharkkoseinäkorjaus kuulostaa muurin juurella minusta hyvinkin järkevältä ratkaisulta. En ole ihan puhdasoppinen perunnekorjaaja, usein käytäntö ja kukkaro sanelevat lopulliset menetelmät meidänkin rempassa...

Sari kirjoitti...

Kylpyseinästä tuli hieno, suoraan ku rautakaupan valikoimista! Ei täälläkään tuomita lecaharkkoja, olisiko ollut perinnerakennusmestari itse joka mainitsi moisestakin mahdollisuudesta taannoin..

Saila kirjoitti...

Päinvastoin; mietin, että jos muurissa on vähänkään betonia, se johtaa kosteutta ja saattaa olla syy hirsien muurahaisongelmaan: ne kun viihtyvät kosteissa, lahoavissa hirsissä. Tuo on se syy, miksi minun tupani muurin vieressä olleen hirret piti vaihtaa ja muuria purkaa siitä kohti, samoin kammarissa, jossa kakluunin nurkan muuria oli joskus jatkettu betonilla - hirret siltä kohdin menivät vaihtoon, kun olivat lahonneet.
Betoni on armoton kosteuden johdin. Voipi sitä olla myös tiilikin, savea kun on, jos muuria ei ole eristetty anturasta mahdollisesti tulevalta kosteudelta. Lecaharkko (ja -sora) taas ei johda kosteutta. Vielä vaikkapa bitumikerros (l. kattohuopa, tai tervapaperi) uuden lecamuurauksen alle niin pitäisi olla hyvä, tai kysykää tätä vielä joltakulta viisaammalta. Voihan sen terviksen kai asentaa tuohon muurin takaseinällekin.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan hyvä ratkaisu! Muistakaa silti suojata hirrenpäät tervalla, bitumihuovalla tai vaikka tuohella.
:o)
-pöö-

Unknown kirjoitti...

Meillä korvattiin myös kylppäriremontissa kostunutta hirttä lecaharkoilla. Tekijä oli sitä mieltä, että ratkaisu on hyvä ja kestävä.

Susanna kirjoitti...

Eli ei olekaan paha "virhe"! Hienoa! :-D

Hirsiä purettaessa sen huomasi hyvin, miten kosteus on jäänyt muurin ja hirren väliin muhimaan: pehmeä kohta rajoittui juuri muurin alueelle. Muurahaiset olivat aloittaneet pesänkaivuutyönsä juuri siitä pehmeän hirren kohdalta, mutta jatkaneet myös kovan hirren puoellle hyvän matkaa.

Taitaentehty (Handcrafted Finland) kirjoitti...

Upea teidän kodistanne tulee, kunpa itselläkin olisi yhtä paljon tarmoa ja näkemystä oman kodin laittamiseen! Ja kaikista kirjoituksista paistaa läpi myös ihana innostus :-)

tarjah kirjoitti...

Mistä tuota sinun energiaasi oikein tulee??

Kysyy nimim. "saispa jostain"

Norppa kirjoitti...

Ihan hirveästi olet saanut aikaan, ihan hengästyttää.. :)
Lekaharkot kuullostavat oikein järkevältä ja hyvältä ratkaisulta. Kaikessa rakentamisessa ja korjaamisessta on aina hyvä myös miettiä omat resurssit, ovat ne sitten osaamisessa, raloudessa tai ajalliset. Ei ole mitään järkeä tehdä väkisin jotain tiettyä ratkaisua, jos se heikentää elämänlaatua jollakin muulla alueella. Esim. laittaa kaikkia rahojaan "täydelliseen lattiaan" tai kaiket yöt hioa loppumatonta ulkoseinää - jos lopputuloksesta ei enää jaksa nauttia kun rahat tai energia on kulutettu loppuun. Eli oikein fiksua miettiä vaihtoehtoja ja keksiä uusia ratkaisuja oman tilanteen mukaan. Se on myös sitä luovuutta! :)

Iineri kirjoitti...

Harmaa ja hillitty, rauhallinen sauna kuulostaa ihanalta. Saahan siihen sitten väriä halutessaan pyyhkeillä yms.

Katja kirjoitti...

Leca-harkot kuulostaa minunkin korvaan hyvältä vaihtoehdolta. Olenpa nähnyt niillä korvattavan jopa kokonaisen talon alimmat hirret. Harkot myös puoltaisivat sitä, ettei muurahaisongelma uusiutuisi.

Sini kirjoitti...

Jos tuo aita on ruma toiselta puolelta, kannattaa istuttaa köynnöstä peittämään se! :)