torstai 19. toukokuuta 2011

Toimiston uusi järjestys


Tampereen suunnalta tuli vaatimus, että blogia pitäisi päivittää useammin. Tässä siis tulee nyt tällainen "päivitystä päivityksen vuoksi" -päivitys. Kummallisen hämärä ja silti valoisa päivä on tänään. En edes yrittänyt saada kuvista mitenkään hyvän näköisiä.

Toimistoon syntyi nyt toimivampi järjestys. Vein huoneen keskellä olleen sohvan seinän viereen. Kuten näette, sohva on yhä laikukas ja kauhtunut, eikä hohtavan pinkki, kuten sen kuuluisi olla. Tässä taloudellisessa tilanteessa emme ole voineet sitä verhoiluttaa, ja pahoin pelkään sen olevan tärkeysjärjestyksessä tosi pohjalla.

Suloa häiritsi edellinen järjestys, jossa sohvalla istuja katseli pesuallasta. Niinpä tämänkertainen huonekalushakki sai Suloltakin erityisen tyytyväisen hyväksynnän. Nyt sohvalta näkee tietokoneen ruudun, eli voimme katsella elokuvia.

Pesuallas on saanut eteensä uuden verhon. Se on muovipäällysteistä ruudullista kangasta. Minun pitäisi jatkaa allaskaapin paneleilla vielä tuo nurkka altaan ja pönttöuunin välissä. Se on yksi niistä lukuisista pikkuhommista, joita en saa millään aikaiseksi.

Pinkki-turkoosi matala kaappikin on nyt nätimmin esillä, ja se muodostaa mielestäni oikein mukavasti säväyttävän kokonaisuuden samanväristen mappien kanssa. Minusta oli niin huippuhienoa, että joku mappivalmistaja oli sattunut valitsemaan juuri samat värit kuin minä toimistoon. Siksi ostin niitä hyvän liudan, vaikka niille kaikille ei vielä käyttöä olekaan ollut. Jos joskus tulevaisuudessa menisin ostamaan lisää mappeja, ei tätä värivalikoimaa enää olisi.

Kaapin ovet muuttuivat kuvattaessa ihmellisen värisiksi, sillä oikeasti ne ovat samaa pinkkiä kuin mapitkin.

Työpöydät sijoitin aivan keskelle huonetta. Tästä on suora näköyhteys työhuoneen ulko-ovelle. Se on etu sitten, jos tänne kesällä joku sattuu jopa tulemaan ostoksille!

Tietokoneen työpöydän taustakuvan olen tietenkin tehnyt toimiston värimaailman mukaiseksi!

Tässä kuvassa näkyy maitomaalin kamaluus. Vanhat tapetit vettyivät, irtoilivat, kipristyivät ja kovettuivat. Kun niitä yrittää liimata takaisin paikoilleen, ne repeilevät. En suosittele maitomaalia kenellekään. Ostakaa vaikka sitä Uulan Intoa!

Vanha lippuluukku on postituspisteeni. Laatikoihin mahtuu postimerkkejä ja osoitetarroja, pöydällä on talousvaaka. Yhden jälleenmyyjän tilaus tuossa odottelee, että pakkaisin sen ja veisin postiin.

Postimerkeistä puheen ollen... Itella poistaa postimerkeistä arvonlisäveron kesäkuun alussa. Myyntihinnat säilyvät silti ennallaan. Tämä muutos ei vaikuta tavallisen ihmisen ostamien postimerkkien hintoihin mitenkään, mutta yrittäjille merkit kallistuvat aivan huomattavasti. Tämä taas aiheuttaa paineita verkkokauppojen toimitushintojen kallistumiselle. Joten nyt kaikki alv-velvolliset yrittäjät: hamstratkaa postimerkkejä toukokuun aikana!

9 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Hitsi, kiitos postimerkkivinkistä! Vaikka minun tilaukseni eivät yleensä mahdukaan kirjekuoreen.
Tuo lippuluukku on niin mahtava! Olette onnenpekkoja (-Suloja ja -Susannoja), kun teillä on se!

Rouva Kukko kirjoitti...

Lippuluukku on mun mielestä myös tosi mahtava olemassa, varsinkin kun teill on asema. Ja sohvasta tykkään myös, ehdottomasti ihana!

ziu kirjoitti...

Aivan ihana tuo lippuluukkusi. Ihana, kun korostat sen olemassaoloa. Minä se ihailin myös työpöytiesi ja seinällä olevan kaapin väriä. Voi että, kun asustelisin siellä päin, niin mielelläni astuisin ovesta sisään. :) Noora

Pääsky kirjoitti...

Voi kuinka mielenkiintoinen blogi sinulla, jäin lueskelemaan ja piipahtelen jatkossakin.
Iloisia vilkutuksia wihtorilta ***

Susanna kirjoitti...

Saila, alv-muutos koskee myös joitain paketteja:
http://www.posti.fi/liitteet/hinnatjamaksutavat/hinnastot/yleisimmat_01062011.pdf

Wihtori, mukavaa että viihdyt! Tervetuloa vaan jatkossakin.

Kiitos Ziu ja Kukkorouva, sohva ja lippuluukku ovat minunkin ehdottomia lemmikkejäni.

Varpasen Asema kirjoitti...

Teillä on muuten tosi upea lippuluukku! Mahtaako olla alkuperäinen? Meillä on ilmeisesti 60-luvun lipunmyyntiluukut, ihan kivat, mutta ei ollenkaan noin kauniit. Muutenkin sun työhuone näyttää tosi kivalta! Itse olen haaveillut, että joskus saisi oman "ullakkoateljeen" meidän tunnelmalliselle vintille, mutta se jää ehkä eläkepäivien projektiksi, tuskin edes siksi. Hyvä oli myös lukea noista maitomaalikokemuksistasi. Meillä yksi kesän tavoite on opetella keittelemään itse punamultamaalia ja asemapäällikkö on tätä varten ilmoitettu ensi kuussa järjestettävälle keittokurssille...

Susanna kirjoitti...

Uskoisin olevan alkuperäinen, sillä sekä toimisto että odotussali olivat ihan alkuperäisjamassa meidän muuttaessamme. Pinkopahvi toimistossa ja yksi tapetti sen päällä. Odotussalissa pelkkä pinkopahvitus. Ainoastaan katot oli joskus myöhemmin maalattu toiseen kertaan.

Meillä kanssa se punamullan tekeminen tulee joskus ohjelmaan, sillä ulkorakennukset kaipaavat kipeästi uuden kauniin pinnan.

Unknown kirjoitti...

Lippuluukku on aivan ihana! Ja tuo sinun sisustuksesi kyllä muutenkin. Jos minulla ei olisi tuota miestä, haluaisin sisustaa tuolla tavalla. Mies ei kuitenkaan halua noin värikästä.

Susanna kirjoitti...

Ei tainnut minunkaan mieheni ymmärtää haluavansa....