torstai 8. elokuuta 2013
Maatuskainvaasio
Keittiöön minä olen yrittänyt maatuskani keskittää. Niitä on siellä eri muodoissa kymmeniä kappaleita. Nyt maatuskat ovat kuitenkin alkaneet hiippailla myös muihin huoneisiin.
Toissailtana, kun me olimme Sulon kanssa iltauinnilla, oli joku lahjakeiju käynyt kotonamme. Kotiinpalatessamme näimme, että ovenkahvassa roikkui pussi ja pussista minä kaivoin esiin vaaleanpunaisen maatuskalampunvarjostimen. Arvelin maatuskoiden olevan matkalla kesäkeittiöön. Mutta kun tänään yritin niitä sinne sovitella, totesin, että olin erehtynyt. Kesäkeittiön katto on sen verran matala, ettei sinne mitään palloja ripustellakaan.
Maatuskoiden paikka olikin olohuoneessa. Sinnehän ne hyvin sopivatkin, sillä jo aikaisemmin Sulo on hankkinut sinne maatuskakuvioisen torkkupeiton. Kohta taitaa olohuonekin olla maatuskoiden valtakuntaa.
Kiitos lahjakeijulle. Osasitpa yllättää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
19 kommenttia:
Uih, teillä on ikioma haltijakummi :)
Voi mikä valaisin, hyvä kaveri torkkupeitolle. Meille eksyi menneellä viikolla yksinäisen maatuskajääkaappimagneetin kaveriksi toinen maatuskamagneetti. Molemmilla erilaiset mekot päällä, ja minä tykkään :))
Nyt olen kade! Ihan huikea lamppu!!! Olen myös maatuskahullu, ihan lapsuudesta saakka tullut kerättyä noita söpöläisiä... Tahtoo tuommosen lampun... Sulla on harvinaisen ihana lahjakeiju. Auttaiskohan jos mä kirjoittaisin joulupukille? ;)
Sulo on selvänäkijä =O
Kiva lamppu! Itse olen nähnyt tuollaisen ainakin Helsingin Ziccossa. Kovasti tykätään maatuskoista meilläkin. T. Kirppukodin Iris
Oi, maatuskakeiju! Ihanaa :-)
Hassut hiippailevat maatuskat.
Kaikilla pitäisi olla oma lahjakeiju, joka hiippailee tuomaan ylläreitä silloin, kun niitä vähiten osaa odottaa.
Hitsi ku ihana lampunvarjostin :)
Suloinen pallo! Keittiön seinälläkin oleva taulu on ihana. Ootko huomannut, että Jyskissä myydään maatuskakuvioisia pussilakanoita?
http://jysk.fi/makuuhuone/vuodevaatteet/lapset/pussilakanasetti-babuska-tween-dept
Lapsille? Höpöhöpö. Eikä ole edes mustaa pohjaa! ;)
O-ou... tuota minulle ei olisi pitänyt kertoa!
Meillä on pussilakanoita vaikka kuinka paljon, aluslakanoista pulaa ja nyt polttelee tuokin vielä!
Ihanat maatuskat! Käyppäs nyt hakemassa vielä tuo Jyskin pussilakana, kertakirpaisu :) Olimme just Tallinnassa ja siellähän näitä maatuskia riittää. Vähän kriittiseksi tuli sielläkin niiden kanssa, että minkälaisen ostaisi. Sitten tyttö löysi sellaisen erilaisen pienen - ei niin värikkään - ja minä tietysti ostin ihan puunvärisen maatuskan. Niin minua, Puuta, puuta. Etsysta katselin puisia nukkeja ja niitä oli kyllä monenmoista. Myös noita puunvärisiä maatuska"runkoja". Ihan himo tuli ostaa sellaisia puunvärisiä puunukkeja, joita saisi itse maalailla. Sinähän voisitkin maalata Sulon, itsesi ja Kertun :)kun olet taitava käsistäsi!!
Olisi pakko ostaa kaksi settiä. 50 euroa. Just nyt kirpaisee aika pahasti. Panen toivelistalle. Jospa jouluksi...
Olen tosi monta kertaa ollut ihan hilkulla ostaa itsemaalattavia maatuskoita, mutta en sitten koskaan ole saanut aikaiseksi. Kyllä sellaiset pitäisi hankkia.
Eliisa, vinkkaisitko, missä niitä "blankoja" maatuskoita myydään? Muistatko minkä hintaisia ne ovat?
Soja: Etsysta googlasin sanoilla "russian wood dolls" - hinnat vaihtelivat 10 e molemmin puolin. Toki en katsonut tarkemmin, pystyisikö Suomesta tilaamaan näitä, kyllä varmaankin?? 10 e maksoin omasta setistäni Tallinnan vanhan kaupungin matkamuistomyymälässä. Olin kyllä vilpittömän iloinen löydöstäni, en tiennyt että niitä on myynnissä. Mutta - mitäpä tänään ei olisi myynnissä!
Mahtavaa, kiitos!
Soja, Helsingin Hobby Pointissa ainakin on ollut, ja Tampereen Harrasteessa.
Tällainen löytyi guuglaamalla:
http://www.keltainenkettu.fi/seedling_maalaa_oma_maatuska
Tuon miekin löysin ja tykkään noiden tuotteista kyllä, mutta vähän arvokas on...
Niin minustakin, mutta en tohtinut sanoa ääneen. :P
Heh, vai Tampereen harrasteessa. Just siitä ohikin kävelin ja ajattelin, että en viitsi sinne mennä, etten mitään turhaa osta :) Ja tuskin olisin maatuskaa ostanut Tampereelta :) Pitääpä käydä katsomanssa vielä tuo keltaisen ketun sivu...
Lähetä kommentti