keskiviikko 21. elokuuta 2013

Köyhän miehen keittiöremppa


Minä en yhdestäkään käsitiskistä selviä ilman kiukkua, ärsytystä ja aavistuksenomaista katkeruutta. Minunhan piti saada astianpesukone jo kolme vuotta sitten, kun me muutimme tänne, mutta sille ei sitten ole järjestynytkään paikkaa.


Aina välillä rupeamme miettimään tiskikoneen hankintaa, ja joka kerta joudumme tulemaan samaan lopputulokseen: ei onnistu. Keittiön vesipiste on ahtaimmassa mahdollisessa paikassa. 70-luvulta peräisin oleva karmea kaapisto on mitoiltaan sellainen, ettei yksikään tiskikone sovi sen sisään eikä päälle. Joutuisimme uusimaan kaapiston, siirtämään vesijohtoja ja sen takia avaamaan lattiat ja sitten tietysti myös seinät ja sitten ollaankin siinä pisteessä, että vain lottovoitto olisi ratkaisu tähän kaikkeen.

Mutta Sulopa onkin kaikessa hiljaisuudessa pohdiskellut asiaa, ja päätti lopulta esittää ideansa minulle silläkin uhalla, että alan heti paikalla höyrytä ihan mahdottomasti.



Sulo ehdotti, että jos kamariin vievä ovi suljettaisiinkin ihan tyystin, sen eteen saisi jatkoa tiskipöydälle. Ja pöytälevyn alle mahtuisi astianpesukone! Minulla meni noin kaksi sekuntia aikaa punnita, kumpi olisi suurempi ongelma: käsintiskaaminen vai oviaukon puuttuminen.

Ja tottakai aloin vähän höyrytäkin. Mutta minun on nyt maltettava ainakin syyskuulle saakka, että saan Kampin Käsityökorttelin kunnialla hoidettua. Ei nimittäin ole terveellistä höyrytä useammasta asiasta samaan aikaan!


Pitihän minun silti piirtää havainnekuva suunnitelmastamme. Ovi pois, tilalle levy. Oviaukkoon nikkaroidaan hyllyt mausteita varten. Maustepurkit askarrellaan näteiksi ja yhdenmukaisiksi. Kiva verhokangas piilottaisi astianpesukoneen ja kaiken ryönän, joka oletettavasti kertyy työtason alle. Pöytälevyn voisi hakea Ikean mätätiskiltä parilla eurolla ja muuta rakennustavaraa ei sitten tarvitakaan. (Paitsi se astianpesukone ja uusi hana ja uusi hajulukkosysteemi viemäriin.)

Entä miinuspuolet? No, kun oviaukko umpeutuu, lämpö ei enää kierrä talossa kuten ennen. Keittiö on tähänkin asti ollut kylmin huoneemme, mutta tämän ratkaisun myötä se kylmenee entisestäänkin. Siitäkin hankaluudesta kyllä selvitään, kun vaan muistetaan pitää hellassa tulia vähän useammin.

Voi miten mahtavaa tämä olisikaan! Saisimme ruokapöydältä pois talouspaperirullat, leivänpaahtimet ja serviettietelineet. Koko ajan jaloissa pyörivät kylmälaukut mahtuisivat verhon taakse talteen ja hankalasti kaapissa olevat mausteet kätevästi silmien eteen ja sormien ulottuville.

Mutta parasta kaikessa tietysti on se, että sitten minua ei enää ikinä odottaisi aamulla keittiössä tämä näky:


112 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

\o/

Mää olen niin iloinen sun puolestasi :) :)

Nuinnikkaasti kirjoitti...

Kuule,
Entäs jos jättäisitte sellaisen kurkistusluukun pöytälevyn ja maustehyllykön väliin. Kamarin puolelta voisi asioida myös "kioskiluukun" kautta. Ja ilmakin vielä hieman kiertäisi...

Ankkurinappis kirjoitti...

Meillä kone on tiskannut toukokuusta lähtien ja ONHAN SE SIISTIÄ! Reilu kaks vuotta käsitiskejä riitti mulle... Siispä onnea uudelle koneelle jo nyt :)

Ankkurinappis kirjoitti...

Onpas hyvä idea, minä kannatan!

Susanna kirjoitti...

Kiitos! Niin minäkin! Toivottavasti meillä riittää rahat siihen koneeseen! :D

Susanna kirjoitti...

Sitäkin vähän harkittiin, mutta sen nätiksi saaminen vaatisi ihan oikeaa rakentamista, eikä meillä ole mitään intoa tehdä tästä niin isoa projektia. Oviaukon sulkeminen onnistuu vanerilevyllä, jota meillä sattuu olemaan valmiiksi olemassa. :)

Susanna kirjoitti...

Kiitos! Ja onnea myös teille näin jälkikäteen! :D

Heli kirjoitti...

En mitenkään halua masentaa, mutta meillä on ollu tiskikone ikiajat ja mua oottaa silti joka päivä tuollanen näkymä tiskipöydällä... =D

Mutta oikeesti tuohan on loistava idea!

Tämä on sitten hassu juttu: mä tahtoisin tiskikoneen pois. Minusta olis vallan ihanaa tiskailla astioita ja miettiä samalla omiani. No joo, saattaa olla aika romanttinen käsitys mulla tiskaamisen ihanuudesta... mutta kun meillä oli yhtenä talvena hetken aikaa kone pois (korjattavana) niin mä melkein toivoin, ettei se enää takas tulekaan. Koko muu perhe oli kyllä eri mieltä... No, on meillä kyllä aika paljon tiskia sitten taas toisaalta (6 henkilöä ja monen monta elukkaa) että onhan siitä apua. Jotenkin vaan kaipaisin entisaikaan ja esimerkiksi siihen, että tiskaisin käsin.

Susanna kirjoitti...

:D

Minulla oli myös hyvin romanttinen suhtautuminen tiskaamiseen ennenkuin Sulo tuli elämääni. Laskin aamulla isoon emalikattilaan vettä ja laitoin sen puuhellalle. Keittelin toisessa kattilassa aamupuurot ja sillä aikaa tiskivesi kiehahti. Sitten tiskasin rauhallisesti ja tyytyväisesti edellispäivän tiskit ja tunsin olevani erinoimainen ihminen, kun elin niin entivanhaiseen tapaan.

Mutta silloin olin työtön, minulla oli aikaa. Ja vain yhden ihmisen astiat. Nyt on koko ajan liikaakin tekemistä ja ainakin neljä kertaa enemmän tiskiä. Siitä on romantiikka kaukana.

Nuinnikkaasti kirjoitti...

Niin,
Levyratkaisuahan voi sitten myöhemmin tuunata eteenpäin kun energiaa riittää. Jos kuitenkin sellaisen luukkuoption haluatte pitää, niin senkuin asemoi maustehyllyn niin että kitskaluukulle jää tilavaraus.

Jannen Kuvia ja Kuulumisia kirjoitti...

Meillä edelleen siniset vanhat kaapit keittiössä, sentään sähkölämmitys, mutta ei tule eikä mene vesi :-D hierovalla suihkulla on hyvä tiskata tossa piharakennuksessa.. :-D asennekysymys asua tässä, mutta kerrostaloon mua ei enään saa.

Voikukkapelto kirjoitti...

Heitän tähän vielä semmoisen idean, että olisiko ihan mahdoton ajatus, että ovi jäisikin paikalleen ja avohyllyt tulisivat siihen oven "päälle"? Voi olla, ettei toimi... mutta ajatus kuitenkin ;)
Meillä edelliset asukkaat ovat sulkeneet käynnin keittiöstä kamariin (asemammehan on hyvin pitkälti peilikuva teidän asemasta). Nyt kun olohuoneen seinistä poistettiin lastulevyt, oviaukkokin tuli esiin. Olen kyllä miettinyt, että olisi kiva, jos ovi keittiöstä olohuoneesen olisi olemassa, mutta törmään tuohon samaan ongelmaan, että sitten keittiöstä loppuu toiminnallisuus. Tästä syystä oviaukko peitettiin uudelleen... ja keittiömme on talvella KYLMÄ! ;D

Susanna kirjoitti...

Jos tuo ovi olisi auennut kamariin päin, sitä ei tarvitsisi poistaa ollenkaan, vaan ne maustehylly voisivat olla siinä oven päällä. Mutta s etietysti aukeaa juuri keittiön suuntaan.

Maustehyllykin ajateltiin askarrella sillä lailla, että siinä olisi kehikko reunoilla ovenkarmien mukaan. Sillä lailla karmeihin ei tavitsisi lyödä törkeää määrää nauloja ja ovi olisi joskus taas otettavissa takaisin käyttöön.

Susanna kirjoitti...

Toivottavasti minäkään en sentään niin mukavuudenhaluiseksi muutu, että vielä kerrostaloon alkaisin kaipailla. :)

Idi kirjoitti...

Tiskikone lisäsi ainakin minun elämänlaatuani kummasti. Ja vähensi tiskijupinan olemattomiin... Eli hyvältä kuulostaa.

Jenny kirjoitti...

Kyllä se vaan aina hätä, laiskuus ja mukavuudenhalu keinot keksii! :)

Maija kirjoitti...

Entä jos laittais siihen oviaukkoon vaikka kanaverkkoa? Ilma kiertäis, mut maustepurkit ei putoilis kamarin puolelle. Tietty tiskikoneen takapuoli näkyis, mut jos siihen alas sit laittais sitä vaneria.

Susanna kirjoitti...

PS. "Sarjan uudet jaksot alkavat ensi viikon torstaina, 29. elokuuta."

Elämä on hyvää!

Katja kirjoitti...

Tiskikone on sitä arjen luksusta josta en luopuisi ihan hevillä. Meillä kone pyörittää arkisin kaksi koneellista puhtaita astioita, ja silti joudun tiskaamaan osan kattiloista kävin.

Tuo sunnitelmanne kuulostaa ja näyttää oikein hyvältä, ei muuta kuin toteuttamaan. Ja sitten joskus jos keittiö on menossa isompaan remppaan, pääsee tuosta ratkaisusta helposti eroon.

Susanna kirjoitti...

Aika levotonta ehkä. Kun tulee niitä purkkeja paljon, niin niiden taustan pitää olla tasainen ja rauhallinen.

Me mietimme sitäkin, että siihen jättäisi ihan vaan aukon, mutta se kyllä näyttäisi sitten juuri siltä, että oven eteen on työnnetty pöytä. :D

Susanna kirjoitti...

Olen ihan varma, että minunkin elämänlaatuni kohenee aivan olennaisesti!

Susanna kirjoitti...

:D

Susanna kirjoitti...

Tai ehkä syyllisyys: lupaus, jota ei ollut saanut pidettyä. Sulohan tämän keksi - hän, joka a) tiskaa hyvin harvoin ja b) ei mitenkään vihaa tiskaamista.

Susanna kirjoitti...

Aivan! Tämän hyvä puoli on se, että kaikessa keveydessään ja yksinkertaisuudessaan se on myös helppo tarvitatessa purkaa.

Sinipellavainen kirjoitti...

Tiskikone on heti pyykinpesukoneen jälkeen merkkittävin kone, mitä ikinä on keksitty!

Anna-Mari kirjoitti...

Voi onpa hienoa! Kyllä ilman tiskikonetta eläminen olisi... nojaa, kyllähän se onnistuisi mutta on se vaan kiva ettei tarvitse käsin tiskata! Mutta varaudu siihen, että työtasoille alkaa kertyä epämääräistä tavaraa, jota ei voi laittaa koneeseen, ja tiskipöytäkään ei ole enää niin puhdas kuin ennen... Jotenkin vaan sitä alkaa lipsua siitä kokonaissiisteydestä siinä tiskipöydän lähettyvillä. Käsin tiskatessa tulee tiskattua ne ihan kaikki omituisetkin astiat, ja sitten pitää pyyhkiä koko tiskipötyä kun sitä vaahtovettä on roiskunut sinne tänne, eikä siinä tietenkään voi olla ylimääräistä rojua että sen saa kunnolla pyyhittyä. Mutta kun on kone... oivoi.

Soja kirjoitti...

Jipii!
Minuu kyllä oottaa monenakin aamuna ja iltana ja iltapäivänä tuollainen näky, vaikka meillä on tiskikone, joka pyörii 1-3 kertaa päivässä... Mie viel oottelen, että keksivät sen koneen, joka laittaa astiat koneeseen ja koneesta kaappiin.

elina kirjoitti...

Minulla oli tiskikone, kun perhe oli vielä saman katon alla, mutta nyt kahden hengen taloudessa en sitä enää tarvitse. Toisaalta pikku tiski ei vie kauaa aikaa mutta sen koneen jurskutus kestää kauan ja minä rakastan hiljaisuutta, joskus jääkaappikin häiritsee.Minulla on myös paljon vanhoja astioita, joita käytän päivittäin ja ne menevät ajanoloon pilalle koneessa, siis käsintiskiä olisi kuitenkin päivittäin.
Meillä on vähän koneita, mutta pyykkikoneesta en luopuisi. Pari vuotta sitten kone hajosi ja sanoin peseväni nyrkkipyykkiä, mutta kun kipeillä käsilläni pesin isännän pusakkaa tuli kiire ostoksille.
Mukavaa, jos saat sen haluamasi koneen, kyllä sinä keksit jotain ihanaa siihen oviaukkoon.

Laurakaisa kirjoitti...

Hieno idea, erityisesti siksi että tykkään noista "tämä ei ole peruuttamatonta" -tyyppisistä muutoksista vanhoissa taloissa. Kyllä tiskikone on yhden oviaukon arvoinen hankinta, ihan ehdottomasti, vaikka inhorealistisesti täytyy kyllä todeta että kyllä tuo näky meilläkin näyttäytyy tiskikoneesta huolimatta... Mutta yleensä kyllä ei. Tiskikone on ihana.

Heli kirjoitti...

Minä hukkapätkä en ylettäisi suunnittelemaasi maustehyllyyn, koska tiskikoneen päällä oleva taso on sen verran syvä, mutta te taidattekin olla pidempiä ihmisiä. Minulle keittiöpuuhat ovat step-aerobicia, kun vähän väliä pitää kiivetä jakkaralle ylttääkseni tarvitsemiini tavaroihin, vaikka olen muka yrittänyt järjestää usein tarvittavat asiat alakaappeihin ja yläkaappien alimmille hyllyille.

Susanna kirjoitti...

Olen kyllä samaa mieltä.

Susanna kirjoitti...

Tuo on todellinen uhka. Varsinkin, kun en oikeastaan tiedä, mitä kaikkea tiskikoneeseen saa laittaa ja mitä ei. Pitääköhän puurokattila yhä tiskata käsin?

Susanna kirjoitti...

Siinä kohtaa sitten ruoskin itseäni, jos minusta ei sen vertaa ole, että saisin ne tiskit ilman vetkuttelua koneeseen. :D

Susanna kirjoitti...

Kestää kauan... apua. Minäkin inhoan meteliä. Minuakin jääkaapin ja pakastimen mörinä välillä häiritsee.

Meillä on jokapäiväisessä käytössä vain Ikean ankeanharmaita astioita, joita voi surutta survoa koneeseen. Hienot vanhat ruuskupit ovat vain erityistilaisuuksiin, ja niitä on niin kiva tiskata käsin, ettei se sitten ole ongelma. :)

Susanna kirjoitti...

Minsuta tuntuu, että saan ne astiat aika automaattisesti sinne koneen sisään. Ainakin kun olen vanhemmillani käymässä, se oman lautasen vieminen koneeseen tapahtuu täysin automaattisesti. Varmaan niin syvälle iskostunut lapsuudessa. Toivottavasti sama automatiikka siirtyy myös tänne omaan kotiin.

Susanna kirjoitti...

Sulo on vähän hukkapätkä, mutta minä olen sen verran hujoppi, että uskon ulottuvani. Pitää laittaa usein käytettävät alahyllyille ja koristeita ylös.

Anonyymi kirjoitti...

Vinkki vinkki, integroitava (eli sellainen ulkokuoreton) astianpesukone ja siihen liimapuulevystä kansi. Paksu puukansi pitää koneen mölyt tehokkaasti sen mahassa, meillä ainakaan ei kuulu koneesta juuri mitään ääntä. Mikä on positiivista, koska se käy yleensä yöllä. Makkariin ei kuulu mitään, keittiön pöydän ääreen puolentoista metrin päähän pientä suhinaa. (Toki auttaa, jos kone on lähtökohtaisestikin hiljainen.) Meillä jääkaappi korisee paljon kovaäänisemmin! Sanoo Laurakaisa joka ei pääse kirjautumaan jostain syystä.

Susanna kirjoitti...

Kiitos vinkkivinkistä! Emme ole vielä ollenkaan alkaneet kartoittaa konevaihtoehtoja, joten näitä kokemuksia onkin hyvä kuulla.

Elli kirjoitti...

Hieno suunnitelma ja aivan ihana keittiö :)!

Tiina kirjoitti...

Sanoppa muuta! :)

Anonyymi kirjoitti...

Hieno suunnitelma! Kyllä tiskikone kannattaa kahdenkin hengen taloudessa - kone vie vähemmän vettä kuin käsitiski (tutkittu juttu). Nykykoneet ehkä liiankin vähän, pesutulos ei ole aina niin hyvä. Satunnainen lukija Sari

Tiina kirjoitti...

Lisäisin tähän vielä kuivausrummun.

Susanna kirjoitti...

Kiitos, Elli!

Susanna kirjoitti...

Minusta on epäuskottavaa, että konetiskaus veisi vähemmän vettä kuin minun tiskaustapani: monen päivän vuori yhdessä pesuvadillisessa. :D

Mutta jos niin on, niin hienoa.

Liiolii kirjoitti...

Onneksi olkoon jo etukäteen! Mä VIHAAN käsitiskiä, mutta tilaa koneelle ei ole missään. Nytkin tuolla on 2 vkoa vanhat homeiset tiskit odottamassa. :o

Susanna kirjoitti...

Hoh, se taas on minusta turhuuden huippu. :D

Tosin jos olisi lapsia ja pyykkiä sitten tuhat kertaa enemmän kuin meillä, niin luultavasti olisin kanssasi samaa mieltä...

Tiina kirjoitti...

Haistan tässä potentiaalisen maatuskahyllyn. :D

Susanna kirjoitti...

Voi, saat kaiken myötätuntoni! Käsitiskaus on karmeaa. Miten mikään voikaan olla niin karmeaa. Ja kaikkein karmeinta se on silloin, kun sitä tiskiä on viikon ajalta.

Susanna kirjoitti...

Kyllä, kyllä! Ja kukkopillejäkin mahtuisi sitten lisää! Lisäksi viereiselle seinälle tulee tyhjä tila, kun siitä poistuu ovi, joten saan siihen niitä uusia tarjottimia sitten esille!

Ei meillä niitä maustepurkkeja niin kauheasti ole.

Anonyymi kirjoitti...

Astianpesukoneet on normaalisti leveydeltään 60 cm, mutta niitä tehdään myös kapeampina. Me jouduimme tilanpuutteen takia laittamaan 50-senttisen. Se on nelihenkiselle porukalle vähän pieni (tai ehkä juuri sopiva, sillä se pyörii tasan kerran päivässä) mutta kahdelle hengelle se voisi olla järkevän kokoinen: täyttymistä ei tarvise odottaa montaa päivää eikä astiavarastoa tarvitsisi tuon vuoksi suurentaa.
- Tiina -
Ps. Itse ottaisin uudet hyllyt astioiden säilytykseen, siitähän olisi kahvikupit kätevä nostaa koneesta hyllyille. Maustepurkit jättäisin käytön jälkeen ihan taatusti hellan viereen pyörimään.

Anonyymi kirjoitti...

Tiiän tunteen aamulla ja päivällä ja...Meillä on tiskikone ollut nyt nelisen vuotta mutta se on sellainen ,ettei teini-ikäiset osaa sitä käyttää,aamusin on edelleen yösyöntien tiskit Äitiä oottamassa...Hmm...jospa näpertelisin käyttö-ohjeet! Tuumasta toimeen :D

jenni kirjoitti...

Meillä oli tiskikone, mutta annettiin se pois :D.
Syystä että, meillä ei kertynyt tarpeeksi tiskiä... Öbaut viikon verran kerättiin astioita sinne ja sitteku astiat loppui ja alettiin ihmetellä missä ne on, niin tiskikone oli täynnä homeisia astioita. Ne oli menny koneeseen kyllä (tämä tuntuu olevan monilla se ongelma) mutta kun kone ei täyttynyt tarpeeksi nopeasti että olis viihtiny päälle laittaa.
Sitte se tiskaus kesti KAKS TUNTIA, siinä ajassa ois käsin tiskannu monta kertaa... ja kone piti niin kamalaa ääntä että mua ääniherkkänä ihmisenä ärsytti suunnattomasti se mekkala.
Välillä silti haaveillaan, että tiskikone ois kiva... mutta mies tiskaa käsin paljon nopeammin ja vähemmällä metelillä (tosin pientä narinaa kuuluu kyllä).

Tiina kirjoitti...

Musta tuntuu, että yhdistelmänä teinipoika ja reilu kaksivuotias tyttö kertaavat pyykinmäärän ihan valtaviin lukemiin. Molemmilla on omat tapansa kierrättää (lue:sotkea) vaatteita. Kuivausrumpu on pelastanut minimaalisen asuinpinta-alan kuivaustelinehässäköiltä, joita _vihaan_ jopa enemmän kuin tiskausta. Ne telineet eivät pysy edes pystyssä ja niitä olisi Ihan.Joka.Paikassa.

Se kyllä on kovaääninen (varsinkin keittiöön asennettuna) ja kaikki vaatteet eivät tykkää siitä (silti kuivaan siellä melkein kaiken), mutta niin kätevä. *tähän aurinkohymiö*

Anonyymi kirjoitti...

Pesukoneiden äänissä on eroja. Meillä on sen verran hiljainen, et pitää joskus käydä tarkistamassa laitoinko koneen edes käyntiin vai onko rikki. Mie pesen kaikki, paitsi valurautaiset ja pinnoitetut pannut, koneessa. Meitä on viisi immeistä ja kone käy n. joka toinen päivä. -Kaisa

Rouva Kukko kirjoitti...

Ah, tiskikone. Jos joku vielä sen aina tyhjentäis. Meillä on kans tuollainen vuori tiskiä pöydällä ja huomattavasti enemmänkin ku on neljän hengen talous. Siis siitäkin huolimatta että on se tiskikone. Mutta hyvä kapistus se on, vaikkei kaikkea käsitiskin määrää poistakkaan. Tuo suunnitelma näyttää kyllä hyvältä.

Lievestuore As. kirjoitti...

Tuohan on tosi passeli suunitelma, oven saa halutessaan uudelleen käyttöön :)

Laurus kirjoitti...

Kiva idea! Itselleni tuli mieleen, että tuosta systeemistä voisi tehdä vielä monipuolisemman. Esimerkiksi siihen voisi laittaa kivoja nuppeja, mihin laittaisin nättejä kuppeja roikkumaan. Ja ehdottomasti tanko mihin laittaisin talouspaperirullatelineen sun muuta (ja s-koukuilla nyt saa kuppejakin siihen). Tanko alimmaiseksi, pari hyllyä mausteita varten ja mahdollisesti niitä nuppeja niin tulisi kiva kokonaisuus. :)

Itsellä tosin varmasti kävisi niin, että ne mausteet jäisi hellan läheisyyteen. Eli ennemmin käyttäisin tuon tilan maatuskoiden, kukkopillien, kuppien sun muun esittelyyn (siis jos minulla niitä olisi). :)

Niin tai noin, joka tapauksessa tosi hyvä idea (erityisesti koska astianpesukone <3)! Niin ja kannattaa katsella kodinterrat ja muut, siellä on välillä tosi kivoja keittiötasojen jämäpaloja ihan pilkkahintaan. Itse löydettiin ed. mainitusta kaupasta tasot keittiöömme (laminaatti) yhteensä 15eurolla. :D

Soja kirjoitti...

:D Se on toi lasten ruoskiminen kielletty laissa, niin näillä mennään... Ei sillä, että mie oisin sitä konetta mitenkään ekana jonossa tyhjentämässä ja täyttämässä :P

Mun Tekemä kirjoitti...

Mahtava suunnitelma! Tiskikone on parasta. Keittiökin pysyy edelleen ihanan retrona =)

Susanna kirjoitti...

Meillä ei ole niin nättejä astioita, että haluaisin ne esille. Jos keräisin muumimukeja, niin ne kuuluisivat heti noille hyllyille! :)

Susanna kirjoitti...

Voi niitä teinejä! :D

Susanna kirjoitti...

Kaksi tuntia! Sehän on tolkuttoman pitkä aika. Meidän pesukonekin hyrskyttää neljänkympin ohjelmaa kaksi tuntia ja kuumempia vielä pidempään. Minusta se on outoa. Edellinen, tosi vanha kone kun pesi puhdasta jälkeä vähän päälle puolessa tunnissa. Minusta se on aika epäloogista, kun puhutaan, että ovat energiaasäästäviä nämä nykyaikaiset koneet.

Susanna kirjoitti...

Pitää sitten kysellä kaupoissa tarkasti, että onko mekastava vai hiljainen malli.

Susanna kirjoitti...

Niin, se tyhjentäminen varmaan on juuri se kohta tässä hyvältä vaikuttavassa suunnitelmassa, joka saattaa jäädä hoitamatta.

Susanna kirjoitti...

Juu, minustakin aika näppärästi oivallettu.

Susanna kirjoitti...

Hyviä ajatuksia. Talouspaperirullahomma varsinkin! Meillä on sellainen puinen seisova malli, josta aina tipahtaa pohja, kun sen nostaa. Hyvin ärsyttävä.

Minua ei häiritse hakea mausteita parin askeleen päästä. Ruokatavaratkin ovat juuri päinvastaisessa nurkassa kuin hella, joten täällä pitää muutenkin kipittää edestakas ruokaa laittaessa.

Susanna kirjoitti...

Niin pysyy. Mikroaaltouuni on kyllä epäkohta kaikessa retroisuudessa.

Susanna kirjoitti...

Minäkin inhoan kuivastelineitä. Tälläkin hetkellä niitä seisoo kaksi tuossa vieressäni. Alan pikkuhiljaa ymmärää kuivausrummun mielekkyyden.

Anonyymi kirjoitti...

Mulla tuli kyllä heti ekaksi mieleen, että jos jättäis oviaukon ylhäältä avoimeksi. Ei sen tarvis näyttää keskeneräseltä. Ja aukkoonhan vois laittaa jonkun maatuskamobilen heilumaan siinä läpikiertävässä ilmavirrassa. ;)

-Kaisla

Rouva Vattu kirjoitti...

Mä ymmärrän. Mitään en vihaa niin paljon kuin tiskaamista. Jos pitää yksi keittiölaite valita, niin se on just tiskikone. Siitä en luovu. Meidän ekassa yhteisessä asunnossa ei ollut ja silloin sovittiin, että mies tiskaa ihan suosiolla, koska mulla on niin hirveät antipatiat, että loppuviikosta oltaisiin jouduttu syömään pahvilautasilta :D

Eliisa kirjoitti...

Hieno suunnitelma sinulla. Minäkin olen vähän skeptinen, etteikö siltikin noita astioita kertyisi tiskialtaalle :) Ainakin meillä.

Nyt mulle on tullut huono omatunto astianpesukoneesta, kun luin jostakin että patologien mukaan ruumishuoneella ihmisen kehosta huomaa kellä on ollut astianpesukone. Ne pesuaineet kun on aika myrkkyjä ja kuulemma imeytyvät muovisiin ruoka-astioihin (minä kun säilytän monesti ruokia muovirasioissa) ja siitä ihmisten kehoon! En siis todellakaan tiedä, pitääkö paikkansa, mutta kuulostaa inhottavalta. Puukauhoja nyt en tietenkään koneeseen laita, kun imevät itseensä kaikkea, mutta enpä ole tullut ajatelleeksi, että muoviastiatkin ovat niin huokoisia. Ja väittipä joku Tupperware-myyjä mulle, että puukkoja ja veitsiä ei saa laittaa koneeseen, koska se pesuaine kuluttaa terää!! Mä luulin, että se mahdollinen kolhiminen muihin astiohin tms. Mutta, jos jollakin on vinkki "ei myrkyttävästä" pesuaineesta, otetaan vastaan :)

Anonyymi kirjoitti...

http://kemikaalikimara.blogspot.com/2009/05/patologinen-tiskiainejuttu.html

Susanna kirjoitti...

Minä ajattelin, että jos sen jättäisi kokonaan avoimeksi ja panisi siihen verhot, niin se olisi kuin ikkuna. :D

Susanna kirjoitti...

Haa! :D

Minä syön pahvilautasilta aina siinä vaiheessa, kun tiskivuori on kolmen päivän mittainen, enkä kestä ajatusta, että siihen kertyisi enää yhtäkään lautasta kasan päälle! Maailman tyhmintä touhua, tiedän.

Susanna kirjoitti...

Minä luulen, että meidän elimistöön kertyy ihan ruoankin mukana niin kauheat määrät silkkaa paskaa, ettei siinä joku tiskiaine enää tunnu missään. Puhumattakaan ilmansaasteista ja kemikaaleista.

Susanna kirjoitti...

Tässähän se vastaus Eliisan huoleen heti tulikin. :)

tarutikki kirjoitti...

Olipa mukavaa lukea, että meitä tiskaamisen inhoajia on näinkin paljon:) Pesukoneista en luopuisi, vielä kun joku keksisi siivouskoneen, sillä siivoaminenkaan ei ole suosikkipuuhiani.

Susanna kirjoitti...

Minäkin olen aivan yllättynyt, miten paljon on kanssasisaria käsitiskinvastaisessa rintamassa! :D

Anonyymi kirjoitti...

Heti pisti silmään tuo emalimuki tuossa kuvasa. Sen joudut ainakin pesemään vielä käsin :) Samoiten , jos on vanhoja kauniskuvioisia laseja, niistä häviää kuviot, puhumattakaan vanhoista finelin kattiloista...
Ymmärrän kyllä hyvin astianpesukoneen kaipuun. Meillä hajosi viimesyksynä kone ja korjauksen ajaksi piti saada lainakone, kun oli tiedossa lapsen synttärit. En todellakaan suostunut tiskaamaan käsin kaikkea synttäritiskia! Pari päivää jouduin ilman konetta olemaan ja meinasi olla jo H..vetti irti.
Tosin kun asuimme vielä kerrostalossa kahdestaan ja harvoin teimme ruokaa, emme käyttäneet konetta kuin vissiin kerran parin vuoden aikana...
Hieno suunnitelma!
-Heidi-

Susanna kirjoitti...

Onneksi saitte lainakoneen! :)

Se emalimuki on kahden ja puolen desin mitta, jolla mittaan aamuisin kaurapuuron veden. Eli sitä ei tarvitse tiskata koskaan, kun siinä käy vain vesitilkka kerran päivässä. Emalikattiloita ja pannujakin on keittiö pullollansa, mutta koristeena.

Paavalinkukka kirjoitti...

Minä ostin tiskikoneen heti ensimmäisellä palkallani, mitä, onko siitä jo, apua, monta kymmentä vuotta! Joten arvannet, että olen iloinen puolestasi, että koneelle on paikka keksitty sinunkin keittiöösi.

Täällä ovat jo jotkut edottaneet erilaisia aukkoja pöytälevyn ylle, ja olet torpannut kaikki ehdotukset. Mutta yritän vielä. Mikään ei ole niin pysyvää kuin tilapäinen. Jos siihen ei tee aukkoa heti, ei sitä tule koskaan. Eipä kovin suuri lisävaiva olisi jättää esim. havainnekuvassa olevan ylimmän hyllylaudan takaosa tyhjäksi. Siinä olisi ilmankiertoaukko. Entäpä jos hyllykön tilalla olisi "ikkuna" vähän samaan tyyliin kuin keittiönne muutkin ikkunat. Lasin tilalla ilmankiertoreijät. Isompi vaiva, mutta silti...

Kunhan käsityökortteli on ohi, jaksat miettiä asiaa. Tiskikone ja työpöytä on upea juttu. Mutta jos kylmyyttä voi vähentää ilmakiertoa järjestämällä niin eiköhän kuitenkin kannattaisi. . .

Katja kirjoitti...

Taivas miten paljon virheitä tekstissäni. Mutta palaan silti vielä aiheeseen. Minäkin suosittelen täysin integroitavaa konetta, on hiljainen. Ja meidän koneessa on sellainen pikaohjelma, 30 minuuttia joka pesee ihan puhtaaksi, mutta jättää astiat ns. märiksi. Käytän sitä esim. juhlien jälkeen kun on paljon tiskiä.

Susanna kirjoitti...

Torppaan nytkin. Ilmankierto pienestä aukosta on oikeasti niin mimimaalinen, ettei sillä ole mitään merkitystä. Se on joko iso aukko tai ei aukkoa ollenkaan. Ja ei aukkoa ollenkaan näyttää paremmalta. :)

Se levy on maailman helpointa ottaa irti toiselta puolelta sitten, jos haluammekin jostain syystä siihen aukon.

Susanna kirjoitti...

Voiko sen integroitavan koneen sitten laittaa ihan vaan läts lattialle, ilman intregroimista?

Tiina kirjoitti...

Se tunne, kun kuivausteline tungetaan pois silmistä suihkukaapin taakse ja sieltä jonkin ajan päästä käyttämättämänä kierrätykseen, on sanoin kuvaamattoman helpottunut.

Anonyymi kirjoitti...

En laita koneeseen puisia astioita enkä paistinpannuja. Muoviastioita vähän harkinnan mukaan. Jotku kyllä laittaa KAIKEN koneeseen, itse en tohdi :D
Raks

Anonyymi kirjoitti...

Unohtui, että laitan kyllä kattilat koneeseen!

Merja kirjoitti...

Heti kun päivän tai pari on lukematta, niin odottamassa on joku tällainen runsaasti keskustelua aiheuttanut aihe.
Meillä oli tiskari, kun pojat asui kotona. Nuoremman mentyä armeijaan huomasin, ettei kone täyty riittävän nopeasti ja astiat rupes "tuoksahtelemaan". Siirryin sit kahden hengen taloudessa käsitiskiin, josta outoa kyllä tykkään. Ihan vaan harvoin on niin paljon porukka, et koneesta ois jotain iloa. No onpa silloin myös apukäsiä, heh. Mulla muuten on sellainen ihan omintakeinen "kuivapesu -systeemi"; ei takuulla mene enpää vettä kuin konetiskissä. Myöskään en ole riippuvainen sähköstä; maalla kun se aika-ajoin pätkii. Myöskään ei tartte stressata lyhytiäistä nykyistä kodinkonelaatua.

Sijoituspaikkana toi oviaukko on ihan ok. Ottakaa vaan ovi pois ja levyttäkää aukko. Ovi talteen, ni voi tarvittaessa palauttaa paikoilleen.
Entäpä jos siihen levyyn jättäisi kapean aukon alareunaan (ei näy sieltä verhon takaa) ja sit ylös kans. Ylös vois laittaa myös sellaisen vanhanaikaisen räppänän (ei riitelis keittiön muun ilmeen kanssa). Lämpöhän nousee ylös ja vois sitten toivottavasti kiertää huoneesta toiseen.

Heli kirjoitti...

Ooooh, tuohan on just niin ihanaa ja romanttista ja vanhanaikaista... Ja voin kuvitella, että jossain kohtaa sairaan ärsyttävää, hidasta ja hankalaa. =)

Joten jatkan tiskikoneen kanssa, ainakin niin kauan kun meitä on näin monta ja käyn töissä ja kohta vielä opiskelenkin siinä ohessa...

Heli kirjoitti...

Minäkin rakastan kuivausrumpua! Onko mitään niin ihanaa kuin se, että hirveät määrät pyykkiä saa pestyä ja kuivattua samaan syssyyn? On ihanaa kylmänä talvi-iltana istahtaa telkkarin ääreen ja viikata lämpöisiä vaatteita... Kaikki vaatteet on sileitä ja pehmoisia. Pyyhkeetkin aivan ihania, eikä ne ole venyneet ja vanuneet epämuodostuneiksi kuten ulkona narulla kuivattaessa. Bonuksena se, että rummussa vaatteista irtoaa kaikki eläinten karvat.

Ja tuota noin, tämä tässä äsken haikaili vanhanaikaista elämää, jossa tiskaa käsin... Kuivausrummun kuitenkin pitäisin. Ainakin niin kauan, kun elellään tällä kokoonpanolla... ;)

Heli kirjoitti...

Pakko vielä lisätä: Kun me VIHDOIN aikanaan ostettiin se rumpu, kävin sitä joka ilta pussaamassa ja silittämässä. Oli se vaan niin ihanaa, kun ne monet monituiset kuivaustelineet ei enää koristaneet jokaista huonetta. Siihen aikaan neljä lastani olivat vielä pieniä ja pyykkiä oli kauheesti... (nyt ne on isoja ja pyykkiä on edelleen kauheesti)

Heli kirjoitti...

Ahkera kommentoija tässä hei. ;)

Minä en missään tapauksessa laita koneeseen puisia juttuja. Olen vakuuttunut, että ne imee itseensä kaiken sen myrkyn niistä tiskikoneaineista... En myöskään laita sinne yleensä kattiloita tai koskaan paistinpannua. Ne vie kauheesti tilaa, tiskaan siis ne käsin ja säästän tilan muille astioille.

Ja tiskiaineesta: käytän jauhetta, osin siksi että meidän koneessa on joku vika eikä se avaa pesuaineluukkua kunnolla, joten tabletit jäi puoliksi käyttämättä ja valuivat pitkin kantta ja tiskit jäi likaisiksi... Osittain taas siksi, että jauhetta voi laittaa paljon vähemmän. Ihan takuulla peseytyy astiat niinkin ja säästöäkin syntyy. Mä laitan vajaan ruokalusikallisen ainetta per kone. Minkäänlaisia kirkasteita tai suoloja en käytä. Joskus hyvin harvoin pesen koneen jollain sellasella myrkyllä tyhjällä ohjelmalla.

Ja nyt muuten muistin, että yksi syy mun tiskikonevastaisuuteen on just nuo tiskiaineet, mitkä käsittääkseni on melkosia myrkkyjä. Ekoaineet taas on ihan surkeita (kokeiltu on), astiat oli ihan lähmäisiä niiden jäljiltä, yök.

Rouva Vattu kirjoitti...

Kannattaa käyttää ekopesuaineita. Niitä löytyy tiskikoneisiinkin, esim Ecover.

Kuulemma tuo tiskiaineen kertyminen elimistöön on urbaani legenda..

Mutta siltikin. Ihmiset ovat käveleviä kemikaalitynnyreitä nykyään. Kaikkien meidän veressä on aikaa sitten kiellettyjä torjunta-aineita jne. Ne ei katoa luonnosta mihinkään ja päätyvät ruuan ja veden mukana ihmiseen. Tällä hetkellä varhaislapsuuttaan elävillä on ilmeisesti suurin kemikaalikuormitus, koska ne imevät äidin (20-30+ vuotiaiden) maidosta kaiken -.- On oikeasti tutkittu, että äidin veren kemikaalipitoisuus laskee imetyksen myötä. Keski-ikäisillä ja sitä vanhemmilla kemikaalipitoisuudet eivät ole niin suuria, koska heidän koko elinaikanaan niitä on käytetty vähemmän.

Eija/Tässätalossa kirjoitti...

Tiskikone on mun paras ystävä :-) Kun muutettiin tähän taloon ja näihin huoneisiin vajaat 4 vuotta sitten, mies oli sitä mieltä ettei tiskikone mahdu meidän silloiseen keittiöön. Ajan kuluessa ja v-käyrän noustessa totesin että herra saa sitten itse ruveta tiskaamaan. Meni pari päivää ja meidän keittiöön yllättäen mahtui tiskikone. Ja siitä en luovu!

Susanna kirjoitti...

Eräässä kimeltämainitsemattomassa taloudessa laitetaan puuhaarukat ja -lastat tuskikoneeseen ja ne menevät ihan karmean näköisiksi ja tuntuisiksi!

Entä reflonpintaiset kattilat ja paistinpannut? Saako ne laittaa?Siis teflon.

Anonyymi kirjoitti...

En laittaisi ovea umpeen vaan sovittaisin vaikkapa tee-se-saarekkeen tiskipöytää vasten, niin että välissä mahtuu touhuileen ja saarekkeen ympäri voi kulkea ja alla säilyttää mitä hyvänsä. Saarekkeen päällä voi pitää leikkuulautaa, kattaa ruuat, leipoa tms. Ruokapöytä sitten saarekkeen päähän, pöydän lyhyt reuna vasten saareketta. En tiedä mahtuuko moinen järjestys, mutta vanhaa ovijärjestystä pitäisi kunnioittaa. terkuin anonyymi, ku mulla ei ole tuota google-tiliä

Anonyymi kirjoitti...

Ilmanvaihto on kyllä tärkeä asia jo muutenkin kuin lämmön kannalta ja vanhassa talossa vielä enemmän. Me rempattiin ja asustettiin 50-luvun talossa ja lisäiltiin lämmöneristystä, mutta samalla panostettiin myös just tohon ilmanvaihtoon. Keittiössä oli liesituuletin ja märkätiloissa myös, jotka toimi kosteudentunnistimella. Yksi väliovi suljettiin, mutta seinään laitettiin tuuletin ja puinen, maalattu ritilä päälle. Katsopa esim. Pax-merkkisiä, edullisempiakin löytyy. Tsempit suunnitteluun!

Anonyymi kirjoitti...

Lisätarkennus: makkarin tuuletin toimi kierroslukusäädöllä ja oli hiljainen.

Susanna kirjoitti...

:D

Susanna kirjoitti...

Toivottavasti meillä ei ala tuoksahtelemaan. Se olisi vielä ällöttävämpää kuin nuo tiskipöydällä tuoksahtelevat kasat. :D

Susanna kirjoitti...

:D
Kummasta sitä tilaa rupeaa löytymään.

Susanna kirjoitti...

Ei mahdu. Keittiö on aika pieni. Jos olisi saareke keskellä, joutuismme luopumaan ruokapöydästä. Eikä saareke ratkaisisi tiskikoneongelmaa millään lailla. Eihän sitä voisi keskelle huonetta laittaa.

Susanna kirjoitti...

Alan toistaa itseäni jo pahemman kerran, mutta me emme jätä aukkoja oven paikalle. Jos se osoittautuu paskaksi ratkaisuksi, levyn saa helposti pois ja voimme miettiä sitten uudelleen.

Laurakaisa kirjoitti...

Luin vanhoja kommentteja ja pakko lisätä tähän vielä toinen inhorealistinen kommentti meille vanhojen talojen asukeille. Puoliso käyttää työssään sellaista röntgenillä tai jollain vastaavalla toimivaa maa-analysaattoria, mikä liekään oikea nimi, mutta sillä voi siis katsoa maa-aineksesta raskasmetallipitoisuuksia pikatestin omaisesti. Meidän pihamaalla tehdyn pikatestin mukaan meidän pihamaalla on ainakin ihan liikaa kuparia ja mitähän se toinen olikaan, lyijyä ja elohopeaa ei sentään. Asiantuntijat epäilivät lähteeksi vanhoja torjunta-aineita ja lannoitteita, joissa oli ties mitä myrkkyjä jotka ovat jämähtäneet vanhan hyötypuutarhan maaperään. Vähän meni illuusio ah niin ihanasta vanhan talon pihamaasta jossa voisi kasvatella porkkanaa. Tai no, ei kai sentään. Pitää vaan tehdä ihan oikea maaperätutkimus sitten kun on sen verran aikaa että voisi tehdä sen kasvimaan.

Susanna kirjoitti...

Tuntuu, että mitä vähemmän tietää, sen parempi.

Voi vaan kuvitella, mitä kaikkea tänne meidänkin pihaan on uponnut, kun sentään rautatiealuetta on aina ollut.

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä mä kirjoitan epäselvästi, mutta tarkoitinkin, että oviaukko umpeen, tuollanen reilu kymmenen senttiä halkaisijaltaan oleva tuuletin yläreunaan kierrättämään ilmaa edelleen huoneesta toiseen ja vaikkapa se kevyt puuritilä maalattuna päälle. Jos oviaukon ottaa taas käyttöön, tuulettimelle varmasti löytyy vanhassa talossa toinenkin käyttökohde. Tai puhallin kai se viralliselta nimeltään on. No, joka tapauksessa tsempit suunnitteluun! :)

Apris kirjoitti...

Olipas kiva lukea näitä kommentteja. Minä olin joskus, melkein 20 vuotta sitten, sitä mieltä että me ei tarvita tiskikonetta, kyllä minä tiskaan käsin. Mies piti kuitenkin päänsä ja hankki sen koneen, enkä minä kyllä siitä koneesta enää luopuisi, enkä miehestänikään :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei taas!
Tämä edellä mainittu korjauksessa ollut kone voisi olla kohta edullisesti liikkumassa meiltä pois. Kelpaisiko teille käytetty? Saimme isoisävainaan "vanhan" (pari kertaa käytetty) koneen ja se pitäisi ottaa ennen talven tuloa käyttöön autotallista. Ilmoittele, jos kiinnostaa, niin kerron lisää :)
-Heidi-
vuoksenniskalta siis :)

Susanna kirjoitti...

Pitää ehkä käydä jossain tutustumassa niihin puhaltimiin. En oikein osaa kuvitella sellaista.

Susanna kirjoitti...

Kelpo mies! :D

Susanna kirjoitti...

Me juttelimme Sulon kanssa jo aiemmin siitä, että mitä jos käytetty, mutta Sulo oli aika jyrkästi sitä meiltä että ei. Ja on hän tainnut jo valitakin sopivan kaupasta - se pitää enää käydä hakemassa. Mutta minä silti mainitsen hänelle tästä sinun tarjouksesta ja kysyn, mitä mieltä olisi.

Anonyymi kirjoitti...

Oikein hyvin se on pelittänyt remontin jälkeen. Hiukan harmittaa, kun korjautimme sen ja pistimme 150 e siihen hommaan, kun saimme vähän ajan päästä tietää saavamme isoisäni uudenkarhean koneen. Alle satasella vaihtaisi se kotia. Yksi asia, mitä tuossa koneessa tulen kaipaamaan on se, että siinä on VALO sisällä. Eihän se pesutulokseen vaikuta, mutta mukava lisä :)
Mutta ymmärrän kyllä hyvin, että Sulo haluaa uuden, kun olette pitkällisen pähkäilyn jälkeen vihdoin konetta ostamassa :)