sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Tämähän näyttää jo ihan pihalta


Tuon otsikossa olevan lauseen olemme kuulleet aika monelta ihmiseltä, joka meille saapuu. Omissa silmissämme emme näe tonttimme muutosta samoin, kuin ne, jotka käyvät täällä harvoin.


Siksi onkin hyvä, että on olemassa valokuvia. Tältä meillä näyttää nyt. Kuva on otettu eilen, syyskuun 1. päivänä.


Ja tältä meillä näytti kaksi vuotta sitten, elokuussa. Silloin, kun talossa oli vielä vuokralainen ja me itse vasta odottelimme, että pääsisimme muuttamaan. Melko asumattomaltahan tuo pihamaa näyttää. Silloin arvelimme, että tämän kuivan heinikon saaminen nurmikoksi tulee vaatimaan kauheasti työtä ja monta kuorma-autollista multaa.

Erehdyimme.


Ei siihen tarvittukaan mitään muuta, kuin vähän ruohonleikkurin ulkoiluttamista. Nurmikko elpyi ihan itsestään. Muutama koivunkäkkyrä kaadettiin, jotta saatiin tilaa hedelmäpuiden taimille. Vähän ruohon- ja apilansiementä nakkelimme niille paikoille, joista minä olin kaivanut pois vanhoja kukkapenkkejä.

Mutta kappas!

Arvonnan voittajan valinta meinasi minulta ihan unohtua. Mutta nyt arvonta on suoritettu ja voittajaksi nousi satunnaisluvun avulla Tarutikki! Otatko minuun yhteyttä susanna at susannantyohuone.net ja kerrot osoitteesi, niin pannaan puteli matkaan.


Se meidän sohva on muuten yhä tahmea. Mahtaneeko ikinä kuivuakaan. Siis vihjeeksi voittajalle ja kaikille muillekin, älkää ainakaan sitä kaikkein kallisarvoisinta nojatuolianne menkö suihkuttelemaan tällä tökötillä!

15 kommenttia:

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Mahtava muutos! Niin siistiä. Onneksi on noita kuvia, mihin verrata, niistä näkee kättensä jäljet itsekin! Olette kyllä tosi ison työn tehneet.

Mervi kirjoitti...

Sehän näyttää nyt upealta! Ja kova homma on ollut, muutos on melkoinen! Kaunis ja "oikean" näköinen.

Tiina Verhoomo Elegantesta kirjoitti...

Pihan muutoksen myötä talokin tulee paremmin esille.

Yllättävän kauan sohva kuivuu. Tietenkin silloin, kun olet suihkuttanut väriä, on se imeytynyt myös alla oleviin kerroksiin jotka saattavat olla vielä kosteita.
Kuvasta en ihan näe onko kangas nukkapintainen.
Julkitilakankaisiin tehdään joskus palonsuojakäsittely jonka kuivuminen paksuissa pehmeäpintaisissa kankaissa kestää yllättävän kauan ja tuntuu juuri tahmaiselta käteen.
Onko teillä talossa mahdolliseti joku huone joka on lämpöisempi kuin muut? Sohvan voisi viedä sinne kuivumaan.
Tervetuloa seuraamaan myös verhoomoni blogia.

Susanna kirjoitti...

Mutta homma ei ole mielestäni ollut mitenkään hurja. Enemminkin sellaista pientä kivaa pihatouhustelua. Raskainta on ollut kesäkeittiön perustusten tekeminen ja tietysti jatkuva polttopuushow, mutta kaikki puutarhatyöt ovat olleet tosi mukavia ja virkistäviä.

Tiina, minä arvelinkin, että kostea ja kolea keli varmasti haittaa värin kuivumista. Nyt olemme aloitelleet lämmityskautta, ja sohva sijaitsee siinä huoneessa, jota eniten lämmitetään. KJangas on aavistuksen nukkapintaionen, tai ainakin kuluneimmista paikoista. Ja minä tosiaan taisin suihkia maaliakin liian paksun kerroksen kerrallaan.

Hiukan minulla alkaa usko loppua, että uskaltaako siinä koskaan istua. Toivottavasti.

Katja kirjoitti...

Ohoh, onpahan muutos pihassa. Talokin näyttää ylväämmältä siisti pihan kanssa.

Susanna kirjoitti...

Myös paremmalla kameralla on varmasti osuutensa. Vuokralainen taisi jättää pihan hoidon väliin silloin, kun sai kuulla, että koti menee myyntiin. Muistan, kun kävimme täällä vakoilemassa Sulon kanssa jo monta vuotta sitten, kun tiesimme, että Ratahallintokeskus aikoo myydä kaikki asemansa. Silloin tästä paikasta jäi minulle idyllinen kuva: vihreää ja kukkivaa.

Karkkis kirjoitti...

Piha näyttää ihanan kotoisalta! Ihanan vehreää ja talon keltainen sopii täydellisesti ympäristöön.

Anonyymi kirjoitti...

Onpa tullut iso muutos kahdessa vuodessa. Kodikkaalta näyttää!!

Satunnainen lukija

tarutikki kirjoitti...

Voi, kun mukavaa, kun arpaonni osui kohdalle:)KIITOS!
Tämä olikin ensimmäinen blogiarvontavoittoni.
Laitan osoitetiedot heti tulemaan.

Ja piha näyttää upealta. Ruohonleikkurilla saa ihmeitä aikaan, nimim. kokemusta on:)

Unknown kirjoitti...

Mikäs sen palkitsevampaa kuin nähdä omien työtuntiensa ja kättensä tuloksia! Blogistani löytyy tunnustus!

Susanna kirjoitti...

Kiitos tunnustuksesta, TiaNina!

Tarutikki, sittenhän arpaonni ymmärsi osua juuri oikeaan osoitteeseen!

Varpasen Asema kirjoitti...

Kaunista on :)

Henna kirjoitti...

Täysin asiaan liittymätön kommentti: vaadimme Susannan työhuone -fanituotteita! Olisivat myös hauska lahja kaikille Susannoille :)

Susanna kirjoitti...

Apua! Mitä ne voisivat olla? :-D

Henna kirjoitti...

Jaa-a, siinäpä sulle keksimistä :) Jaan nykyään tilani Susanna-nimisen yrittäjän kanssa niin hälle jotain voisin ostaa. Tekstiilituotteet tietysti olisivat loogisia, mutta voivathan ne olla jotain muutakin :)