Minulle on monesti täällä blogissakin ehdotettu, että ottaisin työvoimatoimiston kautta harjoittelijan, kun olen puntaroinut esimerkiksi alihankintaompelun hintavuutta tai omaa innottomuuttani saumuroida 500 riepua sarjatyönä.
Saan myös silloin tällöin sähköpostia ja puheluita koskien mahdollisuutta tulla opiskeluun liittyvään työharjoitteluun minun yritykseeni.
Olen aina sanonut "ei kiitos". Tähän on monia syitä.
Aloitan purkaukseni työvoimatoimiston kautta lähetettävistä harjoittelijoista. Joku teistä ehkä tietää, että olin itse varsin monta vuotta työttömänä ennenkuin perustin yrityksen. Noina vuosina pääsin/jouduin itse kokemaan työharjoittelut ja kuntouttavat työtoiminnat ja tiedän, mitä se on työttömän nakökulmasta katsottuna. Kerron teille kahdesta harjoittelupaikastani.
Minua oltiin lähettämässä milloin mihinkin hommaan, josta minulla ei ollut minkäänlaista aiempaa kokemusta tai mihin en ollut lainkaan soveltuva. Olin esimerkiksi vanhainkodin puutarhalla yhden kesän, vaikka en erottanut rikkaruohoa angervosta. Minua ei ohjeistettu hommaan, vaikka työharjoittelijoilla kuuluisi olla valvoja, joka ohjaa työnteossa.
Paikassa oli toinenkin työtön minun lisäkseni. Hänellä oli työhönsä se asenne, joka on ilmeisen yleinen pakkoharjoitteluun ohjattavien keskuudessa. Istuskeli tupakalla kaikki päivät, kurvaili huvikseen päältäajettavalla ruohonleikkurilla, lueskeli lehtiä ja poltteli taas tupakkaa. Minun työmoraalini ei sellaiseen veny edes silloin, kun minulle ei makseta palkkaa, joten minä kyykin puskissa ahkerasti ja pidin yhden nopsan ruokatauon päivässä. En tänä päivänäkään tiedä, kuinka monta perennaa tulin kitkeneeksi tietämättömyydessäni, mutta sain puutarhan kyllä oikein siistiksi ja kauniiksi.
Koska sain puutarhan aiottua nopeammin kuosiin, minut pantiin entisöimään vanhainkodin huonekaluja. Vietin loppukesän ikkunattomassa, ilmastoimattomassa varastohuoneessa hengittäen lakoista ja maaleista huokuvaa katkua. Napsin särkylääkkeitä kivistävään päähäni ja jouduin itse ostamaan jopa työkäsineet. Mietin raivoissani, miten suuret rahat kunta säästi siinä, että ei vienyt lipastoja ammattilaisen käsittelyyn. Siinä minä kuumailmapuhalsin kiukkuisena kauniita lipastoja, kun jossain joku entisöijä olisi varmasti ollut hyvin onnellinen samasta työstä. Lisäksi olin liian arka noustakseni vastustamaan laittomia työolosuhteitani.
En saanut tuosta kokemuksesta mitään positiivista. Päinvastoin tunsin itseni todella pohjasakaksi. Viimeisenä työpäivänä poistuin itku silmässä paikalta, sillä ohjaajakseni nimetty henkilö ei tullut edes kiittämään työstäni tai sanomaan näkemiin. En saanut mitään palautetta suoraan ja olin siinä uskossa, että työpanokseeni ei oltu tyytyväisiä. Jälkeenpäin sain kuitenkin kuulla, että työvoimatoimistolle minun työni jälkeä ja harvinaista tehokkuuttani oli kehuttu.
Minun jälkeeni vanhainkotiin tuli toki seuraava ja seuraava ilmainen harjoittelija tai kuntoutuva työtoimija. Ilmaista työvoimaa työtehtäviin, jotka eivät vaadi erityisiä taitoja tai koulutusta. Kunnat pyörivät hämmästyttävän pitkälle ilmaisten työmuurahaisten voimin.
Uskon, että on niitäkin ihmisiä, jotka nauttivat näistä harjoitteluista ja kuntoutuksista. Uskon senkin, että siitä voi olla jollekin jopa hyötyä. Minulle ei ollut. Eikä takuulla sille tupakoivalle talonmiesharjoittelijalle.
Mutta seuraava työharjoittelupaikkani oli onnenpotku, sillä pääsin tekemään työtä, johon minulla oli ammattitaito. Koska kyseisellä yrityksellä oli selkeä tarve työntekijälle, minut otettiin ensin muutaman kuukauden mittaiseen harjoitteluun, jonka jälkeen voisin päästä oikeaan työsuhteeseen. Työ oli ihanaa; tein sitä, mitä osasin ja mistä tykkäsin. Havaitsin yhä olevani työkykyinen ihminen ja hallitsevani oman alani hienosti, vaikka olinkin ollut niin kauan poissa työelämästä. Se valoi minuun uskoa itseeni ja sain uutta itseluottamusta. Päivittäin sain hyvää palautetta ja tarpeen mukaan myös kritiikkiä. Tiesin olevani nainen paikallaan ja että työni oli tarpeellista ja tein sen hyvin. Opin myös uusia, mielenkiintoisia asioita.
Tällaista työharjoittelun kuuluisikin olla. Kaikki voittavat. Syrjäytymisvaarassa oleva työtön pääsee mielekkääseen harjoitteluun, joka johtaa työsopimukseen. Työnantaja saa testata työntekijää ensin ilman kustannuksia ja sitten hyväksi havaittuaan palkata tämän. Ja työvoimatoimiston virkailija voi myhäillä tyytyväisenä saadessaan yhden eksyneen lampaan oikealle tielle.
Mutta aika kului ja harjoittelujakso vaihtui toiseen. Lupaus palkkaamisesta pysyi, mutta siirtyi aina kolmen kuukauden päähän. Lopulta minä aloin ymmärtää, mistä oli kyse. Miksi yrittäjä palkkaisi hyvän työntekijän, jonka voi pitää ilmaiseksi vaikka vuosikaudet? Miksi hän maksaisi itsensä kipeäksi, jos vaihtoehtona on saada tekijöitä ilman mitään kustannuksia? Työntekijöiden palkkaaminen nimittäin ei ole halpaa hommaa. Se on riski ja vieläpä kallis riski. Mutta kuntouttavan työtoiminnan nimikkeen alla harjoittelusopimusta voidaan jatkaa hamaan hautaan asti. Yrittäjähän olisi ollut tyhmä, jos ei olisi käyttänyt hyväkseen tällaista yhteiskunnan tarjoamaa mahdollisuutta.
Lopulta minä olin kasvattanut itseluottamustani niin paljon, että aloin sisuuntua. Päätin lopettaa, kun minulle esitettiin jälleen seuraavaa harjoittelujaksoa. Olin noiden vuosien aikana jo todennut olevani työkykyinen ja taitava työssäni, enkä nähnyt mitään syytä sille, miksi minua pitäisi hyväksikäyttää näin. Niinpä jätin harjoittelun, liityin osuuskuntaan ja aloinkin harjoitella yrittämistä.
Tämä kyseinen yrittäjä ei ole ainoa lajissaan. Monet ottavat harjoittelijoita auttamaan työtaakkansa jakamisessa. Varsin monelle toimeentulon rajamailla kituuttelevalle käsityöläisellekin harjoittelija on siunaus. Jos vielä sattuu saamaan harjoittelijan, joka itse on halukas ja innokas tulemaan, niin mikäpä siinä. Kunhan muistaa olla lupaamatta asioita, joita ei pysty pitämään.
Vaikka ymmärrän mainiosti työharjoittelun mahdolliset hyvät ja voimaannuttavat puolet harjoittelijan kannalta, en itse pääse eroon siihen liittyvästä hyväksikäytön tunteesta. Siksi en voi kuvitellakaan ottavani ilmaista harjoittelijaa tekemään osaa minun työstäni.
Toinen harjoittelijaryhmä ovat ne, jotka tarvitsevat lyhyen harjoittelujakson opiskelun osaksi. Sellaisen harjoittelijan minäkin voisin periaatteessa kuvitella ottavani, jos oma yritystoimintani olisi niin laajaa että harjoittelijalle olisi tekemistä. Opiskeluun liittyvissä harjoitteluissa asetelma on niin toinen. Siinä kaikki tietävät, että kyse on väliaikaisesta ratkaisusta ja opiskelijan edusta. Yrittäjä tietää, että harjoittelija todellakin vasta harjoittelee ammattiaan ja tulee hakemaan käytännön kokemusta. Pelkkää hyötyä, säästöä ja ilmaista ammattilaista ei ole tiedossa.
Itsekin olen ollut opiskeluaikoina todella hyvissä harjoittelupaikoissa, joista sain suuria, positiivisia kokemuksia. Eräästä mainostoimistosta minulle tarjottiin töitäkin harjoittelujakson jälkeen. Aluksi tein tarvittaessa hommia opiskelun ohella ja siirryin sitten kyseiseen mainostoimistoon vakituiseen työsuhteeseen heti, kun valmistuin.
Tällaisen harjoittelupaikan kyselijöitä minullekin tulee tasaisen harvakseltaan. Toiset kyselevät lyhyttä, parin viikon pestiä, toiset ovat vailla pidempää kokemusta. Mutta minun yritykseni on niin kovin pieni! En tee itsekään töitä edes jokaisena päivänä, ja hyvin harvoin normaalia kahdeksaa tuntia päivässä. Minun hommani kasautuvat sykäyksiin, välillä menee päiviä ilman, että joudun miettimään työasioita lainkaan, ja sitten taas tulee viikon hikipäinen puserrus. Minusta olisi järjetöntä ottaa tänne innokasta harjoittelijaa katselemaan, kuinka kirjoitan blogia tai auttelemaan ikkunoiden kittauksessa. Sekä itseni että paikkaa etsivän opiskelijan etu on, että sanon "ei kiitos".
Mutta vaikka yritykseni joskus kasvaisi niin suureksi, että täällä riittäisi tekemistä toisellekin ihmiselle, työpaikka kuitenkin sijaitsee meidän kotonamme. Minun olisi hyvin vaikeaa ottaa tänne vierasta ihmistä pitkäksi ajaksi. Olen niin epäsosiaalinen muutenkin, että rakastan yksin yrittämistä, ja kammoksun työkavereiden olemassaoloa. En jaksaisi olla sosiaalinen päivästä toiseen.
53 kommenttia:
Olen mielenkiinnolla lukenut blogiasi. En muista mitä kautta tänne eksyin. Tiskirättisi ovat ihastuttavia. Kirjoitat myös tosi avoimesti aroistakin asioista. Ihanaa syksyä sinulle. ps. minä veisin posliiniastiat lämpimämpään tilaan talveksi.
Kiitos! Mukavaa saada tällaista palautetta!
Ja ps... niin taidan viedä, sen verran hyviä vakuutteluja olen saanut. :-)
Kirjoittamasion niin totta. Suomeen on syntynyt kahdet työmarkkinat, toisilla niistä työntekijöille maksetaan palkkaa, toisella puolella saadaan ilmaista työvoimaa, jolle joku muu maksaa hyvin vähän... Minun mielestäni noiden työmarkkinatukiharjoittelujen kutsuminen harjoitteluiksi on hävytöntä, koska tosiasia on, että hyväksikäytön puolelle ne alkavat mennä. Minut lomautettiin joskus vakityöstäni ja arvaahan keitä otettiin tekemään työni. No työmarkkinatukiharjoittelijoita, tietenkin...
Ja siis juu, jos kyseessä on oikeasti jonkinmoinen koeaika ja työnantaja aikoo ihan vakavissaan palkata jonkun, tilanne on ihan toinen. Silloinhan työntekijä näkee viihtyykö paikassa ja työnantaja näkee, onko tyypistä tekijäksi. Toisaalta minäkin olen nähnyt paljonkin sellaisia ilmoituksia, joissa luvataan perehdyttää ihminen työhön ihan normaaliin työsuhteeseen kuuluvana asiana...
Ja minulla on myös hyviä kokemuksia harjoitteluista. Toisesta ( koulutukseen liittyvästä) sain työpaikan ja toisessa sain laajennettua osaamistani. Kummassakaan minua ei riistetty eikä lupailti turhia
Niin ja kummassakin sain ihan oikeaa opetusta ja palautetta tekemisistäni. Pahoitrelen kahdessa osassa olevaa runsailla virheillä varustettua tekstiäni. Ipad ei suhtaudu kovin positiivisesti kommentointeihin ja päättää ajoittain, että piisas eikä tartte korjata.
Hyvä kuulla, että olet samoilla linjoilla. Tiesin tätä kirjoittaessani, että saatan saada taas voimakkaita reaktioita. Siki kirjoitin niin kiihkottomasti, kuin suinkin pystyin! :-)
Mutta harjoittelustahan noissa hommissa tosiaan harvoin taitaa olla kyse. Ja olet niin oikeassa siinä, että moneen oikeaan työsuhteeseenhan se perehdytys kuuluu ihan palkallisena osana.
Minunkin tuttavissani on ihmisiä, jotka mielellään lähtevät näihin pakkoharjoitteluihin. Se 8 euron korvaus päivässä kun on valtava raha toimeentulotuella elävälle.
Asiaa puhut. Mä olen omalla työpaikallani sanonut samaa. Harjoittelijan pitää osata jotain osa-aluetta riittävästi hyödyttääkseen yritystä ja toisaalta yrityksessä pitää olla riittävästi aikaa, intoa ja taitoa antaa harjoittelijalle jotain. Muuten homma ei kannata. Minunkaan moraalini ei sallisi ilmaisen työvoiman riistämistä. Työelämä on nykyään äärettömän raadollista. Vaikkapa se keskolaisten avoin kirje tj:lle edustaa työelämässä enemmän sääntöä kuin poikkeusta.
A
Niin totta!!
Itse olin myös työharjoittelussa paikassa, jossa olin hyvä työssäni ja ihan varmasti se näkyi myös myynnissä. Aluksi elättelin toiveita työpaikasta, mutta pikku hiljaa alkoi selviämään, että kyseisessä paikassa käytettiin vain ilmaisia harjoittelijoita ja haukuttiin urakalla, jos jokun homma ei heti onnistunut.
Itsekin sisuunnuin niin paljon, että otin yhteyttä työvoimatoimistoon ja annoin palautetta, että on se kumma miten jotkut saa yrityksen pyöritettyä kokonaan ilmaisella työvoimalla vuodesta toiseen, itse olin paikassa vaan pari kuukautta, mutta sääliksi kävi toista pitkäaikaistyötöntä, jolla ei ollut saumaa saada siitä kunnollista palkallista työpaikkaa, vaikka hänkin niin toivoi tietenkin.
Mutta opiskelun ohessa olen ollut myös työharjoittelussa ihanalla yksitysyrittäjällä, jonka paras kiitos oli, että hän olisi heti palkannut minut jos olisi voinut ja itse siis tiesin jo heti aluksi, ettei niin tulisi käymään.
Ja siellä me kyllä teimme kaikkea muutakin kuin jyseistä käsityötä, myös kunnostimme hänen vanhaa taloaan ja se kaikki oli kivaa ja mukavaa.
Mutta ihanaa, että on muitakibn joilla löytyy selkärankaa.
Muutenkin blogisi on kiva ja oikean elämän makuinen.
PS. ei ne posliinit siellä kesäkeittiössä varmaankaan huonoa tykkää talvella :)
T: Riepu
Piti ihan käydä lukemassa se keskolaisten kirje, kun en ole taas uutisia seurannut viime päivinä. Lidliähän haukutaan jatkuvasti siitä, että se kohtelee työntekijöitään kuraisesti, toisin kuin muut kauppaketjut. Vaan ilmeisesti hyvin eivät asiat ole muuallakaan.
Kiitos kun kerroit omista kokemuksistasi!
Tuota minä juuri ajattelinkin, kun totesin, että "kunhan ei lupaa mitään sellaista, mitä ei voi pitää"... eli ihana yrittäjä kertoi sinulle totuuden siitä, ettei voi tarjota oikeaa työpaikkaa. Niin sen kuuluu ollakin. Kun kortit ovat esillä ja touhu avointa, kaikki voivat viihtyä huomattavasti paremmin.
Pienyrittäjälle harjoittelijan apu voi olla hyvinkin tarpeellista, sillä jos töitä on kovasti ja toimeentulo heikkoa, elämä käy raskaaksi. Ja toisin kuin minä, suuri osa ihmisistä on seurallista ja viihtyy porukassa.
Hyvää pohdintaa taas kerran! Mukavaa kun jaksat näitä kirjoittaa!
Tämä on aihe, josta minun on pitänyt kirjoittaa vaikka kuinka pitkään jo, mutta en ole vaan saanut aikaiseksi. Nyt kun sain jälleen yhden harjoittelupaikkakyselyn, niin aktivoiduin tällä lailla.
niin tuttua:)
Erittäin hyvin sanottu! Jälleen kerran. On myös hienoa "tutustua" muihin epäsosiaalisiin ihmisiin. Minäkään en missään nimessä päästäisi ketään kotiini ns. jaloissa pyörimään ja aiheuttamaan itselleni velvoitteita ottamaan huomioon jonkun ylimääräisen. Todella ahdistava ajatuskin. Mielummin sitä tekee kaiken itse.
Tuttua asiaa täälläkin.
Ystäväni harjoittelee omaa ammattiaan jo kolmatta vuotta, Ikää on yli neljäkymmentä ja työvuosiakin alalta jo yli kymmenen. En ymmärrä mitä harjoittelemista enää on.
Jäin itse työttömäksi, muuton takia, kaksi vuotta sitten. Heti ensimmäuisellä työkkärikäynnillä kerrottiin, että paikkoja ei ole ja samalla väläytettiin harjoittelumahdollisuutta. Etsin työtä paikasta x, jossa sitä ei kuulemma ole ja saan harjoittelu tarjouksen paikkaan x, tekemään työtä jota ei palkallisena ollut. Tämäkin työ on omaa koulutustani vastaavaa ja minulla on siitä kokemusta noin kolme vuotta. En todellakaan mene harjoittelemaan omaa alaani, johon on koulutus ja kokemusta, en suostu tekemääön palkatta työtä jonka osaan, paikassa jossa minua käytetään yhtenä työntekijänä ilman korvausta. Minusta se on moraalitonta ja rosvousta.
Opiskeluun liittyvät harjoittelut ovat asia erikseen, samoin sellaiset harjoittelut joissa harjaannun johonkin uuteen.
t. Tarja
Näin juuri. Ja jos ei ole mahdollista maksaa palkkaa toisen työstä, on parasta hoitaa homma itse. Ja saada nauttia vain epäsosiaalisen itsensä hyvästä seurasta. :-P
Niinpä. Ja sitten kuitenkin harjoitteluihin on monen pakko ryhtyä, jos haluaa pysyä leivänsyrjässä. Eihän se ole enää nykysiin valinnan paikka, että haluatko mennä harjoitteluun, kun uhkana on karenssi ja työttömyysturvan menetys.
Toivottavasti sinulla on ollut niitä mukavia kokemuksia kuitenkin.
Nii-ih! Asioilla on yleensä ainakin kaksi puolta. Itselläni on juuri nytkin harjoittelija ja minulla on vakaa käsitys, että olemme molemmat tyytyväisiä. Olisi hyödyllistä, jos voisin kertoa taustat, mutta niinhän en voi tehdä, joten totean vaan, että me molemmat hyödymme tästä. Toki kumpikin varmasti tunnustaa harjoittelusuhteen huonot puolet (ne, mitä on jokaisessa TYÖsuhteessakin). Itselläni on työnantajana kokemuksia useammasta harjoittelijasta - ketään en ole ottanut vastentahtoisesti, vaan olen aina varmistanut, että tämä varmasti on HALUKAS tulemaan. Joissain tapauksissa on käynyt niinkin, että olen itse ollut enemmän antavana osapuolena: aikani on mennytkin opettamiseen. No, yksi heistä (se joka haluaisi pommin räjähtävän putiikkini kohdalla) ei ajattele minua lämmöllä. Mutta syitä on aina sysissä jos on sepissäkin. Taidanpa kirjoitta tästä oikein oman postauksen...
Niin, kuten otsikko sanoikin, minä tässä kirjoitinperusteita sille, miksi MINÄ en ota harjoittelijoita. Nämä ovat minun syyni. Olen kiinnostunut lukemaan, mitkä ovat sinun syysi ottaa harjoittelijoita.
Ja toivottavasti pommit eivät koskaan räjähtele putiikkisi lähellä, eikä missään muuallakaan! :-)
oma kokemukseni työharjoittelusta oli ihan surkea ja turha. Olin kyseiselle alalle valmistuneena ammattilaisena peruskoulunsa juuri ja juuri selvittäneiden teinien kanssa samassa ryhmässä, jossa oli ihan päiväkotimeininki. kävinkin työkkärissä kysymässä, voisinko lopettaa harjoittelun, koska se ei vastannut yhtään tarkoitustaan, mutta karenssia olisi tullut. jotenkin se puoli vuotta sitten onneksi kului, onneksi sain tehdä yksikseni eri projekteja kuin muut. ajattelen tuota aikaa edelleen hukkaan heitettynä.
Meillä töissä on paljon harjoittelijoita tai valmennettavia. Näiden ihmisten osaaminen, koulutus ja taustat sekä "kunto" (henkinen ja fyysinen) vaihtelevat paljon. Heille sanotaan aina suoraan, että meillä ei todennäköisesti ole varaa heitä palkata, mutta että harjoittelulla saa päivärytmin kuntoon, ja pääsee mukaan porukkaan. Sanon myös aina, että keskenkin saa lopettaa, jos parempia töitä tai koulupaikka löytyy.
Minä olen tyytyväinen em. linjaukseen, koska meidän tapauksessa on aika paljon sellaisia ihmisiä, joille on työvoitto joka aamu saapua ajoissa paikalle ja olla koko päivä töissä. Ammatti-ihmisen tai nuorenkaan hyväksikäyttöä katteettomilla lupauksilla en hyväksy. Lisäksi minusta aktiivisuudesta pitäisi palkita enemmän, eli korvauksen siitä, että käy harjoittelussa tai valmennuksessa pitäisi olla ainakin kaksinkertainen nykyiseen verrattuna.
On siinä todellakin juuri tämä puoli, joka itselleni on vieras. Toisille varmasti pelkästään se, että on mentävä aamulla tietyllä kellonlyömällä tiettyyn paikkaan tekemään mitä tahansa, on tarpeen. Mutta pidemmän päälle? Entä sitten, kun se harjoittelujakso päättyy? Takaisin telkkaria tuijottamaan ja nukkumaan iltapäivään? (Anteeksi kärjistys.)
Itse olen aina ollut aktiivinen ihminen, ja keksinyt itselleni mainiosti täytettä elämääni myös työttömänä ollessani. Minun kaltaisilleni ihmisille nämä työllistämistukitoimenpiteet voivat olla omanarvontuntoa alentavia ja hyvinkin epämiellyttäviä kokemuksia ja huukkanheitettyä aikaa, kuten tuossa Heidiä ennen olevan anonyymikin kommentista tuli ilmi.
Itse ajattelisin, että sen sijaan, että työttömiä pakotetaan palkattomiin hanttihommiin, parempi olisi kehittää keinoja, joilla yritysten olisi kannattavampaa ja vähemmän riskialtista palkata työntekijöitä.
Niin, turhimmillaan juuri tätä.
Aiheellinen kärjistys. Minusta niissä työkkärin papereissa lukee pikkupräntillä, että harjoittelun/valmennuksen jälkeen ja sen aikana pitäisi löytyä jotakin tietoa seuraavista muuveista. Ainakin meillä yritetään (kirkasotsaista ja sangen hurskasta) jeesata väkeä myös jakson jälkeistä elämää silmällä pitäen: etsitäänkö uutta harjoittelupaikkaa, haetaanko töitä, haetaanko kouluun jne. Kaikki harjoittelupaikan tarjoajat eivät tätä kyllä tee, niinkuin heidän pitäisi.
Niin ja siis minä en omassa postauksessani puhunut niistä ihmisistä, jotka oikeasti ovat syrjäytyneet, joille elämänrytmissä pysyminen on vaikeaa tai joilla on oikeasti tarvetta esim opiskelupaikkaa hakiessa harjoittelupisteilla. Minä kapinoin sitä vastaan, että esim minä, kymmenen vuotta kotona, ison osan siitä kotiäitinä ollut, laitetaan samalle viivalle itsestäänselvästi, koska en ole ollut töissä. Luultavasti kuitenkin suurin osa lapsiperheistä joutuu elämään hyvinkin järjestäytynyttä elämää ja todennäköisesti useimmat kotiäidit joutuvat oppimaan melkoisiksi organisaattoreiksi ja multitaskaajiksi ihan kotioloissa. Mutta kun menet työvoimatoimistoon, vastassa onkin virkailija joka voivottelee surkeaa tilannetta ja ilmoitta, että kyllä se nyt vain on niin, että nytnpitää mennä harjoitteluun, että oppii taas työelämän tavoille. Hah. Suurin osa pitkään kotiäiteinä olleista ihmisistä on todennut, että töihin paluu on tuntunut melkoiselta lepolomalta ja että töissäolo on onessa suhteessa huomattavasti helpompaa kuin kotona koko ajan kaikesta vastuussa oleminen. ;) Mutta siis kotiäiti = surkea syrjäytyjä, joka vaatii erityistoimia pärjätäkseen...
Niin, jokaista pitäisi kohdella yksilönä, jolla on omat erityispiirteensä ja tarpeensa, eikä niputtaa samojen sääntöjen alle kaikkia. Mutta ei sellaiseen varmasti ole resursseja, ainakaan suurissa kaupungeissa. Orivedellä oli kuitenkin niin ihana tilanne, että työkkärin virkailijat oppivat tuntemaan asiakkaansa ja ainakin minulla oli monesti hyvä tunne siitä, että minua ymmärretään. Mutta kun laki muuttui, ymmärrys ei riittänyt, vaan virkailijat joutuivat pahoitellen toimimaan säädösten mukaan.
Ja ne kotiäidit... huh, siinä on kyllä tarvetta sellaiselle energialle ja organisointikyvylle, että voi olla hankala löytää harjoittelupaikkaa, jossa joutuu yhtä koville! :-D
Oli todella mielenkiintoista lukea, mitä yrittämisesi taustalla on elämässäsi. Olet pärjännyt todella hyvin vaikeuksien jälkeen.Siitä onnittelut. Menestystä yrityksellesi jatkossakin!! Tilason tiskirättejä, mutta talokuvio oli valitettavasti loppunut. Toivottavasti tulee lisää ellei jo ole. En ole viime päivinä käynyt nettikaupassasi.
Vakkarilukija
Todella hyvin osaat perustella kantasi! Kiitos siitä! Olen monessa täysin samaa mieltä. Minäkin olin yrittäjä ja otin muutaman kerran harjoittelijan kangaskauppaani. Pari näistä nuorista naisista jäi mieleeni siitä, että he oikeasti olivat hyvin soveltuvia asiakaspalveluun ja myös innostuneita työstään. Sitten tuli herjoittelija nimeltä J! Olin suostunut ottamaan hänet ammattikoululta tulleen soiton perusteella, mutten ollut tavannut tyttöä. Virhe 1. Ei olisi pitänyt tehdä päätöstä tapaamatta tyttöä. Tyttö tuli ja osoittautuimustan heviletin alla murjottavaksi, epävarmaksi ja uusavuttomaksi tytöksi, joka esim. Ei osannut käyttää puhelinluetteloa, vaan soitti poikaystävän äidille, mikä on terveyskeskuksen numero... Sanoin, että tässä on luettelo, etsipäs siitä. Hän sanoi suoraan, ettei osaa käyttää sitä. Tyttö oli takahuoneessa melkein aina, tekstaili ja kulutti vaan aikaa. Koska hän oli kakkosvuoden pukuompelijaopiskelija, annoinhänelle t-paidanompelutyön. J leikkasi reiän keskelle kangasta, t- kiejaimenmuotoisenpalan ja ompeli siitä sivut yhteen.... Eipä mennyt ihan nappiin ei!
Itse olen yrittänyt päästä työkokeiluun Uusix-verstaille Helsinkiin. Onko tuttu paikka? Siellä kuntoutettavassa työtoiminnassa olevat pitkäaikaistyöttömät tekevät todella korkealaatuisia taide- käyttöesineitä käsitöinä. Muun muassa. Mutta en ole päässyt, koska olen vajaatyökykyinen, en työtön. Ja mietin miten oma motivaatio kestää tehdä työtä "palkatta", mitä hyötyisin työkokeilusta, myynkö ilmaiseksi omat käsityöideani Uusix-verstaille (sitä en haluaisi) jne. Isoja kysymyksiä.
http://www.uusix.fi/
Ymmärrän hyvin ettet ota harjoittelijoita. En itsekään ottaisi tässä perhepäivähoitajan työssä harjoittelijaa kotiini. Päiväkodissa vastuu harjoittelijasta oli muuten ok, mutta se ei inspiroinut että työmäärä oli valtava, mutta korvaus pyöreä nolla.
Kiitos! Mutta itsehän minä ne työttömyyteni alunperin aiheutin. Minä ryhdyin downsiftaamaan silloin, kun sitä vielä kutsuttiin työnvälttelyksi ja lusmuiluksi. :-)
Talot ovat tosiaan lopussa, samoin moni muu kuosi. Kaupassa on pelkkiä varastonloppuja jäljellä. Lisää tulee lokakuun aikana, myös taloja.
Se on varmaan aika huono merkki, jos harjoittelupaikkaa hakeva ei saa edes itse tiedusteltua paikkaa, vaan koululta ollaan yhteydessä.
Tarinasi meinasi vähän naurattaa minua, mutta ei siinä kyllä ole mitään nauramista. On oikeasti todella surullista, jos ammattikouluikäinen nuori on noin avuton. Miten lie tyttöparan elämä sujunut?
Ihan uusi tuttavuus minulle tämä Uusix. Paljon kysymyksiä nousi, kun tutkailin noita sivuja. Tuotteet näyttävät tosiaan hirmuisen laadukkailta, mihin niiden tuotto käytetään?
Ajatuksena tuollainen työpaja on jotenkin ihanteellinen, tekeminen saattaisi olla mielekästä, jos siellä saa oppia uusia taitoja. Vai meneekö se niin, että ne, jotka tekevät muutenkin keramiikkaa, menevät keramiikkapajalle, koulutetut ompelijat ompelimoon... Miten ohjattua homma on vai toteutetaanko siellä omia ideoita tuotteiksi, joiden myynnistä ei itse kostu mitään?
Todellakin, isoja kysymyksiä.
Juu, kyllä koti on aina ensisijaisesti oma koti, vaikka siellä tekisikin työtään.
Tosi hyvä kirjoitus.
Valitettavasti myös niitä opiskelijoita jotka koulun kautta ovat työharjoittelussa, käytetään hyväksi. Tiedän, että eräs yrityksen omistaja on teettänyt työharjoittelijoilla työt ilman valvontaa. Harjoittelijat kun eivät ole mitään ammattilaisia. Harmillista on se, että näitä väärinkäyttäjiä on. Työharjoittelu, kun voisi parhaimmillaan tuoda kummallekin, harjoittelijalle ja opettajalle,uutta tietoa, kokemuksia, ideoita jne..
Voi ei. :-(
Itselleni opiskeluun liittyvät työharjoittelut olivat todella arvokkaita kokemuksia. Väitän, että opin kirjapainossa ja mainostoimistossa kahden kesän aikana enemmän kuin koulussa kahdessa vuodessa.
Sinun viestisi oli jälleen roskapostikansiossa. En tajua, mistä se johtuu. Ei sinne muiden blogger-käyttäjien viestit päädy.
En ehtinyt lukea kaikkia kommentteja, mutta niihin täytyy kyllä palata myöhemmin. Tämä on tärkeä asia. And I SO hear you! Miulla on ollut useita harjoittelijoita, opiskelijoita harjoittelujaksolla ja välillä myös työkkärin kautta. Aina niin, että ovat oma-aloitteisesti hakeneet miulle harjoitteluun. Mie teen aina selväksi, että miulla ei ole aikomustakaan palkata, mutta teen parhaani, että harjoitteluaikana saa tehdä monipuolisesti alan töitä. Joskus joutuu siivoamaan hyllyjäkin, mutta se on poikkeus, jos kertakaikkiaan muuta ei satu olemaan tai hyllyt on pakko siivota. Miun ala on sen verran erikoinen, että yhtään ammattilaista ei taida vapailla markkinoilla viiletellä, ainakaan harjoitteluun pyrkimässä. En siis juurikaan pysty teettämään asiakastöitä harkkareilla, joitain poikkeuksia lukuunottamatta. Autella he toki voivat: puolata lankoja, luoda loimia jne. Harkkarin ohjaamiseen menee omaa työaikaani yllättävän paljon ja tosiaan, kotona töitä tehdessä ja epäsosiaalisena ihmisenä se on aina melkoinen voimainponnistus henkisesti.
Koska harkkarit tosiaan tulevat miulle niin, että ovat itse selvittäneet miun homman ja haluavat nimenomaan tänne, niin alan hengissäpysymisen vuoksi koen tärkeäksi ottaa heitä ohjaukseen. Toivon, että jossain tuolla lymyilee joku helmi, joka solahtaa tähän hommaan ja perustaa oman kansallispukualan yrityksen. Yksi nauhankutojahelmi on jo poimittu talteen :)
Sinun homamsi on tosiaankin sellainen, että vaikka ei ehkä itse välittäisi niitä harjoittelijoita aina ottaakaan, niin kansallispukujen valmistustaidon jatkuuvuuden vuoksi sinulla ehkä onkin pieni velvollisuus heitä ohjastaa ja kertoa alasta. Ihanaa, että joukossa myös on niitä helmiä!
Siksi minä oikeastaan ihmettelen, miksi kukaan haluaa tulla minulle harjoitteluun. Tiskirättejä täällä vain on, suorakaiteen saumurointia, tiskirättien taittelua, tuotelappujen teippaamista, kirjekuoriin pakkaamista... ei kovin kiinnostavaa saati opettavaa.
Hassua, että menee roskapostilaatikkon nuo viestit. Eihän ne alunperin ole menneet?
Nousevan Myrskyn blogissa oli sama juttu. En tiedä miten Liisa sai korjattua tilanteen.
On kyllä tosi outoa.
Harjoittelijan asema on täällä monelta kantilta tuttu. Puolisollani kävi niin hyvä tuuri, että hän pääsi noin vuoden työttömyysjakson jälkeen erääseen firmaan ensin harjoittelijaksi ja sitten töihin (tosin työsuhde jäi firman talousvaikeuksien takia lyhytaikaiseksi). Harjoittelupaikka tuntui lottovoitolta - kotona istuskeleminen tuskastutti, mutta oikeaa työtä oli ihan mahdoton saada ja harjoittelupaikkoihinkin oli kymmeniä muita hakijoita. Toki jossain vaiheessa harjoittelujakson aikana sitten ärsytti, että joutuu tekemään ilmaista työtä. Harjoittelusta oli kuitenkin muutakin hyötyä kuin lyhyeksi jäänyt työsuhde: saamansa kokemuksen turvin puolisoni aloitti oman yrityksen.
Puolisoni yritykseen on alusta asti tulvinut pyyntöjä päästä harjoitteluun. Aluksi puolisoni kieltäytyi monestakin syystä, mutta nyt hänellä on ollut kolme ihmistä eri tyyppisissä harjoittelu-/työkokeilujaksoissa. Yksi oli niin pätevä, että puolisoni palkkasi hänet kesälomasijaiseksi ja harkitsee nyt mahdollisuutta ottaa hänet ihan oikeasti töihin.
Oma suhtautumiseni harjoittelijoihin on kaksijakoinen. Toisaalta harjoittelijan pitäminen tuntuu jonkinasteiselta riistolta ja hyväksikäytöltä. Toisaalta tiedän, että harjoittelupaikka voi olla iso juttu ja askel eteenpäin. Siitä olen iloinen, että puolisoni pyrkii olemaan harjoittelijoita kohtaan reilu: harjoittelijoilla ei teetetä ainoastaan ikäviä hommia, vaan he saavat mahdollisuuksien mukaan tehdä ihan samoja työtehtäviä kuin puolisonikin. Tästä hän on saanut kiitosta harjoittelijoilta.
-Venla
Pakko muuten kommentoida myös tähän työnantajien parjaamiseen. En ota kantaa noihin suuriin työnantajiin, mutta tuollaisille alle kymmenen hengen yrityksille työntekijän palkkaaminen on ihan huikea riski! Tiedättekö, paljonko yhden työntekijän palkkaaminen maksaa yrittäjälle? Tiedättekö, mitä tapahtuu, jos työntekijä sairastelee? Se ei missään nimessä ole työntekijän syy, mutta koko yritys voi kaatua siihen. Systeemissä on häikkää. Työmarkkinoiden laeista määräävät suuret yritykset vs. työntekijäjärjestöt. Pienyrittäjillä on liian kiire tehdä töitä. Ei se pienyrittäjäkään saa tietenkään lupailla perättömiä tai käyttää jatkuvasti hyväkseen tätä harjoittelijasysteemiä. Sen systeemin pitäisi olla niiden käytettävissä, jotka saavat sitä kautta hyötyä, ehkäpä rohkeutta oman yrityksen perustamiseen, jolloin se harjoittelupaikan tarjonnut yritys voi ostaa alihankintapalveluita häneltä. Ja ainahan harjoittelija saa todistuksen harjoittelujaksostaan ja luulenpa, että pino todistuksia harjoitteluista on parempi asia työhaastattelussa kuin pitkä työttömyys ilman mitään toimintaa. Ihan noin huomiona, että työntekijän tulisi pystyä tuottamaan sen, mitä hän maksaa firmalle, myös lomien ja sairastelun aikana.
Kaksijakoinen asia se on minustakin. Jos itselläni olisi ollut ihania kokemuksia omista työharjoitteluista, oma suhtautumiseni olisi varmastikin toisenlaista nyt.
Kiitos kovasti tästä kommentistasi. Ja mahtavaa, että puolisosi löysi oman alansa ja lähti yrittäjäksi!
Tuota minä hiukan sivusinkin tekstissäni, kun puhuin työntekijän palkkaamisen riskistä ja siitä, että esim. minua tuskaisen kauan harjoittelijana pitänyt yrittäjä olisi ollut tyhmä, jos ei olisi käyttänyt systeemiä hyödykseen.
Työntekijöiden palkkaaminen on järjettömän kallista. Nythän on tapetilla Kokoomuksen ehdottama sairaslomailu, jossa ensimmäinen päivä olisi palkaton ja sen jälkeen palkka normaalia pienempi. Se olisi matalapalkka-alaisen työntekijän kannalta hirvittävä käytäntö. Pakko olisi lähteä sairaanakin töihin, koska pienikin asnionmenetys olisi liikaa.
Mutta yrittäjän kannalta malli olisi edes hiukan nykyistä oikeudenmukaisempi. Minä ainakin suren niitä pienyrittäjäpoloisia, joilla on palkattua työvoimaa, ja joutuvat maksamaan palkan niillekin, jotka esimerkiksi ovat kotona korvatulehduskierteisen lapsen kanssa tai potevat jatkuvia selkäkipuja. Poissaolevan työntekijän kaikki palkkaan liittyvät kulut juoksevat silti ja sen lisäksi pitää ehkä palkata sijainenkin.
Taisin jo aiemmassakin kommentissa mainita, että minusta päättäjien olisi syytä miettiä työntekijöiden palkkaamiseen liittyviä epäkohtia sen sijaan, että siloittelevat työttömyystilastoja palkattomilla työharjoitteluilla.
Heippa Susanna, vilkaisetko blogiini ;)
Tuohon viimeiseen painava peesi. Ymmärrän toki, että yrittäjän voi olla vaikea pystyämpalkkaamaan ihmisiä ja että siinä asiassa on toki paljon parantamisen vapaa, mutta ihan pikeasti en ymmärrä, millä perusteella sitten jonkin ihmisryhmän oletetaan työskentelevän ihan hyvää hyvyyttään. Ei se työnilo oikeasti vatsaa täytä.
Kuntien osuudesta sanoisin sen verran, että kuntien on pakko ottaa pitkäaikaistyöttömiä kuntouttavaan työtoimintaan tai johonkin vastaavaan, vaikkei todellista tarvetta työntekijälle olisikaan, eikä resursseja heidän ohjaamiseensa.
Harvalla kunnalla on enää nykyään mahdollista palkata enää ketään oikeasti töihin.
Eivät kunnatkaan pidä siitä, että pitää ottaa huolehdittavakseen väkisin ihmisiä, jotka eivät edes ehkä halua olla töissä ja joille ei ollenkaan tarvetta.
Mutta nää on näitä kunnille määrättyjä juttuja ja kunnat muuten maksavat työttömistään sakkomaksuja...
Juu, näinhän se on. Aiemmin, kun kunnille ei tullut sakkoja työttömistä, saivat työttömät olla "rauhassa". Sen jälkeen kun laki muuttui, kaikki pantiin harjoitteluihin, kursseille ja kuntouttaviin työtoimiin sen takia, ettei kunnalle tulisi maksuja. Tämän minullekin kertoi ystävällinen työvoimatoimiston virkailija.
Ihan mielettömän hyvin kirjoitit asiasta, muiden kommentteja en jaksanutkaan lukea, mutta tuota se on musta on tullut hyvä sanomaan ei kiitos, no ei vanhaa ämmää kukaan otakaan enää mihinkään.
Tunnistin itseni myös siinä, et musta on tullut myös epäsosiaalinen, en kestä enää kenenkään komentelua, mieluista työtä no yleensäkin työtä olen tehnyt silloin, kun sitä harvoin on ollut.
Lisäänkin siut blogilistaan ja se on aika harvinaista, mulla on nyt kaksi blogia siinä, harvat ja valitut, voisin kuvitella itseni asumaan myös asemalle, tykkään et olet saanut edullisesti kaunista, ihanaa jatkoa Maara
Olen otettu, jos pääsin listasi harvojen blogiesi joukkoon. Kiitos kunniasta! Toivopttavasti löydät täältä jatkossakin kiinnostavia juttuja.
:-)
löydän varmasti ja siun kautta löysin yhden hukassa olleen myös, ihanaa syyspäivää, tämä mörkö rakastaa syksyä, kuulautta, vesisadetta, keltaisia lehtiä, raikasta ilmaa.
Halusin itsekin kommentoida aihetta, minua kummastuttaa että jos kerrot mielenkiintoisten opiskeluihin liittyneiden työharjoittelupaikkojen antaneen sinulle paljon, niin miksi estäisit muita saamasta niitä yhden ihmisen yrityksessäsi? Jo opastamisessa, koulutuksessa, niksien ja inside-trickien kertomisessa menee oma aikansa, joten opiskelija ei voisi muuta kuin hyötyä harjoittelusta, erityisesti kun heille se on tosiaan useimmiten lyhyt ja ytimekäs. Suosittelisin olla ajattelematta asiaa noin puhki, ja tarjoa jollekin läheiselle opinahjolle mahdollisuutta opiskelijoilleen tulla harjoittelemaan, sillä kuten itse sanoit, siitä on valtava positiivinen kokemus. Ei joka minuutti päivästä tarvitse olla hurjaa haipakkaa, näytä miten olet downshiftaava yrittäjä.
Kiva kuulla pohdiskelua harjoitteluista. Oletko ajatellut kirjoittaa kansanedustajille harjoittelujen hyvistä ja huonoista puolista? Ensisijaisen tärkeää olisi, ettei ketään pakotettaisi ilmaiseen työhön/oppimaan. Siitä ei ole kenellekään hyötyä. Olen ollut monissa työpaikoissa harjoitteluissa ja jokaiseen olen itse hakeutunut. Olen valinnut aina sellaisia paikkoja, joissa kuvittelisin oppivani jotakin uutta ja sellaista joka minua kiinnostaa. Vastineeksi ilmaisesta työstä pitäisi saada opetusta. Sekä hyviä, että huonoja kokemuksia löytyy. Huonotkin kokemukset olen toipumisen jälkeen kääntänyt itselle positiivisuudeksi. Sellaiseen paikkaan en mene koskaan töihin. Jos paikka kohtelee ilmaista työvoimaa huonosti, miten palkkalistoilla olevia kohdeltaisiin.
Nykyisessä työpaikassani olenkin joutunut sitten opastamaan harjoittelijoita. Ihmisten aktiivisuus, motivaatio ja osaaminen on täysin yksilöstä kiinni. Oppilaitokset etsivät oppilaille valmiiksi paikat ja työkkäri pakottaa. Miten tällaisilla henkilöillä voisi lähtökohtaisesti olla mitään motivaatiota.
Nykyisin opinahjoissa on melkoinen mahdollisuus räätälöidä opintosuunnitelmia. Oletko ajatellut, että joku voisi tehdä harjoittelua vain joinakin päivinä viikossa. Oikeanlainen henkilö voisi piristää myös sinua yksinäisessä työssäsi. Jos oikeasti tunnet ettet voi käyttää hyväksi harjoittelijoita, niin käyttäytyisitkö muka jos sinulla sellainen olisi.
Täällä hyväksi käyttävien ihmisten joukossa on vaan elettävä. Vaihtoehdot sellaisia ihmisiä vastaan ovat; joko taistelet vastaan tai uit sukkelasti pakoon. Viime aikoina olenkin useasti sanonut, että jos lapsena ois tiennyt miten eriarvoista elämä on.. huh huh..
Lähetä kommentti