Rautatiemuseopäivien parasta antia olivat erilaiset junanvaunut. Joihinkin pääsi sisällekin, ja jopa matkustamaan niissä. Kolme museojunaa kulki eri reittejä ja niihin sai ostaa lippuja. Minä sinkoilin kameran kanssa niin moneen vaunuun kuin onnistuin, ennenkuin junat täyttyivät ihmisistä tai lähtivät asemalta. Valitettavasti en enää muista, mikä vaunu kuului mihinkin junaan, mutta onhan näitä kuvia kaunis katsella.
Tässä kolmannen luokan vaunussa mekin matkustimme ainakin pari minuuttia, kun pieni höyryveturi veti sitä edestakaisin museon rata-alueella. Kovat penkit olivat hämmästyttävän mukavia istua - siinä on penkkimuotoilija osannut asiansa. Minua hämmästytti myös se, miten pitkään vaunuissa vielä oli käytössä sylkykupit.
Vanhoissa, entisöidyissä vaunuissa oli mainio tunnelma. Alueella sai tutustua myös nykyaikaisiin vaunuihin, jotka näiden suloisten ja luonnonläheisten sisustusten jälkeen tuntuivat varsin luotaantyöntäviltä. Ja myös haisivat luotaantyöntäviltä! Miksi nykyjunien vaunuissa haisee niin karmealta?
Minä kaipaan näitä kunnollisia sinisiä vaunuja. Penkit olivat minun vartaloni mukaiset, mukavan pehmeät ja hyvänmuotoiset. Kun siniset vaunut korvattiin IC- ja Pendolino-junilla, loppui minulta junamatkustamisen miellyttävyys. Nykyisin valitsenkin monesti mielummin bussin, kuin löyhkäävän junan kivikovat istuimet.
Mutta jos vaunut olisivat sitä luokkaa, kuin 1800-luvun lopun keisarin junassa, ei junamatkailua voittaisi mikään.
Käsittämättömän herkullinen, silkillä kauttaaltaan vuorattu keisarin vaunuosasto sai minut liekehtimään. Minulle iski pakottava tarve tunkeutua väkivalloin lasin läpi ja hautautua tuon punaisen vaunun pehmeyteen. Muhkeat nojatuolit ja sohvat sekä vihreällä huovalla päällystetty kokoontaitettava pöytä lupailivat miellyttävää matkustuskokemusta.
Keisarinnan vaunun divaani ja riippukeinun lailla leijuva vuode jatkoivat ylellisen silkkistä linjaa. Voin vain kuvitella, miten kauniita unia noissa pedeissä näkisikään.
Ja koska ylhäisöstä oli kyse, olivat saniteettitilatkin sen mukaiset. Olisipa junan vessassa odottamassa tällainen näky, kun minä seuraavan kerran avaan oven pelonsekaisin tuntein ja jo valmiiksi kuvotusta tuntien.
1900-luvun alkupuoliskolla Suomen presidentti matkusti myös hyvin mukavasti, vaikka kyllä minä kuitenkin mielummin kallistuisin keisarin pehmeille silkeille.
Keisarin juna ja presidentin vaunu ovat Rautatiemuseossa esillä jatkuvasti, vaikka viikonlopun juhlallisuudet ovatkin juuri loppumassa.
17 kommenttia:
Voi toi olis ehdottomasti vierailun arvoinen paikka!!! Kesälomareissulla kysyin konnarilta päästäiskö muksujen kans pendolinon ohjaamoon, ja päästiinhän me :) Eipä siinä juuri näkemistä ollu mutta veturin kuljettaja oli vanhempi mies joka oli ajanu myös niitä vanhempia junia ohjannu :)
Makeita kuvia! Harmi, ettei meidän aikatauluun sopinut vierailu tuossa naapuripaikkakunnalla, nämä kuvat nähtyäni tiedän, mitä olisi ollut nähtävän!
hmmm. onkohan meikäläisen junamatkailusta kulunut jo melkoinen tovi, kun noiden sinisten vaunujen kohdalla mietin, että mikä ihmeen MUSEO?? Luulin, että nuo ovat nykyaikaa.... kröhöm!
Munkin junamatkailusta on ehtinyt vierähtämään pitkä aika, mutta harmi sentään, kun ei sentään niin pitkää aikaa, että olisin ehtinyt kokemaan keisarillisen kyydin... Kyllä ennen vain osattiin, kun oli vähemmän rahaa ja vähemmän koneitakin millä tehdä. Voiko maailma tämän tylsemmäksi palikaksi enää muuttua?
Keisarillinen junailu on ollut melkoisen komiaa. Punainen vaunu kävisi minullekin vallan mainiosti :)
Voi ei, tuonne olis kyllä ollut pakko päästä. Olen matkustanut kerran lättähattu- ja toisen kerran höyryveturikyydillä Keravalta Porvooseen ja ne oli kyllä tunnelmallisia reissuja.
Makeita vaunuja! Jotenkin nuo verkkomalliset hattu/tavarahyllyt ja ruskea sisustus on niin tunnelmallinen.
Tuo keisarillinen junavessa on hurmaava, ehkä tuollaisen voisi rakentaa omaan kotiin...
Sinisiä vaunuja kaipaan minäkin.
Nuo keisarilliset vaunut, ne ihan mykistävät!
aNNa, mekin kävimme veturin ohjaamossa. En tiedä, mitä oikein olin kuvitellut, kun ensimmäisenä panin hämmästyneenä merkille, että ratti puuttuu. Tottakai puuttuu! :-D
Mervi, uskoisin, että museossa kannattaa käydä myös normipäivinä, vaikka nähtävää silloin tietysti onkin paljon vähemmän.
Rouva Kivitikka, ei siitä ihan mahdottoman pitkä aika ole, kun noita sinisiä vaunuja oli ajossa. Muutama vuosi... Orivedellä vielä matkustin sinisissä vaunuissa... kuvittelisin, että viitisen vuotta sitten.
Elise, kun minä kurkistelin noita keisarillisia komeuksia, sinä tulit heti mieleeni. Tuo on kyllä niin ihmeellistä, että mitä enemmän resursseja meillä ihmisillä olisi saada aikaan hienoja asioita, sen rumempaa me saamme aikaan. Sama asia niin junissa, autoissa, taloissa kuin vaatteissakin.
Katja, minä sitä mietin, että miltähän niistä työläisistä on tuntunut rakentaa keisarin vaunujen sisustuksia, jotka varmasti ovat olleet melko järjettömät verrattuna työläisten omiin asuinoloihin. Tasan ei ole jakaantunut maallinen hyvä.
Raportti, meitäkin vähän houkutti lähteä kokeilemaan matkaa Lohjalle, mutta sitten laskimme, että siihen vierähtäisi koko päivä, ja päätimme jättää lähtemättä. Museoalueellakin oli niin paljon koettavaa, että emme halunneet käyttää päivää matkusteluun. Lättähatun vaunussa oli niin kauhia dieselin katku, että toivottavasti se haihtui ajossa.
Saila, keisarilliset pesuastiat ovat ihan minun kesäkeittiöni tyyliä. Noissa tiskaaminen olisi vielä mainiompaa kuin nyt! Ja minäkin rakastuin verkkohattuhyllyihin. VR voisi katsoa menneeseen ja miettiä nykyjuniensa sisukset uusiksi.
Kaikkiainakesken, hyvä, etten ole ainoa siniset penkkien ystävä.
Ihania! Ja mie kaipaan myös noita sinisiä vaunuja. Mukavien penkkien lisäksi niissä oli TILAA! Sinänsä nämä nykyiset Pendolinot ja Intercityt ovat tasa-arvoisia, että niissä ei ole mukavaa kellään. Ja taas kerran viime viikolla totesin, että ne on suunniteltu ihmisille, jotka matkustavat pelkän läppärilaukun kanssa. Matkalaukkua ja isoa kassia ei vaan kertakaikkiaan saa mahtumaan minnekään, varsinkaan InterCityssä, jossa näkyy olevan matkalaukun enimmäispaksuus 25 cm. Noita sinisiä vaunuja on kyllä vielä tietääkseni käytössä taajamajunina joillain yhteysväleillä.
Ja sitä piti vielä sanoa, että ainoa, jonka muistan olevan huonommin noissa sinisissä vaunuissa, on meteli. Varsinkin ne vaunujen liitossysteemit pitivät sinisissä junissa hirvittävää mekkalaa. Jos muistan oikein.
Olivat ne kyllä aika kovaäänisiä verrattuna nykyvaunuihin. Mutta mielummin minä kuuntelisin sitä jyskettä kuin kärsisin kankeasta kropasta ja kipeytyvästä selästä. :-)
Mahtavia kuvia. Keisarivaunun verhoilu on tosi pramea. Olikohan kattokin tehty samalla tavalla, kuin seinät? Siinä on verhoilijalla mennyt muutama työtunti.
Hyvänen aika, en edes älynnyt tähyillä kattoa. Voisi kyllä kuvitella, että katto olisi yhtä pehmoinen kuin seinätkin.
Huoh, noita sinisiä vaunuja kaipailen minäkin... Tiheästi junalla matkustavana on ikävä pehmeitä penkkejä ja sopivan pystyä istusmisasentoa. IC-junissa (ja varmaan myös Pendolinoissa, tulee kuljettua niillä niin harvoin etten muista...) penkki on ylimmilläänkin omaan makuuni liian takakenossa. Tykkäsin myös sinipenkkisten vaunujen huikeista sisävärityksistä: 70-luvun oranssia, tumman ruskeaa ja kirkuvan vihreää! Ja ne vessat... nyky-intercityjen vessat haisevat usein karmealle, mutta vanhoissa junissa haju oli yleensä siedettävällä tasolla, "tuotokset" kun huuhdottiin suoraan raiteille! Oi aikoja... :)
Niin samaa mieltä kanssasi, HannaV! Vaikka jätösten lentely pitkin ratoja on ehkä nykystandardien mukaan lähes järkyttävää, niin kyllä minäkin mielummin niitä vanhoja vessoja käyttäisin. Eipä tarvitsisi pelätä tukkivansa pönttöä! Sanonta "toimii kuin junan vessa" on täysin menettänyt merkityksensä.
No ylhäisöhän on tunnetusti päästään pipejä niin ei oo ihmekkään että tarvii pehmustetun huoneen XD
Lähetä kommentti