Toukokuun lopulla sain Koivurinteen rouvalta haasteen. Siinä piti listata puutarhansa kukat. Minä en tunnista puoliakaan, joten päätin toteuttaa homman kuvaamalla. Mutta nyt huomaan, että olin lukenut huolimattomasti tehtävänannon: piti listata kaikki kasvit, mutta minä olin jotenkin saanut päähäni listata kukkivia kasveja. Tämän lukihäiriön takia olen siis koko kesän kytännyt kukkaan puhkeavia nuppuja ja loikkinut kameran kanssa pitkin pihaa. Vaikka haaste meni nyt hitusen keturalleen, olen tosi iloinen ja kiitollinen tästä haasteesta. Oman pihan kukkiin sai ihan erilaisen tuntuman, kun niitä vahti päivittäin. Minähän en mikään hortonomi ole, niinkuin varmaan moni teistä jo tietääkin.
Näiden kuvien perusteella meillä on tosi hehkeä puutarha, mutta se on valheellinen vaikutelma. Kukkia kasvaa yksi siellä ja toinen täällä. Pihamme on retuperällä.
Mutta asiaan, autatteko kukkien nimeämisessä? Ylimmäinen kukka on varmaan joku lilja? Rusopäivänlilja.
Ylhäällä vasemmalta oikealle:
1. Herukkaperhosen alla on joku vaatimaton, mutta korkeaksi kasvava kukka. Mikä? Ehkä mäkimeirami.
2.
3.
Rentoakankaali.
4. Tämän tunnistan: akileija!
5. Tuliaisina saatu krysanteemi. - 6. Sammalleimu.
7. Harjaneilikka. - 8.
9. Joku ruusu (maljakossa nuhistuneena).
10.
11.
13.
15.
17. Joku ruukkuruusu. - 18. Lemmikki.
19. Päivänkakkara. - 20. Omena.
21. Sinivuokko. - 22. Helmililja.
23. Valkovuokko. - 24. Orvokki.
25. Ruusuliisa. - 26.
27.
28. Mansikka.
29. Iiris. - 30. Kielo.
31. Pensashanhikki. - 32. Voikukka!
Tästä tuli varmasti kaunein postaus tämän blogin historiassa. Mitä värejä!
Siihen liittyen, käykääpä kurkkaamassa Color Me Katie -blogissa, miten valkoisista kukista saa sateenkaaren värisiä.
23 kommenttia:
Oon ihan surkia tunnistamaan pihakasveja, mutta kakkosta väittäisin esikoksi ja kolmonen on rentoakankaali (leviää hurjasti).
Rentoakankaali! :-D Kiitos!
Sain seuraavat vastaukset facebook-kaverilta:
2. Esikko
8. Pikkusydän
10. Palava rakkaus
13. Kuunlilja
Nimeämisissä en valitettavasti osaa auttaa, mutta kauniin sivun olet tehnyt! :)
Ihania kukkakuvia!
Nro 15 on nurmitädyke ja 26 arvelisin olevan virpiangervo.
Kiitos! :-)
Niin ja nro 11 on mielestäni jalopähkämö. Kivoja nimiä kukilla:)
Hei, kiitos tästä tietopläjäyksestä. Monet nimet ovat kyllä tuttuja, kuten kukatkin, mutta kiva saada niille myös oikeat parit. Meillä ammoisina aikoina yläasteella kemiantunnilla tehtiin kanssa noita värineilikoita :)
Ihania kukkia! Ekassa kuvassa on päivänlilja, minusta näyttäisi samalta kuin omalla pihallani eli perinnekasvi rusopäivänlilja. Se kasvaa korkeaksi, minulla kukat ovat lähes pääni korkeudella mutta se riippuu varmasti paikan kosteudesta.
1. Vaikea sanoa kun ei näe lehtiä, olisiko mäkimeirami eli oregano? Selviää rusentamalla lehteä sormien välissä, jos se tuoksuu pizzalta on kyseessä mäkimeirami.
Minustakin 11 on jalopähkämö ja 27 varmaan joku hernepensas.
Sinulle on tunnustus Saaripalstalla.
11.jalopähkämö
Mahtavaa kukkaloistoa :) "Pieniä suloisia jotain" on mun mielestä ihan hyvä lajimääritelmä sekin :)
Olen kyllä kiitollinen, kun et tunnista kaikkia kukkia! ;) Tällä tavalla minäkin voin nyt oppia kukkia! Tämä on kiinnostava tapa!
:) Noora
Kukkiiko tuo ykkönen nyt? Se voisi olla rohtosuopayrtti. Meillä on sitä pihalla paljon, ja kukka on tosiaan sen verran vaatimaton että puutarhatöistä 20 minuutin ajaksi innostunut puoliso hurautti puolet kasvustosta siimaleikkurilla alas - "joku rikkaruohopöheikkö meinasi tukahduttaa minun istuttaman syreenin"... jep jep :)
Ja 27 näyttää siperianhernepensaalta muuten?
Päällimmäinen on päivälilja: jos kukkineet kukat poistaa, niin se kukkii syksyyn asti.
Ykkönen ei ole rohtosuopayrtti. Veikkaan pipoa (Penstemon), mutta vaikea sanoa, kun ei näy lehtiä . 27. on siperianhernepensas.
Sen ykkösen päällä on sitten herukkaperhonen. Olet ottanut kukasta ja perhosesta hienon kuvan. PirjoR
Vau, olette huippuja!
Saila, guugletin ja totesin, että varmasti on se rusopäivänlilja. Meillä se kasvaa tontin kuivimmassa kohdassa eri suojassa räystään alla ja saa aika harvoin kasteluvettäkään, ja silti se on minua ehkä rintaan saakka.
Netin kuvakavalkadin perusteella tuo vaatimaton tosiaan on oregano, ihan täsmälleen saman näköinen se on. Kävin heti survomassa sen lehtiä, mutta en tunnista siitä oreganon hajua. Ihan selkeästi yrtti kuitenkin, sillä tuoksu on voimallinen. Jos kuivatan noita lehtiä, ne alkavat varmaan tuoksua siltä oreganolta, jonka minäkin tunnistan. En ole varmaan koskaan tuoksutellut tuorutta oreganoa. Olet uskomaton, kun tuosta kuvasta saatoit tunnistaa.
Ja kiitos tunnustuksesta!
Laurakaisa, hih! Meilläkin Sulo töäräytti alkukesällä ruohonleikkurilla hirmuisen määrän harjaneilikoita matalaksi, kun ei nähnyt että siinä mitään olisi ollut.
Kiitos anonyymi! Käyn napsimassa kukkineet liljat pois, niitä nimittäin on jo, ja nuppuja on kuitenkin paljon tulossa.
Pipo oli minulle ihan uusi nimi, mutta kun guuglailin kuvia, niin ei ole pipo. Koko kasvi näyttää juuri Sailan mainitsemalta oreganolta.
PirjoR: Joo, herukkaperhoseksi minäkin tuon perhosen nimesin, mutta tajusin sen vasta sitten, kun postaus oli jo netissä ja näin kuvani ruudulla valmiina. Olin nimittäin kuvitellut kuvaavani nokkosperhosta. Jos jollain lukee vielä nokkosperhonen, niin päivittäkää sivu.
Nythän meillä on kaikki nimet kohdillaan! Olette ihania, kiitos kaikille!
Kukilla tosiaan on ihan hauskoja nimiä. Rentoakankaali on suosikkini.
Olipa tosiaan ihania kukkia ja värejä! En kyllä olisi tunnistanut näistä puoliakaan. Vaikka täytyy kehuskella, että tunnistan melko hyvin ojanpielien kasveja, koska niitä tuli niin paljon pienenä kerättyä.
Minä en tunne niitäkään. Olisi ollut varmasti hyvä, jos meidän koulussa olisi joutunut keräämään herbaarion!
Olet tosiaan saanut kauniita kuvia otettua. Ja hyvin oli kasvit tunnistettu, huomasin tämän vasta nyt eikä näytä olevan mitään korjattavaa. :) t. Hannele -hortonomi
Olipa tosi kiva postaus: opin paljon uutta, ja parasta on että nyt selvisi mikä angervo meillä on pihamaan aitana! :)
-Helmililja
Hannele, hyvä juttu. Minulla on fiksuja lukijoita.
Helmililja, mainiota, että selvisi.
Lähetä kommentti