perjantai 1. toukokuuta 2015

Matkaan lähden?


Huomisaamuna viiden jälkeen meidän pitäisi lähteä ajelemaan Sojan pakettiautolla Helsinkiin Käsityökortteliin.

Meidän molempien lähteminen on ollut varsin epävarmaa tässä männäpäivinä. Minua on kipsikäden lisäksi vaivannut flunssa kuumeineen ja Sojan kotona on mahatautia. Mutta tänä aamuna pystyin ensimmäistä kertaa liikuttamaan sormiani normaalisti, ilman että se tuotti kipua käsivarteen! Ja tänään ei ole ollut enää niin kuumeinen olokaan. Sojakin on onnistunut säästymään oksentamiselta. Niinpä me olemme siis pakanneet tavaroita. Ja vaatteita. Ja sadesuojia. Säätiedotus lupaa sitä itseään, totta kai. Mutta eiväthän ne ennusteet koskaan pidä paikkaansa, eiväthän?

Olin ladannut suuret odotukset tähän kortteliin, sillä alkuvuosi on ollut niin minulla kuin monella muullakin yrittäjällä hyvin heikko. Arvelin, että minimoimalla kulut saisin tehtyä myyntireissusta kerrankin kannattavan ja onnistuisin pikkuisen kohentamaan talouttani.


Mutta faktahan on, että jos sataa vettä, niin ulkotapahtumassa ei ole asiakkaita. Miten voi olla totta, että keskellä aurinkohelotusviikkoa se ainoa sadepäivä osuisi juuri Käsityökorttelin kanssa samaan ajankohtaan? Ihan rehellisesti sanottuna tuo sääennuste masentaa minua niin paljon, että toivoisin Sojan alkavan oksennella tänä yönä ja minun kuumeeni nousevan uudestaan. Mikään muu kun ei riitä syyksi jättää lähtemättä. Sade ja takuuvarma tappioreissu eivät ole tarpeeksi hyviä syitä silloin, kun kyseessä on omalla porukalla talkoilla aikaansaatu tapahtuma, jonka eteen moni ihminen on tehnyt kovasti töitä saamatta siitä mitään palkkaa. Heidän palkkionsa on se, että myyjät saapuvat paikalle vaikka pää kainalossa ja urheat asiakkaat uhmaavat kylmää, sadetta ja hurrikaaneja.


Jo etukäteen lähetän isot kiitokset ja virtuaalihalaukset jokaiselle teistä, jotka saavutte kortteliin ostoksille huomenna! Olette tervetulleempia kuin mihinkään muualle koskaan!

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ 

Äideille lahjaksi jotain muuta kuin kukkia ja suklaata?
Kampin Käsityökortteli Helsingissä Narinkkatorilla lauantaina 2.5. klo 10-18.

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥  


10 kommenttia:

Marjaana kirjoitti...

Ei ne pidä koskaan paikkaansa, olet oikeassa ;-)

Hyviä myyntejä toivon koko sydämestäni!

Saila kirjoitti...

Voi hitsi minkä näköinen ennustus! Ääh. Toivon kovasti minäkin, että se ei toteudu.
Valitettavasti en nyt pääse, mutta tsemppaan virtuaalisesti! Yritän lähettää sinne tuttuja asiakkaiksi.
Tosi mahtavaa, että sulla on jo liikkuvat sormet!

Liisa kirjoitti...

Pää pystyyn tyttöseni. Pakkaa matkalaukkuun paljon positiivista mieltä ja aurinkoa!!!

Jannen Kuvia ja Kuulumisia kirjoitti...

...vettä tullu koko päivän.. :-/

Susanna kirjoitti...

Kiitokset! Kotiin palattiin ja hyvällä mielellä. Kaameaan keliin suhteutettuna myynti oli hyvä.

Susanna kirjoitti...

Toteutuihan se, mutta onneksi saatiin pystyttää teltat ennen kuin sade alkoi. Olisi ollut hirveää kastua ensitöiksi.

Nonna kirjoitti...

Sunnuntaina paistaa taas aurinko! Toivon, että teillä oli sateesta huolimatta hauskaa ja että kassakin kilahteli mukavasti! Reissuraporttia odotellessa siis...

Susanna kirjoitti...

En pakannut, mutta onneksi oli ihania asiakkaita ja viihdyttäviä naapureita, niin jaksoi naurattaa koko päivän.

Susanna kirjoitti...

Näin kakkaa keliä ei korttelille vielä oltukaan saatu. Toivottavasti Tampere ei pistä vielä "paremmaksi". :D

Susanna kirjoitti...

Joo, tuotiin sade tullessamme ja vietiin mennessämme. Kirjoittelen kohtapuoliin. :)