keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Käsityökorttelin Ystävänpäivä - osa 3


Yksi uutuustuotekin kauppaani putkahti tänä iltana ja se on bambutiskirätti, jossa ei olekaan painatusta. Tämä riepu sopii sille, joka ei välitä maksaa tarpeettomista printeistä sekä sille, jolle yksinkertaisuus on kauneinta tai sille, joka haluaakin painaa riepunsa itse tai lastensa kanssa. Eleettömän rievun hinta on 5,50 euroa.


Ajattelin tyrkyttää myös näppäriä kankaanpainopakkauksia niille, jotka haluavat vain kokeilla painamista ilman, että pitää hankkia koko isoa purkillista väriä. Näissä pakkauksissa on mukana kaksi tummanruskeaa bambutiskirättiä, nokareet kahta eriväristä peittoväriä, pala sabluunakalvoa ja tuputussieni. Tarvikkeet on pakattu napakkaan pahviseen penaaliin, joka on päällystetty ihanilla 60-luvun mainoskuvilla. Jokainen penaali on uniikki yksilö ja on yllätys, millaisilla kuvilla varustetun penaalin saat.

Painaminen on helppoa ja tässä tulevat ohjeet työskentelyyn.


Varaa hommaan lisäksi paperia, kynä, silityslauta ja -rauta, nuppineuloja sekä askarteluveitsi.


Aloita piirtämällä mieleisesi kuva paperille. Laita pakkauksen mukana tuleva kalvo paperin päälle ja leikkaa askarteluveitsellä kuva kalvoon. Apteekista saatavat kirurginveitset ovat tässä hommassa oikein käteviä, mutta ne täytyy pitää todella kaukana lapsista, sillä ne ovat järjettömän teräviä.


Suojaa silityslauta halutessasi vaikkapa vanhalla astiapyyhkeellä ja levitä tiskirätti sen päälle. Aseta sabluuna rievun päälle ja kiinnitä se nuppineuloilla silityslautaan kiinni.

Leikkaa väripussin kulma irti ja pursota väriä muoviselle alustalle. Viilipurkki tai vastaava on tässä hommassa oikein hyvä. Töpöttele sieneen väriä.



Tupsuttele väriä rievun pintaan. Voit tehdä taiteellisisa efektejä vaihtelemalla väriä ja värin määrää.



Kun kuvio miellyttää silmääsi, anna työn kuivua muutamia minuutteja, ennenkuin irrotat kalvon sen päältä. Pese kalvo puhtaaksi haalealla vedellä. Jätä riepu paikoilleen kuivumaan seuraavaan päivään.



Silitä sitten kuumalla raudalla painoväri kiinni kankaaseen. Pidä silitysrautaa paikallaan aina 3 minuuttia jokaisessa kohdassa niin, että olet käynyt koko rievun painopinta-alan läpi.

Nyt ikioma bambutiskirättisi on valmis! Ole ylpeä itsestäsi! Jos innostuit, suosittelen ostamaan lisää ruskeita riepuja ja tekemään rätit lahjaksi koko kylälle.




 Käsityökorttelin ystävänpäivä tänä iltana klo 24 saakka Facebookissa!

jatkuu....

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Täähän on kiva idea!