lauantai 16. elokuuta 2014

Yritysrintamalla tapahtunutta


Kun en ole pystynyt omia töitänikään tekemään viiden viimeisen viikon aikana, niin arvattavasti myös Suomen Käsityöyrittäjien hommat ovat jääneet ihan kokonaan väliin. Minulla on syyllisyydenpistoksia siitä, että en ole pystynyt osallistumaan ryhmän toimintaan täysipainoisesti, vaikka tiedän, etten saisi siitä syyllisyyttä potea. Teen sen minkä jaksan ja kykenen, ja enempäähän en voi itseltäni vaatia.

Mutta muu porukka on kesän mittaan saanut aikaan vaikka mitä. Siksipä se, mitä minä voin tehdä, on ainakin mainostaa niitä täällä blogissani.



Ensinnäkin Käsityökortteleita on tulossa syyskuussa kaksi. Ensimmäinen pidetään Jyväskylässä Toivolan Vanhalla Pihalla 6.-7.9. Olen itsekin menossa sinne myymään, vaikken oikein tiedä, mitä myisin. Ehkä saan jostain voimaa tulevina viikoina ja teen sitten viime hetkellä ihan raivovauhdilla riepuja...



Toinen Käsityökortteli on Helsingin Narinkkatorilla. On hassua, että se on tällä kertaa ihan muiden ihmisten vastuulla. Kun aiemmilla kerroilla olen tehnyt itse sen kanssa töitä ihan hirveästi ja se on täyttänyt kaiken elämäni, niin nyt minulla vaan on outo olo, että tietääköhän kukaan edes, että sellainen on tulossa. Mutta on se, lauantaina 13.9.

Ajatelkaa, jos olisin nyt ollut itse vetovastuussa, kun kesäni muuttuikin tällaiseksi! Mitenkähän olisin ikinä kyennyt korttelia saamaan kasaan? Mutta onneksi tällä kertaa minä saan vain saapua paikalle lauantaiaamuna ja pystyttää oman kojuni sille valmiiksi merkattuun paikkaan. Kerkiän jopa syödä hotellissa aamupalan! Kuinka helppoa ja lomamaista.




Käsityökorttelilla on nykyisin myös kelpo blogi, jota kirjoittaa joukko yrittäjiä. Blogissa on monipuolisesti tarinoita yrittäjien arjesta, käsityöohjeita, ajankohtaisaiheita ja yrittäjien esittelyjä. Kerran viikossa esiintyy Viikon Käsityöyrittäjä, ja tämä sarja alkoi jo Sojan haastattelulla. Blogista kehittyy varmasti kiinnostava, mutta lukijoita se kaipaa. Toivottavasti saamme teitäkin sinne lukemaan, kommentoimaan ja myös kyselemään.




Ja sitten on se suurin ponnistus, joka on jäänyt Otto Aanmaan harteille aivan kokonaan: Käsityökortteli-sivusto. Virallisia avajaisia vietetään ensi viikolla, ja toivottavasti kaikki ulkoasuviat ja toiminta saadaan täysin kuntoon maanantaihin mennessä. Sivuston hienous piilee hakukoneessa, joka siinä on heti ensimmäisellä sivulla. Jos sinä, kallisarvoinen asiakas, tarvitset vaikkapa uuden huopakorun juhliin, voit vasemman reunan valikon avulla etsiä kaikkia ne käsityöläistet, joiden valikoimaan sellaiset kuuluvat.

Sivuston yläreunassa on navigointi ja alareunassa linkit ajankohtaisin asioihin. Otamme tottakai mielellämme vastaan palautetta sivustosta ja sen käytettävyydestä.




3 kommenttia:

Oda K kirjoitti...

Älä murehdi, Susanna. Teet minkä jaksat. Se ihana puoli meidän käsityöyrittäjäporukassa on, että muut tulevat apuun jos itseltä loppuvat aika tai voimat <3 Sie olet kyllä jo ennen kulunutta kesää tehnyt meidän muiden eteen enemmän kuin oman osuutesi. Kiitos panoksestasi!

piaeliina kirjoitti...

Ihan samat sanat oli mielessä kuin Odalla. Kiitos minunkin puolestani!
(Alkoi naurattamaan, kun ajattelin kirjoittaa että kiitos minun ja yritykseni puolesta :D )

Susanna kirjoitti...

Minäkin kiitän teitä itseni ja yritykseni puolesta. :D