Eilen oli siunaustilaisuus. En pystynytkään olemaan paikalla, sillä ahdistus kasvoi ihan hirveäksi. Odottelin kappelin ulkopuolella, pää ja sydän täynnä julkaisukelvottomia ajatuksia ja tunteita.
Muistatteko, kun kriiseilin keski-ikääni ja kaipasin epätoivoisesti jotakin suurta muutosta? No, joskus kannattaisi olla haaveilematta, sillä haaveet tapaavat toteutua. Muutos kun tulikin isin kuoleman muodossa. Vaikka oma maailmani ei siihen kaatunutkaan, se kyllä muuttui äidin maailman kaatumisen myötä. Jos enää uskallan mistään haaveilla, haaveilen siitä, että äiti saa sen maailmansa raiteilleen, ikiomille raiteilleen.
Minulta on kadonnut kolme ihanan helteistä heinäkuun viikkoa täysin sumuun. Mutta nyt on ihan pakko alkaa tehdä taas töitä. Kelan sairauspäivärahalla nimittäin ei eletä eikä maksella hautauskuluja. Uskotteko, että osaan taas arvostaa sitä tylsää tasapaksua elämää, josta vielä kesäkuussa haikailin pois?
Tuolloin tein jo päätöksen siitä, että tiskirättien laatua pitää parantaa kohti täydellisyyttä, mutta sattuneesta syystä se projekti jäi kesken. Tein kesäkuussa pienen erän Öttiäiset-kuosilla varustettuja riepuja uutiskirjeen tilaajille. Olen saanut niistä hyvää palautetta. Karheaa pintaa arvostetaan, samoin suurempaa kokoa.
Uutiskirjesysteemi sisäpiiririepuineen sen sijaan osoittautui epäonnistuneeksi kokeiluksi. Vaikka kirjettä tilattiin innokkaasti, vain alle 50 prosenttia sen saaneista on avannut kirjeen ja vielä pienempi prosentti klikannut siitä linkkiä verkkokauppaan. Siksi Öttiäiset ovat nyt kuitenkin kaikkien ostettavissa. Ei minun kannata niitä täällä varastossa makuuttaa.
Öttiäisissä on karhean pinnan lisäksi toinenkin parempi ominaisuus verrattuna normaaleihin riepuihini, jotka painatan alihankkijalla. Niissä nimittäin pysyy väri paljon paremmin!
Alihankkija käyttää pyynnöistäni huolimatta ilmeisesti yhä jotakin huonompilaatuista pigmenttiä, ja se näkyy pesutesteissä. Tässä kuvassa vasemmalla on alihankkijan painama Kuopus ja oikealla itse painamani Öttiäiset. Molemmat rievut ovat pyörineet koneessa pitkin kesää yhtä monta kertaa ja ero on todella silmiinpistävä. Nyt minun on otettava itseäni niskasta kiinni ja selvitettävä, voinko jatkaa painattamista kyseisellä alihankkijalla, eli saadaanko siellä tulevaisuudessa yhtä kestävää lopputulosta aikaan kuin minun käyttämilläni väreillä.
Koska haluan päästä noista haalistuvanvärisistä rievuista pian eroon, olen laittanut ne reippaaseen alennukseen verkkokauppaan.
23 kommenttia:
Olit eilen ajatuksissa. <3
Anna ajan kulua, ota päivä kerrallaan kunhan muistat surra kun siltä tuntuu. Surun on annettava tulla ja vallata, purkaa sitä sitten miten tahojaan. Älä yritä olla reipas jos siltä ei tunnu, se on kaikkein vaarallisinta ja voin allekirjoittaa sen omasta kokemuksestanikin. Elämä on muuttanut muotoaan mutta se jatkuu vaikka aina ei siltä tunnukaan.May the force be with You.
Ps. Uutiskirjeesi oli ainakin minulla mennyt roskapostiin
Voi sie.
Olin väkisin reipas jo liian pitkään, nyt en enää ole. Tajusin, että minulla on rajat, jotka ylitin ja minun täytyy vaan osata olla itsekäs, jos haluan pysyä järjissäni ja voimissani, eli elää.
Ne uutiskirjeet ovat menneet suurimmalla osalla roskapostiin. Siksi se homma ei vaan toimi.
Mä olen myös ajatellut sinua paljon. Omalle kohdalle osui iso kriisi tälle kesälle ja aika vähissä ovat voimat olleet. Toivottavasti pystyt järjestämään itsellesi aikaa tehdä niitä asioita, joista nautit. Se on oikeasti tärkeää, että jaksaa jatkaa. Sekin on täällä koettu, että toivottu muutos ei aina tule ihan siinä muodossa kuin itse toivoisi... Mutta jaksamista arkeen. Surutyö kestää kuitenkin vielä pitkään, anna itsellesi aikaa.
Susanna, ajattelin juuri tällä viikolla, että usein pöytää pyyhkiessäni mietin sinua.:) Rättisi ovat aivan loistavia! Ostin taannoin myös toisen suomalaisen yrityksen bambutiskirätin, mutta valitettavasti se sekä haisee, että jättää pinnan märäksi. Sinun rättisi ovat toista maata!:) Blogisi kautta sinusta on tullut kuin ystävä varmasti monelle muullekin, kuin minulle (omisti rättejä tai ei)...
Ja hei, minusta uutiskirje oli hyvä juttu, mutta Öttiäiset oli makuuni liian ötökkämäinen.;) Olen odottanut niitä seuraavia kuoseja, en nyt muista tarkalleen, mutta oliko siilejä tai kettuja vai mitä.Toivonkin siis, että annat vielä uuden mahdollisuuden, ehkä kolmannenkin meille kirjeen tilaajille. Ymmärrän kyllä, että siitä on työtä ja vaivaa...
Muutoin paljon voimia sinulle! <3 Olet varmasti useamman ajatuksissa kuin ikinä voit kuvitellakaan.:)
surustakin voi saada voimaa. ihan erilaista ja uutta jos osaa sen niin ajatella. lämpimiä kesäpäiviä riepupajaan ja uusia tuulia.
Voin vaan kuvitella kuinka kurjat ajat sulla ja perheelläs on ollu. Toivon äitis löytävän pian raiteet. Mut kiva oli kuulla taas riapu-uutisia.
Minä toivon tuota kaikkea samaa sinullekin, oman kriisisi keskelle. <3
Voi Taina, mikä viesti. Kamalan suuri kiitos!
Jos se toinen rättifirma on se, mitä luulen, sanasi ovat parasta mitä tämä rättikauppias voi kuvitella kuulevansa. Aina kun on sellaista alemmuudentuntoa, että muiden rätit ovat miljoonasti omia parempia.
Sekä siilit että ketut ovat tulossa. Mutta vapautan ne taas kaikille, ja koitan keksiä uutiskirjeväelle vaikka jotain muuta kivaa, alekoodin tai sellaista.
Jos ei se tapa niin se vahvistaa, kuulemma. :)
Välillä minulla riittää uskoa siihen, että äiti saa palikat kasaan kuitenkin. Onneksi sillä on omat sisaruksensa hyvänä tukijoukkona.
Lämpimät ja lohduttavat halaukset sinulle, Susanna. Suru muuttaa ajan myötä muotoaan ja päällimmäiseksi jäävät kauniit muistot. Palaan usein muistelemaan kaikkea ihanaa, jota olen saanut elää hautaan saattamieni äidin, isän ja puolisoni kanssa.
Sure, itke, vollota yksin, yhdessä salaa, julkisesti! Itku puhdistaa ja hellii. Päivä päivältä suru pienenee, pois se ei lähde koskaan kokonaan mutta sitä sietää paremmin. Voimia, terv rättifani Marita
Oda-kulta.
Kiitos. Itketty on ja sitä jatketaan. :)
Itse isoja suruja, mullistuksia ja mielenterveyden heilahduksia kokeneena sanoisin että kaikkien niiden tarkoituksena on ainakin omalla kohdallani ollut opettaa minulle elämän tarkoitusta ja asioiden tärkeysjärjestykseen pistämistä. Olen oivaltanut että rahaa ei tarvita paljoa, omaisuutta ei saa mukaan hautaan ja tärkeintä on jakaa hyvää läheisille ihmisille. Mitä enemmän rakkautta antaa, sitä enemmän sitä saa <3
Läheisen menettäminen on tuskallista mutta toisaalta muistuttaa meitä siitä että emme ole täällä kukaan ikuisesti. Toivon siis Susanna että täytät kaikki päiväsi täällä niillä asioilla ja ihmisillä joita rakastat. Itke niin kauan kuin itkettää ja sitten kun sen aika on, jatka leikkimistä :)
Oon samaa mieltä siinä, että pitää varoa mitä toivoo, koska se voi sitten toteutua kovinkin julmalla tavalla. Viime kesänä toivoin perheellemme vanhaa puuvenettä ja tänä kesänä meillä on sellainen, mutta vain koska puolisoni isä kuoli ja vene jäi puolisolleni perinnöksi :( Joka veneilyreissulla tunnen nyt pientä syyllisyyttä, vaikka tiedän miten hullua on ajatella läheisen kuoleman johtuvan omasta venetoiveesta... mutta silti. Paljon tsemppiä sulle surusi keskellä, hyvä jos jaksat kuitenkin töitä tehdä, että pysyy arki rullaamassa edes jotenkuten!
Tein unelma/tavoitekartan aikakauslehdistä leikkaamistani kuvista ehkä viikko-kaksi sitten. Löysin jostain naistenlehdestä kuvan sun räteistäsi, se pääsi mukaan kuvastamaan blogiystäviä ja -tuttuja, jotka ovat mulle tulleet tärkeiksi. <3 Odotan, että tapaamme Kampissa Narinkkatorilla syyskuussa rättiostosten merkeissä.
Minä en oikein ole vakuuttunut siitä, onko ihan oikeasti yhtään millään mitään tarkoitusta, mutta olen kyllä täysin samaa mieltä siinä, että kaikista elämäni kehnoistakin käänteistä, ja nimenomaan niistä mielenterveyden heilahduksista olen saanut mukaani valtavan arvokasta oppia. Siitä asiasta voi olla vain kiitollinen. :)
Voi ei. Kuinka surullista. :(
Meidän pitänee oppia olemaan tarkempi niissä toiveissamme.
Minä tein yhdellä leirillä mooonta vuotta sitten sen kartan. Se toimi. Pidän peukkuja, että sinun karttasi toimii myös. Ja varsinkin, että se toimii OIKEIN, eikä tee paskoja versioita niistä toiveistasi. :)
On niin mukavaa, että on muitakin, joille blogimaailman virtuaaliset "kaverit" ovat tärkeitä. Minäkin toivon kovasti, että pääset tällä kertaa moikkaamaan minua, olisi tosi hyvä nähdä sinut. Ja hei, vieläkään se ostaminen ei sitten ole pakollista!
Ha ha - mä ostin jo (nettipuodista! Tartten rätin jolla hinkuttaa kylppärin kaakeleita. Mutta nähdään kyllä!
Lähetä kommentti