torstai 10. heinäkuuta 2014

Jatkoa edelliseen


Kun maaliskuussa päätin vaihtaa salin ruokapöydän matalaksi kahvipöydäksi, siitä jäi tarpeettomaksi suuri lasilevy. Koska kyseinen levy painaa tonnin, sitä ei koskaan saatu siirrettyä minnekään, vaan se on seissyt toimiston seinää vasten viimeiset neljä kuukautta.

Siis toimiston, jonne juuri rakensin ison pöytälevyn Playmobil-maailmaa varten. Tänä aamuna imuroin huonetta ja jouduin taas väistelemään lasilevyä, kun yhtäkkiä tajusin sen. Siinä minulla olisi ollut nenän edessä juuri oikeankokoinen pöytälevy. Ja vielä paljon sirompi ja kauniimpi kuin se, minkä itse rakensin jätemateriaalista. Enkä ollut lainkaan tajunnut sen olemassaoloa! Hassua, miten silmä tottuu asioihin, eikä enää reagoi niihin mitenkään. Sitä vaan elelee väistellen jotain isoa lasilevyä, eikä edes enää tajua, että se on siinä tiellä koko ajan.


No, koskaan ei ole liian myöhäistä korjata virheitä. Nikkaroitu pöytälevysätös jouti saman tien pois ja lasilevy laitettiin sen tilalle. Ai että tuli kiva! Ja mikä parasta, sain lasilevyn ansiosta minimaailmani vesistöt hiukan autenttisimmiksi, kun laitoinkin turkoosin kartongin lasin alle, enkä päälle.


Nyt se omarakentelema pöytälevy makaa tuossa toimiston lattialla ja sen yli pitää hyppiä. Kuinkahan kauan se siinä tulee makaamaan? Seuraavat neljä kuukautta?

7 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Hävettävän vähän kommentoinut kommentoi, että hihittelin edellisen postauksen suloismille :D

Ja hei, hieno maailma :)

Maija kirjoitti...

Toi vesi on nyt tosiaan upeeta! Voi ku meijän mukulat leikkis ees barbeilla, ni saisin määki väsätä jottain leikkimaailmoita. Ihana harrastus! :-)

Tuazophia kirjoitti...

Ihanaa tuo vesi! Minä aloin juuri suunnitella Sylvanian Families -hahmoille nukketaloa. Ostin hahmot ensin. Kun ne vaan on niin söpöjä. :D

Susanna kirjoitti...

Ei tarvitse hävetä. :)

Susanna kirjoitti...

Ei siihen väsäämiseen mitään mukuloita tarvita, päinvastoin... tulisivat vaan pilaamaan leikit! :P

Susanna kirjoitti...

Ihan mahtavaa! Me aina himoitsemme sylvanialaisia lelukaupoissa. Sulon olisi välttämättä saatava se lanssi. Jos olisimme rikkaita, keräisimme varmasti niitä.

Minä ilmoittauduin syksyksi puutyökurssille. Aion rakentaa Kenille asuntovaunun.

Anonyymi kirjoitti...

Kenin asuntovaunu <3