torstai 10. heinäkuuta 2014

Toimiston minimaailma


Kylmä! Pilvistä! Tuulee! Mihin kesä hävisi?

Koska asianlaita on taas näin, minulla ei ole kiirettä pihalle, vaan voin istua tietokoneella ja näyttää teille, miltä toimistoon syntynyt Playmobil-maailma nyt näyttää.


Siinähän se, keskellä huonetta komeilee. Toimiston varsinaiset toiminnot, eli tietokonekökötys paperihommineen eivät juurikaan kärsineet, vaikka työpöytä kutistuikin hiukan.


Minimaailmassa kaikki on vielä keskeneräistä. Linnaa laajennan jossain vaiheessa takapuolelle niin, että sitä voi ihailla pöydän molemmilta puolilta. Kuten näkyy, maailmassa on vielä runsaasti tilaa. Kuninkaanlinnalle varasin puolet pöydästä, mutta toinen puoli on metsäistä maalaismaisemaa. Tuossa maailman vasemmalla laidalla näkyy meidän perhe.


Sulo siinä on ottanut kirveen kauniiseen käteensä ryhtyäkseen rakentamaan kotia perheelleen. Uuden kodin harjakaiset ovat ehkä ensi tiistaina. Odottavan aika on pitkä, kun talopaketti tulee Saksasta saakka.


Siinä vaiheessa, kun minimaailmani täyttyy äärimmilleen, joudun suurentamaan pöytää. Se ei haittaa, sillä tarpeetonta tilaa on toimistossa vielä yllin kyllin. Ehkä tänne joskus ilmestyy vielä kaupunkimaisemakin... "Kyllä sie oot hullu," tuumi Sulo verkkaisesti istuessaan keinutuolissa katselemassa leikkejäni.

Tiedän, että tuo lause oli rakkautta täynnä.

14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Sitä on niin hankala valokuvata, olisi kiva näyttää se kokonaisuutena teille!

      Poista
  2. Voitaisko Susanna pitää leikkipäivä, mä tuun eka teille! Toi maailma on ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, samaan tapaan kuin ravintolapäivä... Kotien leikkihuoneiden ovet auki muille! <3

      Poista
  3. No oot sie kyllä tosiaan hullu :). Hauska ja kekseliäs sellainen :)

    VastaaPoista
  4. Ihan vaan vähän täällä pyörittelen silmiäni ;-) Hienohan se!

    VastaaPoista
  5. Leikki on lapsen työtä - ehkä vähän aikuisenkin. ;) Nyt sitten jännäämään, minkälaisen talon Sulo teille rakentaakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailman söpöimmän talon tietenkin! Niin söpön, että kannattaa muuttaa pois unelmien gostilnasta:
      http://susannantyohuone.blogspot.fi/2013/10/oma-gostilna.html

      Poista
    2. Ehkä gostilna jää sitten teijän loma-asunnoksi, ellei ole uusia asukkaita tiedossa. :)

      Poista
    3. Uusi emäntä siellä jo hääräilee!

      Poista
  6. Voi että, kyllä minusta on sitten ihana nähdä ihmisiä, jotka eivät pidä tällaista leikkimistä ajanhukkana! Oikea maailma on niin kireä ja kiireinen, että välillä sitä on vaan parempi paeta johonkin minimpään versioon. Eikä siinä ole mitään kummallista. Go Susanna! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa leikkiminen on kaikkea muuta kuin ajanhukkaa, vaikka aikaavievää onkin. Siitä kun tulee niin valoisa mieli!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.