Niin kauan kuin olen tuntenut Sulon, hänellä on ollut aivan epäinhimilliset työajat. Päivystäminen ambulanssitallilla on vienyt hänen aikansa melkolailla kokonaan ja vähät vapaa-ajat kuluneet velvollisuuksien hoitamiseen tai nukkumiseen. Työajoissa ei ole ollut mitään logiikkaa eikä säännönmukaisuutta. Vapaapäiväksi lasketaan se, että Sulo tulee töistä illalla klo 16 ja lähtee aamukahdeksaksi takaisin. Tavallisin työvuoro kestää Sulolla 48 tuntia. Pahimmillaan hän on ollut töissä 4 vuorokautta yhteen pötköön.
Laskeskelin, että esimerkiksi tammikuussa Sulo teki 265 tuntia töitä. Se on aivan normaalia Sulon työpaikalla, eikä kyseessä todellakaan ole ylityöt. Mitä se normaalin ihmisen työviikon pituus olisi? 40 tuntia ehkä? Kuukaudessa siis 160 tuntia. Siitä saa vähän vertailukohdetta Sulon työtaakkaan.
Vaan enää ei tämä sairas rytmi jatku! Nyt maaliskuun alkaessa Sulon elämä kiepsahtaa aivan päälaelleen, kun hänenkin työaikansa muuttuivat noudattamaan yleistä ensihoitajien rytmiä: 1 vuorokausi töitä, kolme vapaata. Ihan säännölliseen tahtiin. Siitäkin kertyy yhteen kuukauteen vielä viisi tavallisen ihmisen työviikkoa, mutta ero entiseen on aivan mahtava.
Paitsi että Sulon elämä muttuu nyt aivan erilaiseksi, muutos vaikuttaa myös minuun. Olen niin tottunut olemaan yksin kotona, että on hyvin hassua kuvitella, että tästä eteenpäin Sulo onkin enemmän kotona kuin töissä.
Tästä lähtien minulla on täällä kaveri kantamassa puita sisälle, käymässä kaupassa ja tekemässä ruokaa. Minun ei tarvitsekaan itse tehdä enää aivan kaikkea. Voisi kuvitella, että meillä alkaa olla siistimpää ja ateriamme herkullisempia. Saattaisin saada paremmin töitä tehtyä, kun kotiaskareet eivät keskyttäisi hommia koko ajan. Kun Sulollakin on tästä eteenpäin ihan oikeaa vapaa-aikaa, me voisimme taas alkaa retkeillä yhdessä tai aloittaa jonkun yhteisen harrastuksen, lähteä vaikka lavatanssikurssille! Saatamme saada kaivoon vinssin lopultakin tänä keväänä, saatamme saada ikkunaremontin valmiiksi jo tänä vuonna. Ehkä jaksamme lämmittää välillä saunan. Voimme tehdä pieniä reissuja ja jopa suunnitella ne etukäteen.
Tai sitten käy niin, että minulla menee hermot, kun en voikaan kököttää netissä koko päivää ja teeskennellä tehneeni reippaasti töitä. Tai en jaksakaan kuunnella Sulon iloista itäsuomalaista pulputusta päivästä toiseen, kun olen tottunut kuuntelemaan vain Kertun satunnaisia rapsahduksia hiljaisessa kodissamme. Tai sitten en osaa tehdä töitä enää entisenkään vertaa, kun koko ajan tuntuu lomalta Sulon kotonaolemisen takia.
Aika näyttää, millaiseksi elämä asettuu, mutta parasta tässä kuitenkin on se, että Sulon järjetön työtaakka vähenee ja ihan takuulla väsymyskin sitä myöten. Olen niin onnellinen hänen puolestaan.
47 kommenttia:
Toihan on kuin häälahja! Saa puolison olemaan kotona. (Muuttaako se elintasoa?)
Mukava kuulla, että työmäärä inhimillistyy ja aikaa jää muuhunkin kuin työhön. Sulon tekemä työ on arvokasta, mutta varmasti myös rankkaa. Voipi olla, että aluksi "yhdessäolo" tuntuu oudolta ja ehkä häiritsevältäkin, mutta ajanoloon kaikki yleensä lutviutuu.
\o/
Ei muuta, kumpaankaan suuntaan. Tähänastiset hullut työtunnit eivät ole näkyneet palkkanauhoissa millään lailla. Kyse on ollut enimmäkseen "päivystämisestä", eli tuntipalkaksi on kertynyt pienempää kuin minimi.
Niin tärkeää työtä, niin pieni palkka. :(
Luulen myös, että yhteentörmäyksiä syntyy väistämättä aluksi. Jo pelkästään se, että Sulo sytyttää uuneihin tulet "väärin" meinaa syöstä minut raiteiltani. :D
Minä niin ihailen Suloa ja muita lanssareita. Se vaatii niin paljon taitoja ja nopeaa kykyä sopeutua ihan mihin tahansa tilanteisiin. Olisi upeaa joskus päästä pikku kärpäseksi ambulanssin kattoon seurailemaan Sulon päivää.
Ei oikein uskota vielä todeksi tätä. Niin kauan tästä on unelmoitu turhaan. :)
Kuulostaa huikealta elämänmuutokselta, varmasti molemmille! Ei kuulosta ihan ihmisen hommalta tuollainen liki kolmesataa tuntia töitä kuukaudessa. Onnea Sulolle, että sellainen jää taakse!
Miten sellanen työtuntimäärä voi olla mahdollista!?! Työtä se on päivystäminenkin, ja raskasta hommaa varsinainen työ. Hattua nostan Sulolle ja kaikille samaa työtä tekeville! Hyvä, että nyt on saatu järki touhuun.
Aika järjetöntä, että moinen työmäärä on ollut tähän asti mahdollista. Mitäköhän hän osaa tehdä kaikella uudella vapaa-ajallaan, voi olla aluksi tekemisen puutetta!
Ehkä sitä yhteistä aikaa osaa arvostaa vielä paremmin kun sitä ei aiemmin ole ollut ja retkeillessä tai harrastaessa - tai vaikka ihan vaan tavallisen arjen keskellä on entistä iloisempi kun tietää, että asiat voisivat olla toisinkin? :) Onnittelut yhteisen ajan lisääntymisestä ja sujuvaa yhteiseloa! :)
ihan epäinhimilliseltä kuullostaa tuo entinen työaika...hurjia työjaksoja!
Mä olen ihan järkyttynyt noista tuntimääristä. Tuollaiset työ"päivät" merkitsevät kotiarjelle samaa kuin oman mieheni työhön kuuluva reissaaminen. Viralllisestihan niissäkään ei iltoja ja öitä lasketa työajaksi, mutta kyllähän se on vapaa-ajasta pois, kun toinen on päiviä (joissain hommissa viikkoja tai kuukausiakin) pois kotona. Molempien vapaa-ajasta, sillä minähän hoidan yksin kodin, koiran ja lapset sillä aikaa. Enkä todellakaan käy esim. jumpassa tai muualla iltaisin. Kyllä tuo muutos on teille hyvästä!
Menkää ihmeessä lavatanssikurssille! Sain raahattua Ihanan miehen kanssani semmoiselle ja se on ihan valtavan hauskaa, aivan kuin olisi joka sunnuntaiset tanssitreffit vaikkakin siellä kaksi puujalkaa yrittääkin vain pysyä muiden perässä. ;)
Nyt saatan puhua ihan höpöjä, mutta nuo työmäärät eivät kai ole enää laillisia ja osittain senkin takia myös Sulon työpaikalla siirrtttiin yleiseen 1+3-rytmiin. Ensihoitokiemurat ovat aika monimutkaisia tajuta, ainakin minulle.
Melkein kuin eläkkeellepääseminen. Varmaan yhtä iso henkinen muutos.
Olen vihjannut, että minä kyllä keksin tekemistä, jos siltä tuntuu... :P
Kiitos!
Orivedellä asuessamme Sulo teki jonkin aikaa 2+4 -rytmissä töistä ja silloin me kävimme usein retkillä. Se tapa jäi sinne entiseen elämään ja molemmat olemme sitä kaivanneet. Pirkanmaalla oli mahdottoman hyvät retkeilyreitit, mutta nämä Etelä-Karjalan vastaavat ovat meille vielä vähän epäselviä.
Se on ollut minustakin ihan kamalaa ja törkeää.
Niinpä. Jaksua teille oman arkenne kanssa! ❤
Hih, en ole tainnut Sulolle vielä edes ehdottaa... mutta olisi ihanaa oppia tanssimaan, ja turvallisesti oman puolison kanssa vieläpä, niin ei niin paljon tarvitse hävetä sitä jaloille tallomista.
Onnea Sulolle, ruusuthan olikin jo valmiina!
En välttämättä olisi iloinen, jos tietäisin että minua hoitava lääkäri tai hoitaja on ollut töissä jo pari vuorokautta putkeen ja pysyy hereillä vain kofeiinin voimalla.
Sinullekin avautuu kasvun paikka, kun kotona on ihminen, joka hoitaa sitä ihan väärin. Mutta sinähän viisaana ihmisenä jo huomasit sen, joten uskon teidän selviävän tästäkin.
Hieno juttu, upea parannus! Tsemppiä sopeutumiseen, eiköhän se hyvin mene! Kohta pääseekin varmaan jo pihatöihin : )
http://www.ekarjala.fi/retkeily/, sieltä tutkiskelemaa
Olen jo alkanut työstää sitä, etten hermostu, jos aamupuuro tuleekin valmiina "väärään aikaan". :P
Onneksi ensihoitajat saavat nukkua työpaikalla, joten ihan kahta vuorokautta ei välttämättä joudu yksillä silmillä selviämään. Olen silti samaa mieltä siitä, ettei ole hoitajan eikä potilaan etu, että työvuorot lasketaan vuorokausissa.
Toivottavasti pääsee! Tosin lunta tulee tälläkin hetkellä. :)
Ovatpa siellä ensihoitajat olleet lujilla :(. Mutta hienoa, että pääsevät uuteen rytmiin. Sopeutuminen uuteen vie varmasti aikansa molemmilla..tsemppiä :)!
- Päivi -
Mukavia päiviä uuteen elämänmenoon:)
Minä en meinaa millään jaksaa näitä normaalejakaan työaikoja, Sulon työajat kuulostavat aivan epäinhimillisiltä. Hyvä, että tulee muutos, kyllä ihmisen elämässä pitää olla muutakin kuin työtä.
Sittenhän se menee vielä enemmän kaikkien parhaaksi. (Jotkut vaikka lentäjäthän saavat varsin isoa kuukausipalkkaa, vaikkei kuukauteen osuisi yhtään lentoa...)
Meillä on taas isäntä reissussa yleensä 2-4pv viikossa, joten tiedän tunteen. Tällä viikolla ei ole reissussa, mutta sentään koulussa kahtena iltana, etten liian hyvälle totu :) Ihan varmasti tekee vaan hyvää teille molemmille normalisoituminen!
Eihän tuo tosiaankaan ole ollut mitenkään päin laskien laillista. Onneksi nyt muuttuu. Uskon, että Sulo on ollut lujilla. Puhumattakaan siitä, miltä varmasti on tuntunut yrittää loppuun väsyneenä tehdä todella vastuullista työtä...
Uskon, että hetken aikaa varmasti kompuroitte toisiinne, mutta eiköhän talosta tilaa ja tekemistä löydy molemmille. :)
Ohoh mitä tuntimääriä. Täysin laittomia vaikka osa olisi ylityötä, lienee osa päivystystä mitä ei lasketa varsinaiseen työaikaan. Mutta se siitä, pääasia on että muuttuu ja tapahtuu parannusta. Toisen tihentyneeseen läsnäoloon onneksi tottuu, muta kyllä sitä vähän pitää mielessä työstää, tai ainakin minun piti. Rutiinit meni ihan uusiksi :)
Tuolta yhdestä kommentista luin vastakommenttisi sinun ja Sulon erilaisista tavoista sytyttää uunit. Meillä homma toimii samoin, minua ärsyttää miehen tapa kun se on ihan väärä, ja minun tapa ärsyttää miestä, koska hänen mielestä se on väärä. Mies vain nielee ärtymyksensä, minä en osaa niin hyvin :D
Wau, kuulostaa kaikkine rutiineistapoisoppimisineenkin tosi hyvältä elämänmuutokselta!
Muistan, kun paljon töiden vuoksi matkustanut ja muutenkin perin työkeskeinen sukulaismies jäi eläkkeelle ja kotona oli jo aiemmin eläkkeelle jäänyt vaimo. Se pariskunta oli kaukaa viisas - mies rupesi puolisen vuotta ennen eläkkeelle jäämistään käymään päivisin kotona syömässä, kun työtilannekin muuttui siinä vaiheessa jo vähän jäähdyttelyksi ja mahdollisti pitkät ruokatunnit. Siinä molemmat tottuivat uuteen tilanteeseen, mies siihen että aamusta iltamyöhään ei tarvinnut paahtaa konttorissa ja vaimo siihen, että se (tottakai väärällä tavalla kaiken tekevä) mies hengailikin kotona arkipäivisin. Varmaan se, että tunnistaa muutoksessa piilevät epämukavuudet, on jo puoli voittoa kun niihin osaa varautua.
Olen miettinyt, että jos puolisolla olisi vakityö eikä nykyistä osatyö-luottamustehtävätyö-opiskelutyö-silpputyö -työtilannetta niin olisi varmasti aika erilaista, kun arki jakautuisi paljon nykyistä selvemmin meidän molempien aikuisten työ- ja vapaa-aikaan. Noh, sitä odotellessa... Laurakaisa joka ei saa kirjauduttua.
Thumbs up Sulolle, kollegana samaistun tuohon järjettömään työmäärään täysin. Varallaolohan ei tietenkään ole työaikaa vaikka joudut olemaan koko ajan kuitenkin valmiudessa työntekoon... Logiikka ja sillee :) Korvaus on aivan mitätön siitä riemusta että alan valinneena voit unohtaa sosiaalisen elämän ja harrastukset täysin. Ammatinvalintakysymys, joo, mutta joku järki tässäkin hommassa ois oltava.
Kaikille niille jotka tuota ammatinvalitankysymystä heittelee, haluaisin esittää kysymyksen että haluaisitko SINÄ sairaskohtauksen saaneen äitisi/mummosi/miehesi hoitajaksi lanssarin joka on ollut töissä parhaimmillaan monta vuorokautta pätkittäisillä parin tunnin unilla...
Odotan sitä päivää, kun terveydenhuollossa aletaan oikeasti ymmärtämään työntekijän hyvinvoinnin päälle. Vaikka kuinka olisi kutsumusammatti, niin työolosuhteiden, työaikojen sekä palkan on oltava jossain tasapainossa. Ei ihmisiltä voi vaatia työn asettamista ykkössijalle ohi perheen ja terveyden, vaikka kuinka työtehtäviin kuuluisi muiden auttaminen. Kauhulla odotan, miten paluu kolmivuorotyöhön sairaalamaailmaan onnistuu hoitovapaan jälkeen, työvuoron jälkeen kun pitäisi jaksaa muutakin kuin nukkua...
Onnea siis teille vähän inhimillisemmistä työvuoroista (inhimillistä tästä alasta ei taida hoitohenkilöstön näkökulmasta koskaan tulla ;) )!
Hyvä siitä tulee <3
Sulolla on ollut tosi huono tuuri... jokainen viereinen kunta on jo aikoja sitten siirtynyt pois hölmöstä päivystyssysteemistä, mutta oman työpaikan suhteen piti odottaa ikuisuus.
Niin pitää. Minusta ihan tavallinenkin päivätyö olisi liian raskasta, puhumattakaan tuosta touhusta.
Uskon myös, että tekee hyvää. Ei sekään, että minä huomaamattani vetelehdin yöpaidassa puoleenpäivään blogien kimpussa, minulle mitään hyvää ole tehnyt. Kun toinen on paikalla, tajuan päivän etenemisen ihan toisella lailla.
Jälkeenpäin olen vasta tajunnut sen, miten lujilla Sulo on ollut silloin, kun minulla oli se tajuton remonttibuumi menossa. Kun työ on tuota sorttia, ja joka kerta kotiin tullessaan talo on käännetty ylösalaisin, niin on siinä saanut voimia etsiä...
Ylitöitä ei ole ollut, vaan nimenomaan päivystystä. Jos asuisimme lanssitallin vieressä, Sulo olisi voinut päivystää kotoa käsin, mutta kun matkaa on 6 km, niin ei onnistunut. Niinpä hän on sitten elänyt suurimman osan elämästyään siellä ankealla tallilla. Eihän se tallilla päivystäminen eroa millään lailla tallilla TÖISSÄ olemisesta, joten todella kohtuutontahan tuo on ollut.
Hih, meillä on sellainen kestovitsi noista uuneista, jos jomkikumpi ei saa tulia syttymään ekalla yrityksellä. "Onko siulla jotain ongelmia näiden uunien kanssa?"
Tosi hyvä tuo sukulaistesi taktiikka. Siinä kun vuosikausien dynamiikka heilahtaa, niin onhan se iso asia.
Varsinkin, kun lanssarit yleensä tekevät sitä hommaa ihan kutsumustyönä. Ei kai kukaan rahan, hyvien työaikojen tai "kun en muutakaan keksinyt" -syyn vuoksi tuohon hommaan ala.
Koko vartin lähtövalmius, jota täällä on ylläpidetty tähän asti on ihan käsittämätön ilmiö. Älytön paikka säästää rahaa, niin avuntarvitsijoiden kuin ensihoitajienkin kannalta.
Epässäännöllinen kolmivuorotyö on minusta myös täysin epäinhimillinen asia. Tehtaissahan se menee viikon jaksoissa, ja välissä on lepo. Mutta onko terveydenhoitoalalla ollenkaan sellaista missään? Ainakin silloin, kun Sulo teki sairaalassa kolmivuorotyötä, se tarkoitti ihan sekopäisiä vuoroja, enimmäkseen öitä, ja iltavuoro kun päättyi klo 22, niin seuraavana oli aamuvuoro klo 8 odottamassa. Eihän siinä ehtinyt edes nukkua välissä.
Toivottavasti hoitovapaatasi on vielä jäljellä runsaasti, eikä ihan pian tarvitse palata kolmivuoroon.
Niin tulee. :)
Ihana muutos! Onnittelut! Elämästänne tulee varmasti parempaa. Me katsomme toisiamme 24/7 ja olemme tilastollisesti aivan mahdoton pari: latinomies ja skandinaavinainen paljolla ikäerolla. En silti helpolla vaihtaisi siihen, että mieheni olisi paljon poissa. :)
Säännöllisyyttä ei tosiaan taida terveydenhuollon kolmivuorosta löytyä. Ergonomista vuorokiertoa meillä yritettiin tarjota, mikä tarkoitti suurinpiirtein aamu-ilta-yö-vapaa-aamu-ilta-vapaa, mutta itse halusin maksimoida vapaallaolon ja lähdin aina aamu- tai yövuorosta vapaalle, josta usein palasin iltavuoroon. Mikä johti taas näihin ihaniin ilta-aamu-yhdistelmiin. Hektisen iltavuoron jälkeen kotona n.klo 22, niin kierroksilla, että uni tulee vasta puolenyön tietämillä ja kello herättää aamulla viiden jälkeen, aamuvuoro alkoi klo 7. Jes. Mutta on tuossakin hyviä puolia, esimerkiksi arkivapaat ja lomia sai helposti yövuoroilla ja vapaapäivillä pidennettyä :)
Puoli vuotta saan onneksi vielä nauttia täysipäiväisesti lapsen seurasta (vaikka sekin välillä on nauttimisesta kaukana) sekä vapaista illoista ja viikonlopuista. Sitten saa taas sanoa hyvästit iltaharrastuksille, kuten joku muukin edellä kommentoi. Mutta onneksi tänään oli ihana auringonpaiste, toivottavasti sinäkin pääsit siitä nauttimaan! Kohta onkin jo kesä!
Kiitos! Minäkin uskon, että elämänlaatu paranee molemmilla, mutta erityisesti Sulolla. Tänäänkin tuo tuli töistä ihan erpänormaalin iloisena.
Lähetä kommentti