Joskus minun touhuissani ei ole oikein mitään järkeä. Niinkuin nyt tässä uusimmassa Playmobil-hankinnassani. Tutkailin Playmobilin nettisivuja sen jälkeen, kun olimme juuri palanneet kotiin Sloveniasta ja minä yritin elää ilman sieluani, joka jäi Alpeille.
Etsiskelin itselleni prinsessateemaista Playmobil-joulukalenteria, mutta löysinkin gostilnan. Gostilna tarkoittaa sellaista majataloa, joita Sloveniassa on paljon. Niissä on tarjolla tavallista, herkullista ruokaa ja ehkä myös majoitustiloja. Ja sellainen olikin nyt ilmaantunut Playmobilin valikoimiin. Kohtalon johdatusta? Voi, miten hyvin tuo alppitalo olisikaan täyttänyt sieluni tilalla ammottavan aukon...
Eräänä aamuna heräsin ja gostilnapakotus oli sen verran paha, että unenpöpperöisessä tilassani menin ja ostaa paukautin tuon ylihintaisen muovilelun. Noin vaan. Sulo ei ollut kovin tyytyväinen. "Sie tuhlasit satasen muoviin, joka tulee vaan pölyttymään hyllyssä!"
No, järki alkoi hiipiä minunkin päähäni pikkuhiljaa, mutta tilaus oli jo tehty. Ja tänään gostilna lopulta kannettiin kotiovellemme. Se on ihana! Samaistun emäntään, joka kansallispukuasuisena touhuilee majatalossaan. Alppien juurella tietenkin.
Minulta on joku kehitysvaihe lapsuudessa tainnut hiukan nyrjähtää, kun nyt aikuisena himoitsen näitä leluja. Mutta puolustelen hupsua taipumustani sillä, että minä en oikeasti käytä rahaa juuri mihinkään. En käy koskaan kampaajalla, en ikinä osta meikkejä tai muita kauneudenhoitotuotteita, joihin naisilla yleensä kai kuluu aika paljon rahaa. Vaatteitakaan en osta, paitsi sukkahousuja silloin, kun vanhat on paikattu jo niin moneen kerttaan, ettei niitä enää pysty paikkaamaan. En polttele seteleitä savuna ilmaan, kuten tupakoitsijat tekevät, enkä kittaa niitä myöskään nesteen muodossa kurkustani alas. Harrastan vain ilmaisia tai hyvin halpoja asioita, kuten kotoilua ja vesijumppaa. En oikeasti kuluta juuri lainkaan. Siihen nähden tällainen mielenhäiriöinen hankinta on aika pieni synti, eikö vaan?
Sitäpaitsi veronpalautuksiakin on tulossa.
Suloinen gostilna on aika täydellisesti haaveideni kuva. Siellä on vuohiakin. Mutta kanat puuttuvat. Minun pitänee seuraavaksi hankkia kanasetti täydentämään idylliä. Tai ehkä joulupukki tuo?
Jotkin asiat eivät kuitenkaan olleet kohdillaan, sillä gostilnassa oli oluthana ja isoja lasituoppeja. Playmobilin suunnittelijat ovat ympänneet unelmaani ikävää kapakkatunnelmaa. Kolpakot kilisevät, juomalaulut raikuvat, kortteja lätkitään pöytään. Sehän ei käy laatuun alkuunkaan.
Heivasin tuopit pois ja toin tilalle paremman astiaston sekä tarjottavaa leipomosta. Pelikortit saivat jäädä, ja nyt niillä viihdytetään kyläilevää sukulaislasta.
Papparaisen harmonikka soittaakin tässä talossa iloisia sävelmiä iltojen pimetessä. Takkatulen loimotuksessa gostilnassa viihtyvät kaikki. Ja siitä oluthanasta pulputetaan laseihin raikasta lähdevettä, joka tulee suoraan vuorilta.
Jouduin poistamaan setistä myös patikoitsijaperheen, joka oli liian moderni. Yläkerran majoitustilassa yöpyvätkin nyt vuoristolaiset, jotka ovat matkalla kaupunkiin.
En oikein tiedä, mihin gostilnani sijoittaisin. Tositaiseksi se on levällään toimiston lattialla. Siihen se ei oikein voi jäädä.
33 kommenttia:
Miten hieno kokonaisuus! Hyvät järkiperustelut olet myös löytänyt. Kun ei kerran oikeastaan kuluta, niin ihan hyvin voi sitten joskus tilata vaikkapa muovileluja :) Noissa on niin upeat yksityiskohdat, tuo kansallispuku ja ruusut ja kaikki!
Niin on! Siellä on niin paljon pientä ihailtavaa, että tässä leikkiessä aika mukavasti sitten katoaakin...
Voi ihanuutta! Erityisesti tykkään haitaria soittavasta ukosta ja kyyhkysistä katolla. :)
Oli kyllä suloisia nukkeja, mutta minä olen taas juuri se tylsä virkamies, joka ei ymmärrä näiden hankkimisia. Mutta mitäpä siitä, maailmassa on paljon asioita, joita kaikki eivät ymmärrä.
Selvitä jostain onko Sulolla ollut lapsena autorata tai junarata. Jos ei ole ollut, hanki se hänelle joululahjaksi niin tilinne ovat tasan! Minä ostin miehelleni autoradan, kun hän oli vähän vaille 50-vuotias. Paras joululahja ikinä!
Hans ja Paul on taas kutsuttava kylään! Ja ne olutlasit kyllä löytävät paikkansa mun playmojoulupukin kattauksesta, mikäli haluat päästä tuopeista eroon ;D
Heather
Tosi hyvä idea! Ja olen iloinen miehesi puolesta! :)
Toisaalta, kun vilkaisen meidän salia ja näen ne melkein 200 leluambulanssia, niin voin jo todeta, että eiköhän aika tasoissa olla. ;)
Olen muuten saanut nyt sen viisumin. Kunhan uskaltaudun Venäjän puolelle ja pääsen näkemään, millaista siellä on, saatan yrittää kutsua Hansin ja Paulin käymään. Olisihan poikien jo aika päästä käymään Venäjälläkin.
Ja ne tuopit... muuten olisivat jo matkalla Treelle, mutta olisi kauheaa, jos tämä setti ei olisi enää täydellinen. Voin piilottaa ne vessan takan olevaan komeroon.
Annetaan vaan tylsien virkamiestenkin kukkia. :)
Onneksi kaikki eivät ole yhtä löyhäpäitä kuin minä.
Se haitariukko on hauska. Vähän jäin kaipaamaan alppiasuun sonnustautunutta parratonta miestä, sillä Sulollakin pitäisi olla itsensä edustaja tässäkin kuvaelmassa.
Pieni on syntisi:) Ja turhempiinkin asioihin ihminen voi rahojansa tuhlata.
T. Ikuinen leikkijä
Sä olet kyllä ihana!! Nämä postaukset on mahtavia, sä saat noin muovinpalaset elämään tarinoillasi. Ja todellakin olet nämä ansainnut, etkä sä näitä nyt kuitenkaan joka viikko ostele. =)
(mieti, mun mies tupruttaa savuna ilmaan liki 2000€ vuodessa, mikä on aivan sairaan paljon... etenkin kun ei todellakaan olla mitään rikkaita. Ehkä mä voisinkin sitten keksiä jotain omaa tekemistä sille samalle summalle..?)
Voi kyllä, mutta olihan tämäkin melkoisen turha hankinta. :P
Kaksi tonnia?! Sehän on aivan tolkuton määrä rahaa. o_O
Nyt tuo 80 euroa ei tunnu enää lainkaan pahalta.
Olet kyllä lelusi ansainnut! Muutenkin olen sitä mieltä että joka naisen on joskus hemmoteltava itseään. Toinen hemmottelee kampaajalla, toinen uusilla meikeillä, joku antiikilla ja joku leluilla. Ja edellisen lauseen vika vaihtoehto ei ole todellakaan se huonoin tapa hemmotella! vaihtoehto! Aivan ihana setti!
Te olette niin ihania, kun ette tuomitse. :)
Niin ollaanki. Huumori on luovuutta ja nää sun pienet hienovireiset tarinat puree kyllä hyvin meikäläiseen.
Anni
Ei alkuunkaan turha hankinta, kun se tuo hyvää mieltä. Se ei mene miksikään, pölyt voi pyyhkiä ja kun se lakkaa tuottamasta iloa siulle, se voi tuottaa sitä jollekin toiselle :) Nää asetelmat on nimenomaan siun tarinoiden kautta hurjan eläviä. Tuli mieleen, että kun on tuota tyhjää näyteikkunatilaa karmeat määrät tuolla Niskan ydinkeskustassa, niin olisi kiva nähdä nämä siellä tarinoineen joskus ;) Vaikka joulukalenteri, jossa joka päivä lisäät jotain uutta? Joojoojoo!
On suurta rikkautta omistaa leikkimielinen luonto aikuisikäisenäkin. Kyllä tämä elämä tarvitsee välillä "ei niin" vakavaa taapertamista jokapäiväisissä askareissa.
Onnea yhteiseloonne ! :-)
Ihania! Minusta ne tuopit & kapakkatunnelma oli just parhaat! :D Itsekin leluilen aikuisena, harrastan japanilaisten Blythe-nukkejen valokuvaamista, joten ymmärrän Playmobil-ihastuksesi täysin.
Ai kauhee, kun mä repesin jotenkin siis viimeistään tossa vaiheessa, kun näin tuon Alppinaisen vilkuttavan tuolta parvekkeelta. Jotain to-del-la koomista ja hilpeää koko jutussa. Mahtavaa!
Ei ei ei! :D
EIlen taas totesin, että minun huumorini ei ehkä ole ihan nelikymppisen rouvan tavanomaisinta lajia, kun kävimme katsomassa Jackass-leffan ja minä nauroin niin, että mahaa kouristeli ja itkukin tuli.
Kiitos! :)
Hyi hyi, ei kapakoita tähän unelmaan.
Eräs tuttavani on myös innostunut niistä Blythe-nukeista!
^_^
Ihania. :) Pitää aikuistenkin uskaltaa hankkia leluja jos siltä tuntuu!!
Ps. Muistin vihdoin haasteesi ja vastailin kysymyksiisi, joten ainakin nyt on hyvä lähteä tutustumaan Tosimummoon, kuten haastetta heittäessäsi (joskus kesäkuussa, uups) aioit tehdä. ;)
Olen lukulistallasi ehkä siksi, että himoitsin sulta joskus sellaista puusohvaa/sänkyä, joka sulla oli lahjoitettavana. Lopulta se ei kotiutunut meille, kun tuota matkaa on turhan paljon meiltä teille, mutta olihan se symppis!
Huippua! Leiki vaan ihan hyvällä omalla tunnolla. Itsekin pidän kovasti noista Playmobileista, vaikka yhtään en ole vielä hankkinut ainakaan itselleni, vielä...
Hih, kiva että vastailit haasteeseen. Mikäs kiire näissä koskaan on. :)
Se sohva muuten taisi löytää kodin silloin. Ainakin se täältä lähti eteenpäin.
Älä anna niille pikkusormeasi... ;)
Oi, tää on niin huikee!! Leikki kuuluu kaikille ja peräänkuulutankin 5 vuotiaan tyssini eilistä lausahdusta: "Äiti, mulla on vaan kaks kättä ja niillä mä leikin. Miten mä muka mitään muuta pystysin tekemään? Kädet ei riitä."
Eih. Ihan mahtavasti sanottu. ❤
Lähetä kommentti