perjantai 17. toukokuuta 2013

Vuohenputkosia


Vuohenputkipiirakasta on tullut minun superlempiherkkuni. Mutta koska sen alituinen mättäminen tähän aikaan vuodesta johtaisi vain lihomiseen, löysin onnekseni netistä tiedon, että vuohenputkia voi pakastaa. Keräsin niitä nyt ison ämpärillisen ja samalla sain kitkettyä harjaneilikkakasvuston esiin.

Tykkäävät kasvaa samassa paikassa molemmat, aseman muinaisen yleisöhuussin paikalla. Vuohenputket meinaavat peittää harjaneilikat, joten ne pitää joka tapauksessa kitkeä pois. Samalla ne kannattaa kerätä sitten talteen omaksi ravinnoksi.


Pakastaminen on helppoa. Kerätään vuohenputket, keitetään kattilallinen vettä, jossa vain nopsasti käytetään kasvit. Valutetaan kuiviksi, jäähdytetään ja tyrkätään pakkaseen. Ja sitten nautitaan herkkupiirakkaa pitkin vuotta.

Hyväksi koettu piirakan ohje:

Pohja:
3 dl kaurahiutaleita
2 dl täysjyvävehnäjauhoja
hiukan suolaa
1 tl leivinjauhetta
100 g sulatettua margariinia
1,5 dl maitoa, kermaa, ruokakermaa tms.

Sekoitetaan kuivat ainekset. Lisätään rasva ja neste, sekoitellaan ja taputellaan piirakkavuoan pohjaan. Paistetaan 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Täyte:
2 kananmunaa
1 dl maitoa, kermaa, ruokakermaa tms
2-3 dl tuoreita vuohenputken lehtiä
vähän suolaa
1 dl juustoraastetta
200 g fetajuustoa

Silputaan vuohenputket ja sekoitetaan kaikki aineet keskenään, paitsi feta. Levitetään seos esipaistetun pohjan päälle. Lopuksi fetakuutiot. Paistellaan 175 asteessa ainakin 20-30 minuuttia, eli kunnes on kypsäistä.


22 kommenttia:

AnniP kirjoitti...

Kiitos, tämä tuli kuin tilauksesta! Minäkin pidän tuosta rikkaruohopiirakasta yli kaiken ja pohdin taannoin pakastamismahdollisuuksia. Eipä tarvinnut edes googlata itse :)

Anonyymi kirjoitti...

Minkä kokoisia vuohenputkia kannattaa vielä kerätä? Olen lukenut että ne pitäis olla aika nuoria versoja. Kyselee noviisi

Teija kirjoitti...

Taidan kerätä itsekin. Viime päivinä olen kerännyt nokkoset itselle ja vuohenputket kaneille, hevosille ja kanoille. Niille ainakin maistui

Tiina-Mari kirjoitti...

Meitinkin pihalla luullakseni on mielin määrin putkea mutta en ole uskaltautunut sitä vielä kerätä. Kuulin jostain että on olemassa joku toinen, erehdyttävästi vuohenputkea muistuttava kasvi (olisiko ollut peräti samaa sukua?) mutta se on ihmiselle myrkyllinen. Mistä siis erotan vihreistä lehdistä mikä on vuohenputki?

Kati kirjoitti...

Tuo piiras kuulostaa ihan hirmuisen herkulliselta. Vuohenputkiakin riittäisi. Vahinko vain, että edelleen maitotuotteiden nauttiminen on rajattua ja tuossa piiraassa feta taitaa olla aika tärkeä asia maun suhteen... Mut jospa pakastaisin minäkin. ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Kuulostipa hyvältä. Nyt menee ohje perheelle testiin ja jos uppoaa, niin meillä vuohenputkea kyllä riittää pakastettavaksi, tuoreena käytettäväksi ja kaikkea myö ei kyllä jakseta syödäkkään. : )
T. eläinhattu Anne

Susanna kirjoitti...

Hyvä hyvä, että osuin ajankohtaiseen aiheeseen! :D

Susanna kirjoitti...

En osaa sanoa, mutta ymmärtääkseni kaikkeen luonnossa kasvavaan pätee sama sääntö, että sitä parmpia, mitä nuorempia. Kyllä minä olen kuitenkin poiminut ihan isojakin lehtiä ja hyviltä ovat maistuneet.

Susanna kirjoitti...

Meillä ei oikein kasva nokkosta! Löysin ainokaiset versot parkkipaikaltamme, mutta en oikein siitä viitsi kerätä, kun varmasti niissä on jonkin verran pakokaasua.

Susanna kirjoitti...

Luin samaa itsekin viime keväänä, mutta löysin jostain myös neuvot, miten vältytään erehdykseltä. Olennainen ero oli kasvin varressa, ja vuohenputkessa se on halkileikkaukseltaan U:n muotoinen.

Kun guugletin kuvia siitä myrkkykeisosta, niin totesin sen kyllä olevan hyvin erinäköinen kaiken kaikkiaan.

Susanna kirjoitti...

Sitä voi käyttää vaikka mihin muuhunkin! Äkkiä löysin tällaisia reseptejä:

http://www.yrttitarha.fi/kanta/vuohenputki/reseptit.html

Susanna kirjoitti...

Siskontyttöni totesi piirakasta, että se olisi ollut ihan hyvää, jos siinä ei olisi ollut vuohenputkea. :P

Toivottavasti teillä arvostetaan!

sinisukka kirjoitti...

Jee KIITOS tästä vinkistä! sanoo eräs kukkapenkin kitkijä :D Nokkoset osaan hyödyntää viimeistä polttiaista myöten ja nyt sitten toivottavasti myös nämä jokapaikanhöylät!

Susanna kirjoitti...

Eipä kestä kiittää! Blogimaailmasta minäkin tämän tiedon olen ammentanut. :)

Jutta kirjoitti...

Voi vuohenputki murheenkryyni. Minä en ole edelleenkään, 4 vuoden jälkeen, voittanut taistoa sitä vastaan. Nyt on valjennut syy siihen. Naapurin piha on nimittäin yhtä suurta vuohenputkiniittyä (no okei, kasvaa siellä muutakin).

Valitettavasti meillä ei ole voitu sitä enää käyttää edes koirien ravinnoksi, koska samaiset otukset myös tekevät tarpeensa ko. alueille...

Susanna kirjoitti...

Voi ei. Onneksi ne on kuitenkin aika helpooja kitkeä, kun niissä on niin näppärä varsi tarttua.

Jenny kirjoitti...

Itse olin aluksi myös huolissani siitä, että onko nuo keräilemäni varmasti vuohenputkea, mutta googlailin minäkin niitä myrkyllisiä "näköis" kasveja, enkä kyllä ymmärrä miten kukaan voisi sekoittaa vuohenputkea niihin!? Mielestäni aivan eri näköisiä!

Susanna kirjoitti...

En minäkään ymmärrä.

Anonyymi kirjoitti...

Vuohenputki on tosiaan ihan lemppari, kiitokset ohjeesta.
Tässä on hyvä ryhmä villiyrttiharrastajille, jos innostaa :)

https://www.facebook.com/groups/372158366196714/

Susanna kirjoitti...

Kiitos! Justiinsa eilen huomasin, että pihalla alkaa kohta olla poimittavaa. Tosin mulla on vielä viimekeväisetkin vuohenputket pakastimessa. :D

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavaa, koko kausi vasta alussa ja mullakin on jo jääkaappi täynnä kaikenlaista :)

Markanpilkkuja Myytippa kirjoitti...

Pohjasta tein hieman epäterveellisemmän, mutta täytteen ohjeesi mukaan. Nam! Tuli todella hyvää!:D Vuohenputkea meillä piisaa..