Pienen linnun blogissa oli kiva kaikille avoin haaste "lapsuus käsillä". Hän haastoi käsityön harrastajat esittelemään niitä kädentaitojen tuotoksia, joita lapsena olemme tehneet.
Muistin heti puutyötunneilla tehdyt lintulaudat, tekstiilitöissä nypertämäni pannulaput, hikisormin väännetyt villasukat, ensimmäiset mollamaijat ja lukuisat taikataikinasta muovaillut käyttö- ja koriste-esineet.
Kun rupesin kaivamaan muistolaatikoitani vintiltä, jouduin toteamaan surullisen asian: eihän niitä muistoja ole tallella juuri lainkaan! Palaan kuitenkin tulevaisuudessa tähän asiaan, jos jossain vaiheessa löydän lapsuuskodista vanhoja tekeleitäni.
Sen sijaan minulla on tallella paljon piirustuksia. Niitä läpikäydessäni löysin myös muutamia varhaislapsuuden kynäilyjä.
Tässä on kolmivuotiaan Susannan näkemys raskaana olevasta naisesta. Kuka on tuo toinen tyyppi, siitä ei ole tietoa.
Arkistossani on varsin ikävä, ala-asteen mentävä aukko. Tämä kuudennella luokalla piirtämäni kuva uudesta kodistamme on ainoa tallessa oleva piirros siltä aikakaudelta. Epäilen, että kaikki siihen mennessä kuvaamataidon tunneilla piirretyt työt on tuhottu, kun muutimme uudelle paikkakunnalle. Se on todella harmillista, sillä muistan monia erittäin hyviä töitä vanhalta ala-asteelta. Siellä opettaja panosti kuvaamataitoon ja meillä oli kunnollista paperia ja laadukkaat vesivärit. Ja ne ainoat oikeat liidut.
Teini-iässä piirsin kai aika tyypillisiä teiniaiheita. Näitä söpöjä geishoja urakoin isot pinkat ja lisäksi piirsin nuoria naisia, joille suunnittelin vaatteita.
Tässä on oma huoneeni 90-luvun alussa. Sain itse sisustaa koko 4,5-neliöisen lukaalini.
Samainen huone vuotta myöhemmin, kun tyttömäiset taulut ja julisteet olivat vaihtuneet Guns N´Rosesiin. Kaipaan tuota pinnasohvaa. Sen kuuluisi asua nyt meidän kodissamme, mutta se on pantu päreiksi jo aikoja sitten.
Lukioaikoihin en piirtänytkään juuri muuta kuin Axl Rosen kuvia. Kyhäsin valopöydän pleksilevystä, jonka viritin tuolin selkänojan ja pöydän väliin. Alle laitoin lukulampun ja piirsin kuvat läpi lehdistä. Se oli hyvää anatomiatreeniä.
Opiskeluaikoina piirsin paljon jo pelkästään koulun takia, mutta myös harrastuksena. Kehityin ihan taitavaksi elävänmallinpiirtäjäksi.
Parikymppisen Susannan angsti näkyy varsin ilmeisenä monissa kuvissa.
Varsinkin lukuisat omakuvat opiskeluvuosien ajalta kertovat paljon senhetkisestä mielentilastani. Ei tarvita kovin kummoisia psykologintaitoja todetakseen, että olin hiukan hajalla.
Tämä häiriintynyt kuva on sieltä positiivisimmasta päästä.
Nykyisin piirrän enää näitä simppeleitä maskotteja Lunetelle...
... ja vielä simppelimpiä omakuvia sarjakuvapäiväkirjaani.
Ympyrä sulkeutuu, kun katsotaan tuota viimeisintä omakuvaani ja tätä nelivuotiaan Susannan näkemystä omasta itsestään.
Olen taantunut.
44 kommenttia:
Hieno kuvakollaasi, nämä ovat taatusti mukavia muistelupolkuja menneisyyteen.
Täytyy tunnustaa, että minäkin kuuluin teini-ikäisenä Gunnari-fanikaartiin :)
Taidokasta! Naurahdin viimeisen kuvan leijuville sienille :)
Olis ihanaa osata piirtää noin hyvin! Itse tykkään kyllä piirtää, mutta en ole siinä erityisen hyvä.Kun neiti oli vielä kotona, hänen kanssaan aina piirsimme välillä ja sitten vertailimme piirustuksia, ihan hyväntahtoisesti :)
Aivan mahtavia kuvia! Kahdessa viimeisessä on tosiaan jotain samaa, ehkä olet löytänyt takaisin henkiseen kotiisi? ;D Minä olen aina tykännyt piirtää ihmisiä, tilat sen sijaan... Pläh! Välillä harmittaa kun haluaisin hahmottaa kotona paremmin huoneita ja sisustussuunnitelmia, mutta niitten piirtäminen on minulle tuskaisaa. Sinulla se taito on, olen blogissasi ennenkin sitä ihastellut.
Siis hyvänen aika, miten tajuttoman hyvä piirtäjä olet! Voisitko pliis alkaa maalata ja piirtää myyntiin, ostaisin heti! :)
Minä en pysty yhtään kestämään sitä, millaiseksi nyky-Gunnarit on menneet. Axlin olisi pitänyt tajuta lopettaa ajoissa ja pysyä jumalolentona.
Minustakin ne ovat varsin hauska yksityiskohta.
Wau, sait muuten hden asiakkaan lisää, teen sulle tilauksen ens viikolla :-D
Kannattaa silti piirtää, vaikkei pitäisikään itseään "hyvänä". Sekin taito ruostuu tosi nopeasti, mikä on kyllä aika surullista. Mutta kaikkeen vaan ei riitä aika eikä energia.
Minusta on oikein ihanaa, että olen löytänyt henkisen kotini, mutta olisi ollut vielä parempaa löytää sinne ilman, että menettää piirustustaitonsa matkalla. :D
Minä kuvittelin joskus, että voisin ruveta arkkitehdiksi, kun olen ikänikaikkeni tykännyt piirtää myös pohjapiirustuksia. Mahtaisiko sellaiselle arkkitehdille olla kysyntää, joka piirtää vain söpöjä hirsimökkejä?
En! Vai haluatko ostaa tuollaisia pallopäitä, joita nykyisin piirrän? Minä ihan oikeasti en enää osaa piirtää. Kymmenen vuoden tauko on tehnyt tehtävänsä siinä asiassa.
Kiva juttu! Kiitos jo etukäteen.
Hauska tuo raskaana oleva nainen - ja mies vieressä lienee isä - kuula kallossaan? Hienoja töitä, kateeksi käy, kun itse en osaa piirtää YHTÄÄN MITÄÄN.
Saattaa olla isä. Aika tuima kaveri. Nämä ovat kahdella eri paperilla, tosin ihan selvästi samaan aikaan piirretty, mutta niiden välistä yhteyttä on tietysti vaikea enää selvittää. :)
Ihania piirustuksia! Kuulun siihen porukkaan, joka osaa piirtää vain tikku-ukkoja. Minäkin olin innokas "Gunnari" fani joskus aikoja sitten. Ikimuistoisena on jäänyt mieleen heidän Suomen konserttinsa jäähallilla. Oi nuoruusaikoja!!
Minä kävin Tukholamssa saakka stadionkeikalla. Se oli huikeaa, olin aivan lavan edessä. Söin palan pizzaa, jonka Axl heitti yleisöön. :D
Taitavaa, kuvaavaa ja herkkää! Ihanan analyysin kera : )
Öyyyyy.. :D
Tästä kuva-aikajanasta analysoin sen, että olet löytänyt onnen :)
Mie tykkään ihan valtavasti tuosta pellenenäkuvasta. En osaa ihan selittää sitä, mutta se liittyy siihen miten se on niin isosti liikkeessä, menossa. Ja lentävistä sienistä :D Monella saralla lahjakkailla (vai liittyykö se siihen, että pyrkii tekemään mahdollisimman hyvin kaiken mihin ryhtyy?) on valitettavasti myös dilemma sen suhteen, että välillä jostain on pakko luopua, niinkuin nyt vaikka tuosta piirtämisestä. Mutta mie löydän kyllä hurjasti kauneutta myös sarjakuvan yksinkertaisuudesta. Sitäpaitsi, mie luulen, että jos elämä jossain vaiheessa pyöräyttää sen taas eteesi, niin kehityt hyvin nopeasti taas taitavaksi.
MInä analysoiin ihan samoin. Oli oikeasti aika järkyttävää selata noita 15-18 vuotta vanhoja piirustuksia, joista niin hyvin näkyi se ahdistus. En tiennytkään olleeni sellainen kuvataiteellinen tunteiden tulkki .
Se voi olla niin. Eihän polkupyörällä ajamisenkaan taitoa kokonaan menetä, vaikkei ajaisi kymmeniin vuosiin. :)
Minäkin tykkään siitä pellenenäkuvasta teknisesti, sehän on hyvä maalaus. Mutta sen sisältämä ajatus ei ole niin kiva.
Tulkitsenko tuon nyt niin, että tässä kohtaa me ei ollakaan samalla taajuudella? :D
Kiitos Pilvi! :)
Taidan laittaa omaan blogiini myös lapsuudenpiirustuksiani. Käsitöitä ei nimittäin ole jäljellä. Kiitos ideasta. Näitä kuvia oli ilo katsella.
Osaisipa piirtää...!
Tuo pellenenäomakuva on kyllä kaunis ja herkkä. Ansaitsisi päästä seinälle!
Kivaa, että innostuit!
En taida kuitenkaan laittaa. Näistä vanhoista piirroksista nousi vähän ankeita muistoja mieleen, joten minusta on mukavampaa säilöä ne vintillä. :)
Hienoja ovat! Mun äiti säästää kaiken, ja uskollisesti käyttää (edelleen) kullanmurustensa kätten töitä: Raakalaudasta vinoon sahattuja joulukynttelikköjä, pullonkorkeista tehtyjä suomustusrautoja sun muita eittämättä taidokkaita käsitöitä. Nyt ajan henki tuntuu olevan joissakin tapauksissa sellainen, että lasten töitä ei välttämättä laiteta esille, koska ne eivät sovi sisustukseen.
Ihania, kiitos! Olet ollut aina kuvatataiteellisesti lahjakas, ja aina tiennytkin sen. Näkemisen tapa, tarkat havainnot, jotenkin saman kaltaisia pienestä lähtien!
Jos aiot ostaa kaipaamasi kaltaisen pinnasohvan niin Niskalta TT-realisoinnista saattaa löytyä kohtuuhintaan. Meidän sohvan ostin sieltä (ja paljon paljon muuta).
-Heidi-
En aio. Ei se mihinkään mahtuisi! :D
Ja se TT-realisointi on kauppa, jonne minun on viisainta olla kokonaan menemättä. Joko ostan sieltä jonkun huonekalun yhtään miettimättä tai sitten saan kamalan pakkosaadahimokohtauksen, ja lähden ihan masennuksissa pois. :P
Kyllä siinä varmaan jotain geeniperintöä on mukana. :)
Onneksi säästää!
Minä luulen, että minunkin olisi vaikeaa laittaa esille lasten töitä, elleivät ne olisi ihan törkeän hyviä. Mutta tosiaan kaikenmaailman pääsiäisaskartelut olisivat kyllä aika kauhea ajatus... paitsi että jos niitä omia lapsia olisi, niin ajattelisin varmaan ihan toisin. :)
Ihana postaus! Hyvä taantuma :)
Itselläni ei ole tallessa _mitään_. Perheemme muutti useita kertoja, samoin itse ennen maalaistumistani. Harmi, ettei omassa lapsuudessa ollut digikameroita, olisi varmasti enemmän edes kuvina tallessa käsitöitä ja piirustuksia.
Mun tulee käytyä siellä TT-realisoinnissa (elikäs "Tarvaisella") vähän turhankin usein. Eilen just kiikuttivat ruokapöydän ja kaksi lipastoa... Taitaa olla jo seittemän heiltä ostettua lipastoa/senkkiä huushollissa. Isäntä ei oo ees nähny näitä eilen tulleita vielä. Saas nähdä kuin käy kun näkee. Välillä se mopo vaan karkailee...
-Heidi
Kiva idea! Taijampa matkia sinnuu ja laittaa oman nuoruuven piirustukset- näyttelyn blogiini. Miulla on tallessa niitä melkonen pino varaston hyllyllä. Nuorena tuli vielä piirreltyä paljonkin ja omastakin päästä. Nykyään en osaa kuin mallista piirtää, useimmiten koiria.
Tuun sitten vinkkaamaan, tuutko kattomaan?
Minäkin yritin tutkia myös lapsuuden valokuvat, sillä ajattelin, että pakkohan niissä on vilahdella jotain omatekemiä nukkeja tai vaatteita ainakin. Mutta ei!
Tuollaisiia paikoissa mopo kyllä hyvin helposti karkaa! Toivottavasti isäntä tyykkäsi kalusteista! :D
Mahtavaa, tottakai tulen katsomaan!
Juu, onneksi tykkäsi :) Keltainen, pyöreä keittiön pöytä oli hänen mielestään jopa entistä parempi ja muutkin ostokset saivat hyväksynnän :)
Hei multa meni melkein tää ohi! Onpas ihania! Nyt tekis itekin mieli kaivaa näitä piirustuksiakin esiin :D Sä oot kyllä ollut aina tosi taitava. Mulla on ollut tosi hienoja piirustuksia alle ala-asteikäisenä, mutta sitten kehitys on näemmä hidastunut, ellei jopa pysähtynyt, heh heh. Pitäis uskaltautua taas tarttua kynään, kai sitä voisi vielä aikuisenkin kehittyä??
Kiitos Susanna muisteloista :)
Kiitos itsellesi inspiraatiosta tähän postaukseen!
Kynä käteen vaan. Varmasti voi kehittyä, vaikka olisi kuinka jämähtänyt. Jossain aivojen uumenissa se taito odottaa herättelyä.
Oi ja voi, mä muistan nuo liidut! Että joskus onkin ollut aikoja, jolloin koulu on panostanut materiaaleihin. :)
Lähetä kommentti