lauantai 7. elokuuta 2010

Tyynyvimma


Viikon päästä on Pietarilaiset Markkinat, jonne halusin mukaan jotain uutta. Ompelin punaisia tyynynpäällisiä. Perustin ompelupisteen taas pihalle, koska nämä ilmat ovat olleet niin ihania ja koska ahtaassa väliaikaiskodissamme minulla on kerrassaan pikkuruinen ompelupöytä. Mielestäni tyynynpäällisistä tuli kivoja, mutta mahtavatko olla liian romanttisia pitseineen kaikkineen - se jääköön nähtäväksi. Tyynynpäälliset ovat jo tarjolla Verkkopuodissani.

Tyynyjen parissa olen touhuillut myös vapaa-aikana. Isoäidin neliöt ovat malliesimerkki siitä, miten minäkin soljun muotijuttujen perässä. Sisustuslehdet ja blogit ovat olleet tulvillaan isoäidin neliöitä. Kun hoksasin niitä ensimmäisiä kertoja, reaktioni oli: "Isoäidin neliöitä - mitä ihmettä?!" Seuraavaksi huomasin ajattelevani: "Isoäidin neliöitä - miten nättiä!" Ja kun tarpeeksi neliöitä oli vilkkunut silmissäni, olin jo valmis: "Isoäidin neliöitä - pakko saada!"

Niinpä sitten muutaman viikon asiaa kypsyteltyäni ostin lankaa ja virkkuukoukun. Vaikken ole virkannut mitään ainakaan kymmeneen vuoteen, olivat silmukat jossain selkärankani sopukoissa, sillä neliöt syntyivät kuin itsestään ilman ohjeita tai miettimistä. Suunnitelmissani on tehdä monta isoa tyynyä, jotka pääsevät uudessa kodissamme olohuoneen vähemmän kauniille puusohvalle.

5 kommenttia:

tuksu kirjoitti...

Ei siitä mihinkään pääse, nuo Isoäidin neliöt ovat kauniita!
Mä virkkasin noita 60-70-luvulla...ja nyt taas :) keinutuoliin "maton" viimeisimmäksi.
Tyyny on sievä!
Mukavaa viikonloppua :)
tuksu

Saila kirjoitti...

Voi että, arvaan että nuo tyynyt ovat hyvinkin suosittuja, pitseineen kaikkineen!
Isoäidin neliö - totta tosiaan! JOskus nuorempana noita virkkasin, ja nehän valmistuvat vauhdilla ja värejä saa vaihdella mielen mukaan, langan paksuuden vaihtaminen tekee töistä ihan eri luonteisia... taidanpa minäkin...
ps. minulla on isoäitini Elsan vanhoja virkkuukoukkuja, pienin on kokoa 14. Luulisi että se on suuri, mutta sepä vasta pienenpieni onkin, koukkuosa mahtuu yhteen millimetriin eikä ole edes niin iso. Miten sillä virkataan?! Suurennuslasin kanssa??? Voisi mennä yhteen neliöönkin aika kauan, mutta pakkohan noita pitsikoukkuja on joskus kokeilla. Voisi tehdä nukkekodin sängynpeitteen... (aika ihku idea)

Eliisa kirjoitti...

Pitkästä aikaa täällä vierailulla (tai tulin ed. blogin kautta ;). Onnea vaan syksyyn, muuttoon, remontteihin jne. Jään seuraamaan. - Kadehdin rohkeuttasi käyttää värejä - itsekin tykkään tosi paljon väreistä, mutta huomaan oman kodin olevan tosi tylsä :) Kompromisseja parisuhteessa - siitähän saisi hyvän bloginimen.......

Isoäidin neliöt - joo, muistan että inhosin niitä aikanaan. Reaktiosi kuulosti tutulta. Mikä ihme on, että joku joka on ihan ällöä, alkaakin sitten kummasti taas kiinnostaa. Jaon oikeastaan ihan kova sana :) Noita neliöitä on tosiaan helppo eli terapeuttista tehdä.

Susanna kirjoitti...

Virkkaaminen on ollut oikein mainiota, tosin aika maanista, kun on "pakko"saada valmista. Yhden tyynyn laput kasassa, toinen tyyny puolessavälissä. Vielä kymmeniä tarvitaan...

Saila, minäkin löysin sellaisen minipienen koukun erään vanhan kirjoituspöytäni laatikosta. Se on aika ruosteinen, mutta niin suloinen. SIllä voisi tehdä isoäidin neliöitä nukkekotiin - olen sellaisenkin ihmeen jonkun nukkekoti-ihmisen blogissa joskus nähnyt!

Eliisa, hyvä että pääsit tännekin blogiin perille. Tervetuloa! Toivottavasti jäät seuraamaan asemamme muuttumista värikkääksi kodiksi.

Liisa T. kirjoitti...

Olen näköjään sadas lukija. :) Tosi ihana tämä blogisi, löysin sen sattumalta. Täällä huokuu samanlaiset kiinnostuksenkohteet kuin itsellänikin. Maalaismaisemat, vanhasta uutta jne. Isoäidin neliöiden kohdalla olen itse huomannut saman, ensireaktio oli että miks kukaan virkkais niitä, mutta nykyään rakastan niitä! :) On varmaan lukemattomat mahdollisuudet yhdistellä värejä ja lankoja ihaniksi lopputuloksiksi.