Viimeinen kuukausi on sujunut mukavasti, kun kevät puskee eteenpäin. Tuttuun tapaan olen saanut taas omaa rakasta energiaani takaisin, mutta tällä kertaa se ei olekaan kohdistunut kodin sisustukseen, kuten normaalisti. Kotini nimittäin todellakin tyydyttää minua ensimmäistä kertaa ikinä! Mikään ei vituta, mikään ei ole kompromissi.
Näin ollen olen siis kohdistanut iloenergiaani ihan muuhun suuntaan. Eilen nikkaroin elämäni ensimmäiset linnunpöntöt. Käytin talojen ulkoseinäremontista ylijääneitä paneeleita ja olin lopputulokseen ihan tyytyväinen, kunnes luin Birdlifen sivuilta, että linnut ovatkin ilmeisesti tosi nirsoja ja millimetrit merkitsevät.
Minun pönttöni eivät mitoiltaan ja suhteiltaan siis kelpaisi niistä kenellekään. Onkin kiinnostavaa nähdä, saammeko lainkaan asukkaita näihin vääränlaisiin koteihin. Birdlifen kvanttimekaniikka kyllä ihmetyttää. Linnuthan minun mielestäni tekevät pesiään mitä hassuimpiin paikkoihin, eivätkä mittaile millejä lentoaukoista. Raahessakin eräs västäräkki perusti kotinsa ja perheensä opiskelukaverini auton moottoriin.
Koska maa on jo ihanasti sulanut jopa minun pihaltani, olen päässyt aloittamaan pihatöitä. Tai joutunut aloittamaan olisi ehkä parempi ilmaus. En nimittäin oikeasti yhtään nauti lapioimisesta ja kaivamisesta saati sitten minkään elollisen hengissä pitämisestä. Mutta nyt on pakko, ja olen iloinen, että pääsin jo näin varhain keväällä homman kimppuun.
Viime kesänä käänsimme kuistini portaat kuistin toiselle sivulle ja sama tehdään taloyhtiössä vielä muillekin asunnoille. Portaille tulee kyllä hintaa, vaikka kuinka talkoilla tehdään. Rakennuslupa kun pitää hankkia näinkin pieneen touhuun. Mutta kannattaa se silti maksaa, sillä näin on turvallisempaa, kun lumet ja jäät eivät enää romahda suoraan ovesta kulkevan päälle.
Nyt sitten minun on siirrettävä myös polku, jonka olen aiempina kesinä suurella työllä ja vaivalla tehnyt mutapihani halki.
Talon nurkalla kasvava koivu saa aikaan sen, ettei nurmikko kasva tässä oikein mitenkään. Olen sen takia laatoittanut ison alueen ja koittanut kasvattaa nurmikkoa edes kauemmas koivusta. Aika huonolla menestyksellä kuitenkin, sillä maaperä on savea ja hiekkaa ja siinä on vain minikerros multaa päällä. Nurmikko tarvitsisi paljon suuremman kerroksen multaa. Mutta ehkä pikkuhiljaa onnistun? Ehkä sitten 16 vuoden päästä, kun pääsen eläkkeelle ja myyn kotini ja muutan asuntoautoon, piha näyttää jo kivalta.
6 kommenttia:
Hih! Ihana lukea pihapuuhistasi. Pönttöjä ja lintuja on niin monenlaisia, että luulisi niiden jollekulle kelpaavan. Minulla on kyllä pari pönttöä, jotka eivät ole kelvanneet kenellekään ikinä, mutta ne lienevät tehtykin sitten vain koristeeksi.
Kevät!! 🩷 Niin lämmittää lukea sun hyvästä fiiliksestä!! 🩷🩷🩷
En tiedä pääsisinkö mä IKINÄ siihen tilaan, että koti olisi täydellisesti miellyttävä, mutta katson nykyään aika paljon sormien läpi ja viihdyn kuitenkin.
Vink siihen nurmettomaan pihamaahan; kaada siihen piimää. Niin mun puutarhuriäiti teki, jos se halusi jonnekin sammalta. Ja sammalhan on hyvä vaihtoehto, jos ruoho ei kasva, vai mitä? Sitä ei ainakaan tarvii leikata. En tosin ole ihan saletti miten se kestää tepastelua. 🤔
Arvaan jo, miten kelvottomaksi tulenkaan itseni tuntemaan, jos pöntöt eivät kelpaa! 😬
No sammalta minä kaikkein mieluiten siihen ottaisinkin. Entisessä kodissa oli pimeä pohjoisenpuoleinen nurkkaus, johon yritin sammalta piimän kera juurtuttaa, mutta kymmenessä vuodessa mitään ei tapahtunut.
NYT siinä kasvaa ihana paksu sammal! 😆
Kyllä niihin pönttöihin joku tiensä löytää :) mökillä västäräkki teki pesän alassuin käännetyn soutuveneen penkille. Harmaasieppo teki piharakennuksen ovikranssiin. Sen jouduin siirtämään sivummalle. Löysi pesänsä kun päivän haki. - Luulisin tinttien ja kirjosieppojen olevan vähään tyytyväisiä. Eivät ne lentoaukkoja mittaile ainakaan sentilleen. - terkuin pienen pihan Tuija
Näin minäkin kuvittelisin!
Lähetä kommentti