No, minä en sitten tosiaankaan onnistunut tekemään unelmieni teekuppia, vaikka siihen lopulta olisikin ollut mahdollisuus. Yritin sekä levytekniikalla että makkaratekniikalla ja kummallakin kerralla käsissäni syntyi joku outo vati. Toisen tuhosin ja toisen jätin polttoon, vaikka inhoan sitä. Hassua, miten vaikeaa savea on hallita. Tuntuu, että se hallitsee minua.
Sen sijaan sain tehtyä unelmieni jälkiruokakulhon sekä unelmieni lautasen. Ne ovat ihan törkeästi suora kopio joskus viime talvena Prismassa näkemistäni kukka-astioista. Minä niin himoitsin kirkkaankeltaisia lautasia, mutta niillä taisi olla hintaa 12 euroa, niin en raaskinut ostaa.
Sinänsä huvittavaa, että kun tällä kurssilla savi maksoi 22 euroa, niin ihan yhtä kalliiksi nämä tekeleet tulivat kuitenkin. Kurssin sain ilmaiseksi, sillä työttömät saavat osallistua ilmaiseksi kerran vuodessa yhdelle opiston kurssille, mikäli sillä kurssilla ei ole jo toista ilmaistyötöntä.
Savea jäi tosi paljon yli, mikä on harmillista. Haluaisin tehdä kotona rauhassa kupin, nyt kun minä vähän jo tajuan, mikä on minulle mahdollista ja mikä ei. Mutta en saa sitä sitten poltettua enkä lasitettua missään.
ADHD-ystäväni kysyi, oliko tällainen jokailtainen intensiivikurssi tosi kuormittavaa. Minulle kyllä sopii paremmin tällainen lyhyt ja tiivis rykäisy kuin koko vuoden sitoutuminen yhteen iltaan viikossa. Mutta kyllä kuormitti. Ensimmäinen tunti ja tämä viimeinen olivat sillä lailla rauhallisia, että sain nukuttua seuraavan yön, mutta ne kaksi kurssikertaa siinä välissä olivat niin tohisevia ja kiireisen tuntuisia, että en nukkunut lainkaan niiden jälkeen. Sen vähän, mitä nukuin, näin painajaisia savesta. Ja sain tietysti huuliherpeksenkin. Nyt rauhoittuu viikoksi, kun tekeleemme kuivuvat ja opettaja tekee raakapolton. Sitten käymme vielä lasittamassa teoksemme.
Veikkaan, että Elvansesta oli nyt suuri apu näinä kurssipäivinä, sillä osasin tehdä päivän aikana muita juttuja, enkä vain jäänyt odotusjumituksen tilaan. Tein aamupäivät töitä ja iltapäivät rakentelin Helmutia. Aivan tyynesti, ilman panikointia siitä, että kohtapitäälähteäkohtapitäälähteä.
Mitään supervoimia en silti saanut, sillä ruokahuolto tökki kunnolla näiden päivien aikana. En kertakaikkiaan pystynyt ajattelemaan kaupassa käyntiä tai kauppalistoja. Nyt ei ole pakastimessa enää mitään jemmassa. Tämän päivän lounas taitaa sitten olla munakas.
6 kommenttia:
Munakas on aivan kelpo lounas ja nuo lautaset todella ihanat. Toivottavasti vielä ihanammat lasituksen jälkeen. - terkuin pienen pihan Tuija
Ihanat lautaset! Ja varmasti paremmat kuin kaupasta ostetut, nuo on itse tehty.
Munakas onkin minulle ihan peruslounas aina Helmutin kanssa reissatessa. Kotosalla tosi harvoin teen.
Juu, kyllä omat kädet aina pienen kiinalaisen käden voittaa.
Olen tenavasta asit haaveillut savitöistä. Ja koska meillä täällä pellot eivät ole multaa, vaan sinistä savea, kävin tietysti sitä hakemassa lapsena ja talon takana sitten kyhäsin yhtä ja toista ja asettelin tekeleitäni aurinkoon laudan päälle kuivumaan. Olin itse kovin ihastunut tekeleisiini, ja hain äidin sisältä katsomaan tuotoksiani. "On se nyt sitten yhtä taiteentekoa" tuhahti äiti ja meni takaisin sisälle. Vähän laski intoani... Lasinpuhallus on toinen, jota olen aina ajatellut lämmöllä, mutta koskaan en ole päässyt asiaa kokeilemaan. Muita taidehommia olen tehnyt ja todennut, että leipä olisi aika kovassa, jos niillä pitäisi itseään elättää.
Auts. Äidiltä tyypillinen sen ajan ahkeran duunarin kommentti!
Lähetä kommentti