Puli puli

En ole ollenkaan muistanut edes Instagramissa rehennellä sillä, että minustakin on tullut avantouimari, vaikka kaikki muut avantotyypit tapaavat siellä mainostaa rohkeuttaan. 

Kun aloin käydä Vuoksen Kriisikeskuksessa purkamassa parisuhdeahdistustani, sain neuvon ottaa tavaksi pulahtaa Vuokseen joka kerta, kun käyn uimahallissa vesijumpalla. Meidän ihanassa uimahallissamme nimittäin on avantouintimahdollisuus. Vaikka olen todella paljon kaivannut avantoa, minun on ollut mahdotonta käydä pulahtamassa, koska kävelymatka saunasta allashallin poikki ja pitkää kylmää tuubia pitkin joen rantaan on jo pannut minut sen verran viluiseksi, ettei ole houkutellut edes yrittää. 

Mutta kun mielenterveysammattilainen suorastaan käski, niin minä päätin totella. Vaikka sitten väkisin.

Ja tosiaan, joka tiistaisella vesijumputuksellani olenkin sen jälkeen käynyt avannossa ainakin kerran ja yleensä kahdesti. Nyt minä en enää edes kiljahtele ja hyperventiloi veteen laskeutuessani, vaan hengitän rauhassa ja pysyn aloillani vedessä jo useamman sekunnin. Kun olen ollut siellä hetken, painan myös pääni pinnan alle, vaikka sellaista ei kai kukaan suosittele. Mutta minä en kestä sitä epäsymmetriaa, kun muu kroppa on kylmä, mutta pää lämmin. Ja sitäpaitsi se tunne, kun aivot jäätyvät ja koko päätä koskee helvetisti, on se paras vaihe. Silloin eivät henkiset ahdistukset vaivaa pätkääkään!

Olen harmitellut sitä, ettei minulla ole varaa käydä uimahallissa kahdesti viikossa. Olen siis vain olettanut, että pitkäaikaistyöttömille myönnettävä 10 kerran uimahallilippu kattaa yhden uinnin viikossa. Se onkin ollut pelkkää omaa kuvitelmaani, sillä nyt kun tajusin kysyä asiasta, kuulin, että yhden lipun pitääkin riittää vain yhteen kuukauteen! 

Nyt alan käydä jumppaamassa kaksi kertaa viikossa. Koko onnettoman matalapainetalven kangistama ja kivullistama kehoni suorastaan huutaa tiuhempaa jumppaamista. Kun kolme kuukautta on ollut pelkkää synkkyyttä, vuoroin pääkallojäätikköä ja vesisadetta, niin en ole juuri lainkaan käynyt kävelyillä. Minulla on 15 kiloa enemmän painoa kuin minkä tunnen siedettäväksi. Tuollainen määrä ylimääräistä rasvaa on saanut aikaan sen, että käveleminen on vaivalloista ja tuntuu todella pahalta. 

Kaikki takkinikin kiristävät vatsan seudulta, mikä vielä pahentaa entisestäänkin asiaa. Minusta ei kuitenkaan nyt ole laihduttamaan. Ei ole tarpeeksi motivaatiota altistaa itseäni vielä sillekin taistelulle, sillä kokemuksesta tiedän, että ainoa toimiva keino minulle on merkata kaikki syömiseni Sulamoon. En pysty silloin keskittymään mihinkään muuhun kuin ruokailuun, enkä minä nyt jaksa omistautua sellaiselle.

On siis hoidettava fyysistä kipua uima-altaassa ja tyydyttävä olemaan ylipainoinen. Vedessä liikkuminen on minulle miellyttävää. Oikeastaan ihan kaikki muu liikunta on nykyisin epämiellyttävää. Lisäksi rakastan sitä väsymystä, jonka sauna - avanto - vesijumppa - avanto - sauna -yhdistelmä saa aikaan.

Uimahallista on muodostunut minulle melkein toinen koti. Rakastan sitä kaikkinensa. Yleensä siellä ei ole liikaa tungosta (paitsi joulun jälkeisinä viikkoina) ja se on todella kaunis. On ihanaa jumpata katsellen valtavasta kaari-ikkunasta puita ja taivasta. 

Kaupungin epäselvät suunnitelmat uimahallin kohtalosta ovat yksi asia, joka ahdistaa minua tavattomasti. En tiedä, mikä rakennuksessa on pielessä, mutta ilmeisesti sen huolto on laiminlyöty kuten täällä päin tapana on. Suojellut rakennukset jätetään tarkoituksella kunnostamatta, jotta ne voidaan lopulta sitten korjauskelvottomina purkaa pois. Pelkään niin kovasti, että uimahallille käy samoin. Jotain epäselvää liittyy kaupungin ja kylpylän suhteeseen ja aika-ajoin on mediassa tietoa siitä, että uimahalli haluttaisiin purkaa kokonaan pois ja usuttaa kaupunkilaiset kylpylään uimaan. Se on aivan mielivammainen idea ja täällä kerättiin jo adressikin uimahallin puolesta. Toistaiseksi uimahalli säilyi, mutta miten käy tulevaisuudessa, sitä ei ehkä kukaan tiedä.

Ja kun suru uimahallin mahdollisesta menettämisestä iskee, minä yritän muistuttaa itseäni kriisikeskuksen naisen piirtämästä kaaviosta. 

Uloimman kehän asioita ei kertakaikkiaan saa päästää edes mieleen. Niiden pohtiminen saa aikaan pelkkää pahaa oloa. Tämän takia minun ei kannata lukea uutisia. Keskimmäisen kehän asioita voi ajatella silloin tällöin hiukan. Vaikkapa uimahallin purkamista voi ajatella hetken, allekirjoittaa adressin ja lähettää kaupunginjohtajalle sähköpostia. Sitten sitä ei saa ajatella yhtään enempää. Keskimmäisen kehän asioihin sen sijaan kannattaa paneutua. Kannattaa myös huomata, voinko ihan todella vaikuttaa tiettyyn asiaan, vai onko siinä vain kyse omasta kontrolloinnin tarpeestani.