Lannistavaa todellisuutta

En tietenkään nuku öisin, kun nyt toimeentulotukipäätöksen jälkeen olen päässyt lopultakin tekemään laskelmia siitä, mikä todellinen taloustilanteeni olisi eri vaihtoehdoilla. On valittava paskoista se vähiten paska. Menojani en saa puristettua alle tuhanteen euroon kuussa, ja sekin tarkoittaa jo sitä, etten todellakaan tee enää mitään kivaa, mikä maksaa rahaa. Onneksi koti on sillä lailla valmis, ettei tänne tarvitse ostaa enää mitään. Pärjään ilman lattialistoja varmasti loppuelämäni, kuten olen jo pärjännyt nämä 4,5 vuottakin.

Nyt minä ymmärrän, mihin hallituksen ajatus tukien riistämisestä perustuu. Se perustuu siihen, että kuvitellaan, että ihmiselle tärkeintä elämässä on työ ja raha, ja että kaikki pystyvät työtä tekemään. Kokoaikaisessa palkkatyössä minä todellakin "pärjäisin" parhaiten eli minulle jäisi vähän ylimääräistä rahaa harrastaa. En siltikään eläisi mitenkään hyvin, koska tuon parin ekstrasatasen vuoksi menettäisin elämänhaluni kokonaan. En ihan hirveästi ole kokoaikatyötä elämässäni tehnyt, mutta aina kun olen, se on päättynyt täydelliseen luhistumiseen. 

Ihan tosiasiassa minulla ei ole mitään hajua nykyajan palkoista, mutta tein laskelman taannoisen Postin tuntipalkkani mukaan. Isommalla tuntipalkalla riittäisi tietysti vähemmät työtunnit. Eli tarvitsisin nollatuntisopparin, josta maksetaan ainakin 20 euroa tunti, jotta voisin edes kuvitella selviytyväni työstäni. Universumi? Onnistuisiko, vaikkei minulla ole pätevyyttä mihinkään?

Nykyinen tilanteeni, joka on ollut minulle tähän asti aivan optimaalinen, näyttää tästedes siltä, että pysyn kyllä hengissä. Yrityksen kautta voin jatkossakin tehdä työtä, mutta se ei ole taloudellisesti mitenkään tarpeellista tai kannattavaa tai mitä nyt tahansa. 

Tässä kohtaa minulle saa vapaasti koko maailma huutaa, että olen työtävieroksuva sosiaalipummi, kun totean, että mielummin otan ilmaiset rahat ja juoksen, kuin teen työtä, josta en hyödy. Yleisesti ottaen minua silti oksettaa koko toimeentulotuen hakeminen. Minusta on nöyryyttävää lähetellä laskujani ja tiliotteitani kyylättäväksi, mutta jos minun on pakko se tehdä, niin ainakin haluan päästä hommasta mahdollisimman helpolla.

Helmutin kuoleman sattuessa minulle jäisi jopa 130 euroa ekstraa kuukaudessa tehdä jotain kivaa - kunhan en vain yrittäisi säästä sitä rahaa, koska säästäminen on köyhältä kielletty. Olen aina ihmetellyt, miten työttömillä on varaa juoda kaljaa ja polttaa tupakkaa. Tuolla hupirahalla sitten vissiin.

Odotan nyt, että saisin ajan TYP:iin ja voisin jutella mahdollisista työvoimapoliittisista toimenpiteistä, joilla voisin saada 9 euroa päivässä tuhoamatta mielenterveyttäni. Orjatyökorvaus kun ei vähennä tukia ja satanenkin kuussa olisi jo iso apu.

Olen tutkinut myös muunlaisia vaihtoehtoja. Yritän löytää kotiini vuokralaisen kesän ajaksi. Voin itse mainiosti asua Helmutissa toukokuun alusta elokuun loppuun saakka. Jos kesävuokralainen maksaisi asumiskuluni, minun ei tarvitsisi hakea lainkaan toimeentulotukea ja saisin ihan kokonaan pitää yrittämällä ansaitsemani rahat. 

Toimeentulotuen ulottumattomissa minulla olisi vapaus kulkea missä lystään. Haluaisin niin mielelläni viettää kesän Helmutin kanssa seikkaillen. Sellainen vapaus merkitsee minulle paljon enemmän kuin mikään raha.

Saakohan kirjastoon kuskata pöytäkoneen ja tuikata töpselin seinään vai joudunko tässäkin kohtaa kinuamaan Suloa pelastajakseni silloin, kun minulla on töitä?

Soittelin myös paikalliseen osuuskuntaan ja kyselin heidän käytäntöjään. Minähän tein töitä osuuskunnan kautta jo ennen yrittäjäksi ryhtymistäni ja se oli ihan ok vaihtoehto. Vaikka työnteko käytännössä onkin ihan samaa kuin yrittäjänä, laskutus menee osuuskunnan kautta ja raha tulee minun tililleni palkkana. Tämä vaihtoehto osoittautui kuitenkin rahallisesti kaikkein surkeimmaksi. Olisin yhä toimeentulotuen varassa eli en varsinaisesti hyötyisi työstäni senkään vertaa kuin yrittäjänä. Paitsi, että "palkollisena" minulle kertyisi vähän eläkettä. Ja että minulla olisi edes teoreettinen mahdollisuus tienata yli 600 euroa ja päästä eroon toimeentulotuesta. (Se tosin vaatisi vähintään 1200 euron laskutusta kuukausittain, mikä tarkoittaisi noin kolme kertaa enemmän töitä kuin tähän asti olen onnistunut tekemään.)

Jos Kela kuitenkin jossain vaiheessa vaatii minua lopettamaan yritykseni tai jos saan niin paljon töitä, että YEL-raja uhkaa täyttyä, liityn varmasti osuuskuntaan. Tässä vaiheessa en vielä uskalla sitä päätöstä tehdä, vaan tarvitsen lisää aikaa sulatella tätä mahdollisuutta.

Olen ihan oikeasti todella lannistunut. Tämä yhteiskunnan suunnalta viime vuosina tullut ahtaalle ajaminen on saanut minut tuntemaan itseni todella mitättömäksi ja turhaksi. Olen pelkästään haitta tässä maassa. Minusta on hirveää, että saan itseni kiinni tällaisesta ajattelusta, kun kuitenkin juuri päinvastoin minusta ihmisen arvo ei ole työ! 

Voi että olenkin saanut elää pumpulissa melkein koko aikuiselämäni. Olen saanut muokata elämästäni sellaisen, että jaksan sitä ja joskus jopa nautin siitä. Olen ollut todella onnekas, ja olen näistä menneistä vuosista kiitollinen yhteiskunnalle. Saavutetusta hyvästä luopuminenhan on yhtä helvettiä. Mutta maailma on nyt diktaattorien ja oikeistolaisten narsistikapitalistien hallussa. Täällä pärjäävät ne, jotka polkevat toiset maahan päämääränään rikastuminen ja luonnon tuhoaminen. Vain fyysisesti terveet ja mieleltään kunnianhimoiset öykkärit ovat toivottuja asukkaita.

Ihmiset eivät todellakaan ansaitse tätä planeettaa. Minun suurin toiveeni on, että tulisi komeetta ja tappaisi koko ihmiskunnan kertaheitolla. Luin vastikään romaanin, joka päättyi sellaiseen tilanteeseen, ja minut valtasi onnellisuuden tunne. Suljin kirjan ja nukahdin tyytyväisenä. Maailmassa kaikki hyvin.