tiistai 11. helmikuuta 2025

Kannustinloukkuja

Vaikka minä aivan hyvin tiedän, että mielialalleni olisi parempi olla kokonaan ulkoilematta kuin ulkoilla matalapaineella, minä silti aina unohdan sen. Lähdin eilen kävellen kaverin luo iltakylään, koska Helmutin dieseliä pitää säästää neuroottisesti. Oli harmaata ja ankeaa, niinkuin on ollut kohta neljä kuukautta, ja minua väsytti valtavasti. Paarustin eteenpäin ja kuten kävellessä aina tapahtuu, aivoille vapautuu tilaa pyörittää ajatuksia supersuhinalla. Sen takia en ymmärrä ollenkaan niitä neuvoja, että käveleminen rauhoittaisi mieltä. Ei rauhoita. Käveleminen on monotonista toimintaa, joka ei vaadi keskittymistä ja juuri silloin aivoilla on tilaa mennä ylikierroksille.

Kun maailma on harmaa ja ruma ja pilvet painavat niskassa, aivoni täyttyvät tuhoajatuksista. Aurinkoisella säällä kävellessä aivot sen sijaan täyttyvät positiivisista asioista. Tämän takia en myöskään ymmärrä niitä älyttömiä neuvoja, että ulkoilu piristää aina ja että sää on vain pukeutumiskysymys. Paskanmarjat. Tuon muutaman kilometrin matkan aikana olin jo itku kurkussa kaikesta siitä, mikä päässäni ehti kävellessä velloa.

Onneksi kaverini lapset ovat supersuloisia ja minun epätoivoni jäi yleisen ilonpidon alle. Kivan illan jälkeen selvisin paluumatkastakin melkein kotiin asti, ennenkuin tuhoajatukset pääsivät voitolle.

Kaikkien entisten uhkien lisäksi sain eilen uuden uhan päähäni. Kaupunki on nimittäin päättänyt kaavoittaa meidän lähimetsämme ja Saimaan rannan asuinalueeksi. Aivan meidän kylämme vierestä avautuu kaunis metsä, joka vaikka onkin pieni, tarjoaa lukemattomien polkujensa ansiosta vaihtelevia kävely- ja maastopyöräilyreittejä. Tuo metsä ja varsinkin sen rantapolut ovat yksi asia, jonka takia rakastan asua täällä. 

Menin tästä uutisesta aivan pois tolaltani, sillä tuota suunnitelmaa on väläytelty pitkään, mutta jossain vaiheessa se jo kumottiin. Ja nyt se yhtäkkiä on taas kaivettu naftaliinista. Tämä kaupunki on täynnä tyhjiä taloja ja asuntoja. Mihin tarvitsemme uutta aluetta, joka tuhoaisi hienoa luontoa? Keksin syyksi vain sen, että kaupungin päättäjissä on niitä, jotka hikiväkisin haluavat päästä asumaan Saimaan rantaan. Ehkä siellä kuvitellaan, että rantatontit houkuttavat tänne pilvin pimein rikkaita veronmaksajia?

Minusta Imatran hieno puoli on se, että vaikka tehtaat ovatkin nielleet kilometreittäin rantaviivaa, kaikki muu Saimaan ranta-alue täällä on rakentamatonta. Meillä oikeasti on ihanaa virkistysmetsää rantoineen kaikkien nautittavana, toisin kuin valtaosassa muita kaupunkeja, joissa rannat pyhitetään rikkaiden huviloille. 

Tuntuu, että kaikki, mikä minulle on tärkeää ja saavutettua, on nyt uhanalaista.

Tänään kuitenkin yksi uhka helpotti, kun sain toimeentulotukipäätöksen. Jostain ihmeen syystä ei yläkerran asunto, kannattamaton yritys eikä Helmut olleetkaan mitään esteitä toimeentulotuen saamiselle. Saan siis helmikuulle 38 euroa toimeentulotukea ja maksusitoumuksen apteekkiin. Voihan huojennus!

Olen vähän pihalla noista Kelan kiemuroista. En esimerkiksi tajua, miten ratkaisen sen, että minun pitäisi pystyä säästämään jotenkin 50 euroa kuukaudessa Helmutin ajoneuvoveroa varten, joka laskutetaan muutaman kerran vuodessa. Tilillä lepäävä säästö nimittäin katsotaan omaisuudeksi, ja se vähentää toimeentulotukea. Laitoin siitä kysymyksen Kelalle ja odotan mielenkiinnolla vastausta. En keksi muuta kuin sen, että "lainaan" Sulolle viisikymppiä kuussa ja hän sitten ”maksaa takaisin” hoitamalla Helmutin verot. Eihän tässä ole mitään järkeä! 

Siinäkään ei ole mitään järkeä, että aiemmin minulla oli halu tehdä graafisia töitä ja tienata. Nyt kun teen näitä laskelmia, niin aina 600 euroon saakka kaikki tienestini vähentävät täysimääräisesti tukea. Se on ihan ymmärrettävää, koska toimeentulotukihan on viimesijainen apu. Mutta käytännössä minulla ei ole mitään motivaatiota enää tehdä kalentereita tai yrittää löytää uusia asiakkaita. Motivaatiota minulla riittää vain siihen, etten sano "ei" vanhoille asiakkaille. Vaikka en siis tietenkään ansaitse mitään tekemällä töitä, joudun urakoimaan Kelalle selvityksiä jokaisesta laskutuksesta. Enkä minä edes ole näiden viime vuosien aikana tienannut keskimäärin tuota 600 euroakaan yritystuloa kuukaudessa. 

Kiitos Orpon, Purran ja kumppaneiden, löydän nyt itseni ihan oikeasta KANNUSTINLOUKUSTA! Ne paskiaiset! Kauheasti vaahtoavat, että kannustinloukut poistetaan näillä leikkauksilla, mutta tosiasiassahan he itse loivat sellaisen!

Osa-aikatyössä ei ole enää mitään mieltä. Lisäksi silmiini sattui uutinen, että osa-aikatyöläisten työnhakuvelvoite nostetaan neljään työpaikkaan kuukaudessa. Samat velvollisuudet kuin täystyöttömällä, mutta ei mitään hyötyjä! Kuinka pässejä ne hallitustyypit oikeasti ovat? Miten me työkyvyttömät oikeasti yhtäkkiä a) kykenisimme täysipäiväiseen työhön ja b) löytäisimme kokoaikatyötä pelkästään sillä, että meille annetaan tällaisia vaatimuksia ja meidän onnettomat tulomme mitätöidään?

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoittajalle oli kustantaja antanut muutaman kuukauden aikaa kirjan kirjoittamiseen. Samalla pitäisi tehdä myös grafiikat, taulukot ja kuvitus. Kirjoittaja tarttui haasteeseen ja teki kirjoitustyön lisäksi grafiikat ja kuvituksen tekoälyllä. Olin odottanut kirjaa innokkaasti. Sain sen kirjastosta ensimmäisten joukossa. Kirjan kansi jo oli luotaantyöntävän näköinen. Kirjan puolivälissä luovutin. Kuvituksen räikeä mauttomuus suorastaa rupesi ällöttämään. Onneksi en ostanut. Mitäköhän olisi kustantajalle maksanut jonkin ammattigraafikon - vaikka työhuoneen Susannan - käyttäminen?

Thilda kirjoitti...

Kävelystä ja harmaudesta ihan samaa mieltä! Kävellessä sitä vasta päässä alkaakin velloa ties mitä omia maailmoja! Ja harmaus tappaa. Syksyisin olen ihan maassa nykyään, kun viimeiset kurjet ja joutsenet lähtee. Jos talvi ei ole luminen, niin kaikki on ankeaa monta kuukautta.

Vaan tuo sun sana ’hikiväkisin’ huvitti mua valtavasti! Otan sen käyttööni välittömästi, saanhan? Upein sana vuosikausiin! 🏆

Minäkin aina ankeudun jos joku ympäristössä muuttuu. Jokainen purettu talo, jokainen peltoaukialle väsätty rakennus, jokainen ankiällöttävä muutos…!

Ja ne Kelan systeemit - voi paavo! Mäkin luin eilen siitä osa-aikatyöläisten työnhakuvelvoitteesta. Mykistävää. Mä en ikinä varmaan jaksa palata täystyöaikaan. Luulis sen olevan parempi, että ihmiset tekee edes jotain, edes vähän, kuin että ei mitään tai täydet tunnit?!

Susanna kirjoitti...

Kyllä se paljon olisi maksanut. Riippuu tietysti, minkä paksuinen kirja se on ja miten paljon kuvitusta.

Minua oksettaa teköäly. Sen ainoa tarkoitus on syrjäyttää ihmisen työ. Kaikki on niin nurinkurista tässä maailmassa.

Susanna kirjoitti...

Saat takuulla ottaa hikiväkisen käyttöön. Se on ehkä taas joku meidän suvun omista sanoista, kun olen sen lapsuuskodissa omaksunut. :D

Minäpä koitan muistaa ankiällöttävän! Sehän vasta loistava ilmaisu on!