maanantai 7. huhtikuuta 2014
Markkinointiin satsaamista
Tein vuodenvaihteessa ison päätöksen: luovuin kokonaan tiskirättien tukkumyynnistä. Minulla ei siis ole enää jälleenmyyjiä lainkaan. Syy tähän on se, että en mitenkään pystynyt laittamaan tarpeeksi katetta tukkuhintaan.
Punnitsin vaihtoehtoja. Ilman jälleenmyyjiä tekisin vähemmän töitä, ja saisin tietysti vain vähän rahaa. Jälleenmyyjien kanssa tekisin ihan hirveästi töitä ja saisin silti vain vähän rahaa. Mitä minä haluan yrittämiseltä? Haluan, että se on mukavaa ja että sillä elää. Eli suomeksi: en halua tehdä ympäripyöreitä työpäiviä saamatta siitä taloudellista hyötyä. Ja kun vielä tarkemmin ajattelen: en halua tehdä ympäripyöreitä päiviä edes siinä tapauksessa, että saisinkin siitä kunnollista taloudellista hyötyä.
Näiden ajatusten myötä tein vaikean päätöksen ja lopetin tukkumyynnin. Sillä on tietysti ollut yksi varsin iso vaikutus minun omaan arkeeni. Kun rätit eivät leviä enää uusille asiakkaille jälleenmyyjien kautta, minun on pakko alkaa keskittyä markkinointiin ihan toisella tavalla kuin ennen.
Nyt olen aktivoitunut Facebook-sivuni kanssa, mennyt Instagramiin (jota en yhäkään osaa hyödyntää markkinointiin, vaan siitä on tullut kiva harrastus) ja aion osallistua useampiin myyntitapahtumiin kuin aiemmin. Olen myös tehnyt aiempaa enemmän hommia käsityöyrittäjäryhmän yhteiseksi hyväksi, sillä uskon sen työn kantavan hedelmää joskus tulevaisuudessa.
Ja nyt viimeisimpänä opettelin uutiskirjeiden lähettämisen.
Minä itse inhoan sähköpostiin tulvivia mainoksia. Niitä, joita en ole pyytänyt saada. Varmaan kaikki inhovat niitä. Mutta on ihmisiä, jotka haluavat saada jonkun tietyn tahon mainospostin. Niitä kutsutaan nätisti uutiskirjeiksi.
Verkkokaupassani on aina ollut rastitettava kohta "haluan tilata uutiskirjeen" ja monet sadat asiakkaani ovat siihen ruksin laittaneet. Mutta eivät he ole niitä uutiskirjeitä kuitenkaan saaneet, sillä minä en ole sellaisia koskaan lähetellyt. Paitsi yhden muistaakseni silloin, kun tein asiakastyytyväisyyskyselyä.
Eilen sitten lopultakin päätin vaan istua alas ja opetella uutiskirjeen lähettämisen Mailchimp-palvelun kautta. Minä en oikein tykkää itsekseni uusien juttujen opettelusta, varsinkaan silloin, jos siitä pitää selvitä englanninkielellä. Kyllä siitä sitten selkoa kuitenkin tuli ja onnistuin eilen lähettämään ensimmäisen uutiskirjeeni.
Olen suunnitellut, että näitä uutiskirjeitä lähtee vain tarkkaan harkitusti, eikä kenenkään sähköposti niistä tule yli äyräittensä täyttymään. Lähetän niitä silloin, kun on tärkeää kerrottavaa: tarjouksia, kilpailuja, tulevia myyntitapahtumia tai muita erikoisia tempauksia. Olen myös ajatellut, että keksin aina silloin tällöin jotain ihan spesiaalia vain niille, jotka tilaavat uutiskirjeen. Vaikka joku tuote, jota on tarjolla vain heille tai alennus tai muuta sellaista.
Jos sinä haluat saada uutiskirjeen, mutta et sellaista eilen saanut, käy täältä tilaamassa se.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10 kommenttia:
Kyllä, saat liittää mut!
En tarvitse uutiskirjettä kun käyn täällä blogissa harva se päivä. Vii e aikoina olen käynyt usein verkkokaupassasi ja kovasti odotan riepujen värivalikoiman lisääntymistä. Nyt on ollut pelkkää turkoosia ja sitä olen jo ostanut muutaman. ja muuten laudeliinat on tosi hyvät.
Vakkari
Kevääksi on tulossa yksi uusi riepuväri.
Ja uutiskirjeen tilaajille tulee ihan omia erikoistuotteita ja tarjouksia, joten kirjeiden sisältämät uutiset eivät tule näkymään täällä blogissa sen enempää kuin Facebookissakaan. Tämä siksi, että en halua blogin olevan pelkkä markkinointikanava, ja Facebookin päivitykset taas tavoittavat ihmiset melko huonosti.
Kerrankin sähköpostiin tuli joku kiva mainosposti :) eli kiitos kivasta uutiskirjeestä, sitä oli kiva lukea!
Minä taas haluan saada uutiskirjeitä ja jankutan kaikille, että lähettäkää uutiskirjeitä, koska kukaan ei lähetä. Tietenkin uutiskirjeen pitää olla saajalleen jollakin lailla hyödyllinen, (tiedollisesti, viihteellisesti tai taloudellisesti), eikä kukaan halua saada niitä tuhatta joka päivä - mutta kyllä moni ottaisi mielellään niitä 6 kpl vuodessa. Itselle vain minisuunnitelma aiheista ja aikatauluraami, niin tulee säännöllisyyttä ja tukee paremmin kokonaisviestintää. :)
Jep, ideoita on hautumassa jo. :)
Voi, kiitos! :)
Minä olen aikoinaan ruksannut, että saapi lähettää uutiskirjeitä ja ilahduin, kun semmoinen sinulta sähköpostiini paukahti, kiva tarjouskin siinä oli.
Joku tarjous tai etu tai muu semmoinenhan pääsääntöisesti uutiskirjeissä kiinnostaa, mutta ihan muistutusmielessäkin (vaikka blogiasi seuraankin mutta en aina säännöllisesti), että "aijuu hyviä tuotteita ne on, käytän koko ajan, katotaans onko tarvetta lisätilaukselle tai jotain uutta kiinnostavaa."
Joten anna tulla vaan. :)
Paula Turusta
Kiva, että tykkäsit saada postia!
Minulla on vähän ideanpoikasta niitä uutiskirjeen tilaajia varten, sitä pitää vähän hioa vielä ja miettiä käytännöntoteutusta. Inhottavaa vaan, että ne menevät aika pääsääntöisesti vastaanottajien roskapostikansioon. Ainakin gmail osaa luokitella ne näköjään roskaksi. Testasin omiin sähköpostisoitteisiinikin. :(
Gmailissa on se hyvä ominaisuus nykyään, että kerran roskapostiin menneen voi siirtää vaikka tarjouksiin (sinne ohjaan kaiken haluamani markkinoinnin ja katson ne sitten kun itselleni parhaiten sopii) tai mihin kansioon haluaakin postin menevän ja valita siinä samassa, että lähettäjän = tässä tapauksessa sinun, postisi menevät jatkossa aina haluttuun kansioon eikä roskapostiin.
Gmailin roskapostiin menee aika usein ihan asiallista postia, joten katson ne läpi (kuka lähettäjä, onko tuttu yritys tai henkilö jne) ja hyvin ovat tehdyt siirrot toimineet halutuille lähettäjille.
Että vinkiksi muille gmailin käyttäjille. :)
Sama Paula
Lähetä kommentti