Kuolaan Sufferiinan blogia, jossa virkattuja peittoja syntyy huimaa tahtia, ja ne ovat aina ihan maailman kauneimman värisiäkin. Olen itse vaikka kuinka monta kertaa yrittänyt tehdä torkkupeiton isoäidinneliöistä. Yhtäkään en ole saanut valmiiksi. Kuvan peitto ei ole minun tekemäni, vaan sain sen ystävältä. Ongelmani on se, että kyllästyn aina hyvissä ajoin, emnnenkuin peitto on puolivälissäkään. Niinpä peitoistani onkin tullut yksi tyynynpäällinen, hehtaarijalkaisen ihmisen tossut ja yksi keskeneräinen tuolinpäällinen.
Ajattelin silti taas kerran yrittää. Tällä kertaa kipinä iski Liioliin blogista: tunnepeitto. Ailahtelevaisen tunneihmisen päiväkirja virkatussa muodossa houkutteli minua. Ideana on virkata yksi ruutu päivässä tai yksi viikossa kuvaamaan kyseisen ajankohdan tunnetiloja.
Lähdin tänä aamuna mukaan mattimyöhäisenä ja virkkasin vuoden ensimmäisen viikon ruudun. Se viikko oli matalaa mieltä, kelvottomuutta ja synkkyyttä. Valitsin lankavarastoni ankeimmat värit.
Lopputulos olikin väritykseltään ihan kaunis, vaikka ei pitänyt olla. Ruudusta tuli joulutorttumaisen venkoileva, vaikka tarkoitus oli tehdä neliö. Sitten aloin miettiä, että mahtaako peitosta tullakin ihan todella törkeän näköinen, jos yksi viikko on siniharmaa ja seuraava sateenkaarenvärinen. Sikin sokin murrettuja ja kirkkaita värejä. Mikään ei sovi yhteen. Kauheaa rosvon oksennusta. Mahtaneeko jäädä kesken tämäkin peitto?
En ole saanut yhtä kaulahuivia lukuunottamatta mitään puikotteluani valmiiksi viime talven jälkeen.
Inkan blogista innostuin neulomaan kuplalapaset. Hyydyin alkuunsa. Lapaseni eivät alkaneet kuplia, ja niistä näytti tulevan jättiläiskokoisetkin. Plääh. Purkuun.
Toinen purkamatta jäänyt keskeneräinen työ on vielä vähän mietinnässä. En tiedä, tulisiko näistä pitkävartiset sukat vai säärystimet. Enää tässä vaiheessa en tohtisi purkaakaan, mutta jatkaminenkaan ei houkuta. Nämä pitää varmaan ottaa mukaan Teneriffalle ensi viikoksi - jospa siellä pimeinä iltoina saisin ne etenemään, kun en yksinäni kuitenkaan iltaisin liiku kaupungilla.
13 kommenttia:
Juu, Teneriffalle mukaan vaan! Sieltä voi löytyä vaikka kuinka inspiraatiota jatkaa ihanat kirjoneuleesi valmiiksi :D - Tuo peittoprojekti on niin tuttua! Yhden peiton sain valmiiksi, kun isolla koukulla virkkasin raidallisen työn niin että leveys oli valmiina heti aloituskerroksella ja peitto suureni sitä mukaa kun jaksoin vaan edetä kerroksia! Ei mitään pikkupaloista nyhertämistä!
No voi kurja, kun ei kuplinut. Ihan hyviltä tuo alku kyllä mun silmiini näyttää! Ja kiva idea tehdä erivärisiä raitoja : )
Hauskaa matkaa Teneriffalle! Eiköhän ne pitkävartiset sukat siellä valmistu. Blogissani on muuten sinulle tunnustus.
Niin kaunis pala ja kauniit värit, miunmaunmukkaan.
Termit sekaisin, tarkoitin haastetta : )
Kivaa, en ole saanut pitkään aikaan yhtään ja minä yleensä tykkään niistä!
Ihme kyllä, minustakin se on kaunis, vaikka siinä on pelkkiä inhokkivärejäni.
Harkitsin sellaistakin: yksi kerros viikossa. Pitäisiköhän sittenkin unohtaa tilkut ja tehdä raitapeitto?
Onpas ihana peitto!
*laittaa virkkuukoukun viuhumaan*
Kiva kun innostuit mukaan. Minäkin mietin vähän sitä "oksennusmaisuutta" (kauhea sana), ja toisaalta sitä, että iskee puolen vuoden depiskausi ja peitosta tulee puoliksi tummanharmaa... :o No, harmaata en laita omaan peittooni, saa sinisen ankein sävy kuvata masennusta ja silmiä särkevin violetti ahdistusta. Tai sitten menen luultavasti ihan mutu-tuntumalla hamaan loppuun saakka.
"Rosvon oksennus" -mistä sä oikein näitä termejä löydät - taas sain päivän (äänekkään) hymyn!
t:Tiitiäinen
*peukuttaa*
Kovasti paljon tuntuu nyt siltä, että tämä tyssää kuitenkin tähän yhteen ruutuun. :D
Tämä termi on peräisin kuudennen luokan hirviöopettajani suusta. Tehtiin silkkipaperista vappuhuiskia. Niihin ei saanut käyttää kuin kahta eriväristä silkkipaperia, sillä herra opettajan mielestä kolmella värillä saa aikaan vain "rosvon oksennusta". Aaargh. Siinä sitä tapettiin luovuus askartelustakin.
Lähetä kommentti