Näin vuoden alussa minulla näyttää olevan aika monella elämänalueella sellainen tunne, että jotain tarttis tehdä. Yksi iso alue on tietysti työ. Näiden muutaman yrittäjyysvuoteni aikana olen pikkuhiljaa oppinut monta asiaa kantapään kautta ja matkan varrella parantanut työtapojani ja järkeistänyt monta juttua.
Yksi ongelma minua on seurannut silti koko ajan ja se on se, että varastoa ei ole tarpeeksi. Se aiheuttaa tuskallisia tilanteita silloin, kun myyntitapahtuma lähestyy ja pitää aivan raivovimmalla ryhtyä luomaan lisää myytävää. Sitten se iskee hyvin menneen myyntitapahtuman jälkeen, kun ei ole enää mitään, mitä myydä verkkokaupassa. Se iskee myös silloin, kun joku jälleenmyyjä tekee kerrallaan ison tukkutilauksen. Ja sitten se iskee tietysti joulun alla, koska jouluun valmistautuminen kesällä ei vaan mitenkään luonnistu minulta.
Kun minä näen, että varastohyllyissä on tavaraa, en tee lisää, mutta vasta sitten, kun huomaan hyllyjen alkavan tyhjetä, käyn töihin. Tämä johtaa tietysti siihen, että ylimääräistä ei koskaan synny.
Mutta nyt keksin ratkaisun. Jos laitan jokaisesta valmistuneesta riepuerästä puolet itseltäni piiloon, kartutan jemmavarastoa kuin huomaamatta myyntitapahtumia ja joulua varten. Varsinkin nyt vuoden alussa on ahkeroitava, sillä tämä on yleensä sitä kauheaa aikaa, kun myynti on minimaalista ja tulos miinuksella. Tavallisesti se vaikuttaa minuun lamauttavasti: kun ei kukaan osta mitään, en myöskään tee mitään. Naks - ajatusmaailman korjausliike. Nyt juuri on oikea aika tehdä. Ja paljon.
Myöhemmin tänä vuonna on tulossa iso juttu, nimittäin Käsityökortteli lähtee kiertueelle! Keväällä tiettyinä peräkkäisinä viikonloppuina pystytämme pikku käsityökylämme ainakin kolmelle paikkakunnalle. Siitä tulee niin hurja puristus, että varastoa on ihan pakko olla huimasti ja hyvissä ajoin valmiina.
Seuraa ilmoitteluamme Facebookissa! |
36 kommenttia:
Jospa tästä sitten tulisi erilainen vuosi; ei enää hillitöntä paniikkia ennen myyntitapahtumia.
Sitäpaitsi aina voi tapahtua jotain yllättävää ja odottamatonta just ennen H-hetkeä, nyt olet varautunut, niin ei sellainenkaan suista sua epätoivoon. Saatat jopa tykätä tuleivaisuudessa hommastasi enemmän (ja Sulollakin on seesteisempää kenties) :)
Kalenteri eteen ja sinne ensin ne tapahtumat, joissa tarvitaan tuotteita. Varaa ensimmäiseen tapahtuaan tuotteet erilleen ja tee verkkokauppaan täydennys. Sitten katsot, milloin on seuraava tapahtuma ja alat jo nyt hiljaisena aikana vaan työhön. Jonkin verran varmasti osaat arvioida ainakin puolen vuoden tarpeen.
Sirpa
Ihanaa ajattelua: puolet piiloon :D
OT: Olen tässä miettinyt samaa tekniikkaa tiskien suhteen (joo, meillä on tiskivuorot nykyään, vaihtui tuossa tovi sitten, kun mgm kyllästyi vuoriin) jos piilottaa suurimman osan astioista, niin tiskattavaakaan ei tule. Tai sitten yksinkertaisesti lahjon teinin tiskaamaan aina mun vuoroilla.
:D Piiloon itseltäsi!! Ihan kuin minäkin teen:) Ja onnistun joskus niin hyvin etten löydä piilotettuja sitten kun on se hetki. Eipä ole siis varasto hallinnassa koskaan..
Syöksyin äsken puotiisi kun luulin että olisi turkooseja kotikylänraitti- ja pitsiliinariepuja tarjolla!! En ehtinyt ajatella että ne voi olla myyty jo viime vuonna, niinkuin ilmeisesti olikin:)
Raija
Ei paniikkia! Turkoosi satsi on vasta työn alla, ja kauppaan ne pääsevät varmaan huomenna. Sen jälkeen sitten valkoisia, sitten pinkkejä, sitten vihreitä...
Se on muuten kauheaa, kun ei löydä niitä itseltään piilottamia juttuja! Juuri äsken minä pyörin tuolla työhuoneella rättipino käsissäni ja mietin, että mihin minä sen piilon oikein teen! Se ei saa olla LIIAN HYVÄ piilo nimittäin. :D
Tis-ki-ko-ne! Tis-ki-ko-ne! Tis-ki-ko-ne!
Elämä on ihanaa, kun on sellainen uusi kaveri. Melkein joka päivä sanon Sulolle, että olen niin kovin onnellinen tiskikoneesta.
Olis mahtavaa jos yks paikkakunnista olis Tampere!
Säähän voisit pyytää Sulon piilottamaan puolet siitä varastosta ja sanomaan aina kysyttäessä, että ei siälä paljon oo. Eiks se olis viälä tehokkaampaa? Hyvä idea pistää osa sivuun. :-)
Kalenteri! Eih. Arviointi? Apua. ;)
Ja jos vaikka sairastun, niin senkin varalle on hienoa olla salavarsto. Tämä on varmaan sitä riskienhallintaa, mistä yrittäjäkurssilla muinoin puhuttiin.
Sulon seesteisyydestä ei ole takeita. Hänenkin työajoissaan on odotettavissa muutoksia, joten se tarkoittaa todennäköisesti sitä, että minä teen töitä myös niinä päivinä, kun Sulo on kotona "jaloissa pyörimässä". Se on ollut aina vähän hankalaa.
Olisikohan Tamperetta... enpä uskalla tuota luvata.... ;)
Mulla alkaa jokainen vuosi sairastelulla. Kun loppuvuoden pinnistää jaksamisen äärirajoilla, ottaa kroppa sitten omaa lomaa uuden vuoden koittaessa. Tänä vuonna tää tuntuu oikein erityisen lamaannuttavalta. Kuumeessa vällyjen alla eikä makuuhuoneen suurista ikkunoista näy muuta kuin harmaata. Ei kyllä paljon hotsita edes miettiä varaston kartuttamista :/ Kevätkö muka tulee...mitenhän on, tuleekohan sittenkään...? Ja kohta sitten ollaan siinä tilanteessa, että aurinko paistaa ja linnut livertää, verkkokauppa on tyhjä ja jälleenmyyjät kysyvät että koska?
Joka vuosi samat jutut :)
"Ei tähän asuntoon", sanoo mgm. Pah.
Jospa kokeilisit ottaa tavaksi pitää viikossa yhden "ekstrapäivän", jolloin tekisit tietyn aikaa tavaraa varastoon tulevaa varten. Ottaisit jonkun tavoitteen, että joka viikko teet tietyn määrän rättejä jonakin sulle sopivana ajankohtana... Ja tietysti niin, ettei se toisi sulle kauheasti (mieluiten ei ollenkaan) stressiä.
:D
Mä niin tiedän tunteen ja jaan tuskan. Ajattelin jo, että ompelisin nyt samoilla lämmöille ensi jouluksi edes vähän tavaraa jemmaan, kun kaikki tarvikkeetkin olivat valmiiksi esillä. Mutta EI, ei se niin toimi. Ompelen sitten ensi marras-joulukuun vaihteessa yötä myöten :D
Tarttis kyllä ryhdistäytyä.
Ei saa kertoa vielä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Voi ei, tuo on kyllä todella kurjaa. Minulla onneksi terveys on pelannut aina hyvin, flunssaakaan ei ole ollut ainakaan kolmeen ja puoleen vuoteen.
Minä lakkasin jo odottamasta talvea. Nyt toivon, että mentäisiin suoraan sinne kevääseen. Mutta ei kyllä uskalla senkään varaan laskea, että onhan se joka vuosi tullut.
Ei minulla ole mitään työpäiviä, joten extrapäivien ottaminen tuntuu aika hassulta ajatukselta. :D
Uskon vakaasti, että piilottaminen on se avain onneen.
Pane sinäkin piiloon. :P
On se ihmemies... :P
Jyväskylä! Vaadin Jyväskylää! Lievestuoretta kun on turha edes harkita noin niinkuin tuloksen kannalta, mutta tuohon "suurelle kylälle" kun tulisitte, niin tulisin paikalle viivana, ihan jo ihanaisen Susannan vuoksi :)
Tee vaan varastoa lisää! Nämä uudet ruskeat liinat on nimittäin ihan älyttömän hyviä (ja oli ne vanhatkin hyviä), mutta se nurjan puolen froteepinta tuntuu imevän lian kuin lian pois ilman turhia hankailuja. Ja uusi ohuempi paksuus on hyvä juttu. Tykästyin heti, ja lisää pitää saada jossain vaiheessa kun nykyiset on hangattu puhki :))
Ovela sie :D Hyvähyvä!
Tuo tänne ;) Mie voin sitten sanoa, että ehei, ei ole paljoa, hirmuisesti tarvitaan :D
Diiba daabaa diibaadaa... mitään en vielä paljasta.
Minustakin ne ruskeat ovat ihan huippuja. Valkoisissa oli kolme hienoista heikkouttaa: väri ja nurjanpuolen nukka. Ruskea tehdään ihan minua varten, joten saan sen nukkaamattomana ja voin laittaa sen karheamman nurjan puolen näkyviin.
Siellä teillähän sitä tilaa tosiaan on yllin kyllin. :D
Vielä kun saisi itsensä ruoskittua työhön...
Kun sais vaan ittensä raahattua pajalle puuhastelemaan. Alkukuu on menny pitkään nukkuessa ja myöhään valvoessa ( lue melkein kukonlauluun). Sitten istahdan jossain vaiheessa kiikkutuoliin neulomaan ja boksista tallenteet näkyviin. Tosin neulon myyntituotteita mut kun pitäs muutakin tehdä. Varasto on aika vähissä onnistuneen joulumyynnin jäliltä. Kospa huomenna sais ittensä pajalle. Tuo oli hauska idea laittaa jemmapiiloon osa tehdyistä tuotteista.
T. eläinhattu Anne
Miksei tätä piilottamista ennemmin kukaan keksinyt tai ainakaan kertonut ? IHANA idea :D
No niinpä! :D
Lomailu on kivaa, mutta siitä siirtyminen takaisin työmoodiin on hirmuisen hankalaa.
Tuotteiden valmistaminen "piilovarastoon" - hieno idea, joka tosin vaatinee kovin itsekuria! Voi olla kovin riemukasta kun yllättävän myyntitapahtuman tullen kurkistaa varastoon ja siellä onkin vaikka mitä. Aah. <3
Ja oi, tulisipa Käsityökortteli Joensuuhun! Täällä ihmiset tuntuu olevan helposti innostuvaa ja varmasti syttyisivät tällaiselle tapahtumalle. Oijoi!
Joensuu ei taida olla kenelläkään työn alla ainakaan vielä. :(
Nonii, lemmikit ja omistajat alkaa ajan saatossa muistuttaan toisiaan!
Lähetä kommentti