maanantai 9. syyskuuta 2013
Syksyinen välipuhe
Annoin hiukan periksi syksylle ja ostin callunoita. Ne ovat minulle sopivia kukkia, sillä ne näyttävät yhtä hyviltä vielä silloinkin, kun olen jo saanut ne hengiltä.
Meidän pihassamme ei syksy vielä näy. Nurmikko rehottaa, kaikki on yhä rehevän vihreää. Tajusin tänään, kun kävin kaupassa, että muualla näyttää jo syksyltä. Koivut ovat aivan keltaiset ja niiden lehtiä on maa täynnä. Olen tyytyväinen siitä, että meidän suuret koivumme kaadettiin. Kyllä kiitos otan mielummin nurmikonleikkuun kuin keltaisen lehtimaton.
Uimakausikin jatkuu täyttä päätä. Vesi on yhä mukavan uintilämmintä, vaikka se onkin jo muuttunut linnunmaidosta kirpsakan virkistäväksi.
Sukkahousuja ei vielä ole tarvinnut kaivaa esiin. Vaikka syksy jo näkyy, se ei onneksi tunnu.
Mutta pian taitaa alkaa tuntua. Ensi perjantaiksi jo luvattiin kylmää ja sateista. Sehän ei yllätä minua; olenhan menossa ulkomyyntitapahtumaan! Kuinka epänormaalia olisikaan ollut, jos kesäkeli olisi jatkunut sinne asti.
Tällä kertaa pystytän Riepukioskini Lappeenrantaan, kävelykatu Oleksille. Luova Etelä-Karjala tarjoaa myyntipaikan perjantaiksi klo 14-20 ja lauantaiksi klo 10-16. Tämä on taas niin eteläkarjalaista touhua, kun mitään ei löydy netistä. En onnistunut edes löytämään teille linkkiä Art@Bars-tapahtumaan, jonka osa tämä torimme on. Joku muu löysi ja ohjelmaa voi kurkata tästä.
Osallistun tähän aika hoomoilasena, sillä minulla ei oikein ole minkäänlaista käsitystä siitä, mitä pitäisi odottaa. Vaikka asun näin lähellä Lappeenrantaa, se on jotenkin vieras minulle. En edes tiedä, mikä se kävelykatu ihan tarkkaan ottaen on, sillä kartoista ei mitään Oleksia löydy.
PS. Kiitos kaikille, jotka teitte ennakkotilauksen tarjottimista! Niitä tuli aikamoinen määrä ja tällä kertaa teetän aika huimasti isomman satsin kuin viimeksi. Tehtaalta luvattiin toimitusta kahdessa viikossa. Kauhean pitkä aika! Toivottavasti te olette kärsivällisempiä odottajia kuin minä.
PPS. Ruskeita tiskirättejäkin pitää odotella vielä kuun loppupuolelle saakka.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
13 kommenttia:
Minun on niin vaikea ymmärtää että on jo melkein syyskuun puoliväli. Koko kesän kituneet pelargoniatkin ovat saaneet jonkun ihmeellisen kukkimisinnostuksen.
Tarjottimia jaksan odotella kunhan tulevat jouluksi kun toinen on menossa lahjaksi :)
Saappaat ja villasukat jalassa istun aamujunassa lukemassa tätä.
Ensin ei kerkiä ymmärtää, että on jo kesä ja sitten ei ehdi tajuta, että on syksy. :)
Katson ikkunasta ja totean, ettei meilläkään tänään paista aurinko.
Oliskos se kävelykatu siinä kauppakeskus Oprin vieressä oleva kadunpätkä? Ei mitkään isot kinkerit siis..?
Heather
Opri? Olen ihan pihalla.
Kyttäsin Google Street Viewsta ja sain siitä jotain käsitystä kävelykadusta. Se taitaa olla vain yksi pieni pätkä sitä katua, joka menee keskustan läpi.
Ei ole isot kinkerit. Meitä myyjiäkin taitaa olla vain kymmenkunta. En odota ennästystulosta tältä reissulta. :D
Opri onkin ovelasti piilotettu ostari. Luulen, että saat pönöttää siinä norppapatsaan kupeessa ;D
Heather
Oleksi on siinä Valtakadun ja Koulukadun välissä, Suomalaisen kirjakaupan ja Gantin myymälän välissä. Tapahtuma on vähän oudohko, itsekään tiedä mitä odottaa. Myyntitorihan on sivujuttu koko hommassa, mutta toivotaan hyvää myyntiä! Siellä nähdään siis.
Norppapatsas? Nyt tuntuu, kuin en olisi ikinä Lappeenrantaa nähnytkään! :D
Kiitos, olin siis guuglen kartasta paikantanut oikean kohdan. :D
Nähdään siellä.
Mikä on callunoiden ja kanervien ero? T. Nimim. Mikä on callunoiden ja kanervien ero. Mukavaa myyntitapahtumaa sinne Oleksille, Suomen lyhimmälle kävelykadulle :D Itse en pääse paikalle, vaikka kiva olisikin tulla.
Kiitos!
Callunat ovat sellaisia vähemmän hörhelöisiä, kuin kanervat, ja kestävät hyvännäköisinä pidempään, jopa läpi talven.
Juujuu: Opri on se pieni pätkä Kauppakatua Valtakadun ja Koulukadun välissä, joka on muutettu kävelykaduksi. Ja on siellä kai jokin norppapatsaskin, totta. Sen keskemmälle kaupunkia ei pääsekään, joten ainakin paikan pitäisi olla sopiva. Hyviä kinkereitä, toivottavasti lappeenrantalaisetkin löytävät mainiot riepusi! :)
Lähetä kommentti