tiistai 24. syyskuuta 2013
Ruskea teema on housuissas
Noin Sulo minulle sanoi, kun vauhkoilin niin tosissani uusista rätti- ja pyyheliinaväreistä; ruskeasta teemastani. Sitten nauroimme makeasti päälle. Olen odottanut näitä uusia kankaita kuin kuuta nousevaa ja nyt ne vihdoin ovat täällä. Koko eilisen päivän minä olen leikannut, tänään aion ommella ja prässätä. Huomenna viikata ja valokuvata. Jospa saisin jotakin myyntiin asti loppuviikolla.
Mutta yksi iso pettymys näiden kanssa koitui saman tien. Turkoosi väri käyttäytyy tosi huonosti kastuessaan. Se muuttuu niin tummaksi, ettei kuviota enää edes erota ruskeasta kankaasta. Olen liian stressaantunut ajattelemaan asiaa selväjärkisesti, joten jätän turkoosit nyt toistaiseksi pois tuotannosta ja yritän ratkaista joskus myöhemmin, mitä teen niiden suhteen. Sen verran iso raha tuli syydettyä tuohonkin painatukseen, että en halua nyt ajatellakaan asiaa sen enempää.
Myös huima limenvihreä tummuu märkänä aivan tummanvihreäksi, mutta ei onneksi liian tummaksi. Pinkki sentään pysyy yhtä räyhäkkänä säässä kuin säässä.
Ja sellainenkin riesa tähän samaan saumaan sattui, että tarjottimien piti olla valmiina viimeistään eilen. Mutta ne eivät ole. Olen suunnattoman pahoillani. Te ennakkotilauksen tehneet joudutte yhä odottelemaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
25 kommenttia:
Tympeän aamun pelastus tuo Sulon lausahdus :D :D
Oletko liian kriittinen värin tummumisen suhteen? Saisitko jostain testaajia? Itse näkee asian joskus liian läheltä. :)
Sulo on niin hulvaton. Jos minä heittäydyn kamalan tosissaniolevaksi yrittäjäksi tai jos yritän mököttää tai muuta vastaavaa, Suloa alkaa aina huvittaa ja lopulta käkätämme yhdessä vedet silmissä.
Sulon mielestä sininen väri on ihan hyvä märkänäkin. Minusta ei. Minä olen ylimmäinen laadunvalvoja. :P
Voin jossain vaiheessa valokuvata märän version, niin huomaatte tekin.
Tuleehan se kuvio takas näkyviin kun se riepu kuivuu. Älä turhaan stressaa, vaikka ylin laadun valvoja oletkin. Hienoja niistäkin tulee. Tarjottimet tulevat kun kerkiävät, jouluun on vielä aikaa. Onneksi! Miul on jo toista viikkoa ollu olotila päällä, etten saa tartuttua oikein mihinkään. Neulonut oon kyllä paljon mut kun pitäs tehä ihan muita juttuja pajalla. T. eläinhattu Anne
Taas vein viikonloppuna yhden sinulta tilaamani rievun tuliaisiksi. Minulla on niitä aina varastossa ja kun ei keksi mitään tuliaista niin aina yhtäkkiä huomaan, että mullahan on näitä riepuja täällä keittiön alakaapissa aina odottamassa.
Vakkari
Kun ne nyt kerran ovat painettuja, niin jospa vaan kirjoitat tuonne tuotteen kuvaukseen, että painoväri tummuu kastuessaan. Anna meidän päättää, haittaako se.
Näin viime yönä unta, että olin hankkinut bambuliinojasi. Ne pyyhkivät yhtä hyvin kuin ihmesieni. Ehkä pitäisi kokeilla. Terveisin blogisi ahkera lukija, jolla ei vielä ole yhtään tiskirättiä.
Mä ainakin ostaisin turkoosi / ruskean. Laitahan kauppaan niin saa tilata tarjottimen kanssa samalla!
Voi kun ovat hienoja nuo värilliset rätit. Just harmittelinki, että nuo vaaleet rätit tahtoo pinttyä ja pitäs pesuun laittaessa varmaan käsitellä ne sappisaippualla tai jollain että lähtis kaikki tahrat pois..
Susanna,
Sinun turkooseissa räteissähän on haitek fiitseri! Yhdellä silmäyksellä voit arvioida rätin kosteusasteen...
Noi sinisethän on just hienoja, mua ei ainakaan haittais vaikkei kuviota märkänä näkyisikään :)
Toi on hyvä oivallus :)
Mutta jos se riepu kuitenkin suurimman osan ajasta on määrkä, niin plääh.
Tuo olotila varmaan väistyy sitten, kun on sen aika. Minullakin menee välillä viikkoja, etten vaan saa aikaiseksi mitään ja sitten yhtäkkiä taas tapahtuu vaikka mitä.
Voi miten kiva juttu!
Jos minä vähän halvemamlla kuitenkin myisin, niin saisitte päättää.
Apua, aika kova tavoite. :D En lupaa ihmesienen veroista tahranpoistoa.
No kai minä sitten laitan. Panen hintaa vähän pienemmäksi.
Nämä ruskeat ovat sitten aika ikuisia ystäviä, sillä näissä eivät liat näy mitenkään.
Haitek fiitseri! :D
Ihan mahtavaa. Voin kääntää vian eduksi.
Olette ihmeellisiä. Saitte ylipuhuttua. Minä ompelen sitten niitä sinisiäkin, ja laitan kauppaan.
Mie oon Sojan kannalla. Kirjoita kuvaukseen ja anna mein päättää
Saakohan tarjottimista mitään osviittaa, koska ovat tulossa? Itse tiesin kyllä, että en ehdi sitä välttämättä ajoissa saamaan, kun tilasin (eli no hätä), mutta siis ensi lauantain syntymäpäiville oli tarkoitus viedä. Lahjan voin toki antaa jälkikäteenkin, mutta olisi kiva tietää, että osaa varautua vaikka kirjoittamaan korttiin, että lahjan toimitus ensi viikolla tms :)
"Tämän viikon aikana" oli tehtaan vastaus, kun aloin niitä penäämään. Olen tosi kiukkuinen ja pettynyt tähän tilanteeseen ja erityisen paljon surettaa teidän puolestanne. En ikinä ikinä ikinä laita mitään ennakkotilattavaksi - on kamalaa, kun käy näin. :(
No hätä todellakin. Mutta siis ensi viikolla viimeistään varmaankin sitten tulevat. Ihania muuten nuo ruskeat rätit. Pakko kyllä tilata niitäkin sitten! Eikä värien tummuminen kastuessa todella haittaa!
Niin tein. Ja laskin vähän hintaa vielä. Kun ei ole täydellistä, niin ei voi olla täysi hintakaan.
Juuri tuli viesti, että tarjottimet ovat lähteneet matkaan. Pakettina tulevat ja sellaisena täältä lähtevät, niin ei taida mitenkään päin posti kulkea tarpeeksi lujaa.
Lähetä kommentti