lauantai 28. tammikuuta 2012

Pakkasista ja lattioista

Tulihan se oikea talvi kuitenkin ja pani taas meidänkin kotimme kylmänsietävuuden koetukselle. Makuuhuoneessa talvi tuntuu nyt varpaissa ihan kunnolla.

Makkarimme lautalattia on ulkomuodoltaan ihana. Alunperin huone on ollut "lämmin makasiini" eli varastotilaa. Minä maalasin lattian pellavaöljymaalilla ja se oli tämän lattian 77-vuotisen historian ensimmäinen maalikerros. Kaunis siitä tuli; rouhea, aikaa ja kulutusta kestänyt puu sai helmenharmaan silauksen.

Valitettavasti siihen tämän huoneen lattian ihanuus sitten jääkin. Kaunis se on, mutta jääkylmä.

Sen verran olemme päässeet kurkistelemaan talomme lattioiden sisuksiin, että tiedämme, mitä minkäkin lattian alta löytyy. Makuuhuoneen lattian eristeenä on käytetty hiekkaa. Kahden talven kokemuksella voin rehellisesti sanoa, että hiekka on ihan p***a eriste. Nyt pakkasten alettua olen levittänyt kauniin lattian peitoksi kaikki ylimääräiset mattomme, jotta kylmyys ei viuhuisi ihan niin kolkosti sisälle.

Samanlainen lautalattia on myös toimistossa ja työhuoneessa. Mutta niissä on eristeenä turvetta. Ah, onneksi! Turpeella täytetty rossipohja on ihan kyllin lämmin. Näiden huoneiden suhteen minulla ei ole mitään valittamista. On kaunista ja toimivaa. Normaalilla villasukalla mennään miellyttävästi kylmätkin säät.

(Pellavaöljymaalin kestävyydestä voisin vähän naputtaa, mutta se on kokonaan eri juttu.)

Viime kesänä minulle selvisi, että muovimatolla peitetyt lattiamme keittiössä, olohuoneessa, salissa ja eteisessä ovat joutuneet aikoinaan rankemmankin remontin kohteiksi. Niistä turpeet on kaivettu pois ja korvattu lasivillalla. Tämä tietohan meinasi suistaa minun remontinrasittamat hermonrippeeni lopullisesti pois raiteiltaan.

Enää asia ei vaivaa minua mitenkään kohtuuttomasti. Lattiat sitäpaitsi ovat talon kiistatta lämpimimmät. Toisaalta ne ovat myös kiistatta rumimmat. Rumuuden haitta on suurempi kuin pienen lisälämpimyyden tuoma hyöty. Siispä toivon, että niille joskus tehdään jotakin. Ei lähitulevaisuudessa kuitenkaan. Ehkä sitten, kun saamme lottovoiton.

Yhdessä kohtaa lattian alla piilee myös ekovillaa. Vessan remontin yhteydessä poistimme lattiassa olleet lasivillat ja ne korvattiin selluvillalla. Pohjalla oli sentään vielä kerros vanhaa turvetta, joka sinne jätettiin paikalleen. Lattialle valettiin betoni ja lopuksi laitettiin laatat. Ei lattialämmityksiä.

Tämäkin lattia on yllättävästi osoittautunut lämpimäksi, vaikka laattojen olisi voinut kuvitella olevan kylmiä. Meillä ei ole edes pidetty vessassa mitään lämmitystä koko talvena. Kun vessan molemmat ovet ovat kaiken aikaa auki, lämpö kiertää sinne muista huoneista aivan mainiosti.

6 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Minullakin oli vanhassa talossani lattioiden alla hiekkaa multapenkkatyylisesti. En usko, että olisin pystynyt asumaan siinä yhtäkään talvea. Ensi kesänä alkaa lattioiden takaisinasennus ja vielä oikeastaan tärkeämpi: niiden alustan rakentaminen ja eristäminen. Lankkuja voi aina nostaa, laittaa, vaihtaa ja käsitellä, mutta lattianalus on tehtävä kerralla kunnolla.
Rintamamiestalossani olen tiivistänyt vetoisia lattianreunoja jalkalistojen alta ikkunapaperilla. Se toimii todella hyvin, jos vetoa tulee huoneiden lattian ja seinän liitoskohdasta (paperia voi vetää myös lattian ja katon kulmaan estämään lämmön karkaamista vintille). Works like magic.

Saila kirjoitti...

ps. kävin tänään raapustamassa oikean numeron myös tämän kierroksen lappuun ;-)

marjamatilda kirjoitti...

Kivat sivut !

Soja kirjoitti...

"Kahden talven kokemuksella voin rehellisesti sanoa, että hiekka on ihan p***a eriste."

Repesin XD

Meillä on myös käytetty tuota ilmiömäistä eristettä lattioiden alla. Kellari pelastaa tämän asunnon puolen, mutta kaupan takahuoneista piikattiin 15 cm betonia ja lapioitiin puoli metriä hiekkaa pihalle ikkunasta, että saatiin uudet hiekat ja eristettä tilalle ja uusi valu :D Miun paja, eli se entinen myymälä on lattian(kin) osalta alkuperäisasussaan eli paukkupakkasilla varpaisiin kasvaa jääkerros... Siellä on vielä klinkkerilattia, joka tuntuu kesälläkin viileeltä ja silloin se on kyllä enimmäkseen mukava juttu :)

Susanna kirjoitti...

Hyvä, Saila! En olisi sinusta muuta uskonutkaan ;-)

Kiitos, Marjamatilda!

Soja, hassua että teilläkin on eristeenä hiekkaa. Eihän se talo niiiiin vanha taida olla, ettei silloin olisi jo ymmärretty olla hiekottelematta lattioita.

Huopikasta jalkaan sitten vaan. :-D

Soja kirjoitti...

Tää on rakennettu 1955 mutta ilmeisesti kun kyse on kaupasta, niin ei lämmöllä oo niin väliä :D Ehkä teil on sama juttu? Miul on Kiikar Visionin mökkitossut http://kiikarvision.mycashflow.fi/product/18/villaiset-mokkitossut, niillä kelpaa sipsutella! Vielä ku kestäis sormet sulana...