torstai 11. elokuuta 2011

Versace tuli taloon

Suihkun remontti lähestyy. Minä kävin taas ratsaamassa isän rakennustarvikevuoret, josko sieltä löytyisi meille lattialaatat vessaan. Löytyipä tietysti, ja vieläpä Versacen naurettavan kalliita laattoja. Ne ovat ylijäämää hulppeasta hirsihuvilasta, jonka isäni rakensi taannoin venäläisille asiakkailleen.

Ei meille tokikaan riitä yhdenlaisia laattoja kokonaiseen lattiaan, mutta mikäs sen hauskempaa kuin päästä kokoamaan palapeliä kolmenlaisista laatoista. Ja jos nekään eivät aivan riitä, niin lisäksi on vielä vähän tummanharmaita laattoja, joita voidaan piilottaa suihkukaapin tai lämminvesivaraajan alle. Näistä kellertävistä kootaan sitten lattian näkyviin jäävät osat.

Oli sitten Versacea tai ei, tai olin minä sitten moukka tai en, niin eivät nämä laatat minusta kyllä niin hienoja ole, että niistä kannattaisi maksaa satasia neliöltä. Tai rahdata niitä Italiasta asti.

Jos me menisimme kauppaan vartavasten valitsemaan vessan lattiaa, meille ei varmastikaan tulisi tällaisia laattoja. Minä valitsisin tietysti jotakin räiskyvää, iloisia, vahvoja värejä ja sileätä pintaa. Mutta nämä ovat kovin arvokkaat ja hienostuneet... vai ovatko? Mitäpä minä sellaisesta tietäisin! Venäläiset varmasti tietävät, ja osaavat vaatia parasta. Minä en ole nähnyt luonnossa tätä huvilaa, jonka ylijäämistä meille on ollut jo paljon iloa ja hyötyä, mutta lehden sivuilta katseltuna se on kyllä todella komea.

Minusta on erittäin huvittavaa, että meidän huvikummussamme on kohta huippusuunnittelijan nimeä kantavat laatat. Kaikki on vinksin vonksin, paitsi vessan lattia.

18 kommenttia:

Saila kirjoitti...

:-D Hyvät laatat varmasti. Voihan sitä ilotella monessa muussa asiassa, jos lattian kanssa ei voi... Noihin ei ainakaan (kai) voi sanoa kyllästyvänsä.

Anonyymi kirjoitti...

Onpahan ainakin arvokas vekki takaraivossa, kun liukastuu suihkutilassa ;p

Heather

Susanna kirjoitti...

:-D

Mira kirjoitti...

vau, ihan versacet ;) hyvät tulee!

Nonna kirjoitti...

On muuten kiva sitten vuosien päästä muistella eri materiaalien tarinoita! Ei käy aika pitkäksi!

Odottelen mielenkiinnolla mitä noista sommittelet!

Anonyymi kirjoitti...

Niinhän se on että tuo sama pätee oikeastaan ihan kaikkeen. Ihmiset maksavat hurjia summia merkeistä, vaikka laatu on ihan kuraa ja ulkonäkö hirveä. Kaiken maailman marimekot, guessit sun muut...ikinä en niin kamalia rojuja päälleni laittaisi ja toiset hamstrtaa kun se on niin kovin cool :D:D

Jaana/Hattaralandia kirjoitti...

Tykkään kovasti tavastanne remontoida! Minäkin pengon mielelläni sukulaisten ja tuttavien varastot, jos löytyisi käyttökelpoisia remonttimateriaaleja. Ullakollani osa seinistä on maalattu siskon remontista jääneillä maaleilla ja toisen huoneen lattiaan tulee poikaystäväni vanhempien käytetyt laminaatit. Minulla tämä johtuu osittain rajallisesta budjetista. Hankin kyllä kaiken käytettynä, jos suinkin vain on mahdollista.
Hamstraan myös kovin helposti "tätävoinvieläjoskustarvitajohonkin" sälää ja pelkäänkin, että jonakin päivänä havahdun valtavan tavaramäärän keskeltä, joita en sitten tarvinnutkaan mihinkään. Mutta jos jonain päivänä kuitenkin...

Norppa kirjoitti...

Aivan mahtavat löydöt! Ja tuotahan elämä on, "jos ei mikään muu ole vimpan päälle, niin ainakin vessan lattia." :D

Anonyymi kirjoitti...

Hei Sussu! Eihän nuo laatat ole yhtään teidän näköisiänne!! Mietippä nyt hetki kannattaako laittaa paikalleen, niitä kun et aivan hevillä vaihda sitten enää. Lomps nyt etsimään oman näköisiä laattoja! Siksi tämän kirjoitin kun on omaa kokemusta... Voi sitä tututuksen määrää. Olen ihan varma että löydät paremmat/teille väreiltään paremmin sopivat laatat!!!
-Sylvi

Susanna kirjoitti...

Voi kuulehan Sylvi. Kun taloudessa elää yksi kappale alipalkattuja terveydenhoitoalan ammattilaisia ja yksi kappale työtävieroksuvia käsityöyrittäjiä, niin ei täällä ollenkaan syljetä ilmaisten lattialaattojen päälle - olivat ne sitten meidän tyyliä tai eivät. :-)

Tuossa Jaana jo kuvasikin meidän remonttifilosofiaamme oikein hyvin. Jos me emme käyttäisi hyväksemme kierrätettyä kamaa, roskalavojen antia ja tuttavilta ilmaiseksi saatuja jämiä, niin eläisimme varmaan loppuikämme keskeneräisessä talossa.

Vessarempassa pääasia on se, että lattia on kunnolla tehty ja se, ettei meidän tarvitse murehtia kosteusongelmia enää tulevaisuudessa. Uskon, että Versacen laatat ovat kyllä laadukkaita ja ajavat asiansa tässä paremmin kuin hyvin.

Anonyymin kanssa olen samoilla jäljillä... oikealla merkillä saapi myytyä kummallisen rumaakin tavaraa ihmisille. Esimerkiksi minä en ollenkaan voi tajuta, mitä erityisen hienoa kukaan näkee Burberryn ruuduissa tai siinä kamalassa Louis Vuitton ruskeassa kammokuosisessa laukussa. ;-)

Riitta Sinikka kirjoitti...

Hienot laatat!!terveisin romulyyli-riitta.

Rouva Kukko kirjoitti...

No, onhan noi laatat aika... ...kamalat.Mmutta ei oo lahjahevosen suuhun kattomista, eikös tuo vanha viisaus päde nykyisinkin. Voihan tuossa miettiä ihan hurjiakin ratkaisuja, vedätte ihan överiks koko ajatuksen. Tai sopiiko noihin esim. värillinen laasti? Ja varmaanhan teille tulee matto sinne lattiaan, ostat/teet tarpeeksi ison maton, että laatat peittyy.

Laatat on kyllä tosi kalliita, inhottaa tehdä kompromisseja, mutta laattojen kohdalla on vähän pakko, kun just ne kaikista makeimmat maksaa ihan liikaa. Meillä on kans suihkunurkan laatoitus täysin auki, ku ei löydy kivoja. Ei muuta kuin palapeliä tekemään!

Susanna kirjoitti...

Minua jo alkaa säälittää nuo laatat, joista kukaan ei tykkää! :-)
Eiväthän ne nyt niiiin kauheita ole. Minusta ne ovat lähinnä harmittomia ja mitäänsanomattomia. En usko ollenkaan, että ne koskaan alkaisivat harmittaa meitä. Näkisittepä, millaiset muovimatot meillä on keittiössä ja olkkarissa, ja niidenkin kanssa olemme onnistuneet elämään ihan tyynesti.

Ja juu, matto tulee tottakai.

Hanna kirjoitti...

Joko teillä on hankittu se vessan lavuaari? Bongasin nimittäin puimalan nurkasta yhden ylimääräisen lavuaarin, joka on hieman sellaisen suorakaiteen muotoinen, mitä jokin aika sitten kuvissa pohdit? Jos haluat, voin ottaa lavuaarista kuvan, sen saisitte omaksenne matkahuollon rahtikustannuksella, jos haluatte?

Susanna kirjoitti...

No jopas! Mutta on, on meillä jo lavuaari. Ostettiin Kuopiosta heräteostoksena, kun sattui hyvä tarjous vastaan. Kiitos silti, kun ajattelit meitä! Kaikenlaista teidänkin puimalassanne lojuu... :-D

Hanna kirjoitti...

Satunnaisena vierailijana täytyy kyllä puolustaa jo noita laattoja! Eihän niissä mitään vikaa ole; blogisi perusteella väri ei ole ehkä sitä mitä teille kuvittelisin; mutta so what?! Matoilla, pyyhkeillä ja muulla pikkusälällä ilme muuttuu ihan toiseksi; minen jaksa ymmärtää miten ihmiset voi repiä niin kauheeta ressiä rakentaessa/remontoidessa jostain lattialaatoista, kun ne on kuitenkin vaan lattialaatat. Oikeesti...

Mymlan kirjoitti...

Meidän vessassa oli juuri tuon väriset lattialaatat asuntoon muuttaessamme, ja seinien lasikuitutapetit oli vedetty samalla sävyllä. Aluksi maalasin seinät, mutta lattia näytti siltikin melko lälläriltä, joten otin ja maalasin lattiankin haluamani väriseksi Betoluxilla. Pohjalle vedin aiemmin tähteeksi jäänyttä Otexia, ja Betoluxia riitti 0,9 litran purkkki, maalia jäi ylikin. Ehostus oli halpa, ja maali on pysynyt lattiassa hyvin, vessa on tosin kuiva, eikä siellä ole lattiakaivoa.
Vessastanne tulee varmasti hyvä, varsinkin jos seinien värin kanssa ei tarvitse tehdä kompromisseja.

Susanna kirjoitti...

Kiva, että laatat saivat puolustajiakin! Minustakin vessan lattia on oikeastaan juuri se paikka, jossa tyylillä ei ole niin väliä. Parastahan olisi, jos koko vessaa ei olisi ollenkaan! Hanna, poikkea vaan toistekin, vaikkapa vaan satunnaisesti.

Mymlan, kiitos tuosta vinkistä. Rohkeaa oli maalata kaakeleiden päälle! Minä maalasin muovimaton edellisen kodin vessassa lateksilla. Se pysyi yllättävän hyvin. Aina siihen saakka, kunnes piti siirtää pesukone.