sunnuntai 21. elokuuta 2011

Lomongo jaksaa

Otsikko tarkoittaa "robotti jaksaa". Se on lause, jonka siskontyttö sanoi joskus pikkuisena ja joka jäi elämään meidän aikuisten suussa. Se on usein ollut mielessä, kun olen tässä viimeisen vuoden ajan uurastanut tämän talon kimpussa. Robotti jaksaa. Ja jaksaa ja jaksaa.

Nyt näyttää vähän siltä, että robotti ei oikein enää jaksakaan. Siksi laitoin tähän postaukseen tämän ensimmäisen kuvan. Tämä kuva merkitsee minulle rauhaa. Sulo kuvasi sen Kylmäpihlajan majakalla kesällä 2007. Vietimme pari päivää pikkuruisella majakkasaarella, jossa ei voinut tehdä mitään. Siellä saattoi vain olla ja levätä. Keskellä suunnatonta rauhaa. Piti olla hiljaa ja häiritsemättä lokkien pesintää. Poluilta ei saanut poiketa. Hotellihuoneen ikkunasta näkyi pelkkää vettä ja taivasta. Se oli hieno reissu.

Kaikki sanoivat minulle jo viime syksynä, kun aloin höyrytä tämän talon remontin kanssa, että minun pitäisi jarruttaa. Tulee kuulemma remonttiähky, poltan itseni loppuun, hätiköin ja stressaannun. Te, jotka olette seuranneet blogiani, tiedätte, että olenkin remontoinut aikamoisella vauhdilla. Moni on kysynyt minulta, enkö ahdistu työn määrästä. No enhän minä! Minähän olen onnellisimmillani, kun minulla on tekemistä! Lomongo jaksaa!

Minun käsitykseni mukaan kaikki piti tehdä mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti, jotta joutuisimme elämään keskeneräisyyden keskellä mahdollisimman lyhyen aikaa. Ajattelin, että mitä nopeammin pakolliset, isot remontit hoidetaan pois alta, sitä nopeammin pääsemme nauttimaan oikeasta elämästä uudessa, ihanassa kodissamme. Niinpä olen tehnyt hommia oikeastaan taukoamatta lokakuusta saakka. Lomongo jaksaa!

Suuret linjat onkin saatu jo hyvin tehtyä, ja minusta oli ihanaa ajatella, että tämän suihkuremontin ja polttopuu-urakan jälkeen rauha saapuu tähän kotiin. Syksyn piti tuoda mukanaan kiirettömämpi aika. Ehkä sen takia mieleni onkin jo valmistautunut siihen, että hommat vähenevät.

Ehkä siksi yhtäkkiä ilmaantuneet työt ovat tuntuneet turhan raskailta. Kun talvella revin olohuoneen seiniä auki suurenmoisella energialla, onkin vessan seinien purkaminen ollut nyt kovin työlästä. Olohuoneen kanssa ajattelin, että "minäpä ihan äkkiä nappaan nuo levyt tuosta pois", mutta nyt tiedän, ettei seiniä napsita mistään ihan noin vain. Olen oppinut, että hommat ovat aina työläämpiä ja hitaampia kuin luulisi.

Tai sitten tällä tahdilla remontin tekeminen vaan jossakin vaiheessa tulee väistämättä tiensä päähän. Voimat loppuvat, into hiipuu. Lomongon akut tyhjenevät.

Tämä talo pitää sisällään työni, harrastukseni ja sosiaaliset suhteeni. Tästä talosta on tullut minulle koko elämä. Niin ei kai saisi olla? Lasivillojen löytäminen lattian alta ei varmastikaan saisi tuntua näin raskaalta taakalta. Olen tainnut ajaa itseni jokseenkin äärirajoilleni. Tiedän, että minun täytyisi ottaa rauhallisemmin, mutta olen jo niin tottunut reippaaseen työtahtiin, että joutenolo ei oikein enää luonnistu.

En silti tekisi mitään toisin, vaikka nyt voisin palata takaisin siihen päivään, kun saavuimme tänne muuttokuorman kanssa. Olen aivan varma siitä, että rumien, keskeneräisten paikkojen ja edellisten asukkaiden sisustusvalintojen keskellä eläminen vuosien ajan olisi minulle hirveintä, mitä kuvitella saattaa. Minusta vuoden kestävä raivopäinen aherrus on kuitenkin pienempi paha kuin hitaammin etenevä remontti, ja eläminen vuosikausia keskeneräisessä kodissa.

Nyt minä yritän aloittaa verkkaisemman tahdin. Hiljentää syksyyn. Hakea ehkä kirjan kirjastosta ja kokeilla, miltä lukeminen tuntuu.

17 kommenttia:

Norppa kirjoitti...

Hei Susanna, olet/te tehneet hyvää jälkeä ja järkeviä valintoja - ja tosiaan, olette myös tehneet remonttia voimia säästämättä. Varmasti se on tuonut myös energiaa, kun on nähnyt kättensä jäljen, ja sen miten omannäköiseksi talo johon on ihastunut muuttuu.
Mutta helposti ihminen tekee hieman liikaa, ja väsymys/uupumus saattaa hiipiä niin huomaamatta, että sen sitten ymmärtää vasta kun voimat ovat todella vähissä. Niin käy välillä meille kaikille - ja silloin on hyvä jos ymmärtää vähäksi aikaa antaa aikaa myös hengähtämiselle ja levolle.
Hyvää mieltä syksyyn, lepoa ja iloa - sekä erittäin hyviä lukuhetkiä! Kirjojen maailma on ihana, rentouttava ja voimaannuttava.

tarutikki kirjoitti...

Hyvä, että itse tiedostat väsymisen, etkä uuvuta itseäsi aivan loppuun. Aina välillä on hyvä hetken hengähtää ja ottaa rauhallisemmin, sitten taas jaksaa.

Susanna kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne! Toivottavasti minä myös osaan hiljentää, enkä vain tiedosta, että pitäisi hiljentää.

Sari kirjoitti...

Se onkin hauskaa, että myös maailman rakkaimmat asiat voivat tehdä sen burnarin. Ota saman tien vähän enemmän kirjoja matkaan, se on hyvä.

Sesse kirjoitti...

Voimia Susanna ja lepoa myös!
Väsyneenä kaikki tuntuu paljon vaikeammalta...niinkus tiedät.
Muista, ettet ole lomongo :)

Susanna kirjoitti...

Kiitos! <3

Nonna kirjoitti...

Lomongo tekee nyt sitten muita juttua hetken ajan! Talo ei siitä mihinkään häviä!

Tsemppiä ja armollisuutta itsellesi! Ota olotilasi vakavasti!

Pirjo kirjoitti...

Niinhän se on, että kaikista roboteista loppuu joskus patterit. Hyvä latauskeino onkin täyttää robotin pää jollain rakkausromaanilla taikka dekkarilla, sukeltaa hetkeksi jonnekin muualle... Voimia sinulle!

Kati kirjoitti...

Pieni lepo ja lataaminen on remonttitaloudessa välttämätöntä. Sitäpaitsi eikös teilläkin ole tavoitteena jäädä mökkiinne vakituisesti asumaan? Ei sieltä mikään tekemätön työ todennäköisesti karkuun lähde. ;)

Minä ajattelin mainita moisesta tän talouden jaksaajaksaa -tyypille. Täällä ei tehdä talvella kuin ihan välttämättömimmät ja niissäkin on tarpeeksi. Kun ois kiva oikeasti asua tässä sitten 20 vuodenkin päästä ja mielellään niin, että kukaan ei ole sairastunut burnouttiin rempan takia.

Rouva Kukko kirjoitti...

Ei se keskeneräisyyden keskellä oleminen niin kamalaa ole, ihminen kummasti tottuu lopulta kaikkeen. Ehkä se on tämä nykyinen maailma, missä pitää olla tosi voimakkaasti tekemis ja ennenkaikkea suorittamisorientoitunut, se luo liiaksi paineita. Varsinkin silloin kun ei enää jaksakkaan. Kaikilla meillä loppuu virta aina välillä.

On aivan hyvä välillä istua alas ja rauhoittua, miettiä kaikessa rauhassa millaisessa talossa haluaa asua, vanhojen talojen kanssa ei saa hätiköidä. Välillä tuntuu omituiselta, että onko itsellään muuta elämää kuin tämä talo? Ja se on huono, jos talo alkaa ahdistamaan. Silloin kannattaa ottaa aikalisä.

Kotona se on hemmetin vaikeaa, juurikin siksi kun ne kaikki tekemättömät työt on siinä silmien alla koko ajan. Mutta jos on tila jossa mieli lepää, silloin sinne, hyvä kirja kainaloon ja istua alas vähäksi aikaa. Älä ota liian isoja projekteja kerralla, ajattelet elämää vain 20 min kerralla eteenpäin. Lääkärin neuvo loppuunpalaneelle ystävälleni. Toimii hyvin meille jokaiselle.

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Olemme kunnostaneet vanhaa taloa nyt kaksi kesää. Olen ihaillut puurtamistasi, mutta tajuan, miten raskasta se on. Ja aika jokin uusi paikka retkahtaa, meillä tuli vedet sisään keittiöön rankkasateella. Ja juuri oli toinen paikka saatu tukittua toiselta puolelta.
Ärsyttää, vihastuttaa. Ei kivoja tunteita arjessa. Pakko ottaa henkistä etäisyyttä, toivottavasti sinäkin onnistut. Tee itsellesi voimanurkka, jossa on kaikki hyvin, kauniisti. Käperry sinne voimaantumaan. Kaikkea hyvää syksyysi jen

Susanna kirjoitti...

Voimanurkka kuulostaa tosi hyvältä idealta! Minä yritän sellaisen saada aikaan... ilman suoristuspaineita!

Jo pelkästään näiden asioiden miettiminen, ja muutama itku, sekä yhdessä Sulon kanssa jutteleminen on tuonut helpotuksen tunteen.

Ajatelkaapa, että minä olen tässä vuoden aikana tehnyt vauhdilla hommia jopa senkin takia, että "entäs jos me vaikka kuollaan liikenneonnettomuudessa ennenkuin kaikki on valmista". Aika älytön pelko.

Tiina Konttila kirjoitti...

Kovin tuttua, meillä on asuttu ja rempattu kohta neljä vuotta, tehtyä työtä on hirveästi takana ja viime syksynä akut yksinkertaisesti posahtivat. Ei ollut kivaa se, mutta siitäkin selvittiin.

Hidastaminen ei ole kauhean helppoa tietyn luonteiselle ihmiselle, mutta jospa siihen oppisi ajan kanssa.

Eikä meilläkään, kaikesta huolimatta, ole mitään haluja tästä lähteä tahi vaihtaa uudempaan taloon. Kyllä teidänkin talonne lasivillasta selviää, sitä meilläkin käytettiin yläkerran kammarien eristyksessä kun ei rahat mihinkään selluvillaan riitä. Ongelmia ei ole tullut ( ei sillä että sellaisia olisimme odottaneektaan) kun käytettiin tervapaperia höyrynsulkumuovien sijaan. Huoneissa on hyvä hengittää eikä talvella tule kylmä.

(Voi miten inhoan höyrynsulkumuoveja,ja niitä on meillä yhdessä huoneessa joka on rakennettu ennen meitä. Siellä ei henki kulje samalla tavalla kuin muualla talossa. Ja se on tietysti meidän makkari).

Tulipa pitkä sepustus, mutta pääasia siis oli se että pidä huolta itsestäsi, mieluiten äkkiä eikä "sitten kun tämä on valmis".

Norppa kirjoitti...

Tai sitten voi ajatella niin päin kuin itse yritän ajatella, että "jos me nyt vaikka vuoden päästä kuollaan liikenneonnettomuudessa, niin ollaan sitten ainakin tehty jotain muutakin kuin pelkästään rempattu taloa". Toivottavasti kukaan ei nyt kuole liikenneonnettomuuksissa, kaikki saavat iloa remonteistaan tai muista projekteista ja pysähdytään myös välillä nauttimaan luonnon ihmeistä!
Siihen on syynsä, että keskitietä kutsutaan kultaiseksi.. :)

Olivia kirjoitti...

Olet antanut paljon itsestäsi talolle, joten eiköhän talo suo sinulle hetken hengähdystauon :) Ja jos hetki venyy vähän pidemmäksi, niin talo ymmärtää kyllä odottaa! Siitäkin olisi kiva, jos emäntä löytäisi sen suojista pienen sopen, jossa rentoutua ja ladata akkujaan. Roboteistakin loppuu virta ja paukut jossain vaiheessa, saati sitten hyvistä ja työteliäistä naisista, jotka rakkaudella paneutuvat tekemäänsä <3 Antoisaa ja leppoisaa syksyä sinulle!

Susanna kirjoitti...

Pilvitarha, hyvä että selvisit omasta viime syksystäsi. Meilläkin vierashuoneessa on aika varmasti ne höyrynsulkumuovit, kun siellä se hengittäminen ei ole samaa kuin muualla. Ja jos on siellä, niin on keittiössäkin sitten.

Norppa, tuo on parempi ajatustapa. Koitan kääntää oman liikenneonnettomuusmallini tuohon.

Olivia, nätisti kiteytetty - kiitos!

tiina kirjoitti...

Teillä on samanlainen lipunmyyntiluukku kuin meillä :) ja hienolta näyttää, olette rempanneet paljon enemmän kuin me ja ollaan asuttu sentäs 20 vuotta samalla asemalla...ikkunat on pesty yhdestä huoneesta tänä(kin) kesänä mutta vielä entii kun saa jonkin hepulin, talo on kärsivällisesti odotellut että sitä rapsutellaan kun ehditään ja rempataan kun on rahaa siihen...
Jaksuja talon ja yrityksen kanssa!!