perjantai 12. marraskuuta 2010

Tullaan sitten paremmalla ilmalla


Olen todella onnellinen siitä, että koko remonttia ei ole pakko tehdä itse, vaan joissain hommissa voimme ostaa palveluja ammattilaisilta. Mutta voi hyvänen aika, miten minun on vaikeaa odotella niitä ammattilaisia!

Katto kyllä hoitui erityisen sutjakkaasti ja siitä kuuluu suunnattoman suuri kiitos minun isälleni, joka hoiti koko homman: hankki kattopellit, rännit ja rakentajat. Me vain nyökyttelimme tyytyväisinä, laittelimme nimmareitamme papereihin, keittelimme kahveja työmiehille ja makselimme laskuja.

Piipunpellittäjiä sen sijaan piti sitten odotella. Pari firmaa kävi katsomassa kattoamme, ja molempien ensimmäinen kommentti oli, että "eihän tuolla pysy". Minä jäin hiukan suu auki, että on siinä erikoisia peltimiehiä, kun katolta tipahtelevat. Kun kuitenkin sitten urakasta päästiin sopimukseen, tyypit totesivat, että "tullaan joskus paremmalla ilmalla". Pelkäsin, että saamme odottaa ensi kevättä. No, eräänä poutapäivänä kaverit kuitenkin ilmaantuivat paikalle ja pysyivät ihan hyvin siellä katonharjalla. Savupiipuistakin tuli oikein komeat.

Sen jälkeen olemme odotelleet sähkömiehiä ("en oikein osaa luvata, milloin päästään tulemaan") ja muuraria ("soittelen sitten kun pääsen tulemaan"), mutta nyt vaikuttaisi siltä, että molemmat saapuisivat ensi viikolla. Hämäläisiä väitetään hitaiksi, mutta Hämeestä tänne Etelä-Karjalaan muuttaneena olen saanut sen käsityksen, että karjalaiset ne vasta verkkaisia ovatkin. Vai olenko minä itse uusmaalaisine juurineni jotenkin erityisen äkkinäinen?



Kaksi erityisen kivaa pikkuasuntoa myynnissä Naantalissa:

**** mainoskatko päättyy ****



10 kommenttia:

Mirkka M kirjoitti...

Kiitos mainoskatkosta. :)

tuksu kirjoitti...

Mä odottelin sähkömiestä n. kolme kuukautta, sitten paloi päre niin kuuluvasti, että hän saapui...mutta muuten hommat sujuu ja olenkin sitä mieltä, että jotkut hommat on viisainta ulkoistaa :)Itsellekin hommia silti kiitettävästi jää.
Voimia ja huumorintajua sinne...Naantali voisi olla kiva paikka, ainakin käväistä pikaseen, mutta mun juuret ovat hämeen maassa :) joten asumaan en halua enää koskaan muuanne...
tuksu

Katja kirjoitti...

Se on muuten ärsyttävää odotella noita remppamiehiä. Toinen ärsyttävä on tämän seudun nuohooja. Ikinä ei pidä ajat paikkaansa.

Anonyymi kirjoitti...

kyllä myö etelä-karjalaiset yleensä ollaan nopeita, välillä liiankin:) ehkä nuo remppamiehet on vaan asia erikseen, taitaa olla yleismaailmallinen juttu tuo myöhästely!

Sulo Lintunen kirjoitti...

Joo mie oon samaa mieltä, että suurinpiirtein kaikki on pelannut ja toiminut hienosti Etelä-Karjalassa! Se tietty harmittaa että näissä remonttijutuissa joutuu joskus tyytymään summittaisiin arvioihin gurujen saapumisesta paikalle, mutta uskoisin että keskimäärin kaikesta huolimatta asiat ovat tapahtuneet vauhdilla. Vaihtoehtonahan olisi voinut olla tosiaan että joku pääsee paikalle arvioimaan kolmen kuukauden kuluttua... Se lienee monessa paikassa ihan realistista?

Ja täytyy nyt eri alan aiheista mainita että kunnalliseen hammaslääkäriin täällä pääsi pikavauhtia! Pahoittelivat ettei nyt ole antaa aikaa tarkastukseen kuin 1,5 viikon päähän ja sitä seuraavia toimenpiteitä varten aika on viikon päästä, pärjäisinkö niin kauan? Pirkanmaalla kun odottaisin edelleen kesällä varaamaani aikaa...

Susanna kirjoitti...

Täällä taas nuohoojat ovat todella ripeitä. Sattumoisin olemme joutuneet heitä hätyyttelemään aika monta kertaa (kerron siitä enemmän keittiöteeman yhteydessä), ja joka kerralla kaverit opvat ilmaantuneet paikalle joko samana tai seuraavana päivänä.

Eteläkarjalaisten duunareiden eduksi pitää myös sanoa, että kaikki ovat olleet tosi mukavia heppuja.

Saila kirjoitti...

Jaa, olen ollut huomaavinani että todelliset mañana-miehet löytyvät Turun saaristosta. Olen odotellut rakennuslupapiirustuksia kolme vuotta, sähkömiestä puolitoista. Venevajan korjausta odotin pari vuotta, mutta sitten tulivat ja paaluttivat vuosi sitten, ja nyt se on valmis. Mihinkäs valmiissa maailmassa kiire on, sanovat. Mukavaa on, että se rauhallisuus tarttuu enkä ole täällä ollenkaan niin äkäinen kuin kaupungissa.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä koti-insinööri kävi tilaamassa piipunpellittäjän paikalle 2006 - ei ole näkynyt. Sanoikin toki olevansa kiireinen, mutta että ihan noin kiireinen...

Itse olen huomannut olevani aivan väärällä alalla: muurareita ja pellilaittajia tuntuis ihmiset kaipaavan palijo enempi. Veli-poikakin naureskeli aikoinaan kun teki remppahommia, että ihmiset tuntuivat erikseen ilahtuvan jopa siitä, kun aina saapui hommiin selvin päin. Veikka on koulutukseltaan vaatturi - ehkä sitä itekkin vaan pitäis olla ennakkoluulottomampi omien kykyjensä suhteen.

Susanna kirjoitti...

Huh... meidän viipyilyt ovat siis tosiaan varsin pieniä ongelmia!

Tuo on varmaan aiemmin ollut aika tyypillistä, että remppamiehillä jää putki päälle. Ainakin taannoisen työpaikkani remontissa kävi vähän sillä lailla, ja minusta vaikutti siltä, kuin kaikkien mielestä se olisi ollut ihan normaalia.

Susanna kirjoitti...

Huh... meidän viipyilyt ovat siis tosiaan varsin pieniä ongelmia!

Tuo on varmaan aiemmin ollut aika tyypillistä, että remppamiehillä jää putki päälle. Ainakin taannoisen työpaikkani remontissa kävi vähän sillä lailla, ja minusta vaikutti siltä, kuin kaikkien mielestä se olisi ollut ihan normaalia.